Pääsiäinen Levillä

Pääsiäinen vierähti taas Lapin upeissa maisemissa. Lähdettiin Heikin kanssa jo keskiviikko aamuna ajamaan kohti Lappia kun oltiin viety Fefe aamulla dagikseen. Tarkoituksena oli olla yksi yö Oulussa ja jatkaa siitä torstai aamuna Leville.

Houkutus nousi kuitenkin liian suureksi ajaa suoraan Leville kun alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Felix lensikin mummin ja mufan kanssa perässä. Peruttiin hotelli Oulussa, jotta päästiin heti torstai aamuna ladulle nauttimaan Levin auringonpaisteesta. Valinta osoittautui NIIN oikeaksi.

Lähdettiin molemmat Heikin kanssa omia polkujamme ja sovittiin, että laitellaan viestiä missä mennään. Meikä mamma yllätti vähän itsensäkin kun upeassa auringonpaisteessa, ilman mitään kiirettä painelin pötsin kanssa elämäni toiseksi pisimmän hiihdon 30,3km, Heikin tuplatessa tuon määrän. Syötiin Etelä rinteiden kodassa nälissämme lohikeitot ja suunnattiin mökille saunomaan pikku miestä odotellessa.

Meidän perhe on enemmän maastohiihto tyyppejä kuin laskettelijoita. Hiihdettiinkin jokaisena päivänä kotiinpaluu päivää lukuuunottamatta, jolloin aurinko oli sulattanut ladut jo aika vetiseksi mössöksi. Yhtenä päivänä vuokrattiin ahkio niin, että Fefukin pääsi ladulle mukaan. Jätkä huuteli isille vauhtia ja nautti hymyssäsuin menosta. Vetipä minimäni tuon perään vielä oman PR:än suksilla. Ainakin 500m. Minulla ja pötsillä kertyi 5 päivän ajan kilometrejä yhteensä reilu 76km, mikä on oikein mukavasti näin raskausviikolla 29.

Rakastan jostain syystä Lappia ja sen tuomaa stressittömyyttä. Vaikka Lapin matkamme ovat aina aika aktiivisia on aina loman jälkeen todella levännyt ja onnellinen olo. Muutamana päivänä käytiin Tonttulassa, jossa viihtyy niin lapsi kuin lapsenmielinen aikuinen. Meidän lemppari on aina Tonttulan tuubirengasmäki, joka on mielestäni paljon hauskempi kuin esimerkiksi Eturinteiden Lastenmaa. Tonttulassa on myös hevosia ja poroja, sekä tietenkin monen monta tonttua.

Tällä kertaa myös Felix pääsi kokemaan Husky safarin kun olin etukäteen varannut Levin Huskyparkista meille aamuretken. Retki sisälsi opastetun käynnin puiston eri eräinten luona. Oli poroa, koirasusia, kettu ja napakettu. Lopuksi 2km pituinen huskyajelu joka oli Fefulle aika elämys. Elokuvamaiset maisemat kyllä myös mammalle.

Ruokapaikka suositeksena voisin mainita Ämmilän ja Pihvituvan. Lasten lihapullat olivat Ämmilässä ihan jäätävän hyviä, ainakin mamman mielestä.

Kylpylässä käytiin yhden kerran. Lapset tykkää ja ei tuo omastakaan mielestä missään nimessä ole kylpylä huonoimmasta päästä, koska altaita on paljon ja vesiliukumäki löytyy. Fefu, Heikki ja siskon tyttöni Minea kävivät myös rinteessä. Taisi molemmat minityypit olla aika innoissaan myös tuolla laskettelurinteessä.

