Pääsiäinen Levillä

Pääsiäinen vierähti taas Lapin upeissa maisemissa. Lähdettiin Heikin kanssa jo keskiviikko aamuna ajamaan kohti Lappia kun oltiin viety Fefe aamulla dagikseen. Tarkoituksena oli olla yksi yö Oulussa ja jatkaa siitä torstai aamuna Leville.

Houkutus nousi kuitenkin liian suureksi ajaa suoraan Leville kun alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Felix lensikin mummin ja mufan kanssa perässä. Peruttiin hotelli Oulussa, jotta päästiin heti torstai aamuna ladulle nauttimaan Levin auringonpaisteesta. Valinta osoittautui NIIN oikeaksi.

Lähdettiin molemmat Heikin kanssa omia polkujamme ja sovittiin, että laitellaan viestiä missä mennään. Meikä mamma yllätti vähän itsensäkin kun upeassa auringonpaisteessa, ilman mitään kiirettä painelin pötsin kanssa elämäni toiseksi pisimmän hiihdon 30,3km, Heikin tuplatessa tuon määrän. Syötiin Etelä rinteiden kodassa nälissämme lohikeitot ja suunnattiin mökille saunomaan pikku miestä odotellessa.

Meidän perhe on enemmän maastohiihto tyyppejä kuin laskettelijoita. Hiihdettiinkin jokaisena päivänä kotiinpaluu päivää lukuuunottamatta, jolloin aurinko oli sulattanut ladut jo aika vetiseksi mössöksi. Yhtenä päivänä vuokrattiin ahkio niin, että Fefukin pääsi ladulle mukaan. Jätkä huuteli isille vauhtia ja nautti hymyssäsuin menosta. Vetipä minimäni tuon perään vielä oman PR:än suksilla. Ainakin 500m. Minulla ja pötsillä kertyi 5 päivän ajan kilometrejä yhteensä reilu 76km, mikä on oikein mukavasti näin raskausviikolla 29.

Rakastan jostain syystä Lappia ja sen tuomaa stressittömyyttä. Vaikka Lapin matkamme ovat aina aika aktiivisia on aina loman jälkeen todella levännyt ja onnellinen olo. Muutamana päivänä käytiin Tonttulassa, jossa viihtyy niin lapsi kuin lapsenmielinen aikuinen. Meidän lemppari on aina Tonttulan tuubirengasmäki, joka on mielestäni paljon hauskempi kuin esimerkiksi Eturinteiden Lastenmaa. Tonttulassa on myös hevosia ja poroja, sekä tietenkin monen monta tonttua.

Tällä kertaa myös Felix pääsi kokemaan Husky safarin kun olin etukäteen varannut Levin Huskyparkista meille aamuretken. Retki sisälsi opastetun käynnin puiston eri eräinten luona. Oli poroa, koirasusia, kettu ja napakettu. Lopuksi 2km pituinen huskyajelu joka oli Fefulle aika elämys. Elokuvamaiset maisemat kyllä myös mammalle.

Ruokapaikka suositeksena voisin mainita Ämmilän ja Pihvituvan. Lasten lihapullat olivat Ämmilässä ihan jäätävän hyviä, ainakin mamman mielestä.

Kylpylässä käytiin yhden kerran. Lapset tykkää ja ei tuo omastakaan mielestä missään nimessä ole kylpylä huonoimmasta päästä, koska altaita on paljon ja vesiliukumäki löytyy. Fefu, Heikki ja siskon tyttöni Minea kävivät myös rinteessä. Taisi molemmat minityypit olla aika innoissaan myös tuolla laskettelurinteessä.

Koska lomailu on hyvä ottaa myös treenileirinä, ei hiihto ja pulkkamäessä oleminen riittänyt. Kävin siskoni kanssa myös viimeisenä iltana kuuluisan PT Laura Peipon crossi tunnilla ja mimmi oli kyllä juuri niin mukava kun oli kehuttu. Treenissä tuli tehtyä ihan vain muutama maastaveto niin kahvakuulilla kuin tangolla. Tykkäsin kovasti Peipon rennon kovasta valmennus tyylistä. Hän huomioi myös kivasti pötsini ja kertoi heti variaatiot mikäli jokin liike ei onnistunut. Suosittelen visiittiä jos Levillä haluatte treenata muutakin kuin perus talviurheilulajeja.

