Pistää miettimään…

Tämä on sellainen viikko, jonka olisin oikeastaan voinut skipata kokonaan. Sellainen kun positiivisia asioita saa kaivaa vähän kovemmalla työllä. Normaalisti haluan kirjoittaaa tänne vain motivoivia ja positiivisia asioita, mutta tehdään tällä kertaa poikkeus.

Ärsyttää ihmisten itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu, selän takana puhuminen ja kyvyttömyys nähdä asioita toisten ihmisten näkökulmasta.

Olen viimeaikoina kuullut, että ihmiset jotka luokittelen ystävikseni levittävät minusta juoruja ja arvostelevat minua ja esimerkiksi treenaamistani raskaana ja lapsen kanssa. Treenaamiseni raskauden aikana aiheutti jo edellisessä raskaudessa järkyttävän paljon arvostelua. Miksi? Eilen oli mahan kanssa todella tukala olo, mutta käytyäni kävelemässä 7km kaikki epämukavuus lähti pois. Raskauteni on ollut lähes oireeton. En ole kärsinyt liitoskivuista tai selkäkivuista ja uskon tämän olevan kiitos hyvän pohjakuntoni ja liikunnan läpi raskauden. Jos olet yksi arvostelijoistani, haluisin esittää sinulle kysymyksen. Miten liikkumiseni vaikuttaa sinun elämääsi ja mitä se on sinulta pois? Jos joku uskaltaa tähän vielä vastata, niin lupaan tarjota lounaan.

Terapeutti opetti minulle asian jota jokaikinen ihminen pitäisi miettiä omassa toiminnassaan. Ajattelemaan asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta. Tästä olen yrittänyt itse ottaa oppia varsinkin parisuhteessa. Mikäli meillä tulee jotakin erimielisyyksiä pitää yrittää ajatella asioita myös toisen osapuolen näkökulmasta. Miltä tuntuisi, jos itse olisi hänen tilanteessa?! Miltä minusta tuntuisi, jos hän käyttäytyisi minua kohtaan samalla tavalla. Get it?! Tämä pätee mielestäni kuitenkin kaikenlaiseen ihmisten väliseen kommunikointiin.

Olen kohta jäämässä hetkeksi aikaa pois työelämästä. Huomaan taas kiinnittäväni huomiota työelämän kurjempiin puoliin. Usein työelämässä vallitsee myös tällainen ”on niin väärin, että tuo joka tekee työnsä hyvin ja tunnollisesti sai ylennyksen kun enhän minäkään…” Työelämä tuntuu myös olevan välillä jopa liian isossa roolissa ihmisten elämässä. Työelämä jossa kuitenkin lähes aina jokainen työntekijä on aina korvattavissa uudella tekijällä. Tuo on karu fakta. Business on kuitenkin aina businesta. Jos on mahdollisuus tehdä rahaa ja tulosta, menee se aina nykypäivänä etusijalle. Harvoin mietitään vaikutusta yksittäiseen työntekijään. Yksittäinen työntekijä tekee usein kuitenkin kaikkensa yrityksen puolesta.

Ihmiset jos muiden tekemisellä ei ole vaikutusta teidän elämäänne. Antakaa olla. Jos haluatte arvostella ja herättää keskustelua, tehkää se avoimesti. Käyttäytykää muita kohtaan niinkuin haluisitte muiden käyttäytyvän teitä kohtaan. Laittakaa asiat elämässänne arvojärjestykseen ja olkaa kiitollisia siitä mitä teillä on. Älkää pitäkö asioita itsestäänselvyytenä.  Minä otan kävyn pois pyllystäni ja keskityn positiivisiin asioihin.

Kiitos ja anteeksi. Pistetään hormooneiden piikkiin. 😉

Kuulumisia

Jaahas, sitä painellaan jo raskausviikolla 32. Voin sanoa, että jos ikinä tulisi kolmatta raskautta, sitä tuskin ehtisi huomaamaan.