Koska lomailu on hyvä ottaa myös treenileirinä, ei hiihto ja pulkkamäessä oleminen riittänyt. Kävin siskoni kanssa myös viimeisenä iltana kuuluisan PT Laura Peipon crossi tunnilla ja mimmi oli kyllä juuri niin mukava kun oli kehuttu. Treenissä tuli tehtyä ihan vain muutama maastaveto niin kahvakuulilla kuin tangolla. Tykkäsin kovasti Peipon rennon kovasta valmennus tyylistä. Hän huomioi myös kivasti pötsini ja kertoi heti variaatiot mikäli jokin liike ei onnistunut. Suosittelen visiittiä jos Levillä haluatte treenata muutakin kuin perus talviurheilulajeja.

Koko perhe totesi kotiinlähtö päivänä, että oli ihan SUPER kiva loma. Eiköhän meidät löydä taas Levin laduilta ensi pääsiäisenä. Hassua tosin miettiä, että tuolloin matkassa on mukana myös yksi 9kk perheenjäsen lisää. Me matkustettiin mukavasti Fefun kanssa kotiin lentäen Rovaniemeltä ja Heikki ajeli Oulun kautta kotiin. Meille tuo auto on Levillä aika välttämättömyys, koska halutaan käydä eri paikoissa ja suksia on mukana aina vähintään 2 paria per nenä.

Oliko muilla mukava pääsiäinen?

Lapsen onni

Loma tuli päätökseensä mitä jäi käteen? Triljoona ihanaa hetkeä ja muistoa perheen kanssa vietetystä ajasta. Oltiin kirjaimellisesti yhdessä perheen kanssa koko loma. Kumpikaan meistä ei viettänyt edes yhtä iltaa muualla. 😊

Mikä on ollut lomalla parasta? Nähdä Felixin ilo ja onni. Pakahdun onnesta kun näen miten tuo lapsi kirmaa kädet vispaten hymy huulilla pitkin maailmaa. Väitän, ettei mikään saa minua onnellisemmaksi kuin nähdä tuon lapsen ilo. Se on niin tarttuvaa ja aitoa. Lapsi nauttii juuri siitä hetkestä, eikä ajattele mitään muuta.

Leikkihetki uima-altaalla kun lapsi kiljuu riemusta ja heittäytyy leikkiin, tuuletukset kun pääsee ajelemaan mönkijällä katsomaan lampaita kolmannen kerran saman päivän aikana, spontaani naku uinti urheilukentän kuulantyöntö ringissä kesken mamman ja isin treenin. Voi luoja ja näitä tilanteita on päivässä toistuvasti.

Meidän kesämies kävelisi ilman kenkiä koko kesän, ellei isi välillä käskisi pistää sandaaleja jalkaan. Mökillä juostiin pitkin pihoja alasti, mutta kiikarit tai putket niinkuin minimäni itse sanoo, tiukasti kaulassa. Koko kesä on huudeltu ”salama iskee” mitä oudoimmissa tilanteissa, eikä meillä vieläkään oikein ole käryä mistä tuo huudahdus on peräisin. Päätin sitten soittaa jätkälle Antti Tuiskun version sata salamaa biisistä ja loppukesästä huudahdus onkin saanut jatkoa, ”salama iskee, räjähtää.” Jep, hyvin meni.

Harmittaa kamalasti kun yhteinen aika jää taas vähemmälle. Kahtena iltana on nukkumaan mennessä ollut jo niin ikävä minimäniä, että olen salaa toivonut hänen kipittävän meidän sänkyyn nukkumaan. Toive on toteutunut.

Sunnuntai iltana Felix itkeskeli nukkumaan mentyään kamalasti. Kysyttiin mihin sattuu, mutta ei kuulemma mihinkään. Välillä Felix makoili mietteliäänä silmät auki ja taas itkeskeli. Kunnes reilun tunnin itkujen jälkeen herra kertoi, miten ei halua, että mamma ja isi lähtee töihin. Joko tuo pieni ihmisolento osaa pohtia ja harmitella tällaisia!? Ilmeisesti.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja töiden jälkeenkin ehtii leikkiä ja touhuta ulkonakin nukkumaan menoon asti.

