Ylläs

Lähdettiin 20. pvä aamulla Felixin kanssa kahdestaan lentäen Kittilään. Ensimmäinen lento oli Norwegianin liikennöimä. Lento meni hyvin, mutta koneessa oli todella ahdasta. Jännitin itse myös selviänkö perille ilman, että pissaan housuun. Hätä oli Helsingistä asti, mutta en tiennyt mihin lapsen tyrkkäisin päästäkseni helpottamaan oloani. 😁

  
Kittilään päästiin kuivin housuin. Vanhempani olivatkin heti vastassa. Tavarat tuli nopeasti ja päästiin lähtemään kohti vuokra mökkiä. Mökki sijaitsi tällä kertaa Ylläksellä, joka on meille kaikille hieman tuntemattomampi paikka.

  
Lapin kauneus veti taas kerran sanattomaksi. Tällä kertaa sää suosi sen verran, ettei kovissa pakkasissa tarvinnut kärvistellä. Pulkkailtiin, hiihdettiin ja leikittiin lumessa. Käytiin myös husky safarilla, joka oli hauska kokemus. Saatiin istua kelkan kyydissä sekä ohjata kelkkaa. Minulle meidän 1,5h safari oli oikein riittävä. Ylläksellä on nimittäin tarjolla myös 3-6 tunnin safareita. Safareissa on myös todella laaja hinta skaala.

  
  
Jouluaaton aattona käytiin Ylläksellä kylpylässä. Kylpylän 14€ hinta oli kyllä omasta mielestäni ryöstöhinta. Kylpylässä oli yksi iso allas, 4 poreammetta ja vauvojen allas. Ison altaan vesi oli niin kylmää, että olin tyytyväinen kun Felix oli jäänyt isin kanssa mökkiin.

  
Meillä kävi tuuri, sillä etukäteen varaamamme pukki perui tulonsa kaksi päivää ennen aattoa. Saimme kuitenkin tilalle mahtavan pukin tonttuineen. Pukki tiesi Frozen hullulle siskon tytölleni kertoa, että hänen lempi hahmonsa kyseisestä elokuvasta on Sven poro. 😊 Lisäpisteitä tästä. En tiedä mitkä hormonit itselläni hyrrää, mutta olin ihan liikutuksen kyynelissä kun pukki saapui ja näin siskon tytön reaktion.

   
 Loppu aattoilta kuunneltiinkin laulavan Frozen Elsan laulua suklaata syöden.

Joulu oli itselleni todella tunteikas. Mietin kokoajan miten viime jouluna Felix oli vielä pienenä katkarapusena masussani. Nyt hän olikin meidän sylissä, hämmästelemässä joulupukkia. Tänä jouluna erityisesti perhe ja ympärillä olevat ihmiset tekivät joulun.

  
Lapin upeissa maisemissa hiihto oli itselleni paras liikuntamuoto tuon viikon reissun aikana. Koska suksien laittaminen ruumaan olisi ollut kalliimpaa, päätin vuokrata monot, sukset ja sauvat Ylläkseltä. Vuokrasin sukset ensimmäisestä netissä vastaan tulleesta liikkeestä, joka oli Äkäslompolon Sport Shop. Omasta mielestäni viikon vuokran hinta oli kohtuullinen. Meille myös kerrottiin, että mikäli haluamme suksiin lisää voitelua voimme milloin tahansa käydä liikkeessä hoitamassa sukset kuntoon. Hiihtoreittejä Ylläksellä tuntui riittävän. Mökkimme sijaitsi Ylläsjärven puolella ja Eelin Kaupalta lähtikin jos minkälaista latua Ylläksen ympäri. Minä ja isäni tyydyimme 5-8km lenkkeihin.

Rakastan lappia ja olisin helposti viettänyt siellä vielä toisen viikon. Nauroinkin, että onneksi en kuitenkaan asu siellä. Sillä en tiedä minne lapsen veisin päivisin kun viettäsin itse aikaa hiihtoladuilla. Salilla kaveri on kuitenkin helpompi pitää mukana. 😉

Paluu lento koitti tapaninpäivän iltana. Mökki piti luovuttaa jo kello 12, joten saimme hyvin aikaa pyörähtää vielä Levin puolella. Kävimme Tonttulassa juomassa kahvit sekä Lapinkylässä moikkaamassa poroja. Ennen lentoa testasimme vielä viime vuonna Leville auenneen Colorado ravintolan.