Vointi on edelleen hyvä, vaikka nyt peilistä tuijottaa kyllä jo oikein mukavasti pyöristynyt mami. Huomaan kuitenkin ajatukseni hieman rauhoittuneen noiden lisäkilojen suhteen. Mietin myös kannattaako täällä edes kirjoittaa paljonko niitä kiloja kertyy? Mitä väliä sille kenellekään on? Raskaus ei edelleenkään ole kilpailu. Nyt osaan olla erityisen kiitollinen jokaisesta viikosta kun pystyn elämään normaalia aktiivista elämääni enkä ole kärsinyt mistään muusta raskausvaivasta paitsi alhaisesta hemoglobiinista. Minulla ei ole tarvetta miellyttää ja saada hyväksyntää ihmisiltä jotka näkevät vain ulkokuoreni. Raskausaikana olisi erityisen tärkeä saada kuulla positiivisia kommentteja. Heikkiä jopa naurattaa kun hän meinaa vitsillä kommentoida jotakin minulle ja ehdin hänelle tokaisemaan ”jos et meinaa sanoa mulle miten hyvältä ja seksikkäältä näytän niin anna olla.” Viime neuvolakäynnillä sf mitta meni hieman alakäyrillä, mutta olen aika varma, että viimeisen parin viikon aikana onkin tapahtunut hurja kasvuspurtti. Ylimääräinen sf mitan ja hemoglobiinin tarkistus on varattu raskausviikolle 33 ja synnytystapa arvio on Jorvissa 12.6.

Olen tajunnut, että olen aika onnekas, sillä jos kaikki menee hyvin olen kahden pienen pojan äiti ennenkuin ehdin täyttää 30 vuotta. Tänä päivänä lapsen saanti ei ole itsestäänselvyys. Ei välttämättä ole puolisoa jonka kanssa perustaa perhettä eikä raskaaksi tuleminen aina onnistu niinkuin toivoisi. Lapset ovat 110% parasta mitä tulen ikinä ikinä elämässäni saavuttamaan ja haluan olla heille paras mahdollinen mamma. ❤

Perjantaina minulle asennettiin rintaan sydänvalvuri. Laite joka seuraa sydämen toimintaa ympäri vuorokauden. Leikkaus tehtiin Meilahden sydänasemalla paikallispuudutuksella. Kaikki meni hyvin ja haava on noin 1cm pituinen vasemmassa rinnassa. Toimenpiteen aikana verenpaineeni laski kuitenkin yllättäen niin, että yläpaine tippui 75 ja syke alimmillaan 25-30 välille. Meinasin menettää tajuni ja alkoi oksettamaan. Tällaisia vastaavanlaisia tilanteita on raskauden aikana nyt tapahtunut kolmesti. Itseäni himan askarruttaa mikä tämän aiheuttaa, mutta josko tuo tämän valvurin kanssa selviäisi.

Vappuna käytiin Heikin siskon ja hänen miehensä kanssa Nuuksiossa päiväretkellä. Ihan älyttömän kiva päivä. Kävely kilometrejä tuli metsässä yhteensä 8,5km ja reissussa oltiin evästauon kanssa yhteensä 5h. Fefu jaksoi niin hienosti koko päivän! Muutaman kerran isin olkapäät oli parempi vaihtoehto kuin omat jalat, mutta lähes koko päivän Fefu paineli omin jaloin. Ajomatkalla Nuuksioon ehdotin kaikille matkalaisille, että kerättäisiin kaikki päivän aikana 1-3 asiaa metsästä jotka ovat meidän mielestä hienoja. Lopuksi käytiinkin läpi mitä kaikkia hienoja metsän aarteita porukkamme oli päivän aikana löytänyt. Ihan parhautta!

Olen edelleen pystynyt liikkumaan aktiivisesti. Kävelen paljon, treenaan crosstrainerilla, vesijuoksen ja pyöräilen. Yritän tasapuolisesti kuormitttaa koko kroppaa, mutta painotan erityisesti pakaratreenejä, jotta saisin selän pysymään kivuttomana raskauden loppuun asti.

Äitienpäivänä Felix pääsee juoksemaan taas Hiekkaharjun urheilupuistossa järjestettävään Lusikkajuoksuun. Jätkä on treenannut aika tosissaan tuleviin skaboihinsa. Juoksun jälkeen ollaan varattu pöytä Järvenpään Krapihovista  vanhempieni kanssa.