Tätä fiilistä on vaikea pukea sanoiksi, uskon kuitenkin, että muut vanhemmat ymmärtää mitä tarkoitan. Mikään oma juttu ei tee niin onnelliseksi kuin nähdä oman lapsen ilo ja riemu. 💗

Reissu suunnitelmia

Ainahan se on tällä blondilla mielessä. LOMA! Tai tarkemmin sanottuna matkustus.

Processed with Snapseed.

Tänä vuonna ollaan reissattu vähemmän kuin varmaan ikinä ennen. Yleensä ollaan matkustettu ulkomaille noin 2-4 kertaa vuodessa. Uuden työn alettua ei tänä vuonna viitsinyt kuitenkaan heti ilmoittaa työnantajalle, että minäpä muuten pidän samantien parin viikon loman. Matkakuumetta on onneksi helpottanut muutamat työreissut Espanjan auringon alle.fullsizeoutput_799

Nyt ollaan kuitenkin saatu varattua ja suunniteltua ihanan paljon tulevia reissuja. Joista ensimmäinen koittaa heti ensi viikonloppuna kun Kainulaisten perhe suuntaa serkkuja moikkaamaan Kööpenhaminan kautta Malmöhön. Lennämme Köpikseen perjantaina puolen päivän aikaan, joten kuvitellaan, että tuo minimäni nukkuisi lentokoneessa päiväunet. Ajateltiin lennolta suunnata suoraan Tivoliin tsekkaamaan sen joulutunnelma. Iltapäivästä otetaan juna sillan yli Malmön puolelle, jossa vietetään loppu viikonloppu. Suurempia suunnitelmia ei vielä ole, mutta meikä hömppää tietenkin kiinnostaisi visiitti ihanassa Vellingeblommanissa katsomassa sen ihanaa joulutunnelmaa. Tältä meno näytti viime vuonna.

Joulu ollaan ajateltu olla kotona. Helmikuulle varattiin kuitenkin eilen etelän matka. Päädyttiin Kanarian sijaan hieman eksoottisempaan Israeliin, Eilatiin. Olen itse tuolla ollut joskus lapsena, mutta paikka on tietenkin varmasti muuttunut paljon noista ajoista. Miksi päädyimme tähän? Oikeastaan siksi, että tuonne on lyhyet lennot, suht lämmin, enemmän nähtävää kuin Kanarialla ja AHH niin upea punainen meri. ❤

IMG_2232

IMG_6219

Kuukauden päästä Israelin reissusta on piiiiiitkään odottamani pääsiäis reissu Leville Lappiin. Olisin järkyttävän paljon halunnut jo tänä vuonna päästä Lappiin, mutta persleikkaukseni sotki suunnitelmia eikä uskallettu matkaa koskaan varata. Ollaan varattu mökki Levin Utsuvaarasta vanhempieni kanssa, joten anteeksi rehellisyyteni, mutta päästään ehkä myös kahdestaan tekemään jotakin Heikin kanssa kun Feffelle on hoitoapua. Ajatuksena on ottaa edestakaisin autojuna Kolariin, liput tulee kuitenkin myyntiin vasta tammikuussa, joten saadaan jännittää saadaanko noita lippuja. Lappi on jotenkin vaan maailman siisteintä keväällä. Ihania talvimaisemia ja aurinko saattaa kuitenkin lämmittää jo paljon. Tekemistä riittää kaikille. Aktiivilomailua parhaimmillaan.fullsizeoutput_505

fullsizeoutput_231

Kesäksi suunnitellaan myös ulkomaanmatkaa Heikin siskon perheen kanssa. Lomakohteiksi ollaan suunniteltu Albaniaa, joka on vielä vähän eksoottisempi lomakohde. Mitä olen lukenut löytyy tuolta kuitenkin hienoja hotelleja ja todella kauniita maisemia ja plussana taas lyhyet lennot. Tätä matkaa ei kuitenkaan vielä olla varattu, mutta ehkä toivottavasti ensi viikonlopun aikana saadaan jotakin lyötyä lukkoon.