   
 Lentomme kotiin oli Finnairin operoima. Lento teki vielä välilaskun Ivalossa, joten lentoaika olikin kaiken kaikkiaan reilu 2 tuntia. Felix alkoi tässä vaiheessa iltaa olla jo aika väsynyt. Yksi lentoemännistä oli kuitenkin aivan mahtava. Hän huomioi Felixiä joka kerta ohi kävellessään. Loppu matkasta hän kävi vielä tuomassa Felixille ihanan sammakko sorminuken muistoksi lennosta. Näiden lentokokemusten perusteella, olen todella iloinen, että tulevat Riikan ja Thaimaan matkamme ovatkin Finnairin operoimia. Tällaiset pienet asiat ovatkin paljon merkityksellisempiä pienen lapsen kanssa.

  
Nyt pari päivää kotona ja uutta vuotta otetaankin vastaan Riikassa!

 

Muumi Baby-vaipat

Muumi fani :)
Muumi fani 🙂

Sain sopivasti juuri ennen reissuamme Keski-Suomeen, testattavaksi Muumi Baby-vaippoja ja muita lastenhoitotuotteita. Delipap joka valmistaa Muumi Baby-vaipat, valmistaa myös Vuokkoset ja Helmi Baby merkkiset tuotteet. Tämä oli mainiota. Vuokkoset mammalle jälkivuotoon. Helmi vanulaput ovat mainioita Felixin aamupesuihin. FullSizeRender 20

Olen jo 5 vuotta ennen lapsen saamista ollut kova Muumi Baby vaippojen puolestapuhuja. Miksi?! Muumi Baby vaipat ovat kotimaisia, luontoystävällisiä ja tehty yhteistyössä allergia ja astmaliiton kanssa. Minulle varsinkin tuo kotimaisuus on todella tärkeä asia. Me ollaan Felixin kanssa käytetty 1 koon Muumi vaippoja laitokselta asti. Nämä ovat suht uusia markkinoilla. Veikkaan, että tuo pienin koko tulee menemään meillä vielä tovin, sillä kaveri syntyi sen verran pienenä. Minkäänlaista vaippa ihottumaa ei meillä ole ilmennyt. Vaippapussi on 100% biohajoavaa ja sitä voi käyttää esimerkiksi biojäte pussina. Siinä teille niksipirkka! 😉

Pikku matkalainen
Pikku matkalainen

Teimme 4 päivän reissun Keski-Suomeen. Reissussa Helmi Baby hoitoalustat ja puhdistusliinat olivat TODELLA näppäriä. Helpotti vaipanvaihtoa, kun jouduimme hoitamaan tämän tienvarressa, vauvan oksennettua itsensä päälle autossa. Tästä ei valitettavasti ole kuvia, sillä tilanne oli sen verran hektinen. 😀 Reissussa Helmi Baby liivinsuojat olivat myös mielettömän näppäriä. Olen kotona välillä käyttänyt kestosuojia, mutta reissussa ollessa  suosittelen ehdottomasti kertakäyttöisiä kun pesumahdollisuutta ei ole. Helmi liivinsuojat ovat myös ihanan paksuja ja kestivät näin ollen myös mamman öiset suihkutissit. Iso peukku siitä! Opiskelukaverini tosiaan tietävät miten olen Muumi vaippoja hehkuttanut jo aikana ennen vauva suunnitelmia. 🙂 Olen seurannut paljon kirjoittelua netissä äitien vaippa toiveista. Monille tuntuu iho- ja luontoystävällisyys olevan tärkeää. Te kenelle Muumi Baby- vaipat ei vielä ole tuttuja. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Lisätietoa tuotteista täältä.

Ps. Järjestän myöhemmin vielä arvonnan Muumi tuotteista!