Raskauskilot, liikunta ja syöminen

42 viikkoa. Siinä ehtii vartalo käymään hurjan muutoksen läpi. Itselläni meni ensimmäiset 3 kk totutellessa taas ajatukseen, että kroppa tulee muuttumaan ja seuraavaan 9kk ajan etusijalla en ole minä vaan masussani kasvava beibi. Katselin ensimmäisen raskauden aikaisia kuviani ja mietin miten isoksi taas kasvan ja kuinka paljon kiloja taas kerään. Esikoisesta kiloja tuli 18kg ja lähtöpainoni oli noin 10kg enemmän kuin toisella kertaa.

Ensimmäisen 20 viikon aikana vartaloni ei muuttunut kovinkaan paljoa ulkoisesti. Omassa päässäni tapahtui kuitenkin suuri muutos. Hyväksyin muuttuvan vartaloni ja ajatukseni omaa kroppaani ja syömisiäni kohtaan muuttuivat huomattavasti lempeämmäksi. Alkuraskaudessa pahimmat oireet olivat väsymys ja pieni pahoinvointi.

Tammikuussa neljännellä kuulla vatsapalikat vielä näkyivät

Toisella kolmanneksella jätin juoksun pois koska olin kuullut niin paljon kohdunlaskeuman riskistä. Puolenvälin tienoilla maha alkoi myös näkyvästi kasvamaan. Ensimmäisen kolmanneksen aikana paino ei suuremmin noussut. Sama oli ensimmäisessä raskaudessa, joten osasin odottaa suurta painonnousua toisella puolikkaalla. Jatkoin treeniä suht normaaliin tapaan, paljon aerobista ja lisäksi ylläpitävää lihaskuntoa käsipainoilla, kahvakuulalla ja oman kehon painolla. Puolivälissä lopetin leuanvedot, punnerrukset, kyykyt painojen kanssa. Panostin koko raskauden ajan lantionpohjan aktivoimiseen ja rentoutukseen sekä erityisesti pakaroiden treenaamiseen. Tein päivittäin myös hengitysharjoituksia joissa aktivoin ja rentoutin keskivartalon lihaksia sekä lantionpohjaa.

Rv 25

Olin kuullut tutuilta, että toisessa raskaudessa maha sekä oireet tulevat nopeammin. Välillä tuon vuoksi huoli hiipikin mieleen kun ihmiset ihmettelivät vatsani pientä kokoa ja sitä ettei minulla ollut mitään oireita. Pääsiäisenä rv 29 hiihdin Lapissa vielä 10-30km hiihtolenkkejä päivittäin.

Rv 38

Loppuraskaudessa hurahdin avovesiuintiin. Avovedessä ei tullut mietittyä kilometrejä ja aika kuluu nopeasti. Pyöräilin myös paljon, sillä pyöräillen sain tehtyä pitkiä peruskunto treenejä. Maha kulki mukavasti mukana ja kroppa tuntui aina paremmalta liikunnan jälkeen. Raskausviikolle 34 oli paino noussut 10kg. Jostain syystä lopussa paino ei sitten enää noussutkaan.

Maha kasvoi viimeisten 2 kk aikana hurjasti. Raskauskiloja tuli tämän toisen raskauden aikana kuitenkin vain 10,5-11kg.

Ihan loppu viikoilla alkoi alaselkä väsyä ja nivusia pakottamaan mikäli päivällä oli tullut käveltyä paljon. Kun raskausviikkoja alkoi olla lähemmäs 42 takana yritin häätää beibiä mäkijuoksuilla. Illalla tunsi kyllä liikkuneensa.

En kummassakaan raskaudessa ole synnytyksen jälkeen hävennyt vartaloani vaikka rasvaa on kertynyt ja löysää on. Toisessa raskaudessa stressasin ehkä vielä edellistä raskautta enemmän raskauskiloista. Olin niin hyvässä kunnossa ennen raskautta, että pelkäsin mitä itsetunnolleni tapahtuu kun olomuoto pyöristyy. Tunsin oloni kuitenkin pääosin hyväksi sillä pystyin jatkamaan normaalia aktiivista elämääni.

