Kerro mitä kaikkee naisen tulee olla :)

Paino. Omissa korvissani tuo sana on sama kuin kirosana. Mulla on 8 vuotiaasta asti ollut kamala vaaka kammo. Kiitos lapsuuden ylipainon ja ihmisten ei niin varovaisten kommentien. Paino kyllä tippui kun tulin murrosikään ja urheilu tuli keskeiseen asemaan elämässäni. Olen aina kuitenkin kokenut olevani se ISO tyttö ihan sama missä olen liikkunut. Monesti vasta jälkeenpäin olen tajunnut että enhän minä esim. 15 vuotiaana ole ollut yhtään iso.

Netissä odottavat mammat kirjottelee paljon neuvola käynneistään. Joillekin neuvolalääkäri on kauhistellut 19 ensimmäisen raskausviikon aikana tullutta 3 lisäkiloa. Toisille ei ole sanottu mitään vaikka ensimmäisellä puoliskolla kiloja olisi tullut jo lähes 10kg. Kuka tässäkin määrittelee mikä on oikein ja väärin? Oma järki sanoo että niin kauan kun äiti voi hyvin ja sokeriarvot ei ole taivaissa niin turha mitään on muuttaa.

KB

Välillä tuntuu että pitäisi sulkea silmät ja korvat. Edes raskaana ei voi välttyä kritiikiltä. Paino nousee liikaa, paino nousee liian vähän, liikkut liian vähän, treenaat liikaa. En usko että kukaan kuitenkaan tuntee toista ihmistä paremmin kuin henkilö itse. Itse olen löytänyt kultaisen keskitien esimerkiksi treenaamisessa. Edelleen kykenen saamaan paikat jumiin. Voin tehdä treenissä 150 kyykkyä tai käsilläseisontaa. Jollekin muulle ajatus voi kuitenkin tuntua vastenmieliseltä. Raskaana ollessa on viimeinen tilaisuus oppia kuuntelemaan omaa kroppaansa.

Itselläni lapsuuden traumat on tuoneet pelon sekaisia tunteita raskauskilojen suhteen. Paino on nyt ensimmäisellä puoliskolla noussut 2kg. Tämä on mielestäni ihan okei. Olen myös liikkunut koko raskauden ajan ja syönyt perus terveellisesti. Viikonloppusin olen tosin antanut itselleni luvan herkutella. Painosta en ole jaksanut ottaa liikaa stressiä. Hassua että olen muutaman kerran raskauden aikana mennyt jopa vapaaehtoisesti vaalle. En silti jotenkin ole sinut tämän raskaus kroppani kanssa. Itsevarmuus tuntuu kadonneen. Tästäkin kommentista saan varmasti kovasti kritiikkiä mutta se on totuus. Huomaan vaatteiden valinnan tuottavan vaikeuksia. Vartalonmyötäiset mekot jotka ennen oli vakio asuste ei nyt tunnu hyvältä. Kun kerrankin ois tissit ja pylly samaan aikaan niin koen itseni pikku palleroksi. Oon vähän niinkun muumien mörkö. Paitsi että hymyilen vähän useammin.

RV 19+0. En ole ikinä nähnyt näin hassun muotoista raskaus masua...
RV 19+0. En ole ikinä nähnyt näin hassun muotoista raskaus masua…

Viikonloppu meni Tamperella crossfit kisoissa. Winter War on suomessa järjestettävistä kisoista mun lemppari. Jotenkin hyvin järjestetty kokonaisuus. Lisäbonuksen toi Brädin yllätys esiintyminen. Me ei crossfit bestiksen kanssa päästä tänä kesänä Summer Upiin koska laskettu aika on viikko festarin jälkeen. Nyt saatiin kuitenkin pikkusen Summer Upia meidän luokse. Ja tietysti pakollinen fanikuva Brädin kanssa.

brädi

Emilia Leppänen vauhdissa.
Emilia Leppänen vauhdissa.

Kisoissa oli tarjouksessa myös Reebokin Nano 4 kengät. Olihan ne ostettava nyt kun vielä näkee omat jalkansa ja voi ihastella niitä.

nano

Kengistä innostuneena vedin sunnuntaina Tampereelta kotiuduttuani seuraavanlaisen treenin.

5×10 takakyykky. (Alla tietenkin lämmittely + lämmittely sarjat)

Metcon: 100 ilmakyykkyä, 50 askelnousua, 25 käsipaino tempausta.

50 imakyykkyä, 25 askelnousua, 12 käsipainotempausta.

25 ilmakyykkyä, 12 askelnousua, 6 käsipaino tempausta.

Kyllä takamus kiitteli pari päivää ton jälkeen.

Eilen pyynnöstäni mieheni oli käynyt ostamassa minulle Verkkokauppa.comista Shock Absorberin treeniliivit ja jumppapallon. Olen paljon netistä lukenut että jumppa pallo on huippu treeni väline raskaana olevalle. Katsotaan saako sen avulla pidettyä selkäkivut poissa. Hope so!

pallo

Odotan hulluna viikonloppua! Pääsen viettämään ystävänpäivää rakkaan ystävän kanssa. Maanantaina onkin VIHDOIN 4D ultra. Huisia!