Neuvolat jämähtäneet 90-luvulle?!

IMG_9156

Kaikella kunnioituksella mukavaa neuvolantätiämme kohtaan. Olen raskauden alkuvaiheista lähtien ihmetellyt neuvolakäyntejä. Juteltuani ystävieni kanssa, olen huomannut etten ole yksin ajatusteni kanssa.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä syynätään äiti tarkasti läpi. Käsi ylös kaikki te läskit mutsit, jotka olette saaneet noottia neuvolatädiltä, koska painoindeksissä alat jo hätyytellä ylipainoisten rajaa?

Aloin viime viikolla mökillä treenaamaan jo käsiä kun ei sitä neuvolassa kielletty. Juteltuani kätilön kanssa, tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja nyt jatketaan pelkillä kävely lenkeillä.
Aloin viime viikolla mökillä treenaamaan jo käsiä kun ei sitä neuvolassa kielletty. Juteltuani kätilön kanssa, tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin ja nyt jatketaan pelkillä kävely lenkeillä.

Lähes kaikkialla on todettu tuon painoindeksin olevan nykyään aivan surkea mittari painon tarkkailussa. Raskauden alkuvaiheessa olin omasta mielestäni oikein hyvässä kunnossa ja varsinkin lihasta löytyi. Painoindeksini hätyytteeli lähellä ylipainon rajaa. Eikö nykymaailmassa voisi terveydenhoitajat hieman katsoa miltä mamma näyttää ja sen jälkeen puuttua painoon jos oikeasti on aihetta huolestua?!

IMG_9172

Olen myös raskauden alkuvaiheista lähtien koittanut kysyä neuvolasta ohjeita liikkumiseen. Vastaus on usein ollut: ”En oikein tiedä, varmaan ihan ok.”

Nyt kyselin miten voin synnytyksen jälkeen alkaa treenaamaan? Totesin, että käsiä varmasti voi pikkuhiljaa alkaa jo jumppaamaan. Taas sama vastaus. ”En nyt oikein tiedä, kyllä varmaan jos hyvältä tuntuu.”

Tapasin toissapäivänä kuitenkin kätilön, joka suositteli minulle kovasti olla tekemättä mitään muuta kuin kävelyä ennen jälkitarkastusta. Hän sanoi, että vaikka ei siltä tunnukaan, voi esimerkiksi hauiskäännössä olla yllättävän paljon ponnistusta mukana, jolloin on aina riski kohdunlaskeumalle.

Jotenkin tämän hetken fitness boomin ollessa korkeimmillaan, ihmettelen ettei neuvolassa osata tällaiseen asiaan antaa minkäänlaista neuvoa. Veikkaan, että meitä liikkuvia äitejä löytyy kuitenkin jo jonkin verran nykypäivänä. Neuvolaa pitäisi rajusti uudistaa 2000- luvulle. Nyt kysymykseen kuin kysymykseen annetaan esite käteen ja todetaan, että tuolla taisi lukea jotakin asiasta. Näitä esitteitä ei tosin ole uusittu 90-luvun jälkeen. Eikä ilmeisesti montaa muutakaan asiaa.

Sama juttu mietityttää D-vitamiini ohjeistuksen kanssa. Luin aikaisemmin blogikirjoituksen, jossa pohdittiin eikö D-vitamiini kulje myös äidinmaidon mukana vauvalle? Äitejä löytyy varmasti laidasta laitaan. Onko kukaan miettinyt olisiko lapsen mahdollista saada tarvittava D-vitamiini määrä äidinmaidon kautta? Nyt minulle, joka syön kalaa 2-4 kertaa viikossa, kylven auringossa ja syön todella monipuolisesti, on sama D-vitamiinisuositus vauvalle kuin äidille, joka syö ainoastaan pikaruokaa, polttaa tupakkaa ja inhoaa aurinkoa. Doesn’t make sense.