Vaikka painoa tuli vain se 10-11kg ei minun kohdallani kilot kummallakaan kerralla jäisi laitokselle. Ensimmäiset viikot juoksin vaalla päivittäin. Nyt päätin, että vaaka kaivetaan esiin silloin tällöin ja nyt luotetaan omaan oloon ja peilikuvaan.

Näin kaksi raskautta kokeneena suosittelisin kaikille odottajille painottamaan treenissä aerobista treeniä. Uskon, että kroppani keräsi ensimmäisessä raskaudessa enemmän nestettä lihaksiin, koska tein huomattavasti enemmän lihaskunto treeniä.

Suosittelen myös puolenvälin jälkeen kaikki liikkeet pois jossa vatsa menee ns. puikulan muotoiseksi. Itse lopetin leuanvedot, punnerrukset ja suurimman osan kyykyistä. Pakaratreeniä tein paljon. Lantionnostoja, askelluksia boksille/penkille, askelkyykkyjä ja selän ojennuksia. Näin sain selkäkivut pidettyä poissa.

Söin raskauden ajan hyvin rennosti. En enään pitänyt kiinni tiukasta säännöstäni, että leipä kuuluu herkkupäivään ja lopussa jäätelöä kului mielin määrin. Pääsääntöisesti söin kuitenkin terveellisesti. Kaurapuuron aamuisin ja erittäin paljon kasviksia ja marjoja.

Raskaus sujui tälläkin kertaa hyvin. Ja kroppa lähti hyvin palautumaan heti synnytyksen jälkeen. Kirjoitan palautumisesta kuitenkin myöhemmin oman tekstin. Muistakaa, että minä en ole ammattilainen mitä tulee treeniin, ravitsemukseen tai raskauksiin. Kerroin vain omasta kokemuksestani.

Ihanat kamalat raskauskilot

Hieman itselleni herkkä aihe taas. Syöminen, treenaaminen ja raskauden tuoma painon nousu. Sain viime kirjoitukseen kommentin, jossa kehotettiin syömään tarpeeksi koska treenaan niin paljon.

Yksi syy miksi lasten välissä on 4 vuotta ikäeroa on juurikin tämä pelottava asia nimeltään vartalon muutos ja painonnousu. Kutsukaa pinnalliseksi ja itsekeskeiseksi, mutta minua painonnousu ahdistaa todella paljon.

Voin henkisesti parhaiten kun treenaan paljon ja syön tarkasti. Tuolloin olen hyväntuulinen ja minulla on hyvä olla. Pyrin pitämään yhden herkkupäivän viikossa. Luokittelen herkuksi myös leivän, jota pyrin arkisin välttämään. Saatan tuntea morkkista jos syön perjantai iltana iltapalaksi leivän kinkulla ja kananmunalla. Tiedän, että tämä ajattelutapa ei ole tervettä. Haluan kuitenkin voida hyvin ja tiedän että voin parhaiten syömällä tarkasti ja treenatessani päivittäin.

Raskaus on kuitenkin lisännyt varsinkin hiilihydraatti himoani. Olen tammikuun ollut herkkulakossa ja se on mennyt jopa yllättävän helposti. Viikonloppuna juhlinkin ruisleivällä ja maustekurkuilla. Eivät kyllä aiheuta jätskiövereiden kaltaista morkkista, mutta vedän sitten tuota leipääkin kaksin käsin.

Olen puhunut tästä rehellisesti neuvolassa. Haluisin nauttia raskaudesta niinkuin siitä kuuluu nauttia. TIEDÄN, että pääsen raskauskiloista eroon. En vain voi sietää sitä oloa ja itsetunnon romahtamista minkä lisäkilot minulle tuovat.

Nevolassa tähän asiaan suhtauduttiin ihanasti. Neuvolatäti hoki, miten hän on enemmän huolissaan mikäli lisäkiloja ei tule. Hän myös lupasi konsultoida psykologia ja kysyä miten voisi parhaiten minua auttaa ja tukea.

Vauva voi hyvin, kun äiti voi hyvin. Muistan miten omalla tavallani nautin myös siitä kunnon ja kropan uudelleen rakentamisesta ensimmäisen raskauden jälkeen. Voisinko kääntää tämänkin tällä tavoin positiiviseksi haasteeksi? Rakentaa raskausaikana mahdollisimman hyvä pohja vauvalle kasvaa ja kropalleni kasvattaa beibiä.

