Felixin kuulumiset

Normaali

Moi kaikki mamman lukijat. Ootte varmaan miettineet, että mitä toi mamma vaan kirjottelee itestään eikä musta yhtään. Korjataan siis tilanne.

Olen kohta 1v ja 9kk vanha. Painoa on tälle iälle kertynyt joku 13 kiloa ja pituutta varmaan semmonen lähemmäs 90cm. Ai miten olen kasvanut näin? No ruoka maistuu mulle paremmin kuin hyvin. En oikeen osaa sanoa mitään tiettyä lemppari herkkua. Leivästä kyllä tykkään tosi paljon ja aina kun multa kysyy mitä haluisit syödä vastaan englantilaisella aksentilla ”tea.” Ollaan siis alettu mamman kanssa juomaan ilta-teet hunajalla. Namnam!

Tykkään olla dagiksessa. Juoksen aina aamulla sen tädin syliin, joka aamulla sattuu olemaan vastassa. Mulla on myös dagiksessa paljon kavereita. Olen siellä kuulemma tosi kiltti ja puhun paljon. Tykkään muuten syömisestä niin paljon, että syön ensin  kotona aamupalan, jonka jälkeen lähden mamman tai isin kanssa kahdeksan aikaan dagikseen ja syön toisen aamupalan. 😀 Noin 16.30 mamma tai isi tulee hakemaan mut kotiin. Jään yleensä vielä dagiksen jälkeen pihalle leikkimään. Tykkään nimittäin ulkoilla tosi paljon.

Olen oppinut leikkimään paljon yksikseni. Lemppari leluja on hepat, autot ja dublot. Tykkään myös tosi paljon lukea. Huudan aina kovaan ääneen ”kiija, kiija” kun haluan lukea.

Sanoja mulla on jo TOOOSI paljon. Mamma ihan hämmästelee mitä kaikkea jo osaan. Puhun aika sekasin suomea ja ruotsia, mutta ehkä vähän enemmän tulee lauseita ruotsiksi. Niin, takerruitte tuohon sanaan ”lause”. Kyllä puhun jo kaksi, välillä jopa kolme sanaisia lauseita. Ne on yleensä tällaisia. ”Titta mamma heppa” tai ”Fefe pipi.” Pipiä tulee aika monta kertaa päivässä. Oon kuulemma hurjapää. Tykkään juosta täysiä ja hyppiä tasajalkaa korkeista paikoista, esimerkiksi sohvan rahilta. Välillä päädynkin joku muu raaja kuin jalat edellä lattialle. Parit puhallukset ja taas mennään!

Mamma yrittää huijata, että vaan vauvat syö tuttia. Hoetaan sitä sitten aina toisillemme ”baby äter tutt, inte stora pojkar” tai mun versi0 ”baby tutu, Fefe tutu.” No aika hyvin mä jo vedän. Syön tutua vain nukkuessa, eli päikkäreillä ja öisin. Mä muuten vihdoin ja viimein oon älynny, että voi nukkua koko yön. Nukun nykyään heräämättä 20-6.30. Herätessäni alan sängystä sitten huutelemaan mammaa, isiii! Ne höpsöt kantaa mut aina viikonloppusin niiden sänkyyn nukkumaan. Kyllä ne onneks aika nopeasti tajuaa, ettei mua enää väsytä kun oon tovin höpötelly niille tai muksinut pupulla päähän muutamakymmentä kertaa. Ai mikä pupu? No mun maailman tärkein unipupu. Mulla on kotona oma ja dagiksessa oma. Pupu on ehkä jopa tärkeempi kuin tutti.

Potalla en käy kotona kauheesti. Dagiksessa kyllä. Kotona tykkään enemmän istua pytyllä. Teenkin usein pissat pyttyyn kun mamma ja isi vaan muistaa mua siinä käyttää. Ollaan mamman kanssa vähän sitä mieltä, että harjotellaan enemmän sitten kesällä kun voidaan juosta ilman vaatteita. Tai mamma ei juokse. Kun isi aina säälii naapureita ja käskee mamman pukea jotain päälle. 😀

Kysykää mammalta lisää jos haluatte vielä kysellä multa jotain!