Siis tajuatteko te tyypit, että tämä vuosi alkaa olla aika loppusuoralla!? Mihin tämä aika menee???

Omaa aikaa

Olen viimeisen viikon viettäny kotona yksinään, ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Voin kertoa, että on ollut aika pirun outoa. Pojat aloitti kesäloman viikkoa ennen minua ja suuntasivat maanantaina kohti Viitasaarta ja mökkiä. 

Mitä sitä äiti ihminen tekee ollessaan yhtäkkiä yksin kotona?

Syö rauhassa, siis oikeaseti RAUHASSA, käy vessassa ovi kiinni, herkuttelee, treenaa milloin haluaa, katsoo Netflixistä Gilmore girlsejä, leipoo, viettää aikaa ystävien kanssa ja ikävöi. 

Päivät on kyllä menneet nopeasti kun joka päivä on käynyt normaalisti töissä. Olen yrittänyt nauttia täysillä tästä harvinaisesta hetkestä. Kun kukaan ei tarvitse minua. Ikävä iskee kuitenkin monta kertaa päivässä kun miettii mitä hauskaa pojat mökillä puuhastelee. 

Maanantaina pyöräilin töihin ja kotiin, noihin matkoihin menee aina se lähes 2,5h ja kilometrejä kertyy lähes 50km. Illalla kävin vielä äitini kanssa yhdessä Vuosaaressa saunomassa, uimassa jääkylmässä meressä ja paljuilemassa. 

Tiistaina kävin aamu-uinnilla kaverin kanssa Leppävaarassa ennen töitä. Illalla kävin Fitter Faster Stronger tyyppien kesätreeneissä Kartanonkoskella. Treeni oli paritreeni ja täytyy kyllä kehua ilman mitään mainonnallista taka-ajatusta. Olen elämässäni treenannut paljon, mutta tässä treenissä oli minulle paljon uusia variaatioita. Lisää tietoa treeneistä löytyy täältä.


Keskiviikkona pyöräilin taas töihin ja kotiin. Illalla tein rauhassa ruokaa ja kävin kirjastossa. 

Torstaina lähdin töiden jälkeen keskustaan tapaamaan rakasta ystävääni 💗 Käytiin Fafasissa syömässä ja Magnum Helsingissä tuunaamassa omat jädet. Oli ihana rauhassa vaihtaa kuulumisia. Tulin kotiin puoli kahdeksalta illalla ja aloin vielä leipomaan lomapullia maailman parhaille työkavereille. 😅 Tein mustikkapiirakkaa pullapohjalla ja voisilmäpullia. 


Perjantaina kävin aamulla vielä tekemässä treenin työkaverin kanssa. Juostiin 8km ja tehtiin meille jo tutuksi tullut leuanveto treeni. 100 leukaa paritreeninä niin nopeasti kuin mahdollista. Toinen hyppää tankoon kiinni heti kun toinen lopettaa. Meidän kärkiaika tällä hetkellä on 6:42. Onko muut koskaan kokeilleet tuollaista kaverin kanssa? 

Siinä ensimmäinen 6kk oli paketissa töihin paluun jälkeen. Alkuhuuma on edelleen päällä ja nautin edelleen hurjan paljon työstäni. Työkaverit on maailman parhaita. 💗 Kesäloman jälkeen palaan innolla takaisin töihin.

Perjantai iltana menin vielä vesijuoksemaan ystäväni kanssa Stadikalle. Siitä syömään vanhempieni luokse. Aika mahtava kesäloman aloitus. 