Ainiin ja se muutto. No tällä hetkellä näyttää siltä, että päästäisiin muuttamaan kesäkuun lopulla. Tätä todella toivon, mutta en innostu ennenkuin ensimmäinen muuttokuorma on saatu sisälle. Oltiin viime viikolla katsomassa työmaalla ja aika vaiheessa sisätyöt vielä ovat. En itse osaa tällaisesta vielä yhtään hahmottaa miten asuntoa sisustaisin tai mikä huone olisi sopiva kuhunkin tarkoitukseen. Felixin huoneen huonekalut pitää melkein kaikki ostaa uudelleen. Lisäksi täytyy asennuttaa sälekaihtimet kaikkiin ikkunoihin sekä ostaa keittiönpöytä ja tuolit. Jossain vaiheessa pitää myös rakentaa vaatehuone meidän makuuhuoneen viereiseen tilaan. Näin kun alkaa miettimään to-do listaa alkaa se tuntumaan aika pitkältä…

Paljon on mitä odottaa, mutta onneksi on kevät ja aika tuntuu menevän todella nopeasti! 🙂

 

Ajatuksia ja pelkoja

Sain instagramin puolella toiveen kirjoittaa hieman siitä, miten ajatusmaailma on muuttunut toisen raskauden myötä. Toisen raskauden myötä, ei rehellisesti itse raskautta ehdi niin paljoa ajattelemaan. Beibi roikkuu mukana, siinä normaalissa arjessa, eikä ajatukset ja puheenaineet ehkä pyöri kokoajan kasvavan masun ympärillä.

Samalla huomaan myös yhtäläisyyksiä edelliseen odotukseen. Omat ystävyyssuhteet, välit omiin vanhempiin ja parisuhde pyörii paljonkin mielessä. Kun itse tietää pääsevänsä kohta pois tästä kiireisestä oravanpyörästä, huomaa jo nyt pelkäävänsä mitä tapahtuu kun putoaa pois oravanpyörästä. Ihmiset ovat tänä päivänä yksinkertaisesti vain niin kiireisiä omien töiden, harrastusten ja arkensa kanssa. Jäänkö työporukassa heti ulkopuolelle kun en olekaan päivittäin jakamassa arkea näiden ihmisten kanssa? Osasta työkavereita on tullut minulle todella läheisiä ystäviä, mutta pysyykö yhteydenpito kun jään pois työpaikalta eikä nähdäkään päivittäin? Uskon, että tässä on paljon myös itsestäni kiinni. Oikea ystävyys, ei aina tarvitse päivittäistä näkemistä tai keskustelua. Tärkeintä on olla läsnä ja kuunnella silloin kun ehtii kuulumisia vaihtaa, eikö?!

Huomaan usein, ettei ihmiset toisen lapsen kohdalla kovinkaan paljoa kysele. Minulla on oikeastaan kolme ystävää kysynyt tasasin väliajoin miten minä ja beibi voidaan. Pelkään, että toisen lapsen kohdalla ketään ei enää jaksa kiinnostaa kun vauva syntyy ja elän yksinäni beibi kuplassani.

Mietin paljon tylsistynkö kotona ja alkaako kotiemännän elämä kyllästyttämään heti alkuhuuman jälkeen. Olen niin sosiaalinen ihminen, että kaipaan ympärilleni myös muuta sosiaalista kanssakäymistä kuin vauvan tuijottelu ja pussailua. Felixin kanssa nautin eniten niistä päivistä kuin vuorokausi oli täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Veikkaan, että kun saan täyden treeni luvan raskauden jälkeen aikataulutan päiväni beibin päikkäreiden ja oman treenin ympärille. Tavoite on pystyä itse treenaamaan päivisin beibin kanssa, jotta Heikki pääsee treenaamaan sitten ennen tai jälkeen työpäivän.

Pelkään myös jollakin tavalla menettäväni hetkeksi itseni. Tätä on vaikea selittää kuulostamatta maailman paskimmalta mutsilta. Felix ei koskaan oppinut syömään pullosta, joten olin hänessä kiinni lähes vuoden ajan. Olin harvoin Amanda, olin Felixin äiti. Tissi. Olin useinmiten pois Feffen luota maksimissaan tunnin. Kun olin pois, oli stressi kokoajan läsnä. ”Mitenhän niillä menee kotona, meneeköhän Heikillä hermo jos Felix vain itkee, olenkohan jo ollut liian pitkään.” Saatoin olla uimahallissa joka oli noin 500m päässä meidän kodista, enkä silti pystynyt tekemään treeniäni täysin rennoin mielin. Huomasin onnekseni vasta töihin paluun jälkeen miten paljon oli kaivannut sosiaalista elämää, jossa sain olla Amanda en ainoastaan mamma.