Halit teille kaikille. ❤

Fefe

Milloin on oikea aika päiväkodille?

Normaali

Nyt sohaisen kepillä muurahaispesää.

Kävin lauantaina Karkin kanssa 16km lenkillä. Juostiin pitkin Espoon rantaviivaa. Meitä yhdistää juoksun lisäksi se, että molemmat bloggaa ja molemmilla on pienet taaperot kotona. Juteltavaa siis riitti. 🙂 Karkilla on myös työn aloitus hoitovapaan jälkeen pian ajankohtaista ja juteltiinkin paljon työnhausta ja esimerkiksi lasten päivähoidosta.

Mielestäni Karkki sanoi niin hyvin mitä itsekin ajattelen päivähoidosta. Pitää löytää se omalle perheelle ja lapselleen sopivin hoitomuoto.

Itse olen ollut 100% tyytyväinen meidän perheen tilanteeseen. Tiedän, että tutkimuksia on  puolesta ja vastaan kun kyseeseen tulee lapsen päivähoito alle 3 vuoden iässä. Felix jää mielellään dagikseen aamuisin ja nykyään hänet saa houkutella kotiin iltapäivälläkin. Emme ole huomanneet suurempaa muutosta Felixin käytöksessä päiväkodin alettua. Felix kyllä selvästi tuntee olonsa turvalliseksi tätien sylissä ja häntä odottaakin joka aamu jonkun tädin syli.

Tykkäsin olla kotona ja homma muuttui mielestäni koko ajan mielekkäämmäksi kun lapsi kasvoi ja alkoi kommunikoimaan. Rehellisesti sanottuna, en silti usko, että minusta olisi ollut kotona olemaan siihen asti kun F täyttää 3 vuotta. Huomaan ehkä vasta nyt miten onnellinen olen kun saan taas osan päivästä viettää yksin muiden aikuisten seurassa. Kotona ollessa arki pyöri lapsen, siivouksen, ruuanlaiton ja miehen kotiin odottamisen ympärillä. Sosiaalisessa mediassa hengasin enemmän kuin liikaa. Välillä päivät olivat pitkiä, jos ei jostain syystä vaikka ollutkaan suuremmin ohjelmaa. En oikeastaan koskaan ollut minä, vaan aina me.

Pyörin 1,5 vuotta jumppatrikoot jalassa. Arvatkaa kuinka ihanaa on taas pukea päälleen mekkoja ja saappaita? Don’t get me wrong. En ole niitä mutseja jotka jättää säärikarvansa ajelematta sen jälkeen kun saa lapsen. Kotona ollessa tuli vain liikuttua niin paljon, että trikoot ja lenkkarit oli käytännöllisimmät vaatteet.

En missään nimessä arvostele niitä äitejä jotka ovat pitkään kotona lasten kanssa. Uskon, että äitejä on monia erilaisia. Itse olen todella sosiaalinen tapaus ja tajuan vasta nyt miten paljon välillä kaipasin seuraa. En ole pullantuoksuinen mamma, joka rakastaa siivota ja sisustaa. Olen hieltä haiseva mamma, joka rakastaa puhua ja jumpata.

Uskon, että jokaisessa perheessä pitää äidin ja lapsen olla valmiita päivähoidon aloitukseen. Minä ja siskoni ollaan molemmat menty hoitoon nuorella iällä ja mielestäni meistä on tullut suht kunnollisia naisia.

Ei siis arvostella toisiamme näistä päätöksistä. Kaikki lapset on erilaisia ja samoin äidit. Tärkeintä on löytää omalle perheelle sopivin ratkaisu.

Ihanaa uutta viikkoa!