Lauantai aamuna heräsin ilman herätyskelloa 7. Söin runsaan aamiaisen ihan kaikessa rauhassa kirjan äärellä. Nämä on ne hetket mitä kaipaa todella paljon hektisessä arjessa. 👌🏼 

Nyt istun bussissa matkalla Viitasaarelle. Enkä malta odottaa, että näen noin 4 tunnin kuluttua Heikin ja Feffen. 💗 Huomenna juhlitaan Felixin 2v synttäreitä Famun ja vaarin kanssa. Isommat juhlat pidetään loman lopussa. 

Ihanaa kesää! ☀️💗

Pääsiäistä ja kesälomasuunnitelmia

Blogissa on tällä hetkellä vähän hiljaisempaa, koska en yksinkertaisesti halua kirjoittaa jos ei ole mitään ajatuksia mitä sitä tänne höpöttelee.

Pääsiäisloma oli ihana! Pyllyjuttujen takia ei oltu etukäteen uskallettu varata mitään reissuja minnekään, joten vietettiin vapaat ihan vain kotosalla perheen kesken. Perjantaina käytiin kolmisteen Kuusijärvellä eksoottisesti katselemassa vähän luontoa ja grillaamassa makkaraa. Fefu tuntui nauttivan täysillä tuosta mahtavasta eväsretkestä.

Lauantaina käytiin Haltialassa katsomassa vauva lampaita ja tietenkin ratsastamassa Ponilla. Valkoinen Poni olikin isoin millä Feffe tähän mennessä on ratsastanut.

Sunnuntaina hengailtiin vanhempieni kanssa melkein koko päivä. Minä kävin äitini kanssa vähän shoppailemassa kevät vaatteita. Kunhan nuo jäätävät kelit vihdoin loppuisi!

Maanantaina oltiin lähinnä vaan kotona, ulkoiltiin ja leivottiin kakku. Feffe rakastaa auttaa mammaa keittiössä. Voitte vain kuvitella miten suuri apu tuo mini elohiiri leivonnassa on.

Viikko ennen pääsiäistä käytiin Felixin ja meidän kavereiden kanssa Sipoossa Aika-Tallissa Taapero ratsastuksessa. Maailman ihaninta! Suosittelen lämpimästi kaikkien taaperoiden vanhemmille, jos lapsia yhtään kiinnostaa hepat. Lapset sai ensin tallissa katsella heppoja ja hakea itselleen kypärät. Tämän jälkeen minit hyppäsi ponien selkään ja lähdettiin ulos ratsastamaan. Ratsastus kesti noin 30minuuttia. En koskaan ole nähnyt, että Felix jaksaisi johonkin asiaan keskittyä niinkuin hän tuossa ratsastaessa jaksoi. Ohjaaja antoi lapsille välillä ohjeita miten hepat saa pysähtymään ja saivatpa mini ratsastajat kokeilla raviakin. Felix oli haltioissaan ja minä myös. Tuntuu, että kaikki stressi hävisi kun sai katsoa miten nuo pikku ihmiset nautti heppojen kanssa olosta. Me mennään ehdottomasti lähiaikoina uudestaan!

Saatiin vihdoin myös vähän kesäsuunnitelmia tehtyä. Juhannukseksi varattiin mökki vanhempieni kanssa Imatran kylpylästä. Emme tykkää viettää juhannusta kaupungissa, joten kokeillaan tällä kertaa tällaista vaihtoehtoa. Uskon, että Feffe nauttii kun pääsee uimaan ja saa viettää aikaa mummin ja mufan kanssa.

Päätettiin, ettei tänä kesänä lähdetä minnekään kovin etelään. Varattiin taas laivamatkat ja hotellit viikon Ruotsin reissulle. Tällä kertaa ajetaan laivalta suoraan Jönköpingiin kahdeksi yöksi ja tuolta takaisin Tukholmaan kahdeksi yöksi. Meillä on reissussa mahtava retkiryhmä kun vanhempani, sekä siskoni ja hänen tyttärensä lähtevät myös mukaan. Menoa ja meininkiä tiedossa! Perhe on paras, sanon minä. Felixin lempi tyyppi on edelleen siskontyttö Minea. Olisitte nähneet miten onnellinen jätkä oli kun näki Minean 2 viikon erossa olon jälkeen. Ei meinannut tyttöä päästää irti halauksesta ollenkaan.

