Treenin suunnittelu

Normaali

Sain kyselyä miten suunnittelen treenini, joten ajattelin hieman paljastaa mahtavan kuntoni salaisuutta. (Vitsi, vitsi)

En suunnittele treenejä viikolle kovin tarkasti etukäteen. Lähinnä päätän ne treenit alkuviikosta, jotka toteutan yhdessä jonkun kanssa. 

Nyt kun juoksutapahtumia on tulossa paljon, on treenin painotus enemmän juoksussa. Pyrin juoksemaan vähintään kolme kertaa viikossa, josta kaksi treeniä on lyhyempiä 5-10km lenkkejä ja yksi pidempi yli 10km lenkki. 

Yhdistelen myös juoksua kehonpaino treeniin. Maanantaina käytiin työkavereiden kanssa juoksemassa 30min, jonka jälkeen tehtiin Death by burpees. Ideana joka minuutti lisätä yksi burpee toisto. Treeni loppuu kun et minuutin aikana saa enää tarvittavaa toisto määrää. Loppuun jumpattiin vatsat ja selkä. Hyvä ja monipuolinen koko kropan treeni. 

Pyrin salilla treenaamaan eri päivinä kädet ja jalat. Tällä hetkellä sali treeniä on siis aika vähän. Tarkoitus on, että en tee kahta perättäistä juoksu treeniä tai kahta perättäistä salipäivää. 

Treenejä kertyy tällä hetkellä noin 4-6 kertaa viikossa. Pyrin pitämään yhden lepopäivän. 

En viitsi etukäteen kovin paljoa suunnitella treeniviikkoa, sillä lapsiperheessä tilanteet aina muuttuu. Tällä viikolla esimerkiksi Fefe on taas ollut kipeänä ja ollaan vaihteeksi saatu juosta lääkärissä. 

Kevään tullen olen ottanut taas aamu treenit mukaan. On ihana, kun töiden jälkeen treeni onkin jo tehtynä. Aamulenkillä on myös ihana juosta ja huomata miten päivä valkenee silmissä. 

Täytyy myös kiittää miestäni, joka on mahdollistanut minun treenaamiseni. En muista kertaakaan tänä vuonna, että en olisi voinut mennä treenaamaan sitä pyytäessäni. Lapsiperhe arjen ja treenaamisen sovittamisessa tarvitaan hyvää yhteispeliä. 

Nautin myös suunnattomasti siitä, että olen uusista työkavereistani saanut joka viikko treeniseuraa. Kiitos maailman mahtavimmat työkamut! Toukokuussa meidän kuntoa testataan kun lähdetään edustamaan firmaa Vantaan Extreme Runille! 💪🏼

Itse olen tällä hetkellä tyytyväinen treeni määriin ja omaan kuntooni. Uskon olevani paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikuisiällä. Kroppa ei ole kokoaikaa jumissa vaan tuntuu hyvältä. Juoksukuntoni ei varmasti ole vielä parhaimmillaan. 4,5 viikon päästä juostavassa HCR:ssä tavoitteeni onkin vain päästä maaliin hyvällä fiiliksellä.

Saiko sepostuksestani mitään selvää? Kysykää ihmeessä jos jokin asia mietityttää. 

Treeni juttuja voi seurata enemmän Instagramista nimellä Amtsi. Samoin arkista hörhöilyäni insta storiesin puolelta. 😂

Terveellinen riippuvuus?

Normaali

Olen varmasti joskus aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Addiktio. Sana assosioi yleensä jotakin negatiivista. Alkoholi, huumeet, uhkapelit. Itse väitän kuitenkin kärsiväni erilaisesta addiktiosta. Urheiluriippuvuudesta. 

Pidän tätä itse positiivisena riippuvuutena. Treenaaminen on paljon mielessäni, tai ajatus seuraavasta treenistä. Pyrin päästä liikkumaan joka päivä. Pidän kyllä lepopäiviä, mutta sekään ei tarkoita ettenkö liikkuisi ollenkaan. Sairaslomalla ollessani mietin mitä ihmettä ihmiset oikein tekee jos ei treenaa? Millä päivä kuuluu täyttää? Tunnen itseni laiskaksi jos en pääse treenaamaan. Kaksi lepopäivää peräkkäin on jo todella paha. Leikkauksen jälkeen olin viikon treenaamatta. Meinasin rehellisesti sanottuna tulla hulluksi. Tein leukoja keinuissa ja pyrin tekemään kävelylenkkejä joka päivä. Onko hullua, ettei anna itsensä edes tuossa tilassa LEVÄTÄ?

Tunnen monia kaltaisiani ihmistä. Joka päivä on tehtävä jotakin, tai ei ole hyvä fiilis. Missä menee raja siinä mikä ajattelu on normaalia ja mikä ei? Omasta mielestäni kyseessä on HYVÄ addiktio. Treenaan ja pysyn näin virkeänä ja hyvässä kunnossa. Pidän lepopäiviä ainakin yhden viikossa. Osa tutuistani on kuitenkin sitä mieltä, että ajatusmaailmani on sairas. Kuulen sanottavan sitä, että en ole kilpaurheilija, enkä näin ollen tarvitse näin paljon treeniä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pääkoppani tarvitsee.