 

Lapsen halaus

Normaali

Elämme suorituskeskeisessä maailmassa missä kaikki tekeminen pitää voida arvostella. Muuten ei tiedä miten on omat asiansa hoitanut. Tämä sopii hyvin minulle ja tukee omaa henkistä hyvinvointiani. Mikä sitten on hyvä suoritus lastenkasvatuksessa? Suomalaisittain sopiva tavoite kouluarvosana-asteikolla on mielestäni seitsemän ja puolen sekä kahdeksan plussan välillä. Vähempi johtaa riskiin kohdata lastensuojelu, korkeampi arvosana toteutuessaan saattaisi puolestaan aiheuttaa katkeruutta muiden vanhempien keskuudessa, ylpistymistä ja sitä kautta johtaa henkiseen turmioon. 
No kuka sitten arvioi?! Lapsi tietysti. Ongelma on siinä, että mitä pienempiä ne ovat, sitä herkemmin ne on lahjottavissa. Tämä johtaa arvostelujärjestelmän epäluotettavuuteen, kateuteen ja epäilykseen lähimmäisen epärehellisyydestä. Mitä sitten? No ei tarvitse palata kun vuoteen 2001 ja Lahden maastohiihdon MM-kilpailuihin niin nähdään mitä siitä seuraa. Yksilön tuomitseminen, pahaa mieltä ja kansallislajin hiipuminen. 

Niin ja sitten vielä se, että pienimmät lapset eivät osaa puhua saati mitoittaa vanhemman onnistumista varhaiskasvatuksessa kouluarvosana-asteikolle. Artikuloiko isi selkeästi lukiessaan iltasatua? Entä eläytyminen? Lapsen pitää saada valmiudet vuoden iässä improvisaatioon ja itsensä kokonaisvaltaiseen ilmaisuun. Vastuu on vanhemmilla. Miten isi tänään onnistui? Seiska? Kasi? Vastaukseksi kuuluu ”heppa” tai ”vuh vuh”. Peliä pelatessa ei saa auttaa liikaa. Muuten lapsi ei kehity ja jää jälkeen muista. Kannusta, äläkä tee toisen puolesta. Miten isillä meni Felix? Oliko tarpeeksi tukea taaperoikäisen loogisen hahmottamiskyvyn harjoittamisessa? Yritä siinä sitten mennä levollisin mielin nukkumaan…


Vanhemmuus on kuitenkin hetkittäin armollista ja sitä etsii mielensärauhoittamiseksi tapoja peilata omaa tekemistä kasvattajana.

Muutaman kerran päivässä Felix tulee pyytämättä luokse ja antaa halauksen. Joskus perään tulee kommentti ”kiitti isi”. Teini-ikää odotellessa otan tämän arviona ”ihan hyvä” eli kouluasteikolla 7 plus. Se on oikeastaan juuri sopiva arvio siitä miten tänään suoriuduin. 


Vieraileva kirjoittaja: Mieheni Heikki 💗

Äitiys ja työnhaku

Normaali

Törmäsin kysymykseen ”Oletteko maininneet lapsistanne, uutta työpaikkaa hakiessanne?” eräällä naisten keskustelufoorumilla. Periaatteessa olen sitä mieltä, että henkilökohtainen elämä ei työnantajalle kuulu. Toisaalta olen sitä mieltä, että töissä aikaa vietetään 8h päivässä. Vaikea olisi olla puhumatta itselle tärkeistä asioista. Säästä kun loppuu puheenaiheet hyvin nopeasti. Mielestäni on myös tärkeää, että oma persoona sopii työporukkaan. Vastasinkin keskusteluun näin. ”Itse kerroin 1,5 vuotiaasta lapsestani heti ensimmäisessä haastattelussa. Lapsi on niin iso osa elämääni, joten miksi jättäisin kertomatta hänestä?”

 

Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli aiheesta ”Miksi Ruotsissa on vauvabuumi, kun Suomessa kuollaan enemmän kuin synnytään?” Erityisesti seuraava lause jäi artikkelista hyvin mieleeni.