Koko perhe totesi kotiinlähtö päivänä, että oli ihan SUPER kiva loma. Eiköhän meidät löydä taas Levin laduilta ensi pääsiäisenä. Hassua tosin miettiä, että tuolloin matkassa on mukana myös yksi 9kk perheenjäsen lisää. Me matkustettiin mukavasti Fefun kanssa kotiin lentäen Rovaniemeltä ja Heikki ajeli Oulun kautta kotiin. Meille tuo auto on Levillä aika välttämättömyys, koska halutaan käydä eri paikoissa ja suksia on mukana aina vähintään 2 paria per nenä.

Oliko muilla mukava pääsiäinen?

Pääsiäinen Levillä

Ehkä tähänastisen elämän paras pääsiäisloma takana. 💗 Hypättiin keskiviikko iltana auto junaan Pasilasta ja puksutettiin kohti Kolaria. Menomatkalla meillä oli hieman uudempi juna, jossa jopa Wifi toimi. Leikkivaunua ei kuitenkaan löytynyt, mutta matka meni lähinnä syöden ja nukkuen. (Kuka nukkui, kuka ei.) ☺️

Aamulla syötiin ravintola vaunussa puurot ja perillä Kolarissa oltiin aamu 11, josta ajeltiin suoraan Levin Utsuvaaraan jossa meidän vuokra mökki sijaitsi.

Lappi vie yksinkertaisesti AINA sydämmeni. Torstaina Felix lähti mummin ja mufan kanssa bongaamaan poroja kun me lähdettiin Heikin kanssa ladulle viettämään laatuaikaa kahdestaan.

Reissussa tuli hiihdettyä yhteensä melkein 90km. Toiseksi viimeisenä päivänä vuokrattiin Felixille ahkio ja lähdettiin varovaisesti kokeilemaan miten meidän Duracell jaksaa istua. Hyvinhän herra jaksoi. Istui tyytyväisenä ensimmäiset 8km Lapinkylään, jossa sai leikkiä serkkutyttöjen kanssa ja syödä munkit. Tuosta hiihdettiin vielä mutkan kautta takaisin etelä rinteille jolloin minimäni otti päiväunet pulkan kyydissä. Perheen yhteiselle hiihtoreissulle tuli matkaa 20km ja Feffe tokaisi herättyään ”mamma det var roligt.” Harkitsen ihan vakavasti ahkion ostoa kotiin, oli niin ihana päästä yhdessä hiihtämään koko perheen kanssa. 💗

Levillä riittää tekemistä pienten lasten kanssa. Felixin suosikeiksi nousi Tonttula jossa pääsi näkemään heppoja ja poroja sekä tuubi mäkeen josta me myös Heikin kanssa innostuttiin kovasti. Sisällä Tonttulassa pääsee veloituksetta katselemaan joulupukin työhuoneeseen ja tonttujen makuukammareihin. Ihana paikka! Toinen Fefen suosikki oli Lapinkylä jossa Feffis tykkäsi katsella poroja. ☺️

Felix kävi myös elämänsä ensimmäistä kertaa laskettelemassa. Isin kanssa jätkä jaksoi kokonaiset 15minuuttia ennenkuin kiinnostus lopahti.

Kuulostaa hölmöltä, mutta Felix on vain NIIN mahtavassa iässä.On ihana kuinnella ja nauraa jätkän oivalluksille ja jutuille.onhan hän myös maailman reippain reissu mies!

Iltasin käytiin yleensä Levin keskustassa syömässä. Pääsiäisen aikaan hinnat ovat mielestäni aika tyyriitä, sillä esimerkiksi annoksesta Poronkäristystä saa paikasta riippuen pulittaa 22-30€. Mutta onhan se tietenkin myös herkullista. 👌🏼 Kotimatka taittui hieman vanhemmalla junalla ja tuossa olikin hieman tekemistä keksiä 2-vuotiaalle ohjelmaa kun juna lähti jo kello 15 eikä leikkihuonetta tai wifiä ollut. Pidettiin hytissä muumi disco, syötiin eväitä ja rampattiin muutaman kerran ravintola vaunussa. Aamulla oltiin Pasilassa 6:47, josta vein Felixin suoraan dagikseen ja suuntasin itse töihin.

Oli vain yksinkertaisesti maailman parasta viettää aikaa perheen kanssa Lapin upeissa maisemissa. Olen innokkaana varaamassa mökkiä jo ensi pääsiäiseksi. Vaikka arvatkaas mitä. Palaan Leville jo ensi viikolla työkavereiden kanssa! Hiihtokilometrejä ei ehkä tuolla reissulla kerry ihan niin paljoa, sillä ohjelmassa on tuolloin myös ratsastusta ja Pete Parkkosta. Sukset jätin kuitenkin Lappiin, joten muutaman lenkin pääsen kyllä vielä hiihtämään.