9 kuukautta

Alkaa olla 9 kk odotus ohi. Tätä tunnetta on mielestäni todella vaikea pukea sanoiksi. 9 viimeistä kuukautta on eletty tätä varten. Fiilis on ehkä jollain tavalla sama kuin odottaa etelän matkaa. Tässä on vaan se eri juttu, että lähtöpäivä ei ole varma vaikka todennäköinen lähtöpäivä onkin annettu. Varauksessa on kuitenkin + – 14 päivää. Matkatavarat on ollut pakattuina jo viimeiset 2 kk. Nyt kun lähtöpäivä vihdoin on käsillä ei oikein tiedä millaisilla fiiliksillä sitä olisi. Tässäkö tämä 9 kk nyt sitten oli. Jotka aluksi tuntuivat kiduttavan hitailta, mutta yhtäkkiä tuntuu kuin kaikki olisikin mennyt pelottavankin nopeasti. Toisinaan olen ihan valmis lähtemään ja seuraavassa hetkessä mietinkin että jospa ei vielä kuitenkaan vielä huomenna. Sillä kun lähtö tällä kertaa koittaa, ei paluuta entiseen enää ole.

IMG_8932

Moni kyselee minulta pelottaako synnytys. Minun on myönnettävä että en synnytystä osaa pelätä. Luotan siihen että olen sairaalassa ammattilaisten käsissä. Palkinto jonka saan niistä tulevista kivuista on jotain mistä olen aina unelmoinut. Tiedän myös että synnytyksessä voi sattua asioita jotka eivät ole minun hallinnassani, joten turha suunnitella asioita etukäteen. Toivon pystyväni synnyttämään normaalisti alateitse ja uskon että tärkeintä on myös uskoa ja luottaa omiin voimiinsa vaikka jossakin vaiheessa varmasti usko alkaa loppua.

Ainoa asia mitä edelleen välillä mietin on se, että toivon kovasti että synnytyksessä kaikki menee hyvin ja pienokaisemme syntyy terveenä. Mieheni suku on Viitasaarelta kotoisin ja sieltä on myös minun sydänsairauteni lähtöisin. Mieheni sukua ei koskaan ole kyseiseltä sairaudelta testattu. Jos mieheni kantaisi samaa geenimutaatiota, olisi suuri todennäköisyys että lapsemme syntyisi kuurona. Tämä seikka minua välillä mietityttää kovasti. Tiedän että se ei olisi maailmanloppu mutta pienen ihmisen kasvattaminen pelottaa jo muutenkin. Miten paljon se vaikeutuisi kun yksi yhteinen kommunikaatiotapa puuttuisi?

11695781_10153033560627887_2684055748486281127_n

Veikkaan että pikkukaveri viihtyy vielä yli lasketun ajan masussa. Hän ei ole antanut itsestään mitään merkkejä, että olisi valmis tähän ulkomaailmaan. Annan hänen siis rauhassa olla ja tulee kun on valmis tulemaan. Treenaamalla häntä ei ainakaan saa ulos savustettua. Tänään soutelin huvikseni 10km soutulaitteella ulkona auringonpaisteessa kun seura oli niin hyvää. Enkä saanut  soudulla edes pienen pientä supistusta aikaiseksi. Hyvän olon kyllä kuitenkin! 😉

IMG_8931

Olen miehelleni hokenut viimeiset 4 viikkoa miten nyt saattaa olla meidän viimeinen viikonloppu kahdestaan pitkiin aikoihin. Mies ei kohta enää usko tätä. 😀 Aamupäivällä minä pyöräilin ja mieheni juoksi salille. Illalla lähdettiin vielä ihastelemaan Helsingin kesää kahdestaan. Ensin istuttiin Hernesaaressa Cafe Birgitassa kuuntelemassa live musiikkia, syömässä ja juomassa. Siitä siirryttiin vielä katsastamaan uusi Hernesaaren ranta jossa tarjolla on ruokaa ja juomaa. Oikein mukava paikka tuokin, vaikka tuntuu että ehkä hieman myös ”näyttäytymis” paikka tällä hetkellä.

11703134_10153031625987887_4622717747201056622_n

Cafe Birgitta
Cafe Birgitta

Ole armollinen itsellesi

Raskaus on mennyt hyvin loppuun saakka. On ainoastaan yksi asia johon minun on ollut vaikea suhtautua. Oman vartalon muutos ja raskauden aikana kertyneet lisäkilot. Olen viime viikkoina lähes joka päivä puhunut itsestäni läskinä, pullukkana yms.

