parisuhde

Lapsiperhe arki

17 lokakuun, 2018 lindbladamandaJätä kommentti

Lapsiperhe arki. Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa.

Arkena lastaan näkee 2-3h vuorokaudessa. Puolisoa maksimissaan saman verran. Yöunet vaihtelee 6-8h välillä ja joskus öisin lapsi herättää itkullaan. Sanotaan näin, että valehtelisin jos väittäisin, että tämä olisi aina ruusuilla tanssimista.

Viimeaikoina olen jutellut tuttujen kanssa paljon parisuhteen vaikeuksista lapsiperheessä. On lohduttavaa tietää, että muilla painitaan samojen ongelmien kanssa. Väsymys, vähäinen yhteinen aika ja vähäinen kommunikaatio tuntuvat olevan yleisiä monissa lapsiperheissä.

Meillä kireyttä aiheuttaa eniten juuri vähäinen yhteinen aika jolloin yhteisiin hetkiin lataa aina kamalan paljon odotuksia. Meillä on minun mielestäni myös aika erilainen tarve muuhun sosiaaliseen elämään. Minä tarvitsen aikaa ystävien kanssa ja tehdään esimerkiksi työporukalla paljon juttuja yhdessä. Heikki viihtyy paremmin kotona ja pitää hieman kummallisena sitä, että työkavereiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa. Tähän ollaan puhumalla pyritty löytämään se kultainen keskitie johon molemmat on tyytyväisiä.

Omasta mielestäni on myös tärkeää puhua mahdollisimman nopeasti asioista jotka häiritsee, aiheuttaa mielipahaa tai suututtaa. Aina voisi paremmin yrittää nähdä asioita myös puolison näkökulmasta. Viime viikolla minulle tuli sanomista siitä, että olin aamulla jättänyt KAIKKI valot kämpässä päälle. Totuus olikin se, että Fefe juoksi yläkertaan kun oltiin jo puoliksi ulkona ja kävi hakemassa pupunsa. Olipa tuo pikku ukko samalla sitten pistänyt yläkerran kaikki valot päälle. Palaute jonka minä asiasta sain, tuli kuitenkin sen oloisesti kuin olisin vittuillakseni ne päälle jättänyt. 😄 Kun oma ajatusmaailma on, että chillax ja nautitaan elämästä ja toisen mieli rauhoittuu siisteydestä pitää yrittää tehdä niitä pieniä juttuja arjessa jotka itselleen tuntuu pikku asioilta, mutta jotka toiselle on todella tärkeitä. Itse en aina jaksa sanoa pienistä asioista jotka minua häiritsevät, koska koen ne enemmän omiksi ongelmikseni kuin Heikin. Ja huom nämähän ovat minun näkökulmiani asioihin. Olisiko näistäkin asioista kuitenkin aina parempi puhua jotta ei niistä monesta pienestä asiasta nopeasti kasva liian iso ongelma!?

Puhuminen on omasta mielestäni kaikkein tärkeintä. Välillä arjen kiireen keskellä, puhelin kourassa tuo tärkeä asia jääkin aivan liian vähäiselle.

Miten kiireen ja väsymyksen keskellä pystyisi paremmin muistamaan yhteiset keskustelu hetket ja toisen huomioimiset? Monesti ajattelen, että tätä kiireistä pikkulapsi arkea eletään nyt x aika ja yhteisiin hetkiin on enemmän aikaa myöhemmin. Välillä kuitenkin mietin, että eihän tämä tästä varmasti tule rauhoittumaan seuraavaan 10 vuoteen, joten parempi on tehdä töitä parisuhteen eteen nyt kun vielä voi!?

Mitkä asiat muissa lapsiperheissä aiheuttaa eniten ongelmia!? Miten te työstätte näitä asioita?

Millainen haluisit olla?

29 syyskuun, 201829 syyskuun, 2018 lindbladamandaJätä kommentti

Syksyn tuoma stressi ja väsymys yllättää jotenkin ihan joka ikinen vuosi. Tuntuu, että voisi lähinnä maata peiton alla Ben&Jerrys purkki kainalossa ja murista jos joku kehtaa raottaa sitä peittoa yhtään. 😁

Juoksu on viimeisen 2kk aikana aiheuttanut vaihtelevasti kipua lantion/lonkan alueelle. Tuntuu, että se ärtyy eniten kovempi vauhtisista lenkeistä. Olen yrittänyt saada apua fyssarilta mutta apu on yleensä vain hetkellistä. Suunnitelmissa oli juosta Vantaan maratonilla puolikas, mutta nyt katson tilanteen kisa viikolla ja ilmottaudun vasta viimeisellä viikolla jos lähden tuota kokeilemaan.

