Lapsi

Makoilen tätä kirjoittaessani sohvalla minimänin pää sylissäni. Olen viimeisen viikon aikana lukenut lukemattomia mielipiteitä ja tutkimuksia siitä, miksi lapsia syntyy Suomessa aina vain vähemmän.

Ensin haluisin äiti ihmisenä todeta yhden asian. Lapsi tarvitsee rakkautta, ei rahaa. Voidaan siis unohtaa ajatukset silmissä vilisevistä tonneista aina kun punnerretaan itkevä rääpäle tähän maailmaan.

Edellinen lause on myös niille joiden mielestä pitää olla akateeminen koulutus, vakituinen työ ja vähintään 40000€ vuositulot ennen kuin ehkäisy voidaan jättää pois. Voin luvata, ettei mikään, ei mikään tee niin rikkaaksi kuin pienen pieni ihminen joka illalla tulee hellästi pussaamaan sinua poskelle ja kuiskaamaan ”mamma jag älskar dig.”

Parisuhdetta lapsi ei taatusti pilaa. Monesti omasta mielestäni lapsi on se joka herättää tiimihengen ja pakottaa keskustelemaan. Lapsen takia parisuhteen eteen haluaa tehdä extra paljon töitä.

Yhtenä argumenttina oli ulkonäön menettäminen. Tästä asiasta puhun omasta kokemuksesta. Pelkäsin aikanaan raskauskiloja kuin ruttoa ja rintojeni menettämistä imetyksessä. Kiloja saa helposti myös ilman lapsia. Lapsen kanssa arkiliikuntaa on triplasti enemmän kuin ilman. Itse olen elämäni kunnossa lapsen saatuani, vaikka raskaus kiloja kertyi mukavat 18kg. Imettäessäni sain kokeilla elämää iso tissisenä naisena ja totesin että olen enemmän pylly naisia. Imetyksen jälkeen rinnat on edelleen tallessa ja näyttävät omasta mielestäni itseasiassa oikein hyviltä.

Rehellinen mielipiteeni on se, että nykymaailmassa ihmiset haluavat olla ”ikuisesti nuoria” ja kuvittelevat, että elämä loppuu lapsen saamiseen. Lapsen kanssa voi matkustaa, itseasiassa alle 3- vuotiaan kanssa se kannataakin. Milloin muutoin sinulla on yhtä paljon lomaa? Lapsi matkustaa ilmaiseksi ja saat useinmiten ykkösluokan palvelua kun kannat ihmispentua mukanasi. Lapsen kanssa voi syödä ulkona (puhun muustakin kuin Mäkkäristä), lapsen kanssa voi hölmöillä keskellä ruokakauppaa ilman, että joku pitää täysin kahjona, lapsen kanssa voit muuntautua prinsessaksi tai merirosvoksi ja vain mielikuvitus on rajana. Lapsen kanssa sinulle on elämässä AINA joku jolle olet maailman rakkain ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet.

Omasta mielestäni on huolestuttavaa, että ura ja raha menevät nykymaailmassa perheen edelle. Työelämässä kuka tahansa on millon tahansa korvattavissa. Äitinä tai isänä, et ole ikinä korvattavissa.

Aina lapsettomuus ei ole oma päätös. Ikävä kyllä. Tässäkin kuitenkin varmasti jonkin verran vaikuttaa se fakta, että lasten teko siirtyy aina vain myöhäisemmälle iälle. Samalla kun ajatellaan, että eletään nyt ja tehdään lapsia myöhemmin, olisi hyvä muistaa, että tutkitustikin homma vaikeutuu mitä enemmän ikää tulee mittariin.

Hesarin mielipide kirjoitusta lainaten. Tehkää lapsia ”ne antaa elämälle merkityksellisyyttä.”

Lapsiperhe arki

Lapsiperhe arki. Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa.

Arkena lastaan näkee 2-3h vuorokaudessa. Puolisoa maksimissaan saman verran. Yöunet vaihtelee 6-8h välillä ja joskus öisin lapsi herättää itkullaan. Sanotaan näin, että valehtelisin jos väittäisin, että tämä olisi aina ruusuilla tanssimista.