Treeni kulkee mukavasti myös. HCR:ään on alle 4 viikkoa ja fiilis on hyvä. Pääsiäisenä tuli treenattua joka päivä. Kävin myös Merituulin järkkäämällä yhteislenkillä. Ihana noilla pitkillä lenkeillä on saada juosta jonkun kanssa. Aika menee NIIN paljon nopeammin! Lauantaina juoksin myös vahingossa uuden 10km ennätyksen. Pääsiäis herkkujen tankkaamisesta taisi olla hyötyä, sillä puoli vahingossa juoksin uudeksi ennätyksekseni 55.39. Hurraa! En silti pistä HCR:lle mitään muita tavoitteita kuin maaliin selviytymisen.

Miten muilla meni pääsiäisvapaat?

Arki ahdistus

Lomaa on vielä jäljellä ja arkikin alkaa vasta maanantaina. Silti huomaan stressaavani jo sitä, että lomat on nyt tältä vuodelta tässä. Minun arkeni kun on hyvin vapaata pikku miehen kanssa pörräämistä, mutta miehelläni ei ole tälle vuodelle enää lomia jäljellä. 


Mieheni on tänä vuonna pitänyt pois vielä jäljellä olleita isyyslomia ja nyt kuukauden kesäloman. 

Harmittelen jo sitä, että nämä yhteiset ihanat hetket vähenee kohta. 

Päivän yksi parhaimpia hetkiä on se kun Felix herää ja haetaan poika meidän viereen vielä yhdessä köllimään. 💗 


Kesän loppuminen tarkoittaa myös sitä, että minun töihin paluu ja Felixin päiväkodin aloitus on kokoajan lähempänä. Tällä hetkellä tuo ajatus ahdistaa vielä kovasti. Poika kun on kokoajan sosiaalisempi ja voidaan tehdä yhdessä jo vaikka mitä. Mietin jo nyt, miten vähiin aika lapsen ja perheen kanssa jää kun työarki koittaa. 

Onko muita jotka painii samojen ahdistusten kanssa? Miten tottua taas arkeen ja väheneviin hetkiin perheen kanssa? 

Mutsi lomailee

Mistä on äidin loma tehty? Olenhan tässä jo vuoden päivät lomaillut. 

Mieheni antoi minulle vapaat kädet tämän kesäloman suunnitelmien kanssa. Ei varmaan anna enää toiste.


Äiti ihmisenä minun on lomalla päästävä pois kotoa. Minulle lomailu tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että minulla on päivisinkin mies auttamassa lapsen kanssa, ettei itse tarvitse tehdä ruokia ja siivota. 

Molemmat mieheni alkaa jo olla hieman väsyneitä matkustelusta. Ollaan kuukauden aikana maksimissaan 3 päivää yhtäjaksoisesti kotona. Kotona mieheni haluisi saada tehtyä omia pikku projektejaan. Minä taas osasin ennakoida tämän ja tiesin hänen projektien tarkoittavan sitä, että minä tekisin sitä mitä nyt muutenkin kokoajan. 

Lomalla minulle on tärkeää saada viettää aikaa yhdessä perheenä. Kotoa pois ollessa tulee vietettyä paljon enemmän aikaa yhdessä. Eikä kummankaan tarvitse stressata ruuanlaitosta tai siivouksesta. (Siivous aiheuttaa meillä eniten erimielisyyksiä) 


Tiistaina tultiin Ruotsista. Perjantaina lähdetään viikoksi Kreetalle. Sen jälkeen mieheni palaakin jo töihin. Näin jälkeenpäin mietittynä tajuan olleeni hieman itsekäs lomaa suunnitellessani. Veikkaan, että ensi kesänä mieheni vie meidät kuukaudeksi mökille.

