Nakukuvia ja ennakkoluuloja

Naistenpäivä. Suoraan sanottuna yksi päivä muiden joukossa, mutta tietysti hyvä päivä nostaa naisten oikeuksia esiin. Itselläni tämä aihe herätti ajatuksia sen suhteen miten naisten oletetaan käyttäytyvän, pukeutuvan ja elävän.

Olen itse nauravainen, kovaääninen, nahkahameisiin pukeutuva blondi. Kun avaan suuni, teksti on kuin rekkamiehen suusta. Karrikoidusti, ymmärrätte varmasti pointin.

Sain viime blogikirjoitukseen paljon ihania kommentteja, miten inspiroin muita treenaamaan ja yhdistämään kiireisen perhe arjen. TÄMÄ on juuri se syy miksi kirjoitan blogia ja pidän instagram tiliä. Tarkoitukseni ei ole arvostella niitä, jotka eivät halua treenata, vaan haluan kannustaa muita terveelliseen elämään. Liikkumaan, nauramaan, hölmöilemään ja olemaan ylpeitä itsestään. Kuulostako järkevältä?

Sain yhteistyön kotimaisen bikini merkin kanssa ja olen asiasta NÄÄÄIN innoissani. Tiedätte varmasti biksu pakkomielteeni. 🙂 Instagram tilini onkin täyttynyt paljon bikinikuvista viime aikoina. Instagram tilini on tarkoituksella treeni ja hyvinvointi painotteista. Se on tarkoituksella näin. Instastorieissa saatan välillä vilahtaa tissiliiveissäni. Ex-uimarina olen sitä mieltä, että olen näyttäytynyt ihmisten edessä pienemmissäkin hepeneissä ja tissiliivit nyt yleensä sattuu olemaan se vaatetus joissa hillun kotioloissa. Pyydän anteeksi.

Viime aikoina olen saanut tutuilta ja tuntemattomilta miehiltä suoria pyyntöjä lähetellä vähäpukeisia kuvia itsestäni. Tämä on todella hämmentävää. Viimeaikaisten Me too kirjoitusten jälkeen olen todella yllättynyt miesten rohkeudesta esittää näitä pyyntöjä. Tottakai olen ylpeä siitä mihin kuntoon olen vartaloni saanut ja on mukava kuulla kehuja siitä, MUTTA tarkoittaako tämä automaattisesti sitä, että haluan jaella kymmenille eri miehille kuvia itsestäni alasti?!

EI!

Ihmisestä ei voi tehdä ennakkoluuloja sen perusteella mitä muutama(tuhat) kuvaa antaa. Blondi itseään täynnä oleva fitness bimbo. No joo, itse käyttäisin sanaa Bimbo blondi, mutta kun sen takana on myös paljon muuta.

Huoleton, iloinen, ruokaa rakastava mamma ihminen voisi olla myös toinen määritelmä. Kyllä puhun välillä härskejä, nauran mielummin kuin itken ja tykkään tällä hetkellä nahkahameista. Haluan motivoida ihmisiä sosiaalisessa mediassa ja saada itse positiivista palautetta sitä kautta. Taustalla siihen, että kaipaan paljon huomiota voi myös olla lapsuuteni ylipainoisuus ja traumat miten nuoruudessani epävarmana tyttönä minua kohdeltiin!? Miettiikö kukaan tällaisia asioita? Varmasti valitettavan harvoin. Sen vuoksi toivoisinkin, että ihmiset useammin miettisivät niinkuin alla olevassa kuvassa todetaan.

Lihoamisen pelko

Huomenna on viikko leikkauksesta. Vointi on edelleen hyvä, eikä keskiviikon jälkeen ole tarvinnut syödä yhtään särkylääkettä. Vähäinen kipu on jopa hieman ihmetyttänyt. Viimeksi jouduin kuitenkin syömään 3×600 buranaa kahden viikon ajan. 

Rehellisesti sanottuna, minulla on todella ”syyllinen” olo hengaillessani kotona koska vointi on näin hyvä. Ainoa hankaluus haavan kanssa on se, että suihkuttelen sitä lukuisia kertoja päivässä. Torstaina pääsen onneksi töihin! Varokaa työkaverit, blondi on intoa täynnä! 

Sairaslomalla ollessani olen myös ehtinyt pohtia taas omaa suhtautumistani treeniin, omaan vartaloon ja syömiseen. Rehellinen kun olen myönnän, että homma on taas kevään tullen lähtenyt vähän lapasesta. 

Sain itseni mielestäni todella hyvään kuntoon ennen leikkausta. Juoksu kulki, leuat sitäkin paremmin ja vaaka näytti vihdoin mieluisia lukemia. Nyt minulla on kamala pelko, että menetän tuon kaiken tämän hurjan reilun viikon sairasloman aikana. 

Huomaan leikkipuistossa tekeväni keinussa leukoja ja askeltavani hiekkalaatikon reunalle ylös-alas. Mieli tekee illalla syödä leipää, mutta ajattelen etten voi sitä syödä koska en ole treenannut. Tiedostan, että tällaiset ajatukset ovat hulluja, mutta en voi mitään sille, että ajattelen asioita kuitenkin. Olen myös puhunut Heikille ja muutamalle ystävälle näistä hölmöistä ajatuksista. Luulenkin, että vaaka on hyvin lähellä lentää ikkunasta pihalle. 

Rakastan liikuntaa, enkä koe tekeväni sitä nykyään enää pinnallisista syistä. Silti minulla on ihan kamala lihoamisen pelko. Työkaverini sanoi minulle muutama viikko sitten, että olen laiha luikku. Varmasti jokainen teistä lukijoista uskoo, kun sanon, että en ole koskaan kuullut noita sanoja yhdistettynä itseeni. Olen AINA koulussa, työpaikalla, harrastuksissa ollut se iso tyttö. Sitä roolia ei aina naisena ole mukava kantaa. 

En ikinä ole ihannoinut laihoja naisia. Pidän Jennifer Lopezin ja Beyoncen kaltaisia naisia kauniina. Joten välillä ihmetyttää omat mielipuoliset ajatukseni. 

Luulen, että todellisuudessa tämä reilun viikon lepo tekee todella hyvää niin kropalle kuin mielelle. Nyt kun hoidan itseni kuntoon. On vielä upea treeni kevät ja kesä edessä! 

Ps. Lupaan aloittaa treenin varovasti omaa kroppaa kuunnellen!