IMG_8707

Toissapäivänä silmäni kuitenkin hieman aukesivat. Katselin televisiosta ohjelmaa nimeltä Nätti nakuna. Ohjelmassa lapsia saaneita naisia valittivat mitä raskaus oli tehnyt heidän vartaloilleen. Yksi nainen sanoi kuitenkin täydellisen lauseen.

”En vaihtaisi lapsiani vanhaan vartalooni ikimaailmassa.”

Samana iltana juttelin vielä tuttavani kanssa jolla on ollut vastoinkäymisiä lapsen saamisessa. Kerroin hänelle miten lisäkilot aiheuttavat päänvaivaa. Hän kehotti olemaan armollinen itselleen. Nuo sanat jäivät tiukasti mieleeni.

Totesin miehelleni illalla, että ymmärretäänkö me edes miten onnekaita me ollaan? Tuntuu hieman jopa epäreilulta että jotkut joutuvat kamppailemaan kovasti tullakseen edes raskaaksi. Osalla raskausaika saattaa olla oikeaa selviytymistä pahoinvoinnin, kipujen tai supistusten takia. Meillä tärppäsi heti kun ehkäisy jätettiin pois. Raskaus on ollut minulle helppo. Ei pahoinvointia, ei väsymystä, ei pahempia supistuksia tai liitoskipuja. Ei vielä edes alle kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa tunnu siltä, että maha ahdistaisi kovasti tai, että se suuresti rajoittaisi elämistä.

Lisäkilot ovat aika pieni juttu yllä mainittuihin verrattuna. Tällä hetkellä valittamiseni tuntuu lapselliselta. Minun tulisi olla onnellinen siitä että kroppani toimii ja mahdollistaa uuden elämän syntymisen.

Nyt lupaankin olla armollinen itseäni sekä vartaloani kohtaan. Nämä liikkeet joita saan joka päivä tuntea masussani ovat kaikkien näiden lisäkilojen arvoisia.

Tänä aamuna olen herännyt viimeistä kertaa vähään aikaan 5:45 aamutreeniin. Seuraava aamuherätys onkin toivottavasti pieni tuhisija kainalossa. Tänään annan itseni vain levätä loppu päivän. Olen sen ansainnut.

IMG_8786

Kesäpäivä Helsingissä ja lampaiden ristäiset

Raskautta täynnä tänään tasan 38 viikkoa. Nyt lapsi olisi täysi kasvuinen syntyessään vaikka laskettuun aikaan on vielä 2 viikkoa. Eilen siivoilin kotona ja kävin jalkahoidossa. Oli muuten taivaallista näin raskauden turvottamilla jaloilla.

FullSizeRender 14

Illalla kävin vielä vetämässä treenin joka oli:

5×3 leukoja myötäotteella paksulla kuminauhalla

3×8 dippiä paksulla kumpparilla

Cindy:

20 min Amrap (niin monta kierrosta kuin tuossa ajassa ehtii tehdä)

5 rengassoutua

10 punnerrusta boksilla

15 ilmakyykkyä

Pidin huolta että sykkeet ei nouse liikaa ja kierroksia sain tuossa ajassa 10. Voin taas vain ihmetellä, että edelleen tuollaista jaksan näillä raskausviikoilla tehdä. Teki päälle NIIN hyvää ja kropassakin tunsi tehneensä jotakin.

Tänään aamulla oli neuvola. Vauva edelleen oikein päin, painoa +16,5, hemoglobiini 116 ja sf mitta 32,5 joka on hitusen käyrän alapuolella mutta ei johda toimenpiteisiin.

IMG_8772

Neuvolan jälkeen kävin kotona syömässä aamupalan jonka jälkeen siskoni tulikin jo hakemaan minua tyttäriensä kanssa. Suuntana Helsingin Kauppatori. Käveltiin kauppatorilta, mattolaiturille jäätelölle ja sieltä otettiin Minean kanssa ratikka takaisin kauppatorille, koska ei jaksettu enää jätti jäätelöiden jälkeen kävellä. 🙂 Käytiin torilta ostamassa kesäkeitto ainekset ja suunnattiin Espalle picnikille herkuttelemaan herneitä ja marjoja. Ihana kesäpäivä! Näitä lisää kiitos!