Rakastan haasteita ja jos päätän jotain, teen myös kaikkeni saavuttaakseni ne. Sen voin luvata, että beibin hyvinvointi menee kaiken edellä. En tee mitään pikkuisen hyvinvoinnin vaarantamiseksi. Syön riittävästi, mutta olen todella tarkka siitä mitä syön ja liikun päivittäin. Treeniin olen vielä lisännyt nimenomaan lantionpohjaa ja syviä lihaksia vahvistavia liikkeitä.

Nyt raskausviikolla 17 painoni on noussut noin 1,5kg. Mikä on mielestäni ihan maltillista. Tosin Felixin kanssa oli sama ja silti laitokselle lähtiessäni vaaka näytti ihastuttavaa +18kg lukemaa. Kilot oli kyllä karistettu 4kk synnytyksestä, mutta saihan sen eteen tehdä töitäkin.

Tiedän, että minua varmasti pidetään tämän vuoksi pinnallisena ja itsekkäänä. Haluan niin itseni kuin lasten takia pysyä hyvässä kunnossa. Tiedän olevani onnekas koska saan kasvattaa jo toista lasta masussani. Nämä ovat kuitenkin rehellisiä ajatuksiani ja tuntemuksiani, enkä oikeasti usko olevani yksin näiden kanssa.

 