 Oma ajatusmaailmani kun on se, että haluan tehdä lapselleni ihania muistoja yhteisiltä lomilta perheen kanssa. Totuushan on kuitenkin se, että lapsi ei tule muistamaan tästä kesästä mitään. Hänellä kuitenkin toivottavasti on sateisina syyspäivinä hyvin akkuja ladannut mamma, joka kesän muistoilla jaksaa leikkiä hiekkalaatikolla hymyssäsuin.

Mamma kävi äsken sokeroinnissa Tikkurilan kampaamo Carusellissa hemmottelemassa itseään. Aivan ihana palvelu ja kohtuu hintaan. Voin lämpimästi suositella. 

Instagramistani Amtsi, voitte seurata Kreetan matkaamme. Päivittelen varmasti jokapäivä kuvia. 

Ihanaa loppuviikkoa! 

Mamma pääsi kaverin ulkoporeisiin eilen lillumaan. Aika luxusta! 😍

Mökkilaiffia vol. 2

Mökkeily kävelevän 11kk kanssa on touhun täyteistä mutta ihanaa. 

Uudessa paikassa nukkuminen tuntui aluksi hieman vaikuttavan Felixin uneen. Mökillä löytyi kuitenkin kiva päivärytmi kun F nukkui kahdet päikkärit ja meni illalla noin 20.00 aikaan nukkumaan.


Hyttysiä oli PALJON. Juhannusaattoa edeltävänä aamuna F heräsi pää täynnä puremia. Ne ei kuitenkaan suuremmin tuntunut poikaa haittaavan. 


Felix pääsi ensimmäistä kertaa traktorin ja veneen kyytiin. Ihan kamalasti hän ei kuitenkaan kummastakaan härvelistä vielä tuntunut ymmärtävän. Veneessä tuli uni 3 minuutissa. 😊Felix on tällä hetkellä todella kiinnostunut eläimistä. Eläin kirjoja selataan noin 100 kertaa päivässä. Siitä keksittiinkin yhtenä päivänä lähteä naapuri maatilalle katsomaan lehmiä. 😍 En kyllä rehellisesti sanottuna tiedä kumpi oli eläimistä enemmän innoissaan, mamma vai Felix. Aivan ihanan uteliaita otuksia, jotka tuli heti luokse kun päästiin autosta ulos. Tuolta tilalta menee kylttien mukaan maito Valion käyttöön. 



Meillä sattui todella hyvät säät loman aikana. Aluksi järvivesi ei Felixiä kiinnostanut koska vesi oli niin kylmää. Loppu viikoksi vesi kuitenkin lämpeni 22 asteiseksi ja johan alkoi miniäkin vesileikit kiinnostaa. Mökillä pojan perässä sai juosta kokoajan. Nukuin usein kuitenkin päiväunet pojan kanssa. Yhtenä päivänä jopa kahdet. Mökillä kun ei tarvinnut tehdä ruokaa, pestä pyykkiä, tyhjentää tiskikonetta yms. Sain kyllä ehdottomasti lomailtua vaikka poika pitikin kiireisenä. Tästä jätti iso kiitos varsinkin anopille mutta myös miehelleni ja Feffen vaarille. 💗💗💗


En lomalla jaksanut stressata treenistä. Kävin kaksi kertaa lenkillä, muutaman kerran kajakoimassa ja tein yhden lihaskunto treenin joka näytti tältä:

50 kyykkyä, 40 pystypunnerrusta, 50 kyykkyä, 30 pystypynnerrusta, 50 kyykkyä, 20 pystypynnerrusta, 50 kyykkyä, 10 pystypunnerrusta, 50 kyykkyä.