Viimeaikoina olen jutellut tuttujen kanssa paljon parisuhteen vaikeuksista lapsiperheessä. On lohduttavaa tietää, että muilla painitaan samojen ongelmien kanssa. Väsymys, vähäinen yhteinen aika ja vähäinen kommunikaatio tuntuvat olevan yleisiä monissa lapsiperheissä.

Meillä kireyttä aiheuttaa eniten juuri vähäinen yhteinen aika jolloin yhteisiin hetkiin lataa aina kamalan paljon odotuksia. Meillä on minun mielestäni myös aika erilainen tarve muuhun sosiaaliseen elämään. Minä tarvitsen aikaa ystävien kanssa ja tehdään esimerkiksi työporukalla paljon juttuja yhdessä. Heikki viihtyy paremmin kotona ja pitää hieman kummallisena sitä, että työkavereiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa. Tähän ollaan puhumalla pyritty löytämään se kultainen keskitie johon molemmat on tyytyväisiä.

Omasta mielestäni on myös tärkeää puhua mahdollisimman nopeasti asioista jotka häiritsee, aiheuttaa mielipahaa tai suututtaa. Aina voisi paremmin yrittää nähdä asioita myös puolison näkökulmasta. Viime viikolla minulle tuli sanomista siitä, että olin aamulla jättänyt KAIKKI valot kämpässä päälle. Totuus olikin se, että Fefe juoksi yläkertaan kun oltiin jo puoliksi ulkona ja kävi hakemassa pupunsa. Olipa tuo pikku ukko samalla sitten pistänyt yläkerran kaikki valot päälle. Palaute jonka minä asiasta sain, tuli kuitenkin sen oloisesti kuin olisin vittuillakseni ne päälle jättänyt. 😄 Kun oma ajatusmaailma on, että chillax ja nautitaan elämästä ja toisen mieli rauhoittuu siisteydestä pitää yrittää tehdä niitä pieniä juttuja arjessa jotka itselleen tuntuu pikku asioilta, mutta jotka toiselle on todella tärkeitä. Itse en aina jaksa sanoa pienistä asioista jotka minua häiritsevät, koska koen ne enemmän omiksi ongelmikseni kuin Heikin. Ja huom nämähän ovat minun näkökulmiani asioihin. Olisiko näistäkin asioista kuitenkin aina parempi puhua jotta ei niistä monesta pienestä asiasta nopeasti kasva liian iso ongelma!?

Puhuminen on omasta mielestäni kaikkein tärkeintä. Välillä arjen kiireen keskellä, puhelin kourassa tuo tärkeä asia jääkin aivan liian vähäiselle.

Miten kiireen ja väsymyksen keskellä pystyisi paremmin muistamaan yhteiset keskustelu hetket ja toisen huomioimiset? Monesti ajattelen, että tätä kiireistä pikkulapsi arkea eletään nyt x aika ja yhteisiin hetkiin on enemmän aikaa myöhemmin. Välillä kuitenkin mietin, että eihän tämä tästä varmasti tule rauhoittumaan seuraavaan 10 vuoteen, joten parempi on tehdä töitä parisuhteen eteen nyt kun vielä voi!?

Mitkä asiat muissa lapsiperheissä aiheuttaa eniten ongelmia!? Miten te työstätte näitä asioita?

Millainen haluisit olla?

Syksyn tuoma stressi ja väsymys yllättää jotenkin ihan joka ikinen vuosi. Tuntuu, että voisi lähinnä maata peiton alla Ben&Jerrys purkki kainalossa ja murista jos joku kehtaa raottaa sitä peittoa yhtään. 😁

Juoksu on viimeisen 2kk aikana aiheuttanut vaihtelevasti kipua lantion/lonkan alueelle. Tuntuu, että se ärtyy eniten kovempi vauhtisista lenkeistä. Olen yrittänyt saada apua fyssarilta mutta apu on yleensä vain hetkellistä. Suunnitelmissa oli juosta Vantaan maratonilla puolikas, mutta nyt katson tilanteen kisa viikolla ja ilmottaudun vasta viimeisellä viikolla jos lähden tuota kokeilemaan.