IMG_8774

Kotimatkalla käytiin vielä Roihuvuoren palvelutalossa moikkaamassa meidän mummoa. Ette ikinä arvaa minkä tapahtuman keskeltä löydettiin itsemme? Lampaiden ristiäisistä. Sinne oli koko palvelutalon väki kokoontunut pihalle laulamaan ja syömään makkaraa samalla kun talon kesäasukki lampaat nimettiin. 😀 Mammalomailijan arkea!

IMG_8778

Nyt istun nauttimassa kesäkeitostani samalla kun vauvan vaari ahertaa takapihallamme upeata aitaa. En voi käsittää että joku osaa käsillään tehdä jotakin tuollaista. Siis laudoista asti rakentaa kaiken itse ei pelkästään pystyttää valmiita aidanpalasia. Hieman myös syyllinen olo istua itse perse penkissä kun toinen ahertaa tuolla kuumuudessa. En tiedä miten voidaan häntä tarpeeksi kiittää tuosta urakasta johon minun tai mieheni taidot yksinkertaisesti ei riitä. Nappaan teille kuvaa vielä hienosta aidasta kun se on valmis. 🙂

IMG_8779

Elämää ei oikein voi kovin pitkäksi aikaa etukäteen suunnitella. Crossfitti loppuu x ajaksi nyt tämän viikon jälkeen. Ensi viikoksi ei ole minkäänlaisia suunnitelmia. Pelkään että aika käy pitkäksi jos Seppo meinaa vielä kauan masussa viihtyä. Toisaalta turha mitään kovin paljoa suunnitella sillä sekin on mahdollista että kaveri vaikkapa huomenna päättää syntyä?! Elämme jänniä aikoja… Eilen totesin miehelleni sängyssä että tajuatko että lapsi voi nyt käytännössä syntyä millon vain. Voin vaikka nyt yöllä herättää sut ja sanoa että nyt mennään. Hänelta tuttu vastaus. ”En tajua” 😀 ❤

Juhannus

FullSizeRender 13

Juhannus vietettiin perheen kesken Lammilla vuokramökillä. Paikka oli ennestään tuttu mutta mökki uusi. Meitä oli siis minun ja mieheni lisäksi vanhempani sekä siskoni perheineen. Ainiin, eikä unohdeta vanhempieni koiria. 🙂

IMG_8746

Vaikka sää ei oikein suosinut, meni juhannus viikonloppu todella nopeasti. Tuli kunnolla syötyä ja levättyä. Päivisin käytiin kalassa  ja leivottiin. Iltaisin saunottiin ja syötiin. Uiminen ei tänä juhannuksena käynyt kellään edes mielessä.

"Mofa kan du fiska en fisk åt mig", totesi pikku Minea vaarilleen tovin kalasteltuaan :)
”Mofa kan du fiska en fisk åt mig”, totesi pikku Minea vaarilleen tovin kalasteltuaan 🙂

FullSizeRender 11

Itselläni tuntui että viikonloppuna olotilassa tapahtui paljon muutoksia. Alaselkää särkee tasaisen epätasaisesti hyvinkin paljon. Vaapun kävellessä kuin ankka ja jo pienestä kävelystä alkaa vatsassa tuntumaan pinkeyttä. Huomaan kropassa ja omassa päässäni synnytyksen lähestyvän, en kuitenkaan usko että kaveri on vielä muutamaan viikkoon tulossa ulos. Tästä eteenpäin ei kuitenkaan kalenterissa ole enää kovinkaan paljoa sovittua menoa. Olin tiistaina ajatellut mennä treeni kaverin kanssa uimaan. Jänistin kuitenkin koska pelkään että jos kohdunsuu oli jo muutama viikko sitten auki, voiko olla riskejä että bakteereja pääsee uidessa vääriin paikkoihin?

