Postaus sarja 2.osa: Raskaus syömishäiriön jälkeen

Sairastuin 19-vuotiaana opiskeluaikana sairauteen nimeltä anoreksia. Sairaus hiipi salakavalasti pienen laihdutuskuurin sivutuotteena. Tarkoituksena oli tiputtaa villin opiskelijaelämän ja epäsäännöllisten ruokatapojen mukanaan tuomat 3-4 omasta mielestä ylimääräistä kiloa. Yllättäen kiloja lähtikin noin 20 ja siinä mukana terveys, niin henkinen kuin fyysinenkin. Pahimmillaan painoindeksi näytti 14 ja pelkkä sukkahousujen pukeminen sai näkemään tähtiä.
Painonpudotus oli helppoa mutta pään uudelleen ”raiteilleen” saaminen todella vaikeaa. Niin sanottua aktiivista sairastamisvaihetta kesti pari vuotta ja tuota oman pään uudelleen rakentamista sen lisäksi toiset pari vuotta. Voisin siis sanoa, että monessa mielessä pääsin helpolla. En ollut koskaan sairaalahoidossa vaikka varmaan olisin sinne joutunut jos olisin avoimesti kertonut kaikki oireeni. Kävin viikottain yliopiston terveydenhoitajalla juttelemassa ja punnituksessa. Minut pelasti lopulta muutto toiselle paikkakunnalle ja tavallaan aloitus puhtaalta pöydältä. Koin, että vapauduin muuton myötä myös syömishäiriön kahleista ja uskon vakaasti, että jos en olisi tuolloin muuttanut, en ehkä olisi nyt tätä kirjoitusta kirjoittamassa. 
Olin 24 kun aloin odottaa toivottua vauvaa ja omasta mielestäni olin tuossa vaiheessa ollut terve jo jonkin aikaa. Raskaaksi tuleminen ei ollut itsestään selvyys, niin kovalle koetukselle olin kroppani aikaisemmin laittanut ja tiesin sen, joten olin äärettömän onnellinen raskaudestani. Tullessani raskaaksi painoin kutakuinkin saman verran kuin ennen tuota epäonnista laihdutuskuuriani ja se oli tietyssä mielessä omasta mielestäni edelleen vähän liikaa. Pelkäsin, kuinka paljon puntari vielä näyttääkään mutta onni raskaudesta ja ihan mielettömät mielihalut saivat kuitenkin suurimmaksi osaksi nämä ajatukset syrjään. 
En koskaan kertonut neuvolassa syömishäiriötaustastani. Ehkä pelko siitä, että joutuisin taas suurennuslasin alle sai minut olemaan asiasta hiljaa. Omasta mielestäni kestin yllättävän hyvin kroppani muutokset vaikka aika ajoin valtasikin kauhu ja inho ja ties mikä mutta ne lienevät tuttuja tunteita lähes jokaiselle odottavalle äidille. Se mitä minun oli todella vaikea kestää oli punnitukset. Puntarille nousu ja konkreettisesti sen näkeminen, että paino nousi oli sellainen traumatrikkeri, että huh huh… Luojan kiitos minulla oli mitä ihanin neuvolan täti, joka ei koskaan sanonut ainuttakaan negatiivista kommenttia painon noususta, vaikka lopulta se nousi raskauden aikana 15kg. En tiedä miten olisin asiaan suhtautunut jos neuvolassa olisi alettu huomautella painon noususta. Voi olla, että sitä olisi ollut vaikea kestää.
Vauvan synnyttyä en olisi millään malttanut odottaa, että raskauden aikaiset muutokset häviävät kropastani. Kuuluin siihen onnellisten joukkoon, jolta imetys kuitenkin nopeasti sulatti kaikki raskauden aikana kertyneet ylimääräiset kilot ja muutaman ylimääräisenkin. Jossain vaiheessa kun vauva oli yli puoli vuotias, havahduin siihen että kaikki kertyneet 15kg olivat lähteneet ja sen lisäksi 10kg ”ylimääräistä”. Pelästyin tuota euforista tunnetta jonka painon nopea putoaminen sai aikaan. En siis mitenkään tarkoituksella ollut laihduttanut vaan vauveli imi minusta kaiken irtoavan ja varmaan reippaat vaunulenkit siivittivät painon putoamista. Tuo tunne oli kuitenkin kuin kaiku menneisyydestä ja oikeastaan ainoa vaihe syömishäiriöstä paranemisen jälkeen, jolloin olen oikeasti säikähtänyt, että lipsahdanko uudelleen. Näin jälkikäteen ajateltuna se olisi tapahtunut tuossa vaiheessa hyvin helposti: nautin siitä, että vaaka näytti joka päivä vähän vähemmän, ihana tunne kun sai ostaa vähän pienempiä vaatteita ja ihmisten ihailu, että kuinka voit näyttää tuolta kun sinulla on pieni lapsi. Kaikki nämä ruokkivat vielä jossain sielun sopukoissa piilossa olevaa ex-anorektikkoa. 
Onneksi se terve minä oli kuitenkin huomattavasti vahvempi ja säikähdys suurempi kuin tuo euforia. Ja tuohon elämänvaiheeseen sattui myös jälleen uusia tuulia; muutto toiselle paikkakunnalle ja uusi työ. Elämä täyttyi monilla muilla asioilla ja paino jäi sivuseikaksi. Ja hyvä niin! 
Kaiken kaikkiaan koen, että anoreksia ja äidiksi tulo ovat ehkä olleet kehonkuvani ja myös itsetuntoni kannalta minulle opettavaisimmat polut. Olen käynyt kovan koulun, että olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja olemaan jopa ylpeä omasta vartalostani ja itsestäni. Vaikka minullakin välillä on niitä päiviä, että joku kohta vartalossa ärsyttää, näyttää liian leveältä tai muhkuraiselta tai milloin miltäkin, se menee ohi. 99% ajasta olen sinut itseni kanssa ja ex-syömishäiriöiselle se on huippu tulos!   