Nykyään ei voi joka päivä mennä töiden jälkeen treenaamaan. Se on pois perheen yhteisestä ajasta. Yritän kuitenkin etukäteen miettiä miten voisin toteuttaa viikon treenit niin, että tulisi liikuttua 4-5 kertaa viikossa. Joskus toteutetaan treenit kotijumpalla tai lähdetään juoksulenkille koko perheen kanssa. Kevään tullen on myös helpompi laittaa herätyskello soimaan 5.30, jotta pääsee juoksemaan ennen töitä. Lapsi nukkuu vielä tuolloin, joten se ei missään nimessä ole häneltä mistään pois.

Onko tämä mielestänne sairas addiktio muiden joukossa vai hyväksyttävä elämäntapa? 🙂 Uskaltaako kukaan myöntää samaa riippuvuutta? Miten te itse toteutatte treenaamisen kiireisen arjen keskellä?

Miten #mutsireenaa? :)

Normaali

Onhan kaikki huomannut tuon mahtavat #mutsireenaa hashtagin jonka olen itselleni ottanut instagramissa. 😀

Lukijat toivoivat, että avaisin hieman tarkemmin tätä miten treenaan ja miten treenit touteutan, joten täältä pesee.

Pyrin välillä treenaamaan päivisin niin, että Heikki pääsisi illalla myös treenaamaan. Niinkuin edellisessä postauksessa kerroin, Felix nukkuu parhaiten omassa sängyssä. Tästä syystä pitkät juoksulenkit on viime aikoina jäänyt vähemmälle.

Olen viimeaikoina pyrkinyt treenaamaan mahdollisimman paljon ulkona. Kohta on taas talvi ja on pakko siirtyä sisätiloihin, joten nautitaan nyt ihanasta auringosta ja ulkoilmasta kun se vielä on mahdollista.

Käyn muutaman kerran viikossa treenaamassa ulkosaleilla. Näitähän on nyt rakennettu ympäri Suomea varsin paljon. Kesällä jumppailtiin Punkaharjulla koulun pihaan rakennetulla jumppa alueella. Kotona ollessa tykkään käydä Kartanonkosken ulkosalilla tai Tuusulan urheilukentällä, jonka yhteydessä on myös jumppatelineet.

Tänään ajeltiin kello 9 Kartanonkoskelle treenaamaan ystäväni ja hänen 9kk ikäisen Olivia tyttären kanssa. Heitettiin lapset juoksurattaisiin ja juostiin Haltialan kautta vajaa 7km alkulämmittely lenkki. Lapset istuu katselemassa maisemia. 🙂

Lenkin jälkeen tultiin ulkosalille tekemään Murph niminen Crossfit treeni. Treeni on yksinkertainen, mutta tehokas. 100 leukaa, 200 punnerrusta, 300 kyykkyä. Treenataan kaverini kanssa yhtäaikaa. Felix käppäilee sillä aikaa ympäri kenttää, leikkii jumppalaitteilla, syö riisikakkuja ja rusinoita. Välillä hän köpöttelee meitä moikkaamaan ja jatkaa taas omia juttujaan. Olivia ei vielä kävele, joten hän yleensä nukkuu alku treenin ja herättyään siirtyy maahan istumaan ja katselemaan meidän touhuja. Aina tyytyväisenä. Lapsille on mukana leluja ja pientä purtavaa, jotta he jaksaa meidän koko treenin ajan. Ei pitäisi nyt sanoa, mutta koskaan ei kumpikaan ole hermostunut meidän treenatessa. Onhan he olleet mukana ihan vauvasta asti!

Viikonloppuisin tehdään Tuusulan urheilukentällä treeni koko perheen ja ystäväperheen kanssa. Ollaan aina tehty niin, että naiset treenaa ensin ja miehet on lasten kanssa. Tämän jälkeen vaihtuu vuoro. Lauantaina tehtiin alkulämppänä juoksua, jonka jälkeen 30min niin monta kierrosta kuin ehtii 400m juoksu, 20 vatsakiertoa, 10 goblet kyykkyä, 15 kyykkyhyppyä, 20 askelkyykkyä kahvakuulan kanssa. Felix yleensä tässä pörrää ympäri kenttää, potkii palloa tai syö rusinoita. 😀

Aijon hyödyntää ulkotreeni mahdollisuuksia niin pitkään kuin säät sallii! Suosittelen kovasti. Treenaan siis näin Felixin kanssa päivisin noin 1-3 kertaa viikossa.

Loppuun vielä kiva treeni, jonka teen välillä aamuisin ennen pihalle lähtöä. Tässä pitää laittaa tämä biisi soimaan. Teen treenin yleensä kyykkyinä, jalan nosto vatsoina ja punnerruksina. Voi myös tehdä esim. dippeinä tuolin reunalla. Ideana on joka kerta kun laulussa sanotaan Bring sally up nostaa vatsoissa jalat ylös, kyykyssä nousta kyykystä etc. ja kun lauletaan Bring Sally down laskea jalat alas (EI saa osua kuitenkaan maahan), mennä kyykyssä kyykkypitoon tai punnerruksessa punnerruspitoon. Onko ymmärretty? Helppo toteuttaa vaikka mini härvää vierellä. Kyykkyihin voi lapsen ottaa vaikka lisäpainoiksi! Kertokaa kun olette kokeilleet! 🙂

Miltä treenaamiseni kuulostaa? Heräsikö teillä mitään kysymyksiä? 🙂

Tsemppiä treeneihin kaikille!