FullSizeRender 12

En vielä meinaa seota odotellessa. Sekoan kuitenkin pikkuhiljaa tähän pulleaan olemukseeni. Tuntuu että raskauden puolenvälin jälkeen olen muuttunut oikeaksi pullamössöksi. Siihen tuskin auttaa hullu leivonta vimmani ja tällaiset juhannukset jolloin olen koko ajan lappaamassa herkkua toisen perään suuhuni. Vauva parka. Siskoni lähetti minulle juhannuksesta kuvia ja meinasin purskahtaa itkuun kun näin miltä näytän. Samaan aikaan minulla on uunissa valmistumassa PELLILLINEN raparperipiirakkaa.

Hullu blondi. Odottakaa vain kun baby blues lyödään vielä tähän päälle. Jos jotain positiivista niin onneksi on niin kylmä kesä ettei tartte paljoa bikineissä heilua. 😉

Pullamössö mama rv38
Pullamössö mama rv38

Kuopio

Jep, hieman kiirettä pitänyt tällä mammalla. Viime viikko vietettiin  siskon ja hänen tyttäriensä kanssa Kuopiossa. Äitimme on siellä viikot töissä joten menimme pitämään hänellekin vähän seuraa. Ajelimme keskiviikkona kahden pysähdyksen taktiikalla Kuopioon ja neidit oli niin kiltisti koko matkan että ei voi enempää pyytää. Ajatus oli että olisimme siskon vanhemman tyttären kanssa menneet illalla mummin kanssa Rauhalahden kylpylään uimaan. Mummi kuitenkin soitti ja kertoi että siellä oli paljon altaita suljettuna eikä meidän kannattanutkaan lähteä. Suunnitelman muutoksen jälkeen mentiikin uimaan Kuopion Scandicin omaan uima ja porealtaaseen.

Uimamaisterit
Uimamaisterit

IMG_8651

Seuraavana päivänä herättiin aikaisin nauttimaan aamupalaa jonka jälkeen lähdettiin tutustumaan mummin työpaikkaan. Työpaikalta lähdettiin Kuopion liikennepuistoon jossa lapset saavat ajella pikku polkuautoilla ja polkupyörillä keskelle puistoa rakennetun liikenteen keskellä.

Pikkuneiti liikenteessä
Pikkuneiti liikenteessä

Ihana idea, sää ei vain oikein suosinut ja paleltiin aika hurjasti. Täältä suuntasimme ihan turisteina Puijon torniin ihastelemaan näköaloja. IMG_8656

IMG_8663

Näköala ihastelun jälkeen teimme vielä pika visiitin Kuopion torille. Palelimme kuitenkin tässä vaiheessa niin paljon että napattiin vain marjat mukaan ja lähdimme hotellille nukkumaan päiväunia. 🙂

Unien jälkeen oli aika hakea mummi töistä ja suunnata illalliselle. Ajoimme Sorrento nimisen Italialaisen pihaan mutta ravintolaan tullessa meille ilmoitettiin että ravintola on täynnä ja pöytävaraus olisi hyvä olla. Pettymyksemme oli suuri. Pääsimme ulos ravintolasta ja yhtäkkiä peräämme juoksikin kaksi tarjoilijaa jotka sanoivat että heillä on kyllä vapautumassa pöytä mutta noin 15 minuutin päästä. Ajelimme vartin ympäri Kuopion keskustaa ja palasimme ravintolaan. Onneksi palasimme. Aivan ihana aito italialainen paikka. Tarjoiliammekin oli italialainen ja otti tilauksemme englanniksi. Ruoka oli Mahtavaa! Suosittelen todella lämpimästi.

IMG_8671

Masut täynnä suuntasimme vielä hotellille iltauinnille ja saunomaan. Tämän jälkeen uni taas maistui. Perjantaina kävimme vielä torilla ostelemassa kalakukkoa ja kahvilla. Tämän jälkeen lähdimmekin siskoni ja 8 viikkoisen pikkuisen kanssa ajelemaan kotia kohti. Mummi ja Minea tulivat lentokoneella perästä. 🙂

IMG_8685

Viikko oli mahtava ja taas sai nauraa. Kiitos mahtaville seuralaisille ja mammalle/mummille että otit meidän käymään. Itse alitajuisesti jännitin koko ajan hieman että mitä JOS synnytys nyt käynnistyisikin ja mieheni on monen tunnin ajomatkan päässä?! Turha pelko se kuitenkin oli ja olen jo enemmän alkanut asennoitumaan siihen että Seppo saadaan pakottaa ulos täältä mahasta koska sen verran mukavat oltavat kaverilla tuntuu olevan.