*Tekstin on kirjoittanut tuttavani joka nuorena sairasti anorexiaa. 

Postaus sarja: Raskauden tuomat muutokset. Minun tarinani.

Julkaisen ensimmäisen postaus sarjani koskaan. Olen oikeastaan synnytyksestä lähtien halunnut tämän toteuttaa ja nyt sain vihdoin sen aikaiseksi. Tässä minun tarinani, jotta ymmärrätte miksi tämän postaussarjan haluan tehdä…

 

Olen jo aikaisemmin blogissani kertonut, että olin lapsena aika ylipainoinen ja tuo lihavan tytön leima on kummitellut mukanani oikeastaan koko elämän. Painoni on aina ollut minulle häpeä, koska olen tajunnut, että olen useimmiten aina ollut isoin tyttö luokallani tai kaveripiirissäni. Vaakani ei ole varmasti ala-asteen jälkeen näyttänyt alle 60 alkavaa lukua. Hoikistuin kilpa-uinnin tultua tosissaan kuvioihin noin 11-vuotiaana, silti koin olevani aina ”iso tyttö.”

2006

Aikuisiällä lopetin jossakin vaiheessa vaakaan tuijottelun kokonaan. Ajattelin, että peili kyllä kertoo missä mennään. Se oli minulle hyvä ratkaisu. Olen teini-iän jälkeen alkanut treenaamaan todella paljon. Jollain tavalla olen halunnutkin, että minut tunnetaan treenaavana blondina. Näin ollen vältyn ainakin lihavan tytön maineelta.

2008

Tullessani raskaaksi, kysyttiin heti ensimmäisellä neuvola soitolla paino. Kerroin, luvun jonka kuvittelin olevan suht lähellä totuutta. Enhän ollut käynyt vaalla varmasti lähemmäs 3-4 vuoteen. Kun ensimmäinen neuvolakäynti koitti oli vaan lukema järkyttävä shokki. Painoin 10kg enemmän kuin olin olettanut. Purskahdin itkuun ja mietin miten tulen kestämään sen, että painoni tulee todennäköisesti nousemaan vielä kymmeniä kiloja.

Juuri ennen raskautta

Painonnousu oli ahdistavaa. Samoin se, etten pystynytkään treenaamaan ihan miten halusin. Kroppani ei tuntunut omalta. Lisäkilot kummittelivat joka päivä mielessä. Treenasin koko raskauden ajan ja olin suht tarkka syömisistäni, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta painonnousuun. Lihoin raskauden aikana muistaakseni 17kg. Rakastin tuntea vauvan potkut ja sydän pakahtui onnesta aina kun sai nähdä masussa uiskentelevan poitsun ultrassa. Muuten en raskaudesta nauttinut ollenkaan. Sairaalaan jäi 9kg. Onneksi sitä eli niin täydellisessä vauva kuplassa, etten kovin suurta stressiä ottanut raskauskiloista. Olin kuitenkin malttamaton pääsemään takaisin treenaamaan. Halusin päästä juoksemaan, tekemään vatsoja, kyykkämään mutta onneksi tajusin olla maltillinen. 