Olen kesän ja syksyn aikana tehnyt hillitöntä tutustumista omaan pääkoppaan. Jutellut psykoterapeutin kanssa ja pohdiskellut niin paljon, että ystäväni jo totesi ”eikö sulla tuu pää kipeeksi tosta kaikesta pohdiskelusta.” 🤣🙈

Ihmiset pistää kamalasti aikaa ja resursseja ammatilliseen kehittymiseen. Miksi samaa ei tehdä oman hyvinvoinnin, psyykkeen tai parisuhteen eteen? Olen pohtinut siis paljon asiaa siitä perspektiivistä ”miten olla parempi äiti, vaimo, ystävä, minä.” Terapeutti esitti minulle yksinkertaisen kysymyksen ”millainen haluisin olla?”

En osannut vastata tähän kysymykseen. Vastasin kaksi ensimmäistä kertaa millaisena haluaisin, että muut minut näkisi. Vasta kunnolla pohdittuani sanoin haluavani olla ”rakastettava, positiivinen ja välittävä.”

Havahduin tuohon kysymykseen itse. Yritän opetella siihen, että kaikkia ei pidä eikä tarvitse miellyttää. Tärkeintä on olla oma itsensä ja antaa itsestään niille, jotka minun lähelläni haluavat olla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Heikiltä kysyin yllättäen onko minulla jokin tapa tai käyttäytymismalli jonka aina samoissa tilanteissa toistan, jossa ehkä olisi kehitettävää. Heikki ajatteli heti, että hänellä tällainen on ja, että kysyin asiaa, jotta voin kertoa mikä hänen toiminnassaan ärsyttäisi. Oli hetken vakuuteltava, ettei tässä nyt ole mitään koiraa haudattuna, kun haluisin vaan oppia ja muuttaa huonoksi opittuja tapoja. Hän kuulemma tarvitsi miettimisaikaa, mutta vastausta en itseasiassa vieläkään ole saanut.

Mielenkiintoisia mutta energiaa ja yöunia vieviä juttuja. 😊 Yritän itse pikkuhiljaa löytää rennompaa otetta taas arjesta. Nukkua aamulla jos väsyttää, puhua heti jos jokin asia painaa mieltä ja tehdä arjesta niin kivaa, että joka päivässä on jotain super kivoja juttuja. Viime viikonloppuna järjestettiin extempore brunssi ystäväperheille. Moni valitettavasti sairastui eikä päässyt tulemaan, mutta saatiin ihana rauhallinen aamu ystävien kesken ja mahat räjähdyspisteeseen. My kinda saturday! 🤗

Vähemmän energiaa asioihin joihin ei voi vaikuttaa ja täysi keskittyminen itselleen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin!

Kehut ja huomionosoitukset

2 heinäkuun, 20182 heinäkuun, 2018 lindbladamandaJätä kommentti

Tästä tulee varmaan jäätävää ajatusten sekamelskaa mutta antaa tulla. 😅 Laitoin seuraavanlaisen kuvan instagramiini yhtenä iltana Fefua nukuttaessani.

Yllätyksekseni sainkin ihanan määrän kommentteja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Oli mukava huomata, että ihmiset näkivät minut sellaisena kuin itseni kuvittelenkin olevan. Eräälle ystävälleni mainitsin, että ihanasti myös tuntemattomat uskalsivat kommentoida, eikä kukaan sanonut mitään negatiivista. Ystäväni totesi tähän, että tuntuu varmaan tosi tosi hyvältä ja samassa tajusin, että itseasiassa tärkeintä kyllä on, että niitä kauniita sanoja kuulisi itselleen tärkeiltä ihmisiltä silloin kun he niin oikeasti ajattelee.

Tuntemattoman ihmisen kehu tuntuu hyvältä, mutta vielä paremmalta tuntuu kun kehu tulee joltakin itselleen tärkeältä ihmiseltä. Ymmärrättekö pointin?

Meillä tuli keskiviikkona 13 vuotta täyteen yhdessä Heikin kanssa. Kirjotin someen oheisen kuvatekstin I don’t need love letters every day. Just smack me on the butt and say I’m glad that ass is mine.” En nykyään enää kaipaa Heikin hehkuttavan minua koko maailmalle sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on, että hän arjessa osoittaa minulle olevani vielä rakas, seksikäs, hauska, turvallinen.