Haluan ajatella, että parisuhde vahvistuu, kun koemme taas yhden elämän mahtavimmista hetkistä yhdessä. Pienen supermiehen syntymän. Edellisellä kerralla myös vauva-aikana pelasimme mahtavasti tiiminä. Enhän edes muista ensimmäisenä viikkona vaihtaneeni Fefelle kertaakaan vaippaa. Samalla ymmärrän myös, ettei tilanne ole tällä kertaa sama kuin viimeksi. Nyt huomiota tarvitsee kaksi pientä poikaa. Haluan myös olla rehellinen ja kertoa, että työelämän kiireiden keskellä ei parisuhde aina ole voinut parhaimmalla mahtavalla tavalla. Pelottaa, mitä väsymys ja uuden arjen pyöritys voi tehdä parisuhteelle. Meillä kun on vielä tulossa iso muuttokin tuossa aivan beibin lasketun ajan tienoilla. Yritän kuitenkin ajatella, että YHDESSÄ selvitään näistä tiukemmistakin hetkistä. Positiivisuudella.

Fefe on mielestäni maailman mahtavin olento ja maailman rakkain pierupylly. Pelottaa herääkö beibiä kohtaan heti vastaavanlaiset tunteet. Toisaalta rakastan siskonikin lapsia kuin omiani, joten tämä on kyllä varmasti ihan turha huoli. Salaa kuitenkin toivon, että beibi olisi vanhemmilleen yhtä vaivaton kuin veljensä.

Haluan kuitenkin painottaa, että päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin suuren suuri odotus ja innostus uudesta perheenjäsenestä. Haluisin tällä hetkellä viettää kaiken vapaa-ajan Felixin kanssa, enkä voi uskoa, että kohta meillä on KAKSI maailman valloittavinta pikku ukkoa, joiden kanssa touhuta ja hölmöillä päivät pitkät.

Kiinnostaisiko teitä lukea Heikin ajatuksia samaisesta aiheesta jos saisin hänet taas pitkästä aikaa kirjottamaan tänne? 🙂

 

Pääsiäinen Levillä

Pääsiäinen vierähti taas Lapin upeissa maisemissa. Lähdettiin Heikin kanssa jo keskiviikko aamuna ajamaan kohti Lappia kun oltiin viety Fefe aamulla dagikseen. Tarkoituksena oli olla yksi yö Oulussa ja jatkaa siitä torstai aamuna Leville.

Houkutus nousi kuitenkin liian suureksi ajaa suoraan Leville kun alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Felix lensikin mummin ja mufan kanssa perässä. Peruttiin hotelli Oulussa, jotta päästiin heti torstai aamuna ladulle nauttimaan Levin auringonpaisteesta. Valinta osoittautui NIIN oikeaksi.

Lähdettiin molemmat Heikin kanssa omia polkujamme ja sovittiin, että laitellaan viestiä missä mennään. Meikä mamma yllätti vähän itsensäkin kun upeassa auringonpaisteessa, ilman mitään kiirettä painelin pötsin kanssa elämäni toiseksi pisimmän hiihdon 30,3km, Heikin tuplatessa tuon määrän. Syötiin Etelä rinteiden kodassa nälissämme lohikeitot ja suunnattiin mökille saunomaan pikku miestä odotellessa.

Meidän perhe on enemmän maastohiihto tyyppejä kuin laskettelijoita. Hiihdettiinkin jokaisena päivänä kotiinpaluu päivää lukuuunottamatta, jolloin aurinko oli sulattanut ladut jo aika vetiseksi mössöksi. Yhtenä päivänä vuokrattiin ahkio niin, että Fefukin pääsi ladulle mukaan. Jätkä huuteli isille vauhtia ja nautti hymyssäsuin menosta. Vetipä minimäni tuon perään vielä oman PR:än suksilla. Ainakin 500m. Minulla ja pötsillä kertyi 5 päivän ajan kilometrejä yhteensä reilu 76km, mikä on oikein mukavasti näin raskausviikolla 29.