Pääsin mielestäni suht nopeasti raskauskiloista eroon, 4 kuukaudessa. Muistan kuitenkin, että viimeiset 4kg olivat todella tiukassa. Ulkomuotoni oli melkoisen pehmoinen, mutten onneksi sitä tuolloin tajunnut. Suurin järkytys on tullut nyt jälkikäteen kuvia katsoessani. Koin esimerkiksi raskaana ollessani olevani suht hyvässä kunnossa. Nyt kuvia katsoessani näytän mielestäni järkyttävän lihavalta.

Felix on nyt 2 vuotta ja pääsin mielestäni noin 1,5 vuodessa takaisin kuntoon. Itseasiassa jopa parempaan kuntoon kuin ennen raskautta. Rakastin miten sain kehuja hoikistuneesta ulkonäöstäni. Meiltä kysellään paljon onko sisaruksia tulossa pian? Haluan EHDOTTOMASTI lisää lapsia. Tuo raskausaika vain tällä hetkellä ahdistaa kovasti. En kestä taas menettää kontrollia omaan vartalooni. En kestä nousevia lukuja vaalla. En kestä pyöristyvää ulkomuotoa ja ”oletpa sinä jo iso” kommentteja, en kestä ensimmäisten 3kk pelkoa. 

Synnytyksen jälkeen

Naisen vartalossa tapahtuu järkyttävän paljon muutoksia raskauden aikana ja muutoksissa on pään vaikea välillä pysyä mukana. Naisen vartalo muuttuu lopullisesti raskauden aikana. Se ei ole vain 9kk kestävä pieni muodonmuutos. Raskaus opetti minut olemaan ylpeä vartalostani ja pitämään siitä huolta tulevaisuudessakin. Tiedän, että paino ja oma ulkonäkö on toissijaista siihen verrattuna mikä lopputulos on. Maailman suurin rakkaus. Oma lapsi. Tämä on silti minun tarinani siitä, millaisia ajatuksia raskaus ja sen tuomat muutokset kropassa ovat herättäneet.

Seuraavassa osassa syömishäiriötä nuorempana sairastanut nainen kertoo oman tarinansa.

Onko sinulla omia kokemuksia jaettavana?

 

Vartalo

Tässä on kuvat samasta vartalosta vuoden välein.

 

 

Ei diettejä. Vain aktiivista arkea pienen lapsen kanssa ja liikuntaa 4-6 kertaa viikossa. Kyllä naisen vartalo on ihmeellinen. Kroppani palautui mielestäni suhteellisen hyvin synnytyksen jälkeen. Olin mielestäni tuossa vuoden takaisessa kuvassa jo huomattavasti pienempi kuin heti raskauden jälkeen. Mitään diettejä en ole noudattanut. Itseasiassa, syön lähes joka ilta mehujään herkkuhimoihini. 😀 Syön viikottain jäätelöä, päivittäin leipää ja juon maitoa. Pyllistän siis hieman näille nykypäivän kaiken maailman gluteenittomille ja maidottomille dieteille.

 

Rakastan tällä hetkellä kroppaani. Olen ylpeä siitä mitä olen saanut aikaiseksi. Se ei ole sama kroppa, joka oli lähes 2 vuotta sitten ennen lasta. Sen ei tarvitsekaan olla. Painoa on lähes 10kg vähemmän kuin ennen raskautta, mutta myös lihakset ovat pienentyneet. Suurin kriisinaihe on ollut pienentyneet rintani. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että nämähän on aika kivat ja näppärät. Liiveillä kun saa ihmeitä (huijausta) kuitenkin aikaiseksi. 😉

Eniten rakastan kuitenkin kropassani sitä, että se toimii. Juoksen ennätys vauhtejani. Keskiviikkona tein leuanvedoissa ennätyksen lisäpainoilla, 12kg! Tajuan, ettei vaan lukemalla ole mitään väliä. Ainoastaan sillä, mitä kroppallani pystyn tekemään.

Olen ylpeä vartalostani. Huomaan silti, itsetuntoni laahavan vielä hieman perässä. Tarvitsen kokoajan muiden hyväksyntää ja kehuja. Yritän jotenkin vielä todistella itselleni, että joojoo sä näytät hyvältä. Tajuatteko? Ihan hullua. Mitenköhän tuommoista voisi työstää?