Onko täällä muita Lappiin hurahtaneita? 🤗💗

Pääsiäistä ja kesälomasuunnitelmia

Blogissa on tällä hetkellä vähän hiljaisempaa, koska en yksinkertaisesti halua kirjoittaa jos ei ole mitään ajatuksia mitä sitä tänne höpöttelee.

Pääsiäisloma oli ihana! Pyllyjuttujen takia ei oltu etukäteen uskallettu varata mitään reissuja minnekään, joten vietettiin vapaat ihan vain kotosalla perheen kesken. Perjantaina käytiin kolmisteen Kuusijärvellä eksoottisesti katselemassa vähän luontoa ja grillaamassa makkaraa. Fefu tuntui nauttivan täysillä tuosta mahtavasta eväsretkestä.

Lauantaina käytiin Haltialassa katsomassa vauva lampaita ja tietenkin ratsastamassa Ponilla. Valkoinen Poni olikin isoin millä Feffe tähän mennessä on ratsastanut.

Sunnuntaina hengailtiin vanhempieni kanssa melkein koko päivä. Minä kävin äitini kanssa vähän shoppailemassa kevät vaatteita. Kunhan nuo jäätävät kelit vihdoin loppuisi!

Maanantaina oltiin lähinnä vaan kotona, ulkoiltiin ja leivottiin kakku. Feffe rakastaa auttaa mammaa keittiössä. Voitte vain kuvitella miten suuri apu tuo mini elohiiri leivonnassa on.

Viikko ennen pääsiäistä käytiin Felixin ja meidän kavereiden kanssa Sipoossa Aika-Tallissa Taapero ratsastuksessa. Maailman ihaninta! Suosittelen lämpimästi kaikkien taaperoiden vanhemmille, jos lapsia yhtään kiinnostaa hepat. Lapset sai ensin tallissa katsella heppoja ja hakea itselleen kypärät. Tämän jälkeen minit hyppäsi ponien selkään ja lähdettiin ulos ratsastamaan. Ratsastus kesti noin 30minuuttia. En koskaan ole nähnyt, että Felix jaksaisi johonkin asiaan keskittyä niinkuin hän tuossa ratsastaessa jaksoi. Ohjaaja antoi lapsille välillä ohjeita miten hepat saa pysähtymään ja saivatpa mini ratsastajat kokeilla raviakin. Felix oli haltioissaan ja minä myös. Tuntuu, että kaikki stressi hävisi kun sai katsoa miten nuo pikku ihmiset nautti heppojen kanssa olosta. Me mennään ehdottomasti lähiaikoina uudestaan!

Saatiin vihdoin myös vähän kesäsuunnitelmia tehtyä. Juhannukseksi varattiin mökki vanhempieni kanssa Imatran kylpylästä. Emme tykkää viettää juhannusta kaupungissa, joten kokeillaan tällä kertaa tällaista vaihtoehtoa. Uskon, että Feffe nauttii kun pääsee uimaan ja saa viettää aikaa mummin ja mufan kanssa.

Päätettiin, ettei tänä kesänä lähdetä minnekään kovin etelään. Varattiin taas laivamatkat ja hotellit viikon Ruotsin reissulle. Tällä kertaa ajetaan laivalta suoraan Jönköpingiin kahdeksi yöksi ja tuolta takaisin Tukholmaan kahdeksi yöksi. Meillä on reissussa mahtava retkiryhmä kun vanhempani, sekä siskoni ja hänen tyttärensä lähtevät myös mukaan. Menoa ja meininkiä tiedossa! Perhe on paras, sanon minä. Felixin lempi tyyppi on edelleen siskontyttö Minea. Olisitte nähneet miten onnellinen jätkä oli kun näki Minean 2 viikon erossa olon jälkeen. Ei meinannut tyttöä päästää irti halauksesta ollenkaan.

Treeni kulkee mukavasti myös. HCR:ään on alle 4 viikkoa ja fiilis on hyvä. Pääsiäisenä tuli treenattua joka päivä. Kävin myös Merituulin järkkäämällä yhteislenkillä. Ihana noilla pitkillä lenkeillä on saada juosta jonkun kanssa. Aika menee NIIN paljon nopeammin! Lauantaina juoksin myös vahingossa uuden 10km ennätyksen. Pääsiäis herkkujen tankkaamisesta taisi olla hyötyä, sillä puoli vahingossa juoksin uudeksi ennätyksekseni 55.39. Hurraa! En silti pistä HCR:lle mitään muita tavoitteita kuin maaliin selviytymisen.

Miten muilla meni pääsiäisvapaat?