”Ruotsissa ymmärretään paremmin perheen ja työn yhteensovittamista. Työntekijä nähdään kokonaisvaltaisemmin ihmisenä, jolla on muutakin elämää, kuten perhettä. Tällaista asiaa ei vain lailla muuteta, se on ilmapiiriasia.” 

Uudessa työpaikassani minulla on ruotsalainen esimies, nimenomaan mies. Kerroin hänelle heti haastattelussa Felixistä. Mies vastasi ”Härligt!” ja kertoi omista lapsistaan. Felixin sairastellessa toissa viikolla olin kauhuissani poissaoloistani. Pomoni laittoi minulle viestiä taas, ”ta hand om familjen.” Suomessa vastaavissa tilanteissa olen kuullut esimiesten kyseenalaistavan onko puoliso yhtä paljon pois työstään lapsen sairastellessa.

Pystyn siis hyvin samaistumaan Helsingin Sanomien tekstiin. Omat kokemukseni Suomen ja Ruotsin eroista täsmäävät hyvin artikkeliin.

Saadessani tietää tulevasta leikkauksestani, sain alkuun ohjeita tutuilta olla kertomatta työnantajalle. Itse olin sitä mieltä, että työnantajan ja työntekijän suhde perustuu luottamukseen. Olin rohkea ja kerroin asiasta ennen kuin olin edes aloittanut työt. Tarjosin, että voisin ottaa sairasloman vaikkapa palkattomana lomana. Vastaukseksi sain ”Älä höpötä, terveys etusijalla.” Meinasin purskahtaa itkuun helpotuksesta.

Suomessa viedään mielestäni työtehokkuus jo liian pitkälle. Elämää on myös työn ulkopuolella. Jos ei ole, se on huolestuttavaa.

Lasten hankintaa lykätään sillä ajatuksella, että halutaan tehdä uraa ensin. Itse en koe menettäneeni mitään uran kannalta tärkeää ollessani 1,5 vuotta pois työelämästä. Päinvastoin. Opin itsestäni paljon uusia puolia, mutta samalla kasvoin ihmisenä valtavasti. Uraa ehtii tehdä nykypäivänä 70- vuotiaaksi asti. Valitettavasti lasten saannin suhteen tilanne ei ole ihan niin hyvä.

Savu nousee korvistani jos kuulen kommentteja siitä, ettei nuorta naista kannata palkata, koska suurella todennäköisyydellä hän jää jossain vaiheessa äitiyslomalle. Tässäpä teille ajatus jotka ovat tuota mieltä. Väitän olevani todella paljon motivoituneempi työntekijä nyt kun olen ollut poissa hetken työelämästä. Motivaatio näkyy varmasti myös työn tuloksissa.

Toivoisin ehkä työelämässä kaikin puolin enemmän välittämistä työntekijästä. Ymmärrän, että moni yritys Suomessa painii tällä hetkellä taloudellisten ongelmien kanssa. Mikään ei kuitenkaan estä välillä aidosti kysymästä mitä kuuluu? Tai näyttämästä, että työntekijä on tärkeä. Siinä vaiheessa kun työntekijä irtisanoutuu, on liian myöhäistä kertoa miten hyvää hänen työnsä on ollut. Hyvä työntekijä osoittaa hyvällä tekemisellään joka päivä kiitosta työnantajaa kohtaan. Mielestäni on kohtuullista edes kerran vuodessa antaa kiitosta myös työntekijälle. Arvostamalleen työnantajalle HALUAA tehdä hyvää tulosta. Motivaatio on mielestäni yhtälailla avainsana niin liikunnassa kuin työnteossa.

Mitä ajatuksia teillä tästä herää?