Postaus sarja 2.osa: Raskaus syömishäiriön jälkeen

Sairastuin 19-vuotiaana opiskeluaikana sairauteen nimeltä anoreksia. Sairaus hiipi salakavalasti pienen laihdutuskuurin sivutuotteena. Tarkoituksena oli tiputtaa villin opiskelijaelämän ja epäsäännöllisten ruokatapojen mukanaan tuomat 3-4 omasta mielestä ylimääräistä kiloa. Yllättäen kiloja lähtikin noin 20 ja siinä mukana terveys, niin henkinen kuin fyysinenkin. Pahimmillaan painoindeksi näytti 14 ja pelkkä sukkahousujen pukeminen sai näkemään tähtiä.
Painonpudotus oli helppoa mutta pään uudelleen ”raiteilleen” saaminen todella vaikeaa. Niin sanottua aktiivista sairastamisvaihetta kesti pari vuotta ja tuota oman pään uudelleen rakentamista sen lisäksi toiset pari vuotta. Voisin siis sanoa, että monessa mielessä pääsin helpolla. En ollut koskaan sairaalahoidossa vaikka varmaan olisin sinne joutunut jos olisin avoimesti kertonut kaikki oireeni. Kävin viikottain yliopiston terveydenhoitajalla juttelemassa ja punnituksessa. Minut pelasti lopulta muutto toiselle paikkakunnalle ja tavallaan aloitus puhtaalta pöydältä. Koin, että vapauduin muuton myötä myös syömishäiriön kahleista ja uskon vakaasti, että jos en olisi tuolloin muuttanut, en ehkä olisi nyt tätä kirjoitusta kirjoittamassa. 
Olin 24 kun aloin odottaa toivottua vauvaa ja omasta mielestäni olin tuossa vaiheessa ollut terve jo jonkin aikaa. Raskaaksi tuleminen ei ollut itsestään selvyys, niin kovalle koetukselle olin kroppani aikaisemmin laittanut ja tiesin sen, joten olin äärettömän onnellinen raskaudestani. Tullessani raskaaksi painoin kutakuinkin saman verran kuin ennen tuota epäonnista laihdutuskuuriani ja se oli tietyssä mielessä omasta mielestäni edelleen vähän liikaa. Pelkäsin, kuinka paljon puntari vielä näyttääkään mutta onni raskaudesta ja ihan mielettömät mielihalut saivat kuitenkin suurimmaksi osaksi nämä ajatukset syrjään. 
En koskaan kertonut neuvolassa syömishäiriötaustastani. Ehkä pelko siitä, että joutuisin taas suurennuslasin alle sai minut olemaan asiasta hiljaa. Omasta mielestäni kestin yllättävän hyvin kroppani muutokset vaikka aika ajoin valtasikin kauhu ja inho ja ties mikä mutta ne lienevät tuttuja tunteita lähes jokaiselle odottavalle äidille. Se mitä minun oli todella vaikea kestää oli punnitukset. Puntarille nousu ja konkreettisesti sen näkeminen, että paino nousi oli sellainen traumatrikkeri, että huh huh… Luojan kiitos minulla oli mitä ihanin neuvolan täti, joka ei koskaan sanonut ainuttakaan negatiivista kommenttia painon noususta, vaikka lopulta se nousi raskauden aikana 15kg. En tiedä miten olisin asiaan suhtautunut jos neuvolassa olisi alettu huomautella painon noususta. Voi olla, että sitä olisi ollut vaikea kestää.
Vauvan synnyttyä en olisi millään malttanut odottaa, että raskauden aikaiset muutokset häviävät kropastani. Kuuluin siihen onnellisten joukkoon, jolta imetys kuitenkin nopeasti sulatti kaikki raskauden aikana kertyneet ylimääräiset kilot ja muutaman ylimääräisenkin. Jossain vaiheessa kun vauva oli yli puoli vuotias, havahduin siihen että kaikki kertyneet 15kg olivat lähteneet ja sen lisäksi 10kg ”ylimääräistä”. Pelästyin tuota euforista tunnetta jonka painon nopea putoaminen sai aikaan. En siis mitenkään tarkoituksella ollut laihduttanut vaan vauveli imi minusta kaiken irtoavan ja varmaan reippaat vaunulenkit siivittivät painon putoamista. Tuo tunne oli kuitenkin kuin kaiku menneisyydestä ja oikeastaan ainoa vaihe syömishäiriöstä paranemisen jälkeen, jolloin olen oikeasti säikähtänyt, että lipsahdanko uudelleen. Näin jälkikäteen ajateltuna se olisi tapahtunut tuossa vaiheessa hyvin helposti: nautin siitä, että vaaka näytti joka päivä vähän vähemmän, ihana tunne kun sai ostaa vähän pienempiä vaatteita ja ihmisten ihailu, että kuinka voit näyttää tuolta kun sinulla on pieni lapsi. Kaikki nämä ruokkivat vielä jossain sielun sopukoissa piilossa olevaa ex-anorektikkoa. 
Onneksi se terve minä oli kuitenkin huomattavasti vahvempi ja säikähdys suurempi kuin tuo euforia. Ja tuohon elämänvaiheeseen sattui myös jälleen uusia tuulia; muutto toiselle paikkakunnalle ja uusi työ. Elämä täyttyi monilla muilla asioilla ja paino jäi sivuseikaksi. Ja hyvä niin! 
Kaiken kaikkiaan koen, että anoreksia ja äidiksi tulo ovat ehkä olleet kehonkuvani ja myös itsetuntoni kannalta minulle opettavaisimmat polut. Olen käynyt kovan koulun, että olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja olemaan jopa ylpeä omasta vartalostani ja itsestäni. Vaikka minullakin välillä on niitä päiviä, että joku kohta vartalossa ärsyttää, näyttää liian leveältä tai muhkuraiselta tai milloin miltäkin, se menee ohi. 99% ajasta olen sinut itseni kanssa ja ex-syömishäiriöiselle se on huippu tulos!   

*Tekstin on kirjoittanut tuttavani joka nuorena sairasti anorexiaa. 

Postaus sarja: Raskauden tuomat muutokset. Minun tarinani.

Julkaisen ensimmäisen postaus sarjani koskaan. Olen oikeastaan synnytyksestä lähtien halunnut tämän toteuttaa ja nyt sain vihdoin sen aikaiseksi. Tässä minun tarinani, jotta ymmärrätte miksi tämän postaussarjan haluan tehdä…

 

Olen jo aikaisemmin blogissani kertonut, että olin lapsena aika ylipainoinen ja tuo lihavan tytön leima on kummitellut mukanani oikeastaan koko elämän. Painoni on aina ollut minulle häpeä, koska olen tajunnut, että olen useimmiten aina ollut isoin tyttö luokallani tai kaveripiirissäni. Vaakani ei ole varmasti ala-asteen jälkeen näyttänyt alle 60 alkavaa lukua. Hoikistuin kilpa-uinnin tultua tosissaan kuvioihin noin 11-vuotiaana, silti koin olevani aina ”iso tyttö.”