Näinhän se on. Rakkailleen tulisi pienin sanoin ja elein näyttää miten tärkeitä he ovat vaikka joka päivä jos siltä tuntuu! Katselen Feffeä päivittäin ja mietin miten mielettömän söpö olento on minusta tullut ulos. Mietin myös miten järkyttävän paljon häntä rakastan. Arvatkaa mitä!? Kerron sen myös kymmeniä kertoja päivässä. Halaan, pussaan, kehun söpöksi ja kerron miten rakastan häntä kuuhun ja takaisin.

Miksi tämän pitää muuttua kun parisuhde jatkuu pidempään tai kun lapsi kasvaa? Eihän sen pidä, mutta niin siinä helposti käy. Saahan sitä pepusta puristaa vaikka samaa peppua olisi katsellut 20 vuotta. Käsi ylös se joka on viimeisen vuoden aikana kuullut omalta vanhemmaltaan vilpittömän kehun itsestään. Uskon, että lasten kasvaessa aikuiseksi sitä vanhemmat varmasti kertovat lapsistaan muille ihmisille, mutta arjessa unohtuu ehkä lapsille itselleen kertoa olevansa heistä ylpeitä!?

Tätä tekstiä kirjoittaessani tuli myös mieleen, että siskostani on myös virallisesti tullut urheiluhullu. Jumantsuide se muigeli on muuten huikeessa kunnossa ja mietin, etten varmaan sitä ole hänelle tarpeeksi hehkuttanut! Syster, näytät aivan törkeen hyvältä! 😍💗

Rakkaat lukijat, muistakaa arjen pienet huomionosoitukset ja pussailkaa paljon!

Meitsillä alko tänään LOMA!

Mutsi reissaa taas

11 huhtikuun, 2018 lindbladamanda2 kommenttia

Melkeen piti päästä 30 vuoden ikään, ennenkuin lähtee reissuun elämänsä ensimmäistä kertaa omalla kaveriporukalla. Tänään illalla taas nokka kohti Leviä ja tällä kertaa 12 työkaverin kanssa.

Fiiliset on vaihdellut innostuksesta, jännitykseen ja pelkoon ikävästä. Otan tämän kuitenkin loman kannalta. Saan neljänä aamuna herätä ilman herätyskelloa, kyllä, ei kännykän herätystä eikä ihmispennun heleää ääntä laulamassa Old McDonald had a farm. Saan ehkä luettua (ainakin lennoilla) kirjoja, käydä pitkillä hiihtolenkeillä ilman minkäänlaista kiirettä ja viettää aikaa ystävien kanssa. Ollaan nyt rehellisiä, kyllä reissussa varmasti tulee käytyä myös after skissä ja hullussa porossa. Uskon, kuitenkin että reissu tekee hyvää, eikä pieni ikäväkään aina haitaksi ole.

Lähden välillä miettimään mitä muut minusta ajattelevat. Onhan osa samanikäisten lasten äideistä vielä kotona lapsen kanssa. Tajuan kuitenkin, ettei minun tarvitse välittää muiden kuin mieheni mielipiteestä. Häneltä kysyin heti ensimmäisenä olisiko ok jos lähtisin työporukalla Leville? En nimittäin ole koko 13 vuoden yhdessä olon aikana koskaan ollut kavereiden kanssa reissussa ilman Heikkiä, treenileirejä lukuunottamatta. 🙈

Joten nyt on aika. Lappi täältä tullaan!

Parisuhdeaika

25 syyskuun, 201725 syyskuun, 2017 lindbladamanda2 kommenttia

Kahden keskeinen aika. Rehellisesti sanottuna sitä on tällä hetkellä hyvin hyvin vähän. Ehditään Heikin kanssa vaihtamaan kuulumisia rauhassa noin 1h ajan iltaisin. Se on mielestäni aika vähän.

Meillä on se hyvä tilanne, että ehdittiin olla kahdestaan 10 vuotta, ennen kuin Felix syntyi. Me tosin ollaan totuttu tekemään paljon yhdessä. Ennen treenattiin yhdessä, käytiin paljon elokuvissa ja touhuttiin kavereiden kanssa. Nykyään yhdessä treenaaminen on vaikeampaa, koska jonkun täytyy olla Feffen kanssa. Kesä säillä tuo oli helmpompaa kun voitiin treenata yhdessä ulkona. Elokuvissa ollaan käyty kahdestaan ehkä 2 kertaa Felixin syntymän jälkeen. Minä olen meistä ehkä tuo sosiaalisempi tapaus ja käyn jonkin verran ulkona kavereiden kanssa, lähinnä viikonloppuisin.