Haluaisin nähdä vartaloni oikeissa mittasuhteissa NYT. Enkä tajuta taas seuraavassa raskaudessa, että herranen aika olinpa hyvässä kunnossa tuolloin.

Onko kellään muilla mammoilla samanlaisia ”ongelmia”? Vai kuulostanko taas ihan mielipuoliselta? 😀

 

Ihanaa viikonloppua! Tää mamma viettää huomenna tyttöjen iltaa kaupungissa ja nukkuu yönsä HOTELLISSA. Ai että! 💃🏼

Bikinikunto

Kirjoitan myöhemmin vielä lisää Thaimaan reissusta. Kunhan olen kunnolla toipunut oksennustaudista, jonka sain tuliaisena reissusta. Enpä ole moista tautia 11 vuoteen sairastanut.IMG_2270

7kk synnytyksestä oli aika pukea ensimmäistä kertaa bikinit pallovatsasta luopumisen jälkeen. Täytyy myöntää, että hieman ahdisti. Super julkkis mutsit kuitenkin kisaa jo bikinifitness kisoissa tuossa vaiheessa.

Tällä hetkellä itse raskaus tuntuu jotenkin jo todella kaukaiselta. Olin mielestäni tässä vaiheessa palautunut jo hyvin. Painokin on reilu 5kg vähemmän (8kg oksutaudin jälkeen) kuin ennen raskautta. Onneksi olin ostanut ihania uusia bikineitä, joita odotin jo saavani päälleni. Peilistä katsoessani fiilis olikin paljon positiivisempi kuin olin ajatellut. Ihan ok:n näköinen hieman kalpeahko mutsi ihminen tuijotti peilistä.

MUTTA.

Instagram friikkinä pyysin tietenkin miestäni ottamaan uusista bikineistäni kuvia. Kuvia katsellessani iski totuus vasten kasvoja. Tuntui, että kuvia katsellessani en nähnyt muita asioita kuin virheitä vartalossani. Mahaa joka ei enää ole yhtä kiinteä kuin ennen, selluliitit jaloissa ja raskausarvet mahassa. Äitinikin kysyi vielä vahingossa altaalla ”mitä sun kyljissä oikein on?” -”No mamma, ne on mun raskausarpia.”

Piti oikeasti kotiin tullessa selata kuvia taaksepäin, jotta voisi itselleen taas muistuttaa mistä on lähdetty. 7kk sitten oli biksulook tämä.

IMG_8849

Äly hoi blondi. This is life. Jos meinaan vielä muutaman muksun tässä pyöräyttää, ei nämä raskausarvet varmaan ole vähentymässä. Mahani oli TODELLA suuri tuossa loppu vaiheessa, joten ei se ihan hetkessä siitä häviä. Arvatkaa mikä omaan fiilikseen auttoi… Hävettää myöntää, mutta juuri tuo kirottu sosiaalinen media. Laitoin lomakuvia faceen ja instagramiin. Vasta muiden kommentit sai minut heräämään. Minä 7kk sitten synnyttänyt äiti ihminen näytän hyvältä bikinit päällä.

Totuus on kuitenkin se, että meitä synnyttäneitä mammoja pitäisi oikeasti kehua enemmän. Raskaana ollessamme saamme koko ajan kuulla ”oletpa sinä kasvanut” kommentteja. Kun synnytyksen jälkeen pääsemme taas omiin mittoihimme, tulee harva enää sanomaan ”oletpa sinä pienentynyt.” Naista ei KOSKAAN voi kehua liikaa, ei varsinkaan synnyttänyttä naista. Muistakaa se.

Itse kadotin hetkeksi itsevarmuuteni noiden raskauskilojen myötä. Tuohon vaikutti varmasti myös kaikki se, että nyt ei ikinä enää laita omia tarpeitaan etusijalle. Sitä harvoin on enää Amanda, vaan usein miten mamma. 7kk aikana parisuhde on myös jäänyt kakkoseksi ja ykkös sijalla on ollut perheen aika.IMG_0562

Huhtikuussa saan osallistua valokuvaaja Susanna Hynysen valokuvaus projektiin nimeltä Kaunis Äiti. Susannan ideana on valokuvilla näyttää, että synnyttäneet äidit ovat kauniita. Kaiken kokoisina ja näköisinä, juuri niillä raskausarvilla, jotka muistuttavat meitä meidän elämämme suurimmasta työstä ja saavutuksesta. Uuden elämän ihmeestä. Tuo projekti auttaa varmasti myös tässä oman kroppansa hyväksymisessä.

