Miksi bloggaan?

Olen viimeaikoina kokenut hieman kipuilua blogin ja instagramin suhteen. Kuinka usein blogia tulisi kirjoittaa, mistä aika kirjoittamiselle? Mistä ihmiset haluavat lukea?

Instagram klikkautuu auki harvase hetki. Ahdistun kun kuulen, että ihmiset tekevät minusta johtopäätöksiä ihmisenä Intsagram tilini kautta. Blogini perustuu paljon treenaamiseen ja instagram tilini on aika vahvasti ”markkinointia” myös blogilleni. Näin ollen mietin suht tarkkaan minkälaisia kuvia instagramissani julkaisen. Tarinoissa, jotka säilyvät vuorokauden pyrin näyttämään sitä aidompaa hörhöä itseäni ja elämääni.

Minusta on ihana tallentaa kameralle ja videolle Feffeä tällä hetkellä. Voi luoja kun tuo minimäni on NIIN uskomattoman huippu tyyppi. Haluaisin ikuistaa jokaikisen hetken ja näyttää muillekin mikä mahdottoman mahtava tyyppi Felix on. Miehelleni joka ei ole Instagramissa, tuo näyttää siltä, että elän jokaisen hetken puhelimen läpi.

Aiemmin tällä viikolla kun en heti vastannut ystäväni viestiin hän kyseli onko kaikki hyvin? Josta hetken kuluttua hän vielä sanoi, että olikin instagramista nähnyt, että kaikki on hyvin. Havahduin tuohon. Eihän todellisuudessa lyhyt video jossa hymyilen kerro yhtään mitään siitä miten oikeasti voin?! Huolestuin, kuinka moni ystävä jättää kysymättä kuulumisia sen vuoksi, että kokevat tietäväsä mitä elämääni kuuluu instagramia seuraamalla!?

Bloggaan ja ylläpidän Amtsi instagram tiliäni koska haluan motivoida, innostaa ja luoda hyvää mieltä seuraajilleni. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole lytätä niitä, jotka eivät ole yhtä urheiluhulluja kuin minä. Haluan nimenomaan kannustaa tekemään niitä asioita mistä itse nauttii. Itsensä kunnossa pitäminen tuo hyvän mielen. Ainakin itselläni. Näin ollen haluan tottakai kannustaa ihmisiä syömään terveellisesti ja liikkumaan. Aikaa liikunnalle löytyy, jos vain näin itse haluaa. Huomaan itse, että olen iloisempi ja itsevarmempi kun pidän huolta itsestäni. Olen pitkän, lähes 29 vuoden elämäni aikana alkanut oppimaan, että meillä on vain yksi elämä elettävänä ja mitä vain voi tapahtua milloin vain. Se pitää elää tässä ja nyt, eikä ”sitten kun” periaatteella. Ihmisen pitää pystyä nauttimaan arjen pienistä asioista. Tehdä asioita, jotka tekee itsensä onnelliseksi ja keskittyä positiiviseen. Jos keskittyy miettimään vain asioita, joita itsellään ei ole, tulisi ehkä katsoa peiliin ja pohtia onko vika mahdollisesti omassa asenteessa ja miettiä mitä sille voisi tehdä?

Puolitoista vuotta sitten pikaisella lääkärikäynnillä, jouduinkin yllättäen leikkaukseen. Olin puoli vuotta avohaava takapuolessa ja pelkäsin saavani loppuelämäkseni avanteen. Positiivisella asenteella ja pienistä asioista nauttimalla selvittiin tuostakin koettelemuksesta.

Olen ymmärtänyt, että en pysty miellyttämään kaikkia, eikä minun tarvitsekaan. Olen viimeaikoina saanut ihanan paljon viestejä seuraajiltani, jossa ihmiset kiittelevät kuinka saan aitoudellani heidät iloiseksi ja miten motivoin ihmisiä treenaamaan. TÄMÄ on juuri se syy miksi haluan edelleen jatkaa blogia ja instagram tiliäni. Poistin kuitenkin sosiaalisen median ilmoitukset puhelimestani. Minun ei tarvitse tietää reaaliaikaisesti kun joku tykkää kuvastani. Kiitos kaikille teille ihanan positiivisista viesteistä ja siitä, että jaksatte seurata treeni hullun mamman elämää!