Yhteinen aika keskittyy paljon viikonloppuihin. Tuntuu tosin, että viikonloputkin menee ihan hujauksessa. Arki päivät menee enemmän ”vuoroissa.” Se joka hoitaa aamu hommat Feffen kanssa on iltaisin yleensä pidempään töissä. Meillä Heikki yleensä hoitaa aamut ja minä käyn treenaamassa. Iltapäivisin Heikki on sitten pidempään töissä kun minä haen Felixin. Saatetaan käydä dagiksen jälkeen vielä kaupassa, Hoplopissa tai puistossa. Muutama viikko sitten sovittiin, että yksi ilta viikossa pyhitettäisiin perheen yhteiseksi illaksi, mutta rehellisesti sanottuna tuo kuulosti helpommalta kuin mitä todellisuus on.

Molemmilla tämä syksy on myös erittäin työn täytteistä. Heikillä tämä on ehdottomasti hektisintä aikaa töissä. Pitkiä päiviä, työmatkoja ja tiukkoja aikatauluja. Ajatukset on molemmilla paljon työasioissa ja ajatuksia on välillä vaikea nollata vaikka tulee kotiin.

Välillä tuntuu, että ehdin vaihtamaan enemmän kuulumisia työkavereiden kuin Heikin kanssa. Onhan se totuus, että töissä vietän samojen ihmisten kanssa vähintään 8h päivässä, kun Heikin kanssa ehdimme näkemään arkisin max. 3h hereillä. (Josta osan ajasta mini ihminen huutaa ”Mamma titta ryhmä hau!!!”) Työkaverini varmasti tietävät kaiken Feffestä, vaikka eivät minimäniä koskaan ole edes tavanneet. 😀

Itse lähden ensi viikonlopuksi Fuengirolaan työn puolesta. Pojilla on siis äijien viikonloppu tiedossa. Itse en kyllä pode tästä mitenkään huonoa omaatuntoa. Kotona vietetty aika on vielä aika tuoreessa muistissa ja huomaan kaipaavani jonkin verran omaa aikaa edelleen. Lähinnä tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Haluaisin päivässä hetken omaa aikaa, aikaa perheen kanssa ja kahdenkeskeistä aikaa mieheni kanssa.

Viimeksi kun kirjoitin aiheesta, huomasin ettei me todellakaan olla ainoa perhe joka painii saman tilanteen kanssa. Homma kuulemma pahenee vain kun lapsen harrastukset tulevat mukaan kuvioon. 🙂 Yritän itse kuitenkin miettiä, että niinkuin lapsen saannin jälkeen kaikki, on tämäkin vain tietty vaihe elämässä.

Nyt lähden varaamaan meille KAHDEN keskeistä ravintola iltaa ja ilmoittamaan mummille, että Felixillä olisi tiedossa elämänsä ensimmäinen yökyläily. (It’s about time, eikö vaan!?)

Kiire

12 syyskuun, 2017 lindbladamanda6 kommenttia

Blogissa on hiljaista koska en yksinkertaisesti ehdi kirjoittamaan. Arki on oikeasti yhtä duracellina pomppimista.

Heikillä on töissä tällä hetkellä varmasti yksi vuoden vilkkaimmista ajoista. Itsellänikään ei työmäärä ole kesän jälkeen helpottanut.

Herään aamu 5, jotta ehdin treenata eikä se ole perheen yhteisestä ajasta pois. Heikki vie noina aamuina Felixin dagikseen. Lähden töistä 16 pintaan, jotta ehdin hakemaan Felixin ennen 17. Haluan usein iltaisin vielä touhuta Feffen kanssa jotain, esimerkiksi käydä Hoplopissa, kirjastossa pyörällä tai leikkipuistossa. Ennen sitä pitää yleensä myös tehdä ruoka ja syödä.

Töiden jälkeen Heikki saattaa mennä vielä treenaamaan. Viime viikolla Heikki oli parin päivän työmatkalla, joten oltiin Feffen kanssa kaksin. Iltaisin ehditään yleensä olemaan perheen kesken max.2h. jonka jälkeen on Feffen uniaika.

Nukutuksessa on viimeaikoina mennyt 30-60min ja parhaimmillaan kello on 21.00 kun jätkä nukahtaa. Tässä vaiheessa olisi hetki aikaa olla kahden, mutta pyykit, tiskit, reput ja mahdolliset työhommat odottaa vielä laittamista.