2006

Aikuisiällä lopetin jossakin vaiheessa vaakaan tuijottelun kokonaan. Ajattelin, että peili kyllä kertoo missä mennään. Se oli minulle hyvä ratkaisu. Olen teini-iän jälkeen alkanut treenaamaan todella paljon. Jollain tavalla olen halunnutkin, että minut tunnetaan treenaavana blondina. Näin ollen vältyn ainakin lihavan tytön maineelta.

2008

Tullessani raskaaksi, kysyttiin heti ensimmäisellä neuvola soitolla paino. Kerroin, luvun jonka kuvittelin olevan suht lähellä totuutta. Enhän ollut käynyt vaalla varmasti lähemmäs 3-4 vuoteen. Kun ensimmäinen neuvolakäynti koitti oli vaan lukema järkyttävä shokki. Painoin 10kg enemmän kuin olin olettanut. Purskahdin itkuun ja mietin miten tulen kestämään sen, että painoni tulee todennäköisesti nousemaan vielä kymmeniä kiloja.

Juuri ennen raskautta

Painonnousu oli ahdistavaa. Samoin se, etten pystynytkään treenaamaan ihan miten halusin. Kroppani ei tuntunut omalta. Lisäkilot kummittelivat joka päivä mielessä. Treenasin koko raskauden ajan ja olin suht tarkka syömisistäni, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta painonnousuun. Lihoin raskauden aikana muistaakseni 17kg. Rakastin tuntea vauvan potkut ja sydän pakahtui onnesta aina kun sai nähdä masussa uiskentelevan poitsun ultrassa. Muuten en raskaudesta nauttinut ollenkaan. Sairaalaan jäi 9kg. Onneksi sitä eli niin täydellisessä vauva kuplassa, etten kovin suurta stressiä ottanut raskauskiloista. Olin kuitenkin malttamaton pääsemään takaisin treenaamaan. Halusin päästä juoksemaan, tekemään vatsoja, kyykkämään mutta onneksi tajusin olla maltillinen. 

Pääsin mielestäni suht nopeasti raskauskiloista eroon, 4 kuukaudessa. Muistan kuitenkin, että viimeiset 4kg olivat todella tiukassa. Ulkomuotoni oli melkoisen pehmoinen, mutten onneksi sitä tuolloin tajunnut. Suurin järkytys on tullut nyt jälkikäteen kuvia katsoessani. Koin esimerkiksi raskaana ollessani olevani suht hyvässä kunnossa. Nyt kuvia katsoessani näytän mielestäni järkyttävän lihavalta.

Felix on nyt 2 vuotta ja pääsin mielestäni noin 1,5 vuodessa takaisin kuntoon. Itseasiassa jopa parempaan kuntoon kuin ennen raskautta. Rakastin miten sain kehuja hoikistuneesta ulkonäöstäni. Meiltä kysellään paljon onko sisaruksia tulossa pian? Haluan EHDOTTOMASTI lisää lapsia. Tuo raskausaika vain tällä hetkellä ahdistaa kovasti. En kestä taas menettää kontrollia omaan vartalooni. En kestä nousevia lukuja vaalla. En kestä pyöristyvää ulkomuotoa ja ”oletpa sinä jo iso” kommentteja, en kestä ensimmäisten 3kk pelkoa. 

Synnytyksen jälkeen

Naisen vartalossa tapahtuu järkyttävän paljon muutoksia raskauden aikana ja muutoksissa on pään vaikea välillä pysyä mukana. Naisen vartalo muuttuu lopullisesti raskauden aikana. Se ei ole vain 9kk kestävä pieni muodonmuutos. Raskaus opetti minut olemaan ylpeä vartalostani ja pitämään siitä huolta tulevaisuudessakin. Tiedän, että paino ja oma ulkonäkö on toissijaista siihen verrattuna mikä lopputulos on. Maailman suurin rakkaus. Oma lapsi. Tämä on silti minun tarinani siitä, millaisia ajatuksia raskaus ja sen tuomat muutokset kropassa ovat herättäneet.

Seuraavassa osassa syömishäiriötä nuorempana sairastanut nainen kertoo oman tarinansa.