Rakastan jostain syystä Lappia ja sen tuomaa stressittömyyttä. Vaikka Lapin matkamme ovat aina aika aktiivisia on aina loman jälkeen todella levännyt ja onnellinen olo. Muutamana päivänä käytiin Tonttulassa, jossa viihtyy niin lapsi kuin lapsenmielinen aikuinen. Meidän lemppari on aina Tonttulan tuubirengasmäki, joka on mielestäni paljon hauskempi kuin esimerkiksi Eturinteiden Lastenmaa. Tonttulassa on myös hevosia ja poroja, sekä tietenkin monen monta tonttua.

Tällä kertaa myös Felix pääsi kokemaan Husky safarin kun olin etukäteen varannut Levin Huskyparkista meille aamuretken. Retki sisälsi opastetun käynnin puiston eri eräinten luona. Oli poroa, koirasusia, kettu ja napakettu. Lopuksi 2km pituinen huskyajelu joka oli Fefulle aika elämys. Elokuvamaiset maisemat kyllä myös mammalle.

Ruokapaikka suositeksena voisin mainita Ämmilän ja Pihvituvan. Lasten lihapullat olivat Ämmilässä ihan jäätävän hyviä, ainakin mamman mielestä.

Kylpylässä käytiin yhden kerran. Lapset tykkää ja ei tuo omastakaan mielestä missään nimessä ole kylpylä huonoimmasta päästä, koska altaita on paljon ja vesiliukumäki löytyy. Fefu, Heikki ja siskon tyttöni Minea kävivät myös rinteessä. Taisi molemmat minityypit olla aika innoissaan myös tuolla laskettelurinteessä.

Koska lomailu on hyvä ottaa myös treenileirinä, ei hiihto ja pulkkamäessä oleminen riittänyt. Kävin siskoni kanssa myös viimeisenä iltana kuuluisan PT Laura Peipon crossi tunnilla ja mimmi oli kyllä juuri niin mukava kun oli kehuttu. Treenissä tuli tehtyä ihan vain muutama maastaveto niin kahvakuulilla kuin tangolla. Tykkäsin kovasti Peipon rennon kovasta valmennus tyylistä. Hän huomioi myös kivasti pötsini ja kertoi heti variaatiot mikäli jokin liike ei onnistunut. Suosittelen visiittiä jos Levillä haluatte treenata muutakin kuin perus talviurheilulajeja.

Koko perhe totesi kotiinlähtö päivänä, että oli ihan SUPER kiva loma. Eiköhän meidät löydä taas Levin laduilta ensi pääsiäisenä. Hassua tosin miettiä, että tuolloin matkassa on mukana myös yksi 9kk perheenjäsen lisää. Me matkustettiin mukavasti Fefun kanssa kotiin lentäen Rovaniemeltä ja Heikki ajeli Oulun kautta kotiin. Meille tuo auto on Levillä aika välttämättömyys, koska halutaan käydä eri paikoissa ja suksia on mukana aina vähintään 2 paria per nenä.

Oliko muilla mukava pääsiäinen?

Toisen kolmanneksen liikunta

Muutaman viikon päästä käynnistyy jo raskauden viimeinen kolmannes. Time flies when you’re having fun, vai miten se nyt meni. Tässä raskaudessa treeni on ollut hieman erilaisempaa ensimmäiseen verrattuna. Tässä toisessa raskaudessa on treeni ollut paljon enemmän peruskunto treeniä.

Pääpiirteittäin treenit koostuu 5-6 kertaa viikossa crosstrainerilla, kuntopyörällä, kävellen, hiihtäen tai vesijuosten. Olen jostain syystä uinut tässä raskaudessa todella vähän. Jotenkin ei vaan kylmä uimahallin vesi houkuttele ja uimassa pitää aina miettiä, mitä sitä uisikaan. Tässä muuttama kiva esimerkki treeni crossarilla.

Treeni 1: Alkulämmittely. 6x3min reipasta + 3min palautus. Loppuverkka.

Treeni 2: Alkulämmittely 1-2-3-4-4-3-2-1 min reippaampaa, palautus sama aika kuin veto. Loppuverkka.

Pyrin, että nämä aerobiset treenit olisivat 40-90min pituisia. Muutettiin lähelle treeniportaita muutama viikko sitten, joten porrastreenistä tulee jatkossa myös osa arkea.