Olen kesän ja syksyn aikana tehnyt hillitöntä tutustumista omaan pääkoppaan. Jutellut psykoterapeutin kanssa ja pohdiskellut niin paljon, että ystäväni jo totesi ”eikö sulla tuu pää kipeeksi tosta kaikesta pohdiskelusta.” 🤣🙈

Ihmiset pistää kamalasti aikaa ja resursseja ammatilliseen kehittymiseen. Miksi samaa ei tehdä oman hyvinvoinnin, psyykkeen tai parisuhteen eteen? Olen pohtinut siis paljon asiaa siitä perspektiivistä ”miten olla parempi äiti, vaimo, ystävä, minä.” Terapeutti esitti minulle yksinkertaisen kysymyksen ”millainen haluisin olla?”

En osannut vastata tähän kysymykseen. Vastasin kaksi ensimmäistä kertaa millaisena haluaisin, että muut minut näkisi. Vasta kunnolla pohdittuani sanoin haluavani olla ”rakastettava, positiivinen ja välittävä.”

Havahduin tuohon kysymykseen itse. Yritän opetella siihen, että kaikkia ei pidä eikä tarvitse miellyttää. Tärkeintä on olla oma itsensä ja antaa itsestään niille, jotka minun lähelläni haluavat olla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Heikiltä kysyin yllättäen onko minulla jokin tapa tai käyttäytymismalli jonka aina samoissa tilanteissa toistan, jossa ehkä olisi kehitettävää. Heikki ajatteli heti, että hänellä tällainen on ja, että kysyin asiaa, jotta voin kertoa mikä hänen toiminnassaan ärsyttäisi. Oli hetken vakuuteltava, ettei tässä nyt ole mitään koiraa haudattuna, kun haluisin vaan oppia ja muuttaa huonoksi opittuja tapoja. Hän kuulemma tarvitsi miettimisaikaa, mutta vastausta en itseasiassa vieläkään ole saanut.

Mielenkiintoisia mutta energiaa ja yöunia vieviä juttuja. 😊 Yritän itse pikkuhiljaa löytää rennompaa otetta taas arjesta. Nukkua aamulla jos väsyttää, puhua heti jos jokin asia painaa mieltä ja tehdä arjesta niin kivaa, että joka päivässä on jotain super kivoja juttuja. Viime viikonloppuna järjestettiin extempore brunssi ystäväperheille. Moni valitettavasti sairastui eikä päässyt tulemaan, mutta saatiin ihana rauhallinen aamu ystävien kesken ja mahat räjähdyspisteeseen. My kinda saturday! 🤗

Vähemmän energiaa asioihin joihin ei voi vaikuttaa ja täysi keskittyminen itselleen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin!

Lapsen kanssa

Sohin varmasti TAAS kepillä ampiaiapesää. Saahan minulla mielipiteeni olla.

Muuttaako lapsi elämää!? Kyllä, mikään ei ole enää entisensä lapsen syntymän jälkeen. Rakkaus saa ihan uuden käsitteen, samoin kuin pelko. Tuota pientä ihmistä kohteen tuntee niin suurta rakkautta, että samalla kasvaa pelko, että tuolle maailman rakkaimmalle olennolle sattuisi jotain.

Me ollaan Heikin kanssa kuitenkin ihan vanhemmuuden alusta asti oltu sitä mieltä, että lapsi ei saa estää meitä tekemästä meille rakkaita asioita, esimerkiksi treenaamista tai matkustelua.