 

 

 

Iloisella mielellä eteenpäin

Normaali

Tammikuu jatkuu hieman haastavana. Perjantaina Felix pääsi vihdoin päiväkotiin ja mamma&isi töihin. Kunnes perjantai yönä jätkä heräili tunnin välein ja aamulla huomattiin, että oikea korva oli taas vuotanut. Taas kutsui Pikkujätti!Viime viikolla treeni jäi vähäiseksi. Maanantaina kävin Göteborgissa juoksemassa 10km lenkin ja keskiviikkona tein lyhyen kotitreenin Feffen nukkuessa päikkyjä. Fefulla oli kuume, joten oltiin kotona tuo päivä. Tässä teille muille hyvä ja nopea kotitreeni kokeiluun:

20min niin monta kierrosta kun ehdit:

5 punnerrusta

10 dippiä

20 askelkyykkyhyppyä

30 vatsaa

30sek käsinseisontapito seinää vasten

 

Loppuviikosta itselläni oli hieman kurkkukipua ja nuhaa, joten siitä syystä en uskaltanut viikonloppunakaan treenaamaan. Viikonloppu oli kuitenkin ihanan rentouttava pitkästä aikaa. Lauantaina Heikki pääsi viettämään iltaa kaverin kanssa kun minä ja Fefe mentiin vanhemmilleni syömään. Käytiin myös ystäväni ja hänen kohta 3v pojan kanssa leikkipuistossa. ❤ 

Sunnuntaina mentiin aamusta Haarajoen kotieläinpihalla katsomaan eläimiä. Siskoni tuli sinne myös tyttöjensä kanssa. Lapset katseli innoissaan eläimiä ja pääsivät myös traktorin kyytiin. Lopuksi kaikki kolme istuivat vierekkäin pihalla nuotion äärellä syömässä siskoni tekemiä eväsleipiä. Olen niin onnellinen, että nämä ihanuudet ovat niin läheisiä toisilleen. Mun mies ja pikkumimmit ❤ Tuolta ajettiin kotiin ja poikkeuksellisesti koko perhe veteli 1,5h päiväunet. Unien jälkeen soitettiin extempore Feffen kummeille ja lähdettiin heidän kanssaan viettämään iltaa. Sunnuntai-maanantai välisenä yönä Felix nukkui pitkästä aikaa taas läpi yön.

En muista milloin viimeksi olisin ollut näin levänneen oloinen maanantai aamuna. Ihana viikonloppu ystävien, perheen ja levon merkeissä. Joskut tuommoinen on NIIN tarpeen.

Kevät on tällä kertaa siinä mielessä poikkeava, että nyt ei uskalla tehdä minkäänlaisia suunnitelmia. Leikkauspäivästä ei vielä ole tietoa. Haluaisin kovasti jo varailla matkoja ja ilmoittautua urheilutapahtumiin, mutta nyt ei kannata. Ensin täytyy katsoa milloin leikkaus on ja miten haava paranee. Olen asennoitunut siihen, että paranemiseen menee vähintään 6kk aikaa. Kesällä ei välttämättä uida tai pyöräillä. Ajatus toisesta lapsestakin alkaa jo tuntumaan mukavalta, mutta perse revenneenä ei minua saa synnyttämään. Näin ollen pikku Kainulaisia ei ole tiedossa vähään aikaan.

Toivon kuitenkin kesällä pääseväni mökkeilemään ja jonnekin etelään. Kreikka tai Italia/Ranska kiinnostaisi. Olen kuullut paljon hyvää Biarritz nimisestä paikasta Ranskan rannikolla. Onko kukaan käynyt? Mökillä odottaa myös jo Felixin Famun ja vaarin uusi mökki ja LEUANVETOTANKO!

Urheilutapahtumista olen ajatellut osallistua ainakin Helsinki City Runiin, vaikka hitto sitten käsillä kävellen. Elokuussa haluaisin myös osallistua Helsinki Street Runiin. Tykkäsin tuosta 17 km juoksutapahtumasta todella paljon viime vuonna. Reitti oli super kiva ja ajankohta hyvä kesän loppupuolella. Onko kellään muulla mitään urheilutapahtuma suunnitelmia tälle vuodelle? Odotan jo kovasti kevättä ja sitä, että pääsemme koko perheen voimin taas ulos treenaamaan.