Lihaskunto on enemmän nyt ylläpitävää. Teen paljon pakaratreenejä. Askelkyykkyjä, kyykkyjä, maastavetoja käsipainoilla, boksiaskellusta käsipainoilla. Lantionnostot ovat mainioita lantionpohjan treenejä myös. Lantionpohja treeniä teen monta kertaa päivässä.

Yläkroppa treenissä suosin pystypunnerruksia, rengassoutuja, penkkipunnerrusta, punnerruksia boksia vasten. Kahvakuulasta on tullut yksi lemppari välineistäni, koska sillä voi treenata niin monipuolisesti. Hyviä kahvakuula liikkeitä on sumo maastaveto nostamalla kahvakuula korkealle samalla. Kahvakuulaheilautus, kahvakuula tempaus ja kahvakuula rinnalleveto. Yritän videoida nämä kaikki liikkeet ja lisätä instagramiini.

Felixiä odottaessa kävely aiheutti paljon ennakkosupistuksia. Nyt tuota ongelmaa ei onneksi ole ollut.

Olen viikottain vielä tehnyt myös hieman sykettä nostavia treenejä enimmäkseen crossfitin merkeissä. Tein läpi 4/5 crossfit open treenistä, jotka sisälsivät soutua, burpeita, leukoja, tempauksia, seinäpalloja. Leuat kulkee vieläkin raskausviikolla 26, mikä on erittäin yllättävää. Felixiä odottaessa en saanut enää yhtään leukaa tässä vaiheessa raskautta. En leukoja kuitenkaan enää kovinkaan aktiivisesti tee, koska tuo liike aiheuttaa turhan kovaa painetta vatsalihasten jännesaumalle.

Kiitollisena voin tässä vaiheessa raskautta todeta, että mikään liike tai treenimuoto ei tähän mennessä ole tuntunut pahalta. Juoksun jätin pois ihan siitä syystä, että tämä oli fysioterapeutin suositus. Mielummin 6kk juoksematta kuin loppuelämä virtsankarkailulla.

Kroppa on tuntunut ihmeen hyvältä näillä viikoilla vaikka masulla alkaa pikkuhiljaa olla jo kokoa. Välillä iltaisin masua on kiristänyt todella paljon ja tuonut epämukavaa oloa, luulen, että kyseessä on se kun vatsa ja vatsalihakset venyvät masun tieltä. Tällä kertaa olen kuitenkin säästynyt liitoskivuilta ja selkäsäryiltä.

Vaikka kroppa tuntuu hyvältä, on välillä vaikea muistaa, että kroppa kuitenkin työskentelee todella paljon kasvattaakseen pientä poikaa. Eilen tuli aamutreenin jälkeen taas hetkellinen pyörrytys. Olin illalla syönyt iltapalan jo ennen 20.00 ja vedin aamutreenin ilman aamupalaa. Joten syynä oli varmasti verensokerien lasku. Olo helpotti hetken lattialla makoilun jälkeen.

Sain sydänrasitus kokeiden sekä holter seurannan tulokset, eikä edellinen pyörtymiseni ollut sydänperäistä. Lääkäri ehdotti minulle kuitenkin, että asennettaisiin minulle 3 vuodeksi seuranta laite vasempaan rintaan, jolla saataisiin vielä tarkempaa tietoa sairaudestani, joka hänen mukaansa on kuitenkin erittäin lievä. Tuo asennetaan muutaman viikon kuluttua. Vähän jännittää.

Herääkö teillä mitään kysymyksiä raskausajan liikkumiseeni? Näitä ”rauhoita nyt tahtia” kommentteja olen saanut ihan riittävästi, kiitos. Teen kaikkeni, että beibi kasvaa parhaalla mahdollisella tavalla ja että hänen äitinsä voi mahdollisimman hyvin kaiken muuttostressin keskellä. Lasten hyvinvointi menee kaiken edelle.

Muuttohommia

Enpä ole täällä blogissa vielä asiasta maininnut, mutta meillä on muutto tiedossa kesä-heinäkuun tienoilla. Tai itseasiassa viikonloppuna on tehty jo yksi väliaikaismuutto tähän alkuun.