Hello Malmö!

vellingeblom Meillä vierähti suurin osa pääsiäisestä Malmössä. Miehen sisko perheineen on muutama vuosi sitten muuttanut kyseiseen kaupunkiin ja siellä onkin tullut vierailtua vähintään kerran vuodessa välillä useamminkin. Siskon lapsia löytyy kaksin kappalein ja ikävä yltyy välillä hirmu kovaksi viime näkemisestä alkaa olla pitkä aika. On joka kerta kuitenkin uskomattoman ihana huomata että lapset ovat ihan niinkuin ei oltaisi erossa oltukaan kun nähdään esimerkiksi 6kk erossa olon jälkeen. ❤

Vellingeblomman
Vellingeblomman

Mä olen aina ollut tällainen ruotsissa on kaikki paremmin ihminen. Mielestäni asuintalot Malmössä (en nyt puhu mistään kerrostaloista) on ihanan persoonallisia ja pihat on aina viimesen päälle hoidettuja. Nyt sain taas hämmästellä ruotsalaisten osaamista kun pitkäperjantaina lähdettiin käymään paikallisessa kukka/sisustuskaupassa Vellingeblommanissa. Ollaan kyseisessä kaupassa käyty aikaisemminkin, muistaakseni viime Halloweenin tienoilla. Kauppa panostaa aina todella paljon myös lasten viihtyvyyteen ja heillä on aina ajankohtaan sopivan teeman mukaan koristeltu koko putiikki. Nyt paikalla oli pääsiäisnoitia ja munia, pupuja ja lampaita. Meikäläinen ja lapset oli ihan myyty. Vanhemmat voi shoppailla rauhassa kun lapsillakin on tekemistä ja katselemista. Ihan mahtavaa! Löysin muutama kuukausi sitten instagramin kautta tällaisen ruotsalaisen nettikaupan. Kyseinen yritys myy ainoastaan nettikaupan välityksellä Doodoo nalleja lapsille. Nallen sisällä on äänilaite jossa on kaksi eri äänimahdollisuutta. Pienelle vauvalle saa soitettua ääntä joka muistuttaa lasta kohdun äänistä. Kun lapsi kasvaa voi äänen muuttaa tavalliseksi soittorasiaksi. Arvatkaa kuka kävi Sepolle napastamassa yhden Doodoo nallen? 🙂 On muuten minimiehen ensimmäinen oma nalle. Kerron lisää käyttökokemuksista kun päästään nallea testaamaan.

doodoo

Saatiin miehen siskolta iso kasa vauvan vaatteita ja tarvikkeita. Oikeesti mun sydän suli kun kävin niitä vaatteita läpi. Muistan osan vaatteista niin hyvin vielä Sepon serkkujen päällä ja nyt ne pikku ihmiset on jo ihan isoja. Saatiin myös Baby Joggerin matkarattaat mistä olen NIIN kiitollinen. Leikittiin lapsi perhettä jo kentällä mennessä ja jäi heti kyseisistä rattaista tosi hyvä fiilis. Yhdestä kahvasta vetämällä rattaat saa kasaan ja yhtä helposti kokoon. Nyt täytyy vaan ostaa kaukalo ja adapteri joka sopii kyseisiin rattaisiin. Isi pääsee juoksemaan Sepon kanssa sitten heti laitokselta kotiuduttua. Läppä läppä… 😛 köpis2 köpis

Ollaan aika vähän nähty Köpistä vaikka sitä kautta Malmöseen aika lennetäänkin. Junalla matka Malmön puolelle kestää n. 10min. Lauantaina vietettiinkin sitten oikein kunnon turisti päivä Köpiksessä. Näin raskaana olleelle olin valinnut hyvän vaatetuksen ja tallustelin sen 5-6h kaupungilla korollisilla saappailla. AUTS! Kaupunki on mukava. Me käveltiin aika lailla pää ostoskadun ympärillä. Syötiin hyvin ja selvisin shoppailusta ostamalla pelkästään yhdet uudet treeni liivit. Ruokapaikkana toimi ihanasti vanhan kirjaston tyyliseksi sisustettu Cafe G ihan ostoskadun luona. Brunssi pöytä näytti houkuttelevalta mutta valitsin kuitenkin Kana-avocado hampparin joka oli NAM! food

Pienen shoppailu kierroksen jälkeen mentiin vielä kahville ja kakulle Cafe Norden nimiseen paikaan. Aivan ihastuttava paikka tämäkin! Ruoka annokset näytti täälläkin herkullisilta ja kakku palat sitä ainakin oli. Lopputulos. Ähkytys maksimus! kaffe cafenorden

Kaiken kaikkiaan Köpis on kyllä ihanan oloinen kaupunki. Voin kyllä vain kuvitella kesän tungoksen kaduilla kun nytkin ihmisiä oli mielettömästi.