Pystypunnerruksissa käytin painona puupölkkyä.


 Syötiin viikon aikana ihania grilliherkkuja ja pariinkin otteeseen lettuja. En osaa lomalla ikinä pitää minkäänlaista kuria herkkujen syömisissä. 🙈 Kotimatka meni TODELLA hyvin. Ajeltiin kotiin jo lauantaina. Felixin unet ajoittui juuri ajomatkalla, joten selvittiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Vaikka en yleensä tykkää jätti isoista ketjuista niin täytyy sanoa, että ABC asemilta löytyy kyllä kaikkea mitä lapsiperhe voi tarvita. Tällä kertaa pysähdyttiinkin Joutsan ABC:llä.


Pari viikkoa taas perus arkea. Felixin synttäreiden jälkeen suunnataan ensin Feffen Ukin luokse Punkaharjulle ja sieltä ajetaan taas mökille. Toivotaan, että mustikat ehtisi kypsyä siihen mennessä.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille! 

Mökkilaiffia vol 1

Vinkkinä teille rakkaat lukijat. Ei kannata lähteä lapsen kanssa ajamaan yötä vasten, siinä uskossa, että mini nukkuu autossa. 

Lähdettiin lauantai iltana 20.00 paikkeilla ajelemaan kohti Viitasaarta. Optimistisesti Felix turvaistuimeen yöpuku päällä. Jätkä kyllä nukahtikin nopeesti. Ja heräsi vajaan tunnin matkustuksen jälkeen. Siitä se lysti sitten alkoi. Vaajakoskella pysähdyttiin iltapalalle kun pikku ukolla alkoi hermo mennä sen verran pahasti. Istuin koko matkan takapenkillä selkä vääränä niin, että rintavarustukseni oli pikku miehen sormien ulottuvilla. Näin istuttiin ja uni tuli 30min ennenkuin päästiin perille kello 00.00. Lystiä sanon minä!


Tänään on saatu kunnolla loma moodi päälle. Käytettiin aamulla Feffe vielä Viitasaaren terveyskeskuksessa tarkistuttamassa korvat. Jätkällä taas flunssa päällä ja ollut normaalia kiukkuisempi. Korvissa ei vielä ainakaan ollut tulehdusta näkyvissä. Hauskaa muuten, että varattiin aika kello 12. Silti saatiin odottaa puolitoista tuntia ennenkun päästiin lääkärin luokse.


Viitasaaren keskustasta tullessa Heikki jätti minut lenkki kamat päällä tienposkeen ja sanoi siitä olevan noin 10km mökille. Maasto oli aika mäkistä ja aurinko porotti suht lämpimästi. 5km kohdalla tajusin, että lenkki onkin ehkä vähän pidempi. 7km kohdalla juoksin kyltin ohi joka kertoi, että Kahvila Myllytupa olisi 5km päässä. Myllytuvalta on mökille vielä toiset 5km, joten laitoin Heikille viestiä, että lenkistä tuleekin ”vähän” pidempi. Tässä kohti alkoi pieni huoli hiipimään takaraivoon, sillä olin hikoillut aika paljon, enkä ollut tajunnut varata vettä ollenkaan mukaan. Parin kilometrin päästä tuli kuitenkin tuttu auto vastaan. Heikki oli saanut viestini ja tuli hakemaan mamman tienposkesta. 💗 Pitkis jäikin 10km pituiseksi mutta ens kerralla paremmat juomat mukana.
 Feffe tutkii innoissaan uutta ympäristöä. Järvestä hän ei onneksi vielä ole liiemmin innostunut. Mamma onkin käynyt järvessä jo neljästi vaikka lämpötila on kuulemma 15 astetta. Virkistävää!


Huomenna ajateltiin mennä naapurin lehmiä katsomaan ja Myllytuvalle juomaan vaarin synttärikahvit. 

Maalla on mukavaa! 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille 💗