Tältä näyttää 7kk sitten synnyttäneen äidin kroppa


Vartaloni ei ehkä tule näyttämään samalta kuin ennen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö se silti näyttäisi hyvältä!

 

Mutsin treeni viikko

Näyttää tältä:

Ma: Aamu 6km kävely Ilta 2km uinti

  
Ti: Sali. Vähän koko kroppaa. Loppuun 21-15-9 toistoa kahvakuula heilautusta ja burpeita.

  
Ke: Aamu 9,5km kävely pururadalla, johon sisälty 4min Tabata mallinen harjoitus. Liikkeenä pystypunnerrus+ 2min kyykky Tabata niin, että 10 sek tauko oltiin kyykkypidossa. 

Ilta: 7km kävely

  
To: Aamu 4km kävely. Ilta: Salilla jalkatreeni. 

Pe: Illalla uinti 2km

  
La: Iltakävely 6km

  

  
Su: Aamu: Salilla leukoja, dippejä ja käsinseisontaa. Katsotaan mennäänkö illalla vielä vaunulenkille.

  
Tämä viikko on ollut TOSI hyvä treeniviikko. Olen nykyään taas innostunut tosi paljon uinnista. Se on niin helppoa kokovartalo treeniä. Kumpa vaan joku sanoisi mitä uida. 😄 Kävely on myös ihanaa peruskuntoilua. Ulkoilun jälkeen huomaa aina olevansa paljon pirteämpi. Itselläni kesti 4kk päästä raskaus kiloista eroon. Nyt paino on jo hieman vähemmän kuin raskauden alussa. Odotan vaan malttamattomana, että pääsen juoksemaan ja tekemään vatsoja! 

Miten muut mammat liikkuu? 

Raskauden jälkeen

Umppu kirjoitti tästä aiheesta jo blogiinsa, mutta halusin ehdottomasti myös sanoa sanottavani.

Koska olen treenannut koko raskauden ajan, olen saanut kuulla paljon tätä; ”Sinä palaudut hetkessä.”

Kukaan ei kuitenkaan maininnut mikä tämä hetki on. Sen saan itse todeta. Kilot eivät myöskään jääneet sairaalaan, mitä osa vakuutteli. Viikko synnytyksen jälkeen, masu näyttää siltä, että Felix on muutaman kuukauden päästä saamassa kaverin. No eipä ole. Sairaalaan taisi jäädä noin 6kg. Eli juuri tuo Felixin paino ja ehkä lapsivedet.

6 päivää synnytyksestä
6 päivää synnytyksestä

IMG_9054

Koska synnytys meni niin ”helposti”, yritän kokoajan muistaa miten iso työ se kuitenkin oli kropalle. Ollaan käyty nyt muutaman kerran kävelyllä vaunujen kanssa ja huomaan jo kävellessä, miten välillä saattaa nivuset vielä kipeytyä. Synnytyksestä on kuitenkin vasta viikko. Jälkivuoto muistuttaa aina siitä, mitä kroppa vielä käy läpi, vaikka synnytyksestä ei muuten enää kipuja olekaan. Vuotohan johtuu siitä, että kohdunseinämään on jäänyt ”haava” siihen kohtaan, josta istukka on irronnut. Luin netistä, että kohdun palaaminen ennalleen kestää noin 6-8 viikkoa.

Laitoin facebookiin kuvan miten Felix oli ensimmäistä kertaa moikkaamassa salilla. Iski paniikki, kun tajusin että ihmiset saattavat luulla minun jo treenanneen. Ei herranenaika sentään. Hassua miten sillä sekunnilla kun on synnyttänyt, muuttuu asenne omaa vartaloaan kohtaan. Olen niin ylpeä siitä, mitä vartaloni on saanut aikaan ja miten hyvin se suoriutui synnytyksestä. Peilistä katsoessa kroppani ei todellakaan ole entisensä, mutta hihkun joka päivä kun maha on taas HIEMAN edellistä päivää pienempi. Vaikka peilikuva ei ehkä näytä siltä miltä heinäkuisena hellepäivänä toivoo, olen sille nyt armollinen. Mielummin palaudun hieman hitaammin ja ilman vastoinkäymisiä, kuin palaan treenaamaan liian nopeasti ja joudun jälkiseuraamuksista kärsimään ehkä lopun elämääni. Aion aloittaa treenaamiseni hiljalleen. Aluksi treeni saa olla pelkkiä kävelylenkkejä Felixin kanssa. Lenkit ovat nyt olleen noin 35-45 minuuttia ja niitä pidennetään pikkuhiljaa.