Kevättä kohti hymy huulilla. Turhahan asioista on liikaa stressata kun ei niille mitään voi, eiks vaan?!

Miten arki on lähtenyt käyntiin?

Normaali

Ensimmäinen työ- ja tarhaviikko ohi. Meni muuten aika pikakelauksella tämä viikko. Voin rehellisesti sanoa, ettei treenaaminen ole käynyt edes mielessä näinä neljänä päivänä. Uuden opetteleminen on ihmeen väsyttävää…

Ikinä ei myöskään ole ollut niin kiire ratin takana, kuin nyt työpäivän jälkeen. Vaikka töissä on ollut todella hauskaa, on työpäivän jälkeen HIRVEÄ kiire näkemään minimäniä. 💗

Feffellä on mennyt ilmeisesti suht hyvin dagiksessa. Maanantaina Heikki vei pojan 8 aikaan ja haki 14.30 aikaan. Tiistaina minä vein 9.30 aikaan ja Heikki haki 15.30 aikaan. Muina päivinä poika onkin ollut täydet päivät ja syönyt dagiksessa aamupalan, lounaan ja välipalan. Ensimmäisinä päivinä Fefe oli itkeskellyt jonkin verran, mutta alusta asti tätien sylit ovat kelvanneet lohduksi. Ostin dagikseen myös samanlaisen pupun jollaisen kanssa F nukkuu kotona. Pupu onkin ollut tiukasta kainalossa joka päivä kun poika ollaan dagiksesta haettu. Tärkeätä on mielestäni se, että Felix löytää dagiksesta asioita jotka tuovat lohtua ikävään. Oli se sitten pupu tai tädin syli. 

Olen joka päivä saanut dagiksesta tekstiviestin miten menee. Se on ihanaa! Tänään sain heti aamulla viestin, että Felix ei edes itkenyt isin perään. Hoki vain muutaman kerran ”isi, isi.” Aamupalaakin oli uponnut ilmeisen hyvin ja päiväunet oli nukuttu ilman itkuja. Pikkuhiljaa taitaa tottua. 

Äitini varoitteli kovasti, että kannattaa varautua hemmetin kiukkuiseen poikaan. Tätä me ei kuitenkaan olla vielä koettu. Fefe on ollut mielestäni ihan oma itsensä kotona. Paitsi… nukuttaessa. Joka ilta nukkumaan meno on ollut kamalaa taistelua. Poika väsyneenä nousee sängyssä seisomaan ja huutaa ”mamma, mamma.”  Heikki on hoitanut nämä kaikki yksin. Hän haluaa hieman jo valmistautua ensi viikkoon, jolloin olen maanantai aamusta, torstai iltaan asti Göteborgissa. 

Nyt aijon nauttia tästä pitkästä viikonlopusta perheen kanssa. Ensi viikko tulee olemaan todella rankka. Pojat kyllä pärjäävät täällä, mutta minä saatan kuolla ikävään. 

Maanantaina ajattelin mennä paikallisella Crossfit salille treenaamaan. Muina iltoina ajattelin, että juoksen ja treenaan hotellin salilla. Jos täytän illat ohjelmalla, en ehdi ikävöimään niin paljoa. Yritän myös ottaa hyödyn irti rauhallisista öistä ja yrittää nukkua hyviä yöunia. 

Uusi työ vaikuttaa kuitenkin todella kivalta ja ihmiset samoin! 😄

Tavoitteet vuodelle 2017

Normaali

Tämä vuosi on ollut liikunnallisesti huikea. Mitä en olisi ikimaailmassa uskonut vielä vuosi sitten. Asetin vuosi sitten tavoitteiksi muun muassa 5 leukaa, Naisten kympin, painonnoston omalle tasolle yms. Näistä voit lukea enemmän täältä. No miten pääsin niihin? Rehellisesti sanottuna aika kehnosti. 😀 Hurahdin niin pahasti juoksuun, että keskityin siihen hyvin paljon helmikuusta lähtien. Painonnosto ja uinti jäivät hyvin sivurooliin. Vaikkakin tuo 5 leukaa oli aika helppo nakki ja parhaimmillani vedän nykyään jo 8 leukaa putkeen. Tähän on tietenkin auttanut se, että juoksun myötä painokin on alhaisimmillaan mitä vuosiin.