Jos uskallatte, olisi ihana kuulla miksi sinä seuraat blogiani tai instagramiani?

Puss och kram,

Amtsi

Treenaan syödäkseni

Luin isifitness blogista kirjoituksen siitä, miten ihmiset eivät jostain syystä kehtaa kertoa hakeutuvansa personal trainerin juttusille koska haluavat pyöreämmät pakarat.

Itsehän treenaan osittain siksi, että voin hyvällä omallatunnolla sitten herkutella. Kyllä. Totta se on. Pari viikkoa sitten pidettiin työkavereiden kanssa mättöbileet. Vedin aamulla lyhyen juoksulenkin ja töissä lounastauolla yläkroppa treenin. Illalla vedin jätskejä (kyllä monikossa, ehkä joku 2litraa), sipsiä, nakkipiiloja, karkkia, pähkinöitä, suklaata… hyvällä omallatunnolla koska päivällä oli myös kulutus ollut kovaa.

Tiedän että siellä muutama tuomitsee tämän rehellisyyteni nyt jyrkästi. Vannon ja vakuutan, etten kuitenkaan ole yksin motivaationi kanssa. Nauratti kun instassa näin jonkun julkkiksen hehkuttavan vinkkejään sokerikoukun selätykseen ja lopussa teksti ”kesä on kohta ja haluan tuntea oloni energiseksi ja virkeäksi.” In my ass, sanon minä. Kesä tulee ja haluat hitto vie näyttää hyvältä niissä pikku bikineissäsi ja lyhyissä kesämekoissa. I know I do!

Rakastan treenin jälkeistä olotilaa ja treenaaminen vaikuttaa todella positiivisesti mielialaani. Treenaan siksi, että saan siitä niin hyvän olon. Se on kuitenkin tosiasia, että treenaan myös siksi, että voin sitten syödä herkkuja ilman morkkista kun herkkupäivä koittaa. Mitä hävettävää siinä on!? Kaikilla on omat tapansa motivoitua. Enemmän huolissani olisin niistä jotka keksii ikuisia tekosyitä olla liikkumatta. Liikunta muotoja on miljoonia erilaisia, samoin kun ihmisiä tai tapoja motivoitua. Koitetaan kaikki löytää se oma juttumme!

Pääsiäinen vietetään iki ihanassa Lapissa, Levillä. Tiedossa on toivottavasti paljon hiihtoa, ulkoilua ja perheen kanssa rentoutumista. Koska kulutus tulee olemaan kovaa, olen antanut itselleni luvan herkutella kokonaiset 3 päivää!

Blondi on puhunut. Ihanaa ja HERRRRRKULLISTA pääsiäistä tyypit! 😘💗

Treenikaverit

Totuus hyvään kuntooni ja motivaatiooni treenaamiseen. KAVERIT!

fullsizeoutput_2fba.jpeg

Ennen Feffun syntymää treenattiin aina Heikin kanssa yhdessä. Pääosin crossfittiä. Treenaamiseen piti löytää kokonaan uusi rytmi ja tyyli kun lapsi syntyi. Mammalomallahan treenasin suurimman osan treeneistä Felix mukanani. Käytiin paljon ulkoliikuntapuistoissa, Kuntosalini Vidan jumppasalissa ja vaunulenkeillä.fullsizeoutput_3123.jpeg

Tammikuussa kun työt alkoi, menikin aikataulut treenien suhteen kokonaan uusiksi. Aamu treenit tulivat tutuiksi jo crossfit aikoina kun käytiin vähintään 2 kertaa viikossa aamun 6.30 tunneilla. Nyt arkeen piti mahduttaa 8h työpäivä sekä 2 ihmisen treenit eri aikaan.