Felix oli kahden viikon ikäinen kun lähdettiin ajelemaan ympäri Suomea Vantaalta Viitasaarelle ja Viitasaarelta Punkaharjulle. Viiden viikon ikäisenä jätkä nukkui peltorit päässä isin rintarepussa Crossfit kisoissa Lappeenrannassa koko viikonlopun. Eipä kyllä tuoreina vanhempina tajuttu ajatella ettei urheilustadionilla ole mitään vaipanvaihtopaikkaa, mutta sujuihan tuo auton takaluukussakin. 🙊

5kk ikäisenä F lensi ensimmäisen kerran Lappiin ja Riikaan. 7kk ikäisenä lennettiin Thaimaaseen. Tuollakin pikku reissumies heitettiin rintareppuun ja siskon tyttöni otettiin mukaan kun lähdettiin kiipeämään vesiputoukselle.

Montenegrossa ajeltiin 4 päivänä vuokra-autolla katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Pisin reissu oli kokopäivä retki Kroatiaan ja takaisin.

Tällä hetkellä ollaan Kreikan Thassoksella. Töissä oli ennen meidän reissua keskustelua matkustamisesta lasten kanssa ja ilman. Itse totesin, etten voisi lähteä esimerkiksi viikoksi tänne Kreikkaan ilman Felixiä. Hän tekee tästä matkustamisesta entistä siistimpää. Jätkän onnellisuusaste päästessään aamulla ensimmäisenä uimaan tai se innostus kun jokaisella krääsä kojulla pitää päästä koskettamaan joka ikistä lelua. MINÄ poksahdan onnesta nähdessäni Felixin ilon.

Käveltiin tänään vähän vaikeampi kulkuista polkua pitkin käydäksemme Giola nimisessä paikassa uimassa luonnonaltaassa. Vastaantulijat varoittelivat, että on muuten hankalakulkuista. Totesin Heikille, että olen jotenkin ylpeä, että ollaan pidetty kiinni tästä reissaamisesta ja uusien asioiden näkemisestä vaikka perheessä onkin yksi minitravelleri. Siinä se mukisematta kulki mukana, ihasteli maisemia ja mussutti Marie keksejä. Vitsi olen ehkä maailman ylpein siitä miten mahtava reissukamu Fefe on. 💗

Taidattekin tietää, että treenaamisesta on myös pidetty kiinni vaikka onkin pieni lapsi. ☺️ Kyllä haluan olla se äiti, joka jaksaa leikkiä, juosta ja kantaa lastaan aamusta iltaan jos tarve on. Nythän uusimpana hankintana hommasin itselleni coolin kypärän ja oman potkulaudan. Tylsää vaan seistä vieressä tuijottamassa kun F potkulautailee. Nyt pörrätään pitkin kyliä kimpassa potkulautojen kanssa. Arvatkaa kuinka paljon kerätään katseita!? 🤣 Luulin olevani cool mama mutta taidankin olla outo mama!? 🙈

Feffikselle liikunta on ihan arkea. Juostaan, pyöräillään, uidaan, käydään jumppaamassa Vidalla tai ulkosalilla. Lapsi tottuu asioihin vain opettamalla. Uskon, että suurin kynnys tehdä asioita lasten kanssa on aikuisten omat ennakkoluulot ja pelot.

Lapsen onni

Loma tuli päätökseensä mitä jäi käteen? Triljoona ihanaa hetkeä ja muistoa perheen kanssa vietetystä ajasta. Oltiin kirjaimellisesti yhdessä perheen kanssa koko loma. Kumpikaan meistä ei viettänyt edes yhtä iltaa muualla. 😊

Mikä on ollut lomalla parasta? Nähdä Felixin ilo ja onni. Pakahdun onnesta kun näen miten tuo lapsi kirmaa kädet vispaten hymy huulilla pitkin maailmaa. Väitän, ettei mikään saa minua onnellisemmaksi kuin nähdä tuon lapsen ilo. Se on niin tarttuvaa ja aitoa. Lapsi nauttii juuri siitä hetkestä, eikä ajattele mitään muuta.