Felix salilla :)
Felix salilla 🙂

Näinhän me uinti aikoinakin aloitimme kauden. Yleensä altaan ulkopuolella, tekemällä juoksulenkkejä ja lihaskuntoa kuntopiirin muodossa. Nyt voin itsekin aloittaa rakentamalla peruskestävyyden hyvälle tasolle ja siitä siirtyä pikkuhiljaa takaisin rankemman treenin pariin.

Täytyy myöntää, että tuo paino on kuitenkin koko ajan takaraivossa kummittelemassa. Mieheni kielsi minua jo menemästä joka päivä vaalle, ettei hommasta tule liian pakkomielteistä. Painan enemmän kuin olisin ikinä uskonut painavani, mutta jotenkin olen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni suht sinut asian kanssa. Kerron jopa miehelleni mitä vaan lukemat kunakin päivänä näyttää. Ennen häpesin painoani niin, etten edes itse tiennyt painoani, saati kertonut sitä muille.

Pyrin syömään terveellisesti ja juomaan runsaasti. Olen jopa hieman lisännyt rasvan saamista maidon tuotannon vuoksi. Teen aamupuuroni esimerkiksi kevyt maitoon enkä veteen. Pyrin syömään mahollisimman monipuolisesti. Herkkuja en myöskään syö joka kerta kun vieraita tulee ihastelemaan vauvaa. Hassua miten herkkuhimojakaan ei (VIELÄ) ole synnytyksen jälkeen pahemmin ollut. Enemmän maistuu nimenomaan perus kotiruoka.

IMG_9091

Nyt mennään päivä kerrallaan ja keskitytään siihen tärkeimpään. Aarteeseen, joka tuhisee korissaan.

Ps. Sitäpaitsi tissini näyttävät paremmilta kuin koskaan! 😉

Ole armollinen itsellesi

Raskaus on mennyt hyvin loppuun saakka. On ainoastaan yksi asia johon minun on ollut vaikea suhtautua. Oman vartalon muutos ja raskauden aikana kertyneet lisäkilot. Olen viime viikkoina lähes joka päivä puhunut itsestäni läskinä, pullukkana yms.

IMG_8707

Toissapäivänä silmäni kuitenkin hieman aukesivat. Katselin televisiosta ohjelmaa nimeltä Nätti nakuna. Ohjelmassa lapsia saaneita naisia valittivat mitä raskaus oli tehnyt heidän vartaloilleen. Yksi nainen sanoi kuitenkin täydellisen lauseen.

”En vaihtaisi lapsiani vanhaan vartalooni ikimaailmassa.”

Samana iltana juttelin vielä tuttavani kanssa jolla on ollut vastoinkäymisiä lapsen saamisessa. Kerroin hänelle miten lisäkilot aiheuttavat päänvaivaa. Hän kehotti olemaan armollinen itselleen. Nuo sanat jäivät tiukasti mieleeni.

Totesin miehelleni illalla, että ymmärretäänkö me edes miten onnekaita me ollaan? Tuntuu hieman jopa epäreilulta että jotkut joutuvat kamppailemaan kovasti tullakseen edes raskaaksi. Osalla raskausaika saattaa olla oikeaa selviytymistä pahoinvoinnin, kipujen tai supistusten takia. Meillä tärppäsi heti kun ehkäisy jätettiin pois. Raskaus on ollut minulle helppo. Ei pahoinvointia, ei väsymystä, ei pahempia supistuksia tai liitoskipuja. Ei vielä edes alle kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa tunnu siltä, että maha ahdistaisi kovasti tai, että se suuresti rajoittaisi elämistä.

Lisäkilot ovat aika pieni juttu yllä mainittuihin verrattuna. Tällä hetkellä valittamiseni tuntuu lapselliselta. Minun tulisi olla onnellinen siitä että kroppani toimii ja mahdollistaa uuden elämän syntymisen.

Nyt lupaankin olla armollinen itseäni sekä vartaloani kohtaan. Nämä liikkeet joita saan joka päivä tuntea masussani ovat kaikkien näiden lisäkilojen arvoisia.

Tänä aamuna olen herännyt viimeistä kertaa vähään aikaan 5:45 aamutreeniin. Seuraava aamuherätys onkin toivottavasti pieni tuhisija kainalossa. Tänään annan itseni vain levätä loppu päivän. Olen sen ansainnut.

IMG_8786