Oltuani muutaman kuukauden uudella työpaikallani rohkaistuin kysymään josko kukaan olisi kiinnostunut yhteistreenistä. Suosio oli valtaisa ensimmäisessä treenissä. Lunta satoi vaakatasossa ja sain treeniin mukaan yhden rohkean kanssatreenaajan. 😉 Tuo rohkea kanssatreenaaja on jälkeenpäin myöntänyt lähteneensä katsomaan, että onko tämä taas yksi innokas jumppa pirkko joka luulee treenaavansa kovaa.fullsizeoutput_3117.jpeg

Pikkuhiljaa työporukassa kuitenkin kiinnostus kasvoi ja välillä meitä on tainnut olla jopa 5-6 ihmistä työpaikan salilla. Yhdessä treenatessa ehtii jutella muistakin kuin työasioista ja on oppinut tuntemaan uusia työkavereitaan. Väitän, että tämä on myös luonut hyvää yhteishenkeä meidän porukassa.fullsizeoutput_68e

Treenasin koko kevään suht tosissani juoksua, tavoitteena puolimaratonilla oma ennätys. Olen niin kiitollinen, että sain todella useasti lenkeille mukaan kavereita. Uskon, että yksi merkittävä tekijä lokakuussa juostun puolikkaan ennätykseen oli se, että juoksin paljon itseäni nopeamman kaverin kanssa. Yksin juostessani pysyn nimittäin mieluiten mukavuus alueellani. fullsizeoutput_69d.jpeg

Viime aikoina ollaan myös uskaltauduttu treenaamaan taas isommalla porukalla minikoutsien kanssa. Meidän ystäväpariskunnalla on Felixiä 6kk nuorempi tyttö. Lapset pitää mukavasti toisilleen seuraa kun vanhemmat hikoilee vieressä. Toivon, että tällä tavalla lapset oppii meiltä myös liikunnan riemun. Kyllä he kovasti yrittävät meidän kanssa jo vedellä leukoja ja heitellä seinäpalloa. Ihania! ❤fullsizeoutput_3125.jpeg

Juoksu Felixin kanssa väheni puolisen vuotta sitten, koska jätkä ei millään malttanut istua 2km pitempään rattaissa. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että Feffe on taas viihtynyt rattaissa paremmin joten ollaan tehty muutamia lenkkejä taas yhdessä. Eilen tehtiin varmasti ennätys pitkä lenkki rattaiden kanssa, 14km. Fefu nukahti melkein samantien ja oli kuin enkeli koko matkan. Wohoo! Yhteislenkeille on vielä toivoa. fullsizeoutput_312d.jpeg

Kiireisen arjen keskellä ystävien kanssa treenatessa tulee samalla myös vaihdettua kuulumiset. Ei siis tarvitse stressata missä välissä ehtii kavereita näkemään. Win-Win! 🙂 Mainitsinkin joskus, että ihmiset joskus kyselee miten mulla on niin kovakuntoisia kavereita? No koska laitan heidät aina tekemään 10 extra toistoja, jotta saan hienoja kuvia instagramiin.

fullsizeoutput_52a.jpeg

Kiitos ja anteeksi kamut! 🙂 ❤

fullsizeoutput_a8.jpeg

Syksy tuli

Maailman paskin kombo koettu. Syksy ja flunssa. Ei jatkoon. Pimeän ajanjakson tullessa Suomeen, minusta muuttuu aina Pacman. You know, syön kaiken mikä eteen sattuu. Homman voisi korjata sillä, että pyllistää pimeydelle ja nauttii juoksemisesta ja liikunnasta happirikkaassa säässä. PAITSI, jos kavereista toiseksi vittumaisin sattuu tulemaan kylään etkä pääse ties kuinka pitkään aikaan treenaamaan! Kaveri on nimeltään flunssa, eikä se tajua lähteä menemään vaikka mitä tekisi. (Se sen vielä vittumaisempi kaveri on nimeltään norovirus)


Minä en tunnetusti kuitenkaan vajoa synkkyyteen, vaan kaivan positiivisia asioita vaikka väkisin. 😁

Mietittiin eilen Feffen kanssa, että jouluhan on ihan just. Joten alettiin miettimään joulukalentereita. Koska herkuthan ne taas oli mielessä päätettiin, että tavarakalenterin sijaan tehdään piparikalenteri. Idea hyvä, veikkaan, että toteutus jotain sinne päin.