Eilen heräsin 05.00 ja lähdin pyörällä töihin. 6:45 tehtiin työkavereiden kanssa treeni. 8-16 töissä, jonka jälkeen poljin hakemaan Feffeä dagiksesta. 17.00 aikaan nappasin jätkän ja lähdettiin kotia kohti. Minulla oma ja minimänin reppu sekä oma pyörä. Tehtävänä oli päästä kotiin junalla niin, että sekä mamma ja poika selviää mahdollisimman vähäisillä vammoilla. 17.30ish kotona ja äkkiä ruokaa tekemään. Chili con carnet naamaan (osalla meistä kirjaimellisesti) ja kipinkapin kohti Itäkeskusta. Olin varannut Feffelle korvaläärin kello 19. Pikkujätistä. Korvat tsekattu ja kunnossa. Kotia kohti. 19.30 jälkeen kotona. Taas syödään, tälle kertaa iltasmoothiet. Iltapalan jälkeen minimänin kanssa vielä suihkuun. 20.30 Heikki meni nukuttamaan jätkää ja minä aloin laittamaan tiskejä ja pakkaamaan seuraavan päivän vaatteita. Ihmispentu nukahti 21.30 aikaan, jolloin olin itse ihan valmis unille. 22.00 olen ollut jo täydessä unessa. 😂

Olen usein iltaisin niin väsynyt, että hyvä kun jaksan iltapalaa syödä. En enää ihmettele miksi tätä kutsutaan ruuhkavuosiksi. Kun pitkän työpäivän jälkeen väsyneenä tulee kotiin, huomaa välillä purkavansa väsymystä kotona perheelle.

Kahden keskeistä aikaa olisi ihana välillä viettää, mutta toisaalta lapsi on arkenakin niin paljon hoidossa ettei hänestä oikein halua viikonloppuna luopua. 😅 Mihin te muut kiireiset pienten lasten vanhemmat mahdutatte yhteisen ajan? Itse olen sitä mieltä, että tiskit voi vaikka mielummin tyhjentää huomenna, mutta mieheni on asiasta eri mieltä.

Liikuntaa teen tosiaan aamuisin kun äijät vielä vetelee sikeitä, joten se ei ole yhteisestä ajasta pois. Itse ajattelen niin, että tätä kiireistä arkea kestää nyt x ajan ja kohta huomataankin että ollaan taas uudessa elämänvaiheessa.

Kuulostaako tutulta? 😅

22 kesäkuun, 201622 kesäkuun, 2016 lindbladamanda6 kommenttia

Ystäväni jolla on Felixin ikäinen poika totesi, että selvittiin vauva vuosi eroamatta. Hän ei ihmetellyt, että ihmiset eroavat vauva arjen keskellä.

Minä taas olen monesti tämän vuoden aikana ajatellut, etten ymmärrä miten jotkut eroaa tässä elämän vaiheessa. Joka päivä kun saa katsella ja ihastella tuota mini tyyppiä, joka yhdessä ollaan luotu. Jos mahdollista, olen tämän vuoden aikana rakastunut vielä enemmän mieheeni. Hän on maailman paras isä ja mieletön aviomies. Mieheni pitää tiukasti huolta siitä, että saan treenata ja viettää aikaa ystävieni kanssa.

Rehellisyyden nimissä. Intiimejä hetkiä on vauva vuoden aikana varmasti normaalia vähemmän. Alkuun nainen vuotaa 4-6 viikkoa verta enemmän kuin mies edes haluaa tietää. Sen jälkeen helliä hetkiä on silloin kun lapsi hyvässä lykyssä nukkuu pitkiä päiväunia (kyllä, luit oikein, PÄIVÄLLÄ) tai illalla lapsen mentyä nukkumaan. Jos kumpikaan enää jaksaa… 🙈😅

Parisuhde on kuitenkin niin paljon enemmän. Yksi tärkeimmistä asioista on mielestäni toisen huomioon ottaminen ja yhdessä tekeminen. Molempien tulee saada viettää omaa aikaa. On myös tärkeätä, että molemmat saa viettää aikaa lapsen kanssa ja luoda hänen kanssaan omia rutiineja.

