Raskausviikko 35

Näitä viikkopäivityksiä ei kovinkaan paljoa ole tässä raskaudessa tullut. Aika