Nauroimme muuten siskoni kanssa tätä kuvaa: IMG_8682

Niille kaikille jotka hokivat minulle raskauden alkuvaiheessa että ”kasvaako tuo maha ollenkaan?”

Nyt alkaakin raskausviikko 38 ja juhannusviikko! Torstaina suuntaamme kohti Lammia ja vanhempieni vuokra mökkiä.

Viimeisen kolmanneksen treeniä

Masun koko alkaa olla jo aika mahtava.
Masun koko alkaa olla jo aika mahtava.

Maha alkaa olla jo aika megalomaaninen ja tuonut hiukan haastetta treenaamiseen. Kyllä, edelleen olen treenannut eniten crossfittiä mutta käynyt myös joka viikko kävelemässä ja vesijuoksemassa. Kävelyyn olen ottanut usein sauvat mukaan jotta saa käsillekin hieman treeniä. 🙂

Koko perhe treenaa! :)
Koko perhe treenaa! 🙂

Tässä kuitenkin muutama esimerkki treeni viimeisen kolmanneksen treeneistä. Tänään tuli täyteen 34+0 viikot.

Voimaosiossa olen tehnyt dippejä, leukoja, vauhti- ja pystypunnerrusta, kyykkyjä, boksikyykkyjä, askelkyykkyjä…

Metconeja (metabolic conditioning) on ollut seuraavanlaisia:

Kelkantyöntöä 7-10x 30m. Tämän olen tehnyt isolla kelkalla jotta saanut pystyasennossa työntää. Todella tehokasta!

kelkka

Cindy + Mave: 12 minuutin ajan niin monta kierrosta kuin ehtii: 5 leukaa, 10 punnerrusta, 15 ilmakyykkyä + 1 mave. Maastavetojen määrä lisääntyy joka kierroksella. Tässä skaalasin leuat kumpparilla, punnerrukset boksilla ja mavet sumona.

Valakyykky
Valakyykky

2 Kierrosta 1min työ 30sek lepo:

– Assault Bike

– Kyykkypito

– Dippi

– Askelkyykky

3 Kierrosta: 20 wallball (8paunan pallo), 10 sumomavea, 300m soutu.

10-9-8-7-6-5-4-3-2-1: Punnerrus ja Leuka. Toinen liike aloitetaan 1 ja lopetetaan 10 ja toinen aloitetaan 10 ja lopetetaan 1 toistoon. Leuat kumpparilla ja punnerukset boksilla.

Paksukainen soutaa :D
Paksukainen soutaa 😀

Aikaa vastaan: 300m soutu 15-12-9 ilmakyykky, punnerrus, rengassoutu, 300m soutu.

5 Kierrosta: 300m soutu, 10 sumomavea, 10 dippiä, 10 askelkyykkyä omalla painolla.

Moni on ollut kovin kiinnostunut raskausajan treenaamisestani joten kyselkää vapaasti jos on jotain mitä en muista mainita täällä. Olo on edelleen ollut oikein hyvä. Päivinä joilloin on tullut treenattua paljon jalkoja, olen kuitenkin huomannut, että alaselkä yleensä tuolloin kipuilee illalla jonkin verran. Supistuksia ei kuitenkaan treenatessa ole tullut. Kesäkuu alkaa ensi viikolla ja se tarkoittaa minun mammaloman alkamista. IHANAA! Aijon todellakin LOMAILLA tämän ajan ennenkuin Seppo tulee maailmaan. Kesäkuun lopulla voi sitten alkaa pikkuhiljaa lipittämään taas sitä vadelmanlehtiteetä. 😉

Ihanaa viikkoa kaikille!