Liikkuminen on ollut ihanaa ja stressitöntä koko vuoden ajan. Sillä siihen on ollut niin hyvin aikaa. Rakastan perheen yhteisiä treeni hetkiä. Niitä kertyi varsinkin keväällä ja kesällä paljon. Joko yhdessä juosten tai ulkosaleilla treenaten. Kaksi parasta urheiluhetkeä tänä vuonna ovat olleet molemmat juoksutapahtumia. Ensimmäinen oli toukokuussa juostu ensimmäinen puolikkaani synnytyksen jälkeen, Helsinki City Run. Eikä suorituksessa itsessään muuten ollut sillä hetkellä mikään hyvin ja aikakin oli pettymys vaikka ennätys olikin. 2.15,02. Reitti oli minulle todella haastava ja jostain syystä nesteet eivät pysyneet sisällä. Silti olin niin älyttömän onnellinen, että selvisin tuon maaliin. Maalissa purskahdin itkuun kun mieheni olivat vastassa ja rakas ystäväpariskunta. ❤ Tuosta voit lukea lisää täältä.

Toinen huippu fiilis koettiin Vantaan Maratonin puolikkaalla lokakuussa. Tuolloin olin ehtinyt treenata jo pidempään ja tiesin, että hyvänä päivänä pystyn parantamaan ennätystäni runsaasti. Upeassa säässä ja mahtavien kannustuksien saattelemana juoksinkin maaliin omalla uudella ennätyksellä aikaan 2. 04,01! Jee! Lisää enkka juoksusta voit lukea täältä.

Mitä tavoitteita tällaisen huippu vuoden jälkeen asetetaan nyt sitten vuodelle 2017?!

Varsinkin alkuvuosi tulee menemään uuden elämäntilanteen opettelemiseen. Lapsi päiväkodissa, uusi työ ja matkustelua. Ykkös tavoite onkin saada arki luistamaan mukavasti ja treenit ujutettua uuteen arkeen. Nyt joutuu hieman enemmän sumplimaan milloin treeninsä haluaa tehdä sekä tinkimään treeni määristä. Treeni ei saa olla pois perheen yhteisestä ajasta. Jos jollain on vinkkejä miten itse on järjestänyt aikaa treenille, otan niitä ilomielin vastaan. 🙂

Ollessamme viime viikonloppuna koko perheen kanssa yhdessä lenkillä, suunniteltiin mieheni kanssa, jos panostaisin tulevana vuotena parantamaan lyhyempien matkojen ennätyksiä. Ideana siis parantaa 5km ja 10km ennätyksiäni. Tämä kuulosti mielestäni mukavalta porkkanalta. Tosin nuo kovien vauhtien treenit ei todellakaan ole mitään lemppareitani. Onneksi minulla on kuitenkin parhaat koutsit rinnalla. Minikoutsi ja pääkoutsi. ❤

Tiedättekö mitä, muita tavoitteita en meinaa itselleni asettaa. Helmikuussa kun on vielä leikkaus edessä on pakko vain ajatella, että terveys nyt etusijalla. Toivon tietysti, että pystyn pitämään tämän hyvin fiiliksen treenaamiseen ja omaan kehoon. Nyt olen todella sinut vartaloni kanssa (jos ei lasketa mukaan noita takapuolessa olevia kumppareita) ja toivon, että stressitason lisääntyminen ei vaikuta siihen millään tavalla.

 

Onko teillä mitään liikunnallisia tavoitteita ensi vuodelle?

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017! ❤