Leikkihetki uima-altaalla kun lapsi kiljuu riemusta ja heittäytyy leikkiin, tuuletukset kun pääsee ajelemaan mönkijällä katsomaan lampaita kolmannen kerran saman päivän aikana, spontaani naku uinti urheilukentän kuulantyöntö ringissä kesken mamman ja isin treenin. Voi luoja ja näitä tilanteita on päivässä toistuvasti.

Meidän kesämies kävelisi ilman kenkiä koko kesän, ellei isi välillä käskisi pistää sandaaleja jalkaan. Mökillä juostiin pitkin pihoja alasti, mutta kiikarit tai putket niinkuin minimäni itse sanoo, tiukasti kaulassa. Koko kesä on huudeltu ”salama iskee” mitä oudoimmissa tilanteissa, eikä meillä vieläkään oikein ole käryä mistä tuo huudahdus on peräisin. Päätin sitten soittaa jätkälle Antti Tuiskun version sata salamaa biisistä ja loppukesästä huudahdus onkin saanut jatkoa, ”salama iskee, räjähtää.” Jep, hyvin meni.

Harmittaa kamalasti kun yhteinen aika jää taas vähemmälle. Kahtena iltana on nukkumaan mennessä ollut jo niin ikävä minimäniä, että olen salaa toivonut hänen kipittävän meidän sänkyyn nukkumaan. Toive on toteutunut.

Sunnuntai iltana Felix itkeskeli nukkumaan mentyään kamalasti. Kysyttiin mihin sattuu, mutta ei kuulemma mihinkään. Välillä Felix makoili mietteliäänä silmät auki ja taas itkeskeli. Kunnes reilun tunnin itkujen jälkeen herra kertoi, miten ei halua, että mamma ja isi lähtee töihin. Joko tuo pieni ihmisolento osaa pohtia ja harmitella tällaisia!? Ilmeisesti.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja töiden jälkeenkin ehtii leikkiä ja touhuta ulkonakin nukkumaan menoon asti.

Tätä fiilistä on vaikea pukea sanoiksi, uskon kuitenkin, että muut vanhemmat ymmärtää mitä tarkoitan. Mikään oma juttu ei tee niin onnelliseksi kuin nähdä oman lapsen ilo ja riemu. 💗

Kehut ja huomionosoitukset

Tästä tulee varmaan jäätävää ajatusten sekamelskaa mutta antaa tulla. 😅 Laitoin seuraavanlaisen kuvan instagramiini yhtenä iltana Fefua nukuttaessani.

Yllätyksekseni sainkin ihanan määrän kommentteja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Oli mukava huomata, että ihmiset näkivät minut sellaisena kuin itseni kuvittelenkin olevan. Eräälle ystävälleni mainitsin, että ihanasti myös tuntemattomat uskalsivat kommentoida, eikä kukaan sanonut mitään negatiivista. Ystäväni totesi tähän, että tuntuu varmaan tosi tosi hyvältä ja samassa tajusin, että itseasiassa tärkeintä kyllä on, että niitä kauniita sanoja kuulisi itselleen tärkeiltä ihmisiltä silloin kun he niin oikeasti ajattelee.

Tuntemattoman ihmisen kehu tuntuu hyvältä, mutta vielä paremmalta tuntuu kun kehu tulee joltakin itselleen tärkeältä ihmiseltä. Ymmärrättekö pointin?

Meillä tuli keskiviikkona 13 vuotta täyteen yhdessä Heikin kanssa. Kirjotin someen oheisen kuvatekstin I don’t need love letters every day. Just smack me on the butt and say I’m glad that ass is mine.” En nykyään enää kaipaa Heikin hehkuttavan minua koko maailmalle sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on, että hän arjessa osoittaa minulle olevani vielä rakas, seksikäs, hauska, turvallinen.

Näinhän se on. Rakkailleen tulisi pienin sanoin ja elein näyttää miten tärkeitä he ovat vaikka joka päivä jos siltä tuntuu! Katselen Feffeä päivittäin ja mietin miten mielettömän söpö olento on minusta tullut ulos. Mietin myös miten järkyttävän paljon häntä rakastan. Arvatkaa mitä!? Kerron sen myös kymmeniä kertoja päivässä. Halaan, pussaan, kehun söpöksi ja kerron miten rakastan häntä kuuhun ja takaisin.