Vuokraamme nykyisen asuntomme, mutta meidän uusi asunto valmistuu vasta kesällä. Emme rakenna vaan muutamme uuteen omakotitaloon, jossa olemme olleet mukana pienissä valinnoissa niinkuin keittiön värityksessä ja kaapistojen valitsemisessa yms. Muutan elämäni ensimmäistä kertaa omakotitaloon ja pelkästään tuo jännittää jonkin verran. Rakennusprojektia meidän liitto ei kestäisi. Näin sitä touhua liikaa työskennellessäni pankissa lähes 10 vuotta. Tässäkin tilanteessa mietin välillä, että olemmeko hulluja kun hoidamme samaan syssyyn kaksi muuttoa ja yhden beibin. Toisaalta ihana päästä viettämään mammalomaa upo uudessa kodissa.

Syksyn ja talven mittaa on nykyisen asunnon kohtalo aiheuttanut välillä unettomia öitä. Vuokralaiset löytyivät kuitenkin nopeasti.

Kiitos anopin ja hänen miehensä, saamme muuttaa muutamaksi kuukaudeksi heidän asuntoonsa. Itse jännitän hieman miten Felix reagoi näihin kaikkiin lyhyessä ajassa tapahtuviin muutoksiin.Kaksi muuttoa muutaman kuukauden sisään ja pikkuveli siihen samaan syssyyn. On siinä pikku miehelle sulattelemista.

Heikki hoiti kaverinsa kanssa suurimman osan muutosta viikonlopun aikana. Veimme suurimman osan huonekaluista varastoon ja muutimme lähinnä vain vaatteet anopin valmiiksi sisustettuun asuntoon. Tilapäis asunnossamme on vain yksi makuuhuone, joten Fefe saa nukkua nämä kuukaudet meidän kanssa samassa huoneessa. Suurin osa pitää minua nyt hulluna, mutta olen iltaisin aivan haltijoissani kun saan mennä nukkumaan kuunnellen Fefen tuhinaa ja voin yöllä aina herätä katselemaan miten suloinen hän onkaan. ❤ Felix juhli ja tuuletti kun isi oli meidän poissaollessa tuonut kaikki hänelle tärkeät tavarat tilapäis asuntoon. Jätkä fiilisteli lelujaan, kylpyammettaan (kyllä F kylpee vieläkin hänelle vauvana ostetussa kylpyammeessa) ja sänkyään sekä hehkutti ”isi on paras, isi on paras.”

Muuttaminenhan on ihan raskaana olevan hommaa. Sunnuntaina menin vanhalle kämpälle auttamaan viimeisten tavaroiden pakkaamisessa, mutta kello 14 aikoihin jouduin kyyneleet silmissä toteamaan, että en pysty jatkamaan. Onneksi vanhempani olivat kotona ja sain ajaa sinne itse lepäilemään ja Fefu leikkimään. Mahani oli koko sunnuntain kivikova ja vähän jopa kipeä. Ainut joka tuntui hyvältä oli makuuasento. Säikähdin alkuun hieman, sillä en pystynyt keskittymään vauvan liikkeisiin tuolta oudolta fiilikseltä. Onneksi tunsin liikkeitä kuitenkin kun sain hieman energiaa koneeseen.

Uudiskohteissahan on se mukava, että valmistumispäivää saa aina vähän jännittää. Nyt jännitetään kumpi ehtii ensin beibi vai asunto. Toivon, että asunto. Pitäkää hyvät ihmiset peukut pystyssä.

Onko teillä kiinnostusta nähdä ja tietää uuden asunnon valmistumisesta, ratkaisuista ja sisustuksesta täällä enemmän? Itse toivon, että saamme asunnon sisustettua pelkistetysti, sillä asunnossa on korkea katto ja haluan pitää tilat avaran näkösinä. Asunnossa tulee olemaan myös ns. kulkusilta jossa on lasiset sivut. Miettikää tällaisen antisiivoojan onnea kun kaksi kakkakäpälää juoksee pitkin kämpää jättäen omat merkkinsä joka kerta ohi mennessään.

Felix toivoo uuteen huoneeseensa dino/viidakko kerrossänkyä, puolapuita sekä vihreän liaanin. Jos jollain on vinkkejä miten tämän voisi lapselleen toteuttaa, kertokaa ihmeessä. Itse toivon saavani meidän makuuhuoneeseen ihanan walk-in vaatehuoneen sekä arkea helpottavia sisustusratkaisuja. Suht innoissani olen myös tulevasta ulkoporealtaasta. Pahoittelut jo tuleville naapureille, minä olen se pönttö joka hilluu biksuissa pihalla aamusta iltaan.