Onko sinulla omia kokemuksia jaettavana?

 

Vartalo

Tässä on kuvat samasta vartalosta vuoden välein.

 

 

Ei diettejä. Vain aktiivista arkea pienen lapsen kanssa ja liikuntaa 4-6 kertaa viikossa. Kyllä naisen vartalo on ihmeellinen. Kroppani palautui mielestäni suhteellisen hyvin synnytyksen jälkeen. Olin mielestäni tuossa vuoden takaisessa kuvassa jo huomattavasti pienempi kuin heti raskauden jälkeen. Mitään diettejä en ole noudattanut. Itseasiassa, syön lähes joka ilta mehujään herkkuhimoihini. 😀 Syön viikottain jäätelöä, päivittäin leipää ja juon maitoa. Pyllistän siis hieman näille nykypäivän kaiken maailman gluteenittomille ja maidottomille dieteille.

 

Rakastan tällä hetkellä kroppaani. Olen ylpeä siitä mitä olen saanut aikaiseksi. Se ei ole sama kroppa, joka oli lähes 2 vuotta sitten ennen lasta. Sen ei tarvitsekaan olla. Painoa on lähes 10kg vähemmän kuin ennen raskautta, mutta myös lihakset ovat pienentyneet. Suurin kriisinaihe on ollut pienentyneet rintani. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että nämähän on aika kivat ja näppärät. Liiveillä kun saa ihmeitä (huijausta) kuitenkin aikaiseksi. 😉

Eniten rakastan kuitenkin kropassani sitä, että se toimii. Juoksen ennätys vauhtejani. Keskiviikkona tein leuanvedoissa ennätyksen lisäpainoilla, 12kg! Tajuan, ettei vaan lukemalla ole mitään väliä. Ainoastaan sillä, mitä kroppallani pystyn tekemään.

Olen ylpeä vartalostani. Huomaan silti, itsetuntoni laahavan vielä hieman perässä. Tarvitsen kokoajan muiden hyväksyntää ja kehuja. Yritän jotenkin vielä todistella itselleni, että joojoo sä näytät hyvältä. Tajuatteko? Ihan hullua. Mitenköhän tuommoista voisi työstää?

Haluaisin nähdä vartaloni oikeissa mittasuhteissa NYT. Enkä tajuta taas seuraavassa raskaudessa, että herranen aika olinpa hyvässä kunnossa tuolloin.

Onko kellään muilla mammoilla samanlaisia ”ongelmia”? Vai kuulostanko taas ihan mielipuoliselta? 😀

 

Ihanaa viikonloppua! Tää mamma viettää huomenna tyttöjen iltaa kaupungissa ja nukkuu yönsä HOTELLISSA. Ai että! 💃🏼

Bikinikunto

Kirjoitan myöhemmin vielä lisää Thaimaan reissusta. Kunhan olen kunnolla toipunut oksennustaudista, jonka sain tuliaisena reissusta. Enpä ole moista tautia 11 vuoteen sairastanut.IMG_2270

7kk synnytyksestä oli aika pukea ensimmäistä kertaa bikinit pallovatsasta luopumisen jälkeen. Täytyy myöntää, että hieman ahdisti. Super julkkis mutsit kuitenkin kisaa jo bikinifitness kisoissa tuossa vaiheessa.

Tällä hetkellä itse raskaus tuntuu jotenkin jo todella kaukaiselta. Olin mielestäni tässä vaiheessa palautunut jo hyvin. Painokin on reilu 5kg vähemmän (8kg oksutaudin jälkeen) kuin ennen raskautta. Onneksi olin ostanut ihania uusia bikineitä, joita odotin jo saavani päälleni. Peilistä katsoessani fiilis olikin paljon positiivisempi kuin olin ajatellut. Ihan ok:n näköinen hieman kalpeahko mutsi ihminen tuijotti peilistä.

MUTTA.

Instagram friikkinä pyysin tietenkin miestäni ottamaan uusista bikineistäni kuvia. Kuvia katsellessani iski totuus vasten kasvoja. Tuntui, että kuvia katsellessani en nähnyt muita asioita kuin virheitä vartalossani. Mahaa joka ei enää ole yhtä kiinteä kuin ennen, selluliitit jaloissa ja raskausarvet mahassa. Äitinikin kysyi vielä vahingossa altaalla ”mitä sun kyljissä oikein on?” -”No mamma, ne on mun raskausarpia.”