Tämän pimeyden keskellä alkaa myös ajatukset kovasti harhailemaan muissa maissa. Joulukuun alussa lennetään Köpiksen kautta Malmön perhettä moikkaamaan. Ajateltiin tuolla reissulla käydä ainakin Tivolissa. Jee!

Alkuvuodeksi ollaan suunniteltu etelänmatkaa. Itseäni kiinnostaisi Israel. Veikkaan, että päädytään matkustamaan Kanarialle. Hyvä vaihtoehto sekin.

Pääsiäiseksi suunnataan Lappiin. Ylläs tai Levi. Ajateltiin ottaa auto juna yötä vasten. Feffellä taas yksi uusi seikkailu edessä. Saa varata aika monta Ryhmä Hau jaksoa tuolle matkalle mukaan.

Kesäksi ollaan suunniteltu matkaa eksoottiseen Albaniaan Heikin siskon perheen kanssa. Tuokin reissu pitäisi varata, jotta olisi sitten taas ensi vuoden puolella jotain mitä odottaa.

Kovasti ihmiset kyselee MITÄ MULLE KUULUU? No oikeesti hyvää, jos ei lasketa tätä ahdistuneisuutta kun en pääse treenaamaan. Treenaamattomuus menee pääkoppaan aika nopeesti tällä blondilla. No mutta, motivaatio on ainakin huipussaan kun taas pääsee hikoilemaan.

Feffe jotenkin kasvaa ihan silmissä. Jätkä puhuu todella paljon ja nauran kyyneleet silmissä tuon minimänin jutuille joka päivä. ❤ Jätkähän oli elämänsä ensimmäisen kerran myös yökylässä, kun vietettiin Heikin kanssa kahdestaan laatuaikaa ravintolassa syöden ja hotellissa yöpyen. Ai että teki kyllä hyvää! (Paitsi ehkä mummille, joka ei tuona yönä tainnut liiemmin nukkua.)

Yksi pikku flunssa ei tän mimmin hymyä vie naamalta. Tämä onkin minun ja Feffen motto..

hakuna

Motivaatio-Go Expo arvonta!

Olen joskus aiemminkin täällä maininnut, että esimerkiksi ala-asteen liikunnanopettajani tuskin uskoisi jos näkisi minun liikuntamääräni nykyään. Pienenä motivaattorinani toimi lähinnä ruoka ja herkut. 

Kilpa-uinti ajan alussa suurimpana treeni motivaationa toimi ystävät. Treeneissä oli parhaat kaverit ja söpöt pojat. Suurin muutos tapahtui noin 12-vuoden iässä kun treeni määrä alkoikin näkymään tuloksissa. Pääsin Italiaan kisa reissulle ja tuon kokemuksen jälkeen uskon, että todellinen kipinä kilpailemiseen syttyi. 

Olen edelleen tänä päivänä todella kilpailuhenkinen. Myönnän silti, että välillä suurimpana motivaattorina on toiminut todella pinnalliset asiat niinkuin tietyssä painossa pysyminen ja pelko takapuolen levenemisestä. 

Tällä hetkellä kun oma terveys ei enään olekaan itsestäänselvyys, on treeni motivaatio vain kasvanut. Haluan pitää itseni hyvässä kunnossa, jotta pysyn mahdollisimman terveenä. Huomaan kuitenkin lähestyvän leikkauksen aiheuttaneen taas hieman pakkomielteistä suhtautumista treenaamiseen. Luulen jostain syystä aina pystyväni treenaamaan ”varastoon”. Pelkään myös paisuvani kuin pullataikina jos makaan vain kotona katsoen Gilmore girlsejä. 😬✌🏽

Minua motivoi urheilun tuoma hyvä fiilis, omien ennätysten parantaminen ja ruoka jonka voin hyvällä omallatunnolla syödä treenin jälkeen. Rehellistä mutta totta. 

Kerro kommentteihin mikä sinua motivoi liikkumaan? Palkintona 2kpl lippuja Go Expoon 17.-19.3.17. Voittajat arvotaan tiistai iltana. 

Instagramin puolella myös oma arvonta! 👍🏻