pelko – sillyblondie.com

Lihoamisen pelko

20 maaliskuun, 2017 lindbladamandaJätä kommentti

Huomenna on viikko leikkauksesta. Vointi on edelleen hyvä, eikä keskiviikon jälkeen ole tarvinnut syödä yhtään särkylääkettä. Vähäinen kipu on jopa hieman ihmetyttänyt. Viimeksi jouduin kuitenkin syömään 3×600 buranaa kahden viikon ajan.

Rehellisesti sanottuna, minulla on todella ”syyllinen” olo hengaillessani kotona koska vointi on näin hyvä. Ainoa hankaluus haavan kanssa on se, että suihkuttelen sitä lukuisia kertoja päivässä. Torstaina pääsen onneksi töihin! Varokaa työkaverit, blondi on intoa täynnä!

Sairaslomalla ollessani olen myös ehtinyt pohtia taas omaa suhtautumistani treeniin, omaan vartaloon ja syömiseen. Rehellinen kun olen myönnän, että homma on taas kevään tullen lähtenyt vähän lapasesta.

Sain itseni mielestäni todella hyvään kuntoon ennen leikkausta. Juoksu kulki, leuat sitäkin paremmin ja vaaka näytti vihdoin mieluisia lukemia. Nyt minulla on kamala pelko, että menetän tuon kaiken tämän hurjan reilun viikon sairasloman aikana.

Huomaan leikkipuistossa tekeväni keinussa leukoja ja askeltavani hiekkalaatikon reunalle ylös-alas. Mieli tekee illalla syödä leipää, mutta ajattelen etten voi sitä syödä koska en ole treenannut. Tiedostan, että tällaiset ajatukset ovat hulluja, mutta en voi mitään sille, että ajattelen asioita kuitenkin. Olen myös puhunut Heikille ja muutamalle ystävälle näistä hölmöistä ajatuksista. Luulenkin, että vaaka on hyvin lähellä lentää ikkunasta pihalle.

Rakastan liikuntaa, enkä koe tekeväni sitä nykyään enää pinnallisista syistä. Silti minulla on ihan kamala lihoamisen pelko. Työkaverini sanoi minulle muutama viikko sitten, että olen laiha luikku. Varmasti jokainen teistä lukijoista uskoo, kun sanon, että en ole koskaan kuullut noita sanoja yhdistettynä itseeni. Olen AINA koulussa, työpaikalla, harrastuksissa ollut se iso tyttö. Sitä roolia ei aina naisena ole mukava kantaa.

En ikinä ole ihannoinut laihoja naisia. Pidän Jennifer Lopezin ja Beyoncen kaltaisia naisia kauniina. Joten välillä ihmetyttää omat mielipuoliset ajatukseni.

Luulen, että todellisuudessa tämä reilun viikon lepo tekee todella hyvää niin kropalle kuin mielelle. Nyt kun hoidan itseni kuntoon. On vielä upea treeni kevät ja kesä edessä!

Ps. Lupaan aloittaa treenin varovasti omaa kroppaa kuunnellen!

Isän ajatuksia

24 huhtikuun, 2015 lindbladamanda4 kommenttia

Silly blondie pyysi minua kirjoittamaan omista ajatuksistani mitä liittyy odotukseen ja isyyteen. Meillä on tapana puhua näistä asioista melko paljon keskenämme. Silti on asioita mitä tulee pidettyä omana tietonaan ja ajattelin perustaa kirjoitukseni niille. Ehkä ne on asioita mitkä ovat muillakin tulevilla isillä mielessä.

Pelko! Se on päällimmäisenä. Sitä ajattelee mielessään että et nyt ala holhoamaan. Raskaushan ei ole sairaus. Amanda on nuori ja hyvässä kunnossa. Eikä hän ole varsinainen rämäpää. Silti kun ajat töihin mietit amandan lähtiessä pyöräilemään että mitä jos se kaatuu. Miksen vienyt sitä töihin. Tai treenatessa. On tärkeää huolehtia hyvästä lihaskunnosta että jaksaa raskauden rasitukset. Mutta mitä jos se kompastuu. Tai lihaskramppaa kesken noston ja painot tulee niskaan.

Neuvolassa seurataan kasvukäyriä. Lääkärit puhuu sympaattisesta aktiivisuudesta ja hypotyreoosista samassa hengen vedossa. Kuvitteleeko se että nämä on ihan peruskauraa niin kuin säistä puhuminen. Määrätään pari verikoetta. Pelko!

Ultraäänessä kaikki sormet ja varpaat näkyy. Poika on kunnossa. Pelko helpottaa. Seuraava ultraäänikäynti ja hoitaja pohtii että onkohan se vähän pieni viikoihin nähden. Varataan ylimääräinen ultra. Pelko!

Mitä jos töissä tai kaupassa tai kävelyllä joku tönäisee Amandan nurin. Tai mitä jos vahingossa tungen Amandan smoothieihin jotain väärää sillä tässä kohti raskauttahan on käynyt varsin selväksi että kaikki kaurapuurosta poikkeava on todennäköisesti sikiölle vaaraksi, tai vähintään äidin verenpaineelle. Pelko!

Kesällä 10 vuotta täynnä. En ole pitkään aikaan laskenut kauanko on oltu yhdessä. Se on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Mutta mitä jos lapsi muuttaa sitä? Mitä kun lapsi muuttaa sitä!? Tilastot ei varsinaisesti ole meidän puolella. Mutta toisaalta ei me paljon ole tilastoja tuijotettu ennenkään. Mutta toisaalta meillä on se rivitalo kämppä ja lainaa ja tylsä farmariauto. Mikä niistä ei kuulu niihin tilastoihin. Pelko taas!