Piti oikeasti kotiin tullessa selata kuvia taaksepäin, jotta voisi itselleen taas muistuttaa mistä on lähdetty. 7kk sitten oli biksulook tämä.

IMG_8849

Äly hoi blondi. This is life. Jos meinaan vielä muutaman muksun tässä pyöräyttää, ei nämä raskausarvet varmaan ole vähentymässä. Mahani oli TODELLA suuri tuossa loppu vaiheessa, joten ei se ihan hetkessä siitä häviä. Arvatkaa mikä omaan fiilikseen auttoi… Hävettää myöntää, mutta juuri tuo kirottu sosiaalinen media. Laitoin lomakuvia faceen ja instagramiin. Vasta muiden kommentit sai minut heräämään. Minä 7kk sitten synnyttänyt äiti ihminen näytän hyvältä bikinit päällä.

Totuus on kuitenkin se, että meitä synnyttäneitä mammoja pitäisi oikeasti kehua enemmän. Raskaana ollessamme saamme koko ajan kuulla ”oletpa sinä kasvanut” kommentteja. Kun synnytyksen jälkeen pääsemme taas omiin mittoihimme, tulee harva enää sanomaan ”oletpa sinä pienentynyt.” Naista ei KOSKAAN voi kehua liikaa, ei varsinkaan synnyttänyttä naista. Muistakaa se.

Itse kadotin hetkeksi itsevarmuuteni noiden raskauskilojen myötä. Tuohon vaikutti varmasti myös kaikki se, että nyt ei ikinä enää laita omia tarpeitaan etusijalle. Sitä harvoin on enää Amanda, vaan usein miten mamma. 7kk aikana parisuhde on myös jäänyt kakkoseksi ja ykkös sijalla on ollut perheen aika.IMG_0562

Huhtikuussa saan osallistua valokuvaaja Susanna Hynysen valokuvaus projektiin nimeltä Kaunis Äiti. Susannan ideana on valokuvilla näyttää, että synnyttäneet äidit ovat kauniita. Kaiken kokoisina ja näköisinä, juuri niillä raskausarvilla, jotka muistuttavat meitä meidän elämämme suurimmasta työstä ja saavutuksesta. Uuden elämän ihmeestä. Tuo projekti auttaa varmasti myös tässä oman kroppansa hyväksymisessä.

Tältä näyttää 7kk sitten synnyttäneen äidin kroppa


Vartaloni ei ehkä tule näyttämään samalta kuin ennen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se silti näyttäisi hyvältä!

 

Mutsin treeni viikko

Näyttää tältä:

Ma: Aamu 6km kävely Ilta 2km uinti

  
Ti: Sali. Vähän koko kroppaa. Loppuun 21-15-9 toistoa kahvakuula heilautusta ja burpeita.

  
Ke: Aamu 9,5km kävely pururadalla, johon sisälty 4min Tabata mallinen harjoitus. Liikkeenä pystypunnerrus+ 2min kyykky Tabata niin, että 10 sek tauko oltiin kyykkypidossa. 

Ilta: 7km kävely

  
To: Aamu 4km kävely. Ilta: Salilla jalkatreeni. 

Pe: Illalla uinti 2km

  
La: Iltakävely 6km

  

  
Su: Aamu: Salilla leukoja, dippejä ja käsinseisontaa. Katsotaan mennäänkö illalla vielä vaunulenkille.

  
Tämä viikko on ollut TOSI hyvä treeniviikko. Olen nykyään taas innostunut tosi paljon uinnista. Se on niin helppoa kokovartalo treeniä. Kumpa vaan joku sanoisi mitä uida. 😄 Kävely on myös ihanaa peruskuntoilua. Ulkoilun jälkeen huomaa aina olevansa paljon pirteämpi. Itselläni kesti 4kk päästä raskaus kiloista eroon. Nyt paino on jo hieman vähemmän kuin raskauden alussa. Odotan vaan malttamattomana, että pääsen juoksemaan ja tekemään vatsoja! 

Miten muut mammat liikkuu?