Me tehdään paljon myös yhdessä perheen kanssa. Käydään lenkillä, pyöräilemässä, leikitään, matkustellaan. Ollaan myös alusta lähtien sovittu, että päivälliset on perheen yhteinen ruoka hetki.
Meillä on 6kk iästä lähtien nukuttu yöt huonommin. Useasti huomaakin väsymyksen aiheuttavan niitä suurimpia mieliharmeja. Ollaan onneksi kuitenkin osattu heti nukkua päiväunia ja päästy lomailemaan kun väsymys alkaa olla pahimmillaan. Väsymyksenkin keskellä ollaan kuitenkin muistettu huomioida toisiamme pienin elein.

Meillä on ollut Heikin kanssa se hyvä puoli, että ollaan ehditty viettää aikaa kahdestaan ennen lapsen syntymää. Ollaan myös vuosien varrella puhuttu todella paljon siitä mitä toisiltamme odotamme lapsen synnyttyä. Tähän rumbaan en ikinä lähtisi ihmisen kanssa, jonka olisin tuntenut vain vähän aikaa.

Kaksinkeskistä aikaa meillä ei hirveästi ole vuoden aikana ollut. Felix kun ei oppinut tuttipulloa koskaan syömään. Olemme kuitenkin todenneet vuoden olevan todella lyhyt aika ja ollaankin vapaat hetket haluttu viettää yhdessä perheenä eikä niin, että lapsi olisi jossakin hoidossa. Niinkuin olen sanonut, lapsi on lahja, ei itseoikeus. Lapsi tehdään yhdessä, joten se myös hoidetaan yhdessä.

Viikon päästä meillä tulee yhteisiä vuosia 11 täyteen. Samalla ollaan oltu 2 vuotta naimisissa. Vaikka arki on välillä raskasta, se on ihaninta jakaa tuon komistuksen kanssa. Jännityksellä odotamme, mitä ruuhkavuodet tuo tullessaan.

Vanhemmille

19 tammikuun, 201619 tammikuun, 2016 lindbladamanda2 kommenttia

Ystävälläni on laskettuaika tänään. Sanoin hänelle ennustaneeni, että synnytys käynnistyisi maanantaina. Aloin antamaan vinkkejä heille miten viettää viikonloppu mikäli viettävät sen vielä kahdestaan. Näistä vinkeistä olisin itsekin ollut kiitollinen ennen synnytystä. 🙂 Minulla ei ole pikkusisaria joille voisin olla tukena ja antaa vinkkejä synnytykseen. Tämä ystävä saakin nyt kestää kun fiilistelen hänen synnytystään melkein kuin olisin itse taas synnyttämässä.

Heitin puoli vitsillä vinkkejä miten suihkussa ja vessasaa kannattaa nyt viettää aikaa ihan niin pitkään kuin haluaa. Aloin kuitenkin yhtenä päivänä miettimään mikä on oikeasti ollut ratkaiseva tekijä siinä, että vauva-arki on toiminut ja todettiinkin mieheni kanssa yhteen ääneen: PUHUMINEN.

Me ollaan Heikin kanssa puhuttu lasten saamisesta, odotuksista, peloista ja toiveista jo ennenkuin lapsi tuli ajankohtaiseksi parisuhteessamme. Varsinkin minä olen usein painottanut, että haluan miehen joka on läsnä. Isän pitää tietää miten lapsen arki rullaa, ihan yhtä lailla kuin äidinkin. Lapsi tehdään yhdessä, joten se kuuluu myös hoitaa ja kasvattaa yhdessä.

Rakastan katsoa miten Felixin silmät loistaa kun isi tulee kotiin. Väitän, että vietämme nykyään enemmän aikaa yhdessä perheenä, kuin mitä vietimme kahdestaan ennen Felixiä.

Ihmettelin hetken kun luin jostain artikkelista miten yleistä on, että pariskunnat eroaa lasten ollessa ihan pieniä.

Tuttuni rakensi taloa kun heille oli juuri syntynyt vauva. Ihmettelin miten parisuhde kestää noin isoja projekteja samaan aikaan. Mies totesi, että viikonloppuisin hän sitten nollaa ja irrottelee kun viikolla joutuu työn ohella olla työmaalla illat. Jäin miettimään milloin perheelle on aikaa ja milloin perheen äiti pääsee nollaamaan. Oliko perheen äiti tästä asiasta yhtä mieltä?

Naisten ja miesten on usein vaikea nähdä asioita toisen silmin. Luulen aina itsekin, että Heikki osaa jotenkin lukea ajatuksiani. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Felixin synnyttyä oli ihanaa, että Heikki oli koko ajan vierellä vaikka lapsi saattoi viettää 6 tuntia aikaa tissillä. Heikki myös tiesi miten tärkeää hyvinvointini kannalta oli, että pääsen liikkumaan. Hän onkin mahdollistanut aina sen, että olen alusta asti päässyt liikkumaan joko yhdessä tai yksin.