Entäs sitten synnytys. Miten voi tukea toista sellaisessa urakassa (en pyydä vinkkejä, olen jutellut Amandan kanssa ja lukenut kirjoja ja teoria tasolla homma selvillä) sillä onhan tämä nyt vähän eri juttu kuin puolimaratonilla vieressä köpöttely jossa sitä trikoot pinkeenä hokee hyvä hyvä, jaksaa jaksaa. Miten autat toista kesken kipujen? Miten voit saattaa toisen kärsimään sillä tavalla? Muistanko soittaa kättärille ennen lähtöä? Muistanko ottaa mukaan kassin? Hitto oliko se kauratyyny siellä? Mitä hittoa mä teen tällä kauratyynyllä? Mitä kätilölle piti sanoa vai oliko parempi olla turpakiinni? Pelko taas!

Sitten on tietysti se toinen puoli. Oma lapsi. Perhe. Miltä se tuoksuu? Tai näyttää? Toivottavasti saa paljon Äitinsä piirteitä. Mitähän polkuja se kulkee? Mitä se tekee mun iässä? Tykkääkö se saunoa? Tai hakata halkoja mökillä? Mä tykkään. Jos tykkää jostain muusta niin opettaako se mua tykkäämään niistä asioista? No kalaan mennään varmasti! #Hometeam.

Isi, tekstin kirjoittaja :) — Isi, tekstin kirjoittaja 🙂

Liikaa ajatuksia!

30 syyskuun, 2014 lindbladamanda2 kommenttia

Loman lähestyessä jotenkin tuntuu että pitäis ottaa loppu spurtti mutta lähinnä tuntuu että se väsymys iskee nyt tosissaan. Töissä pitäis saada kaikki kuntoon niin että voi olla 2 viikkoa pois. Asiaa ei helpota se että mä olen jokatoinen päivä eri konttorissa. Välillä musta tuntuu että en tiedä kuka mä oon ja missä mä oon!

Katottiin viikonloppuna että meillä on melkeen kaikki lennot Air Francen koneella. Molemmat meinas kirjaimellisesti paskoa alleen. Ei ihan vielä olla unohdettu sitä faktaa että kyseisen firman kone tuli muutama vuosi sitten alas hieman tuntemattomista syistä. Joo ja me ollaan ne tyypit jotka matkustaa vähintään muutaman kerran vuodessa. Vuonna 2009 lentoja tais tulla lähemmäs 20. 😀

Oltiin lauantaina Klaus K:ssa brunssilla vanhempieni kanssa. IHANAA! Kerrankin oli aikaa istua alas ja jutella. Alkuruuat oli ihania. Mun lempparit oli varsinkin itsetehdyt bagelit ja siihen päälle kylmäsavulohta. Alkuruuat ja jälkkärit oli ruotsinlaiva meiningillä. Pääruuat tilattiin listalta. Itse tilasin talon Hampurilaisen. Se oli aika huikea pettymys. Söin ehkä 1/4 koska pihvi on aika tartar meiningillä paistettu. Eli raaka. Alkuruuat jäi tän brunssin parhaudeksi. Jälkkäripöytä oli myös aika pettymys. Vohvelit ja jäde oli loppu. Hedelmät oli loppu. Joten maistelin jotakin brownien näköistä ja jogurttia ja mysliä johon ripottelin vielä pähkinöitä sekaan. Pähkinät oli paahdettuja ja oli mielettömän hyviä. Muuten ei jäänyt ahaa elämyksenä mieleen. Tykkäsin silti jotenkin siitä alkuruoka pöydästä varsinkin että aijon kyllä antaa ravintolalle toisen mahdollisuuden vielä myöhemmin 🙂

Eilen tuli taas sellanen GIVE ME A BREAK olo illalla. Töissä olin kahdelta ihmiseltä saanut taas kuulla tutun kommentin näin naimisiin menneenä naisena. ” Sä olet raskaana.”

En tiedä onko se talvea varten keräämäni rasvakerros kehon ympärillä vai oikeesti vaan sen naimisiin menon johdosta. Jos mulla on paha olo, väsyttää, maha kipeä, jos oon ilonen, surullinen ihan mitä vaan niin menee sekunti tai kaks niin joku on huutelemassa näitä raskaus epäilyjä.

Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan lapsia. Suurin haaveeni on tulla joskus äidiksi. En kaipaa isoa palkkaa ja esimies tehtäviä. Mä haluan vaan perheen.

Sitä suuremmalla syyllä mielestäni ihmiset saisi HIEMAN varoa näitä kommentejaan. Olin eilen siskoni luona taas kylässä ja vaikka mennessä olin ihan väsynyt, kotiin tullessa olin taas iloinen oma itseni. Mietinkin taas että tuommonen aarre on kyllä parasta mitä ihmisen elämässä voi olla. Samalla kuitenkin herää pelko. En minä, eikä varsinkaan kukaan muu voi tietää onko lapsen saaminen välttämättä edes mahdollista. Lapsettomuus on kuitenkin suht yleistä vaikkakin asiasta on vasta viime aikoina alettu puhua. Kaikille utelijaille, me emme vielä ole edes yrittäneet. Pointti on vaan se että jos jommalle kummalle meistä ei lapsen saaminen olisikaan mahdollista olisi se minulle TODELLA kova paikka. Miltä nämä ” sä oot raskaana!” kommentit siinä vaiheessa tuntuisi ja miten sitä voisi tyynesti vaan ohittaa kommentit?

No sunnuntain lähestyessä koitan saada ajatukset hieman positiivisemmiksi. Maanantaina haen ensimmäisenä Mojiton ja nollaan sitten kaikki viimesetkin ajatukset. Riittääkö 6 bikinit??! PANIIKKI!