Muita jotka ovat hoitaneet muuttohommat ja beibihommat samaan aikaan? Onko mitään vinkkejä, miten pitää stressitasot maltillisina.

Esikoinen

Meillä on maailman ihanin poika. Juuri meidänlainen pikku mies. Saanut molempien vanhempien parhaat puolet. Felix on herkkä, iloinen, hauska, kohtelias, äänekäs, nauravainen ja hellyydenkipeä. Ainut aika kun tuo poika välillä koettelee on yleensä iltaisin kun mammaakin jo väsyttäisi, mutta jätkää ei. Kopkop Felixillä ei mitään kovinkaan vahvaa temperamenttia ole. Jos hänelle hieman korottaa ääntään on heti suru puserossa. Huutamisen sijaan Felixille on pienestä asti toiminut paremmin ystävällinen puhe ja kannustaminen. Poika on kuin äitinsä. Tekee mitä vain saadakseen kehuja.

Aamuisin Felix haluaa usein aina yllättää ja valitsee itse vaatteensa ja pukee niin, että ei saa katsoa. Kun pukeminen on valmista tullaan ylpeänä luokse ja näytetään ”tadaa” jolloin kehujen säestämänä poika hymyilee ylpeänä.

Feffe tykkää kovasti läheisyydestä, haleista ja pusuista. Niin mammakin. ❤ Felix kertoo myös monta kertaa päivässä, ”mamma jag älskar dig!” Hieno piirre nuoressa miehessä.

Reissussa Feffe sai mamman hieraisemaan silmiään kun minimänin piti useampana iltana siivota kämppä ennen nukkumaan menoa. Voin kertoa, ettei tämä piirre todellakaan ole minulta peritty. Pakko oli heti soittaa Mofalle ja kertoa, että vaikka lapsesi on menetetty tapaus niin lapsenlapsissa on vielä toivoa. Mofa kun sattuu pitämään siisteydestä.

Felix on pienestä asti elänyt mukana liikunnallisessa arjessa. Olin niin onnessani Espanjassa kun vierelläni juoksi pikku lenkkikamu ja altaan reunalla kuulin joka käännöksessa kannustushuutoja. Reipas pikku minikoutsini.

Sisaruksethan eivät oikeastaan ikinä ole toistensa kaltaisia. Ei ainakaan ketkään minun tuntemat. Olen jotenkin henkisesti varautunut siihen, että beibi tulee olemaan ihan erilainen vauva  ja luonne kuin Feffe. Tämä herättää hieman pelonsekaisia tunteita minussa.

Jos beibillä onkin vahvempi temperamentti kuin veljellään tai huonommat unenlahjat? En halua vertailla lapsia. Kaikki ovat erilaisia. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Pelottaa kuitenkin, että vertailen lapsia huomaamattani. ”Älä nyt viitsi, katso nyt miten hienosti Felix siivoaa.” ”Älä kiukuttele, Felixkään ei koskaan tee noin.” ”Miksi en saanut yhtä hyvin nukkuvaa vauvaa kuin Feffe oli?”

Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Uskon, että kaikenlaiset ajatukset ovat ihan normaaleja. En vain omilla sanoillani tai eleilläni halua aiheuttaa lapsilleni eriarvoisuuden tunnetta. Koska uskon, että tällainen on yleistä. Ihmiset tekevät tätä hieman huomaamattaankin. Eräässä lukemassani kirjassa sanottiinkin, että aina pitäisi muistaa kehua lapsen tekoja ei lapsen luonnetta. Eli ”Teit tuhmasti kun heitit tuon tavaran lattialle, eikä ”olitpa tuhma kun heitit tuon tavaran lattialle.”

Yhtä lailla minusta on hienoa jos lapsella on oma tahto, ihan ajatellen sitä miten kovassa maailmassa nykypäivänä eletään. Felix on tietenkin myös aika vauhdikas ja äänekäs persoona, joten ehkä pikkuveli olisikin vain rauhallisempi versio. Haha. Jää nähtäväksi. Kovin odotettu ja rakastettu hän tulee jokatapauksessa olemaan. ❤