Joten hyvät tulevat ja nykyiset vanhemmat. Puhukaa odotuksista, toiveista, peloista, asioista jotka ärsyttää JA muistakaa myös puhua niistä hyvistä asioista.

Äidit, kertokaa miehillenne jos jokin asia häiritsee. Antakaa isän olla mukana lapsen hoidossa. Heillä voi olla omat tapansa tehdä asioita, mutta ne ei välttämättä ole vääriä tapoja.

Isät, lapsi on teidän yhteinen. Osallistukaa lapsen arki rutiineihin ja olkaa äidin tukena vaikka silloin kun äidillä on se olo, että hän ei ole muuta kuin maito tehdas. 😉

Yhteen kasvaneet :)

28 kesäkuun, 2015 lindbladamanda2 kommenttia

”Minä rakastan näitä iltojani kanssans sun kun hetken päässä aamu odottaa ja me nauramme ja silmiämme pyyhimme ja helppo huominen on unohtaa oomme taas kuin kaksi lasta jotka aikoinaan puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan.”

Nämä lyriikat on ihan kuin meidän elämästä. Olen kirjaimellisesti kasvanut aikuiseksi tuon miehen kanssa. Hän on nähnyt elämäni suurimpia etappeja. Lukion aloituksen ja loppumisen. Ammattikorkeakoulun. Työelämän aloittamisen.

Yhdessä ollaan koettu armeija aika, muutot vanhempien luota, maailmanympäri matka, läheisten menetyksiä sekä synytymiä. 10 vuotta on tässä iässä pitkä aika. 5 vuoden kuluttua olen elänyt yhtä monta vuotta hänen kanssaan kuin ilman. Jälkimmäistä vaihtoehtoa en voisi nyt edes ajatella. Täydennämme toisiamme. Me olemme kasvaneet ajan kanssa ja samoin parisuhteemme. Ajan myötä minä olen muuttunut Heikkiä palvovasta pikku tytöstä, Heikkiä rakastavaksi tasavertaiseksi kumppaniksi.

Yhteisen matkan aikana on välillä ollut hieman töyssyistä, mutta aina on niistä selvitty keskustelemalla ja sopimalla. Meidän perheessä ei huudeta ja riidellä. Meillä mökötetään, itketään ja sovitaan. Anteeksi osataan pyytää ja antaa. Olemme vuodesta 2005 olleet kuin paita ja peppu. Luulen että molemmilla on siitä ensi pususta sängylläni ollut suunnitelmissa kirkkaasti yhteinen tulevaisuus. Siitä lähtien olemmekin yhdessä toteuttaneet unelmia ja rakentanut haaveita todeksi, pikkuhiljaa. Minä olen meistä se haaveilija ja Heikki on se joka uskaltaa lähteä niitä toteuttamaan niin että minäkin uskallan.

Yhteinen kipinä meillä on urheiluun ja matkusteluun. Mielestäni on maailman parasta että voimme yhdessä käydä treenaamassa vaikka tuo komea puoliskoni onkin saanut liikkumiseen huomattavasti minua paremmat geenit. Se ei haittaa. Hän jaksaa silti kannustaa minua niin että uskon itsekin aina olevani hieman astetta todellista parempi 😉

14850_10152222833387887_5486437325988631369_n

Matkustelemisen suhteen minä asetan seuraavan unelma kohteeni ollessani vielä edellisessä. Ilman Heikkiä olisi kuitenkin moni unelma maa jäänyt vain haaveeksi. Australia, Uusi-Seelanti, Malediivit kaikki nämä ovat paikkoja joista luulin ennen että voisin vaan unelmoida. Nyt 25- vuotiaana olen nähnyt nuo kaikki maat. Kiitos siitä kuuluu miehelleni joka on minun kanssani lähtenyt näitä unelmia toteuttamaan.

10 vuoden yhdessä olon kunniaksi meille on tulossa lahja joka muuttaa kaiken, myös parisuhteemme. Olemme jännittyneitä ja innostuneita. Mikä mahtavinta, tämä pieni ihme on myös jotain mitä olemme yhdessä onnistuneet luomaan. Toivon että pikkuinen perii isältään komean ulkonäön lisäksi; huumorintajun, mielettömän kyvyn ottaa muut huomioon, kohteliaisuuden, reippauden, sosiaalisuuden sekä sen pienen pilkkeen silmäkulmassa. Oikeasti pelkään, että vauva on yhtä kova hurmuri kuin isänsä. 😉

Koko perhe treenaa! :) — Koko perhe treenaa! 🙂

Kun esimerkiksi äitini ystävät tapaavat minut ja Heikin ensimmäistä kertaa eivät he yleensä muista edes minun nimeäni, ”mutta se Heikki.”

Toisaalta mikäs minä olen syyttämään. Kyllä minä tiedän. Tuo sama kaveri saa minut hymyilemään monta kertaa päivässä. Tuosta kaverista saan olla ylpeä vähintään yhtä usein. Hölmöintä siinä on se että kaveri ei itse ymmärrä ainutlaatuisuuttaan. Onneksi on vaimo joka aina silloin tällöin muistaa asiasta muistuttaa.

10 vuotta yhteistä elämää takana, toivottavasti 50 vuotta vielä edessä.

Heikki, kiitos että olet juuri tuollainen. Täydellinen minulle. Rakastan sinua, to the moon and back! Ihanaa 10 vuotispäivää ja 1-vuotis hääpäivää Lakas!

Muutoksia

30 tammikuun, 2015 lindbladamandaJätä kommentti

Kirjottelu alkaa olla aika baby painotteista. Mut se on asia joka tällä tulevalla mamalla pyörii päässä taukoamatta. Sanotaanko näin että tällä hetkellä ei hetkeksikään unohda olevansa raskaana. 😀

Kävin alkuviikosta moikkaamassa kaveri pariskuntaa ja heidän muutaman kuukauden ikäistä tytärtään. Mun mielestä on jotenkin ihana nähdä miten ihmisten elämä menee uusiksi vauvan myötä mutta kuitenkin siitä uudesta arjesta tulee niin nopeasti niin sujuvaa. En oikein osaa selittää.

Itse en malta odottaa että saan Sepon syliin ja pääsen nuuhkimaan sitä 24/7. Mä olen vauva hullu! 😀 Samalla odotan pelon sekaisin tuntein mitä elämän muutos tuo tullessaan.

Meidän arki on jotenkin todella rytmitettyä. Aamut saatetaan treenata yhdessä, molemmat menee töihin ja sieltä taas treeneihin. Illalla syödään yhdessä ja katsotaan telkkaria. 6kk päästä voidaan sanoa bye bye yhteisille treeneille vähään aikaan. Kamalaa! H on mun paras tsemppari.

Aamulla mieheni ohjaamassa aamu treenissä. Hän toimi hienosti myös kuvaajana. <3 — Aamulla mieheni ohjaamassa aamu treenissä. Hän toimi hienosti myös kuvaajana. ❤

Toinen muutos tulee varmasti olemaan ystävissä. Jo nyt raskausaikana on ollut paljon erilaisia reaktioita tästä raskaudesta. Osa kyselee kovasti jaksamista, osa töksäyttää järkytyksen päin naamaa, toiset ignoraa koko asian. Hämmentävää sanoisin. Toivon että ystävät ei hylkää vaikka mulla kaveri roikkuukin tisseissä kiinni. Tosin mietin myös onko ne oikeita ystäviä jos tällaisesta syystä menee välit poikki?

Pelottavinta on kuitenkin kysymys miten ME muututaan. Me kinastellaan yleensä vaan sillon kun jompikumpi tai molemmat on väsyneitä. Huhu kertoo että vauvan kanssa ei tuu ihan 10h yöunia nukuttua. Riidan aiheet saattaa myös johtua siitä että mä kiukuttelen kun en saa H:lta mielestäni tarpeeksi huomiota. Entäs sitten kun huomiota on jakamassa toinen hitusen mua söpömpi kaveri?! 😀

Myös tämä muuttuva kroppa ja minäkuva pelottaa omalla tavallaan. Mieheni rakastui aika paljon sutjakkaampaan uimari tyttöön. Ajemmin kirjoitinkin jo miten kuvittelin olevani hot mama lookin omaava odottava äiti. No, enhän mä nyt ihan mitään MILF:in ehtoja täytä tällä hetkellä. Uskon ja toivon kuitenkin että tämän 9,5 vuoden yhdessä olon jälkeen mieheni rakastaa minua tällaisena. Blondina tyttönä pienen römppä mahan kanssa. 🙂 ❤

Huomenna Muruun syömään! Can’t wait!!!