Miksi tämän pitää muuttua kun parisuhde jatkuu pidempään tai kun lapsi kasvaa? Eihän sen pidä, mutta niin siinä helposti käy. Saahan sitä pepusta puristaa vaikka samaa peppua olisi katsellut 20 vuotta. Käsi ylös se joka on viimeisen vuoden aikana kuullut omalta vanhemmaltaan vilpittömän kehun itsestään. Uskon, että lasten kasvaessa aikuiseksi sitä vanhemmat varmasti kertovat lapsistaan muille ihmisille, mutta arjessa unohtuu ehkä lapsille itselleen kertoa olevansa heistä ylpeitä!?

Tätä tekstiä kirjoittaessani tuli myös mieleen, että siskostani on myös virallisesti tullut urheiluhullu. Jumantsuide se muigeli on muuten huikeessa kunnossa ja mietin, etten varmaan sitä ole hänelle tarpeeksi hehkuttanut! Syster, näytät aivan törkeen hyvältä! 😍💗

Rakkaat lukijat, muistakaa arjen pienet huomionosoitukset ja pussailkaa paljon!

Meitsillä alko tänään LOMA!

Olisinpa tiennyt 15-vuotiaana…

Mitä kertoisin tänä päivänä 15-vuotiaalle Amandalle? Tämä oli mielestäni erittäin hyvä pohdiskelu harjoitus, jonka Maaret Kallio laittoi somessa liikkeelle.

Tällaista itse pohdiskelin. Olisinpa tiennyt 15- vuotiaana teininä, että en ole sitoutumiskammoinen vaan ainoastaan todella nuori vielä. 😁 Oikeasti taisin muutamalle pojalle ennen Heikkiä sanoa tällaista, kun kiinnostus ei tahtonut riittää ihan seurusteluun asti. (Anteeksi pojat)

Kaikkia ei tarvitse, eikä voi miellyttää. Omat mielipiteet on enemmän kuin sallittuja ja niistä tulee pitää kiinni jos ne on itselleen tärkeitä. Toisaalta, pitää pyrkiä näkemään asioita myös muiden näkökulmasta.

Paino ei ole onnellisuusmittari. Löydät aina itsestäsi parantamisen varaa. Jälkikäteen katsot vanhoja valokuvia ja harmittelet miksi et iloinnut kun olit hyvässä kunnossa. Kun itket sovituskopissa farkut puolivälissä takapuolta, älä huoli tulee vielä meidän iso peppuisten aika.

Elämässä tulee hyviä ja huonoja hetkiä. Positiivisella asenteellasi selviät niistä kaikista ja opit ehkä juuri näiden kokemusten vuoksi nauttimaan elämän pienistä asioista. Positiivisuudella pääsee pitkälle. Turha stressata asioista joihin et voi vaikuttaa.

Ystäviä tulee ja menee. Ne tärkeimmät pysyy vierelläsi, vaikka et heitä ehkä päivittäin näe. Älä pidä ystäviäsi itsestäänselvyytenä. Pidä heihin yhteyttä, kuuntele ja järjestä heille aikaa.

Perhe. Vietä aikaa heidän kanssaan. Isovanhemmat eivät ole täällä ikuisesti. Kuuntele heidän tarinoitaan ja anna heille aikaa. He osaavat olla kiitollisia kaikista pienistä hetkistä jotka vietät heidän kanssaan. Vanhemmat eivät aina ole oikeassa, mutta he ovat vierelläsi aina kun heitä tarvitset. Halaa ja pussaa aina kun mahdollista. ”Olet rakas.” on lause joka ei kulu loppuun. 💗

Uskalla ottaa riskejä välillä, elä elämää nauttien älä suorittaen. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Pyri olemaan onnellinen!

Rakasta, matkustele, naura ja nauti! Ole oma itsesi. You only live once 👊🏻☺️