Ens reissulla meitä matkalaisia onkin 3!

Etenee ja ei etene…

Image

Pääsiäinen oli IHANA! Flunssa joka ei meinaa hellittää pakotti myös oikeasti aikalailla vaan olemaan. Säästyttiin herkku övereiltä, koska ei koskaan kaupasta tajuttu ostaa herkkuja. Snadisti ketutti iltasin kun alko herkkuhammasta kolottamaan mutta onneks kaupat oli niin kaukana ettei oikein voinut ajaa ostoksillekkaan. 🙂

Toivon että nämä säät jatkuis nyt tuonne lokakuun loppuun asti. Aika vähän pyydetty eikö?!

Häihin alkaa olla tasan 2kk. Saako siis pikkuhiljaa alkaa panikoimaan. Mitään diettiä en vieläkään oo alottanut. Viimeksi mahduin hääpukuun joten enkö siis saa vaan tepastella alttarille tällasena löllykkänä joka normaalistikin olen? Sitäpaitsi rusketus tekee ihmiselle ihmeitä. Pienelläkin päivetyksellä tuntuu että näyttää heti astetta paremmalta eikä niin sairaalta. Joten riittänee että aloitin bikinikauteni ennätys ajoissa,  huhtikuun 21. päivä 😉Image

Häiden ilmoittautuminen meni umpeen sunnuntaina. Luultiin että varmasti joku 10 henkeä jää pois kun juhla sattuu olemaan kuumimpaan kesäloma aikaan heti juhannuksen jälkeen. Mutta näyttää siltä että häihin on tulossa yhtä monta vierasta kuin kutsuttuakin. Muutama alkuperäinen kutsuttu ei pääse tulemaan mutta muutama extra on tullut näin jälkikäteen joten kyllä me hyvät juhlat saadaan aikaan. Nyt to do listalla on menun valinta (JEEJEEJEE) ja sitten pikkuhiljaa menu korttien teko ja paikkokorttien askartelu.

Meillä on ihanan paljon apujuokkoja. Bestmanit on luvanneet koristella hääauton, jota ei muuten vielä ole koska alkuperäinen hääauto myytiin!!! KÄÄK! H on kuitenkin luvannut hankkia jostain meille auton niin ettei hääpäivänä tarvitse kaivaa lenkkareita esille. Jos jollakulla on vinkkejä hääautoista otan mielellään vastaan! Yksi kaasoista on luvannut hoitaa karkkibuffan koristelut. Ihanaa, meillähän ei H:n kanssa ole minkäänlaista taiteellista silmää. Toinen kaasoista on luvannut selvittää mistä meidän upeaan polaroid kameraan saa ostettua filmiä ja siskoni on tainnut ottaa pääroolin sillä hän organisoi koko muuta ohjelmaa häihin. Kiitos teille ystävät rakkaat ❤

Seuraavat stressin aiheet. HÄÄMATKA! Oltiin jo viittä vaille varaamassa matkaa kunnes Tjäreborgilta ilmoitettiin että hinta on pompsahtanut sellaisella 2000 eurolla. Jep, jep. H:n motto sitten ajallaan ei ehkä tässä asiassa ollutkaan se fiksuin vaihtoehto. Kyseltiin sitten vaihtoehtoja jos myöhästettäisiinkin matkaa marraskuulle. Mutta tässä vaiheessa ilmeisesti heillä meni hermot meihin koska vastausta ei nyt viikkoon ole kuulunut. Alan jo piirtämään piruja seinälle ja näkemään painajaisia siitä että kohta me ei päästä häämatkalle Kanariaa pidemmälle. Oma ajatusmaailma on ollut se että mielummin säästetään häissä ja panostetaan matkaan. Mutta katellaan. Jotenkin tämä olisi vaan se ainutkertainen tilaisuus oikeasti toteuttaa unelmansa. Joten en todellakaan haluaisi tyytyä mihinkään B planiin. Monesta paikkaa olenkin kuullut että Saksan kautta Saksalaisesta matkayhtiöstä saattaa saada hirmu paljon edullisemmin matkan. Onko lukijoiden joukossa ketään saksankieltä sujuvasti osaavaa? Image

Tänään vuorossa ekaa kertaa elämässäni Tempaus Areena. Wohoo! Jospa kesällä viimeistään saataisiin tempastua 50kg ja työntö ennätystäkin parannettua (62,5kg)?! Wish me luck! Jännittää kovasti!

Image