Perhearjen kiireisyys

Kuka luki päivän Helsingin Sanomista jutun siitä, miten nykyään lasten tekoa lykätään  perheiden kiireisen arjen mielikuvien takia?! Artikkelin lopussa oli seuraavat kommentit haastatelluilta ihmisiltä.

IMG_0096.PNG

Ehkä se oli tuo ensimmäinen kommentti, joka nosti niskakarvani pystyyn. ”…en mä voi hommata sitä lasta…viikon päästä sellanen fiilis et mä haluun kiertää maailman nyt.”

Rakas 25-vuotias mies. Ei niitä lapsia ihan noin vaan hommata, että tsädäm tilaisin yhden söpön sinisilmäisen poikalapsen. Toisekseen lapsen kanssa itseasiassa lentää 2-vuotiaaksi asti ilmaiseksi, joten voisit ihan ilman lisäkustannuksia lentää sen mini-ihmisen kanssa maailman ympäri. Ja te korkeakoulutetut naisihmiset. Vannon, että olisin sfääreissäni helvetin paljon kiukkuisempana ilman tuota aina iloista ihmispentua. 🙂 ❤IMG_0091

Tarkoitukseni ei ole kärkkäillä kommenteillani loukata ketään. Ymmärrän, ettei kaikki ihmiset halua lapsia ja se on itselleni ihan fine. Enemmän haluaisin välillä huutaa lähes 30-vuotiaille ihmisille että, ”herää pahvi, olit teini joskus 10 vuotta sitten. Time to grow up!” Ne jotka tuntee minut tietää, että minussakin elää ikuinen lapsi, mutta itseäni ihmetyttää miten osa ihmisistä ei halua ottaa vastuuta mistään ennen kuin keski-ikä kolkuttelee ovelle. IMG_0057

Uskon, että meidän elämä olisi ihan yhtä hektistä ilman lasta. Paitsi, että istuttaisiin varmaan useammin töissä pidempään kun ei tarvitsisi ketään hakea 17 mennessä dagiksesta. Lapsi on myös maailman paras murheen poistaja. Ennen kuin Felix syntyi oli minun paras ”huonon päivän” pelastaja siskoni tytär Minea. Ajoin aina heidän luokseen kun elämä potki päähän. Noin 30 sekunnissa Minea sai minut aina unohtamaan kaikki murheet. Lasten aitous, huolettomuus ja iloisuus on niin tarttuvaa. fullsizeoutput_366.jpeg

Tänään hain Felixin dagiksesta ja menin polvilleen hänen eteensä. Felix silitti hiuksiani ja totesi ”mamma har fint hår” ja seuraavaksi pyöräytti korvarenkaitani ja totesi ”mamma har fina örhängen.” Maailman parasta! ❤

Olen sanonut tämän lauseen blogissani miljoona kertaa. ”Lapsi on lahja, ei itseoikeus.”

fullsizeoutput_3121.jpeg

Pitääks sun aina? 😉

Törmäsin eräässä facebook ryhmässä keskusteluun siitä, miten työkaverit ja ystävät suhtautuvat omaan aktiiviseen elämäntapaan. Kysymys herätti heti kiinnostukseni, sillä itselläni on hyvin vaihtelevia kokemuksia asiasta.

Muistan lukioikäisenä menneeni perjantai iltana ystävien bileisiin moikkaamaan tuttuja, kun vastaan tuli vanha treeni kaverini. ”Noniin ja Ama ei tietenkään juo mitään, koska Ama menee aamulla ensin 10km lenkille ja siitä vielä uintitreeneihin.” Muistan ihmetelleeni tuolloin jo, että mitenhän minun liikuntani on häneltä mistään pois? Älkääkä ymmärtäkö väärin, olen oman osuuteni kyllä hoitanut bilettämisessä nuorempana. Tuolloin nyt vaan lauantai oli viikon kovin treenipäivä ja sunnuntaina vasta lepopäivä.

Olen monesti täälläkin yrittänyt selittää, miten liikunta on minulle elämäntapa. Ei se ole väkinäistä puurtamista täydellisen kropan tavoittelussa. Se on hyvän olon tunteen hakemista ja mieluisaa ajanvietettä.

Joidenkin se vain on vaikea ymmärtää. Saan kylmiä väreitä jos joku kommentoi treenaamistani tyyliin. ”Eikö sulla ole parempaa tekemistä.” Ei ei ole, treenaaminen on yksi lempi jutuistani. Jos joku harrastaa kuorolaulua tai vaikka kutomista, en minä arvostele hänelle tärkeää ajanvietettä. Se kun ei ole minulta mistään pois. (Myönnettäköön, haluaisin jopa osata kutoa.) 🙂

Nykyisessä työpaikassani onkin välillä jopa hämmentävää, kun treenaamistani ei katsotakaan nenänvartta pitkin. Ensimmäisenä aamulla ovesta astuessa saattaa jopa kuulua ”Miten tällä viikolla treenataan?” 😁 Työpaikkamme jopa kannustaa mahtavasti liikkumaan. Kesällä osallistuttiin pyöräillen kilometrikisaan. Työpaikan kautta ollaan myös päästy kokeilemaan uusia lajeja. Muutama viikko sitten oltiin ilmajoogassa ja viime viikolla meillä oli jäävuoro Hartwall areenalla. Työpaikan jengiin pääsin myös edustamaan firman sisäisiin Olympialaisiin Espanjaan. Ihan parasta! Olen löytänyt kaltaisteni joukkoon 😂 

Pointtini piti olla se, että vaikka et itse urheilusikaan intohimoisesti. Tarvitseeko sitä toiselle rakasta asiaa kommentoida niin kärkkäästi? Vaikka pimeys vituttaa eikä tekisi mieli harrastaa muuta kuin Ben&Jerrysin lusikoimista suoraan purkista suuhun, koitettaisko hei silti pitää kiva positiivinen asenne yllä!? 

Jooko? 

 

Urheilukentät koristeena?

Viikonloppu, ulkona aurinkoista ja reilu 20 astetta lämmintä. Täydelliset olosuhteet meidän suunnitellulle ratatreenille. Paitsi että tämä on lähes poikkeuksetta ollut näky ajaessamme Tuusulan upealle urheilukentälle.


Tyhjä kenttä ja portit lukossa. Tällä aikakaudella kun puhutaan paljon harrastusten kalliista hinnoista ja vaikeasti saatavilla olevista treenivuoroista, eikö päättäjät voisi olla rakentamatta esteitä kuntalaisten omatoimiselle harjoittelulle? Miten selität lapselle, että urheilukenttä on lukittu jokaisena viikonloppuna toukokuusta-elokuuhun(ja varmaan muinakin kuukausina) vaikka aurinko paistaa taivaalla ja ketään ei näy missään? Pelätäänkö ilkivaltaa? Käännetään kysymys näin päin: Jos kenttä olisi koko ajan selkeästi kaikkien käytettävissä olisiko siellä enemmän liikkujia ja vähemmän asiatonta liikennettä? Niin ja samat ”liikuntaa rakastavat ihmiset” istuvat televisioiden edessä katsoen olympialaisia ja valittelee että kun ei pärjätä. Osa selittää asian sillä että varmaan muut douppaavat. Mitä jos niissä maissa missä menestytään onkin urheiluun kannustava kulttuuri!? Noh meillä on ainakin paljon urheilukenttiä koristeena kun en niille muutakaan käyttöä keksi…

Kyllä tässä liikunnallinen perhe niin mielensä pahoittaa. ✌🏽️

Tyhjä kenttä 👎🏻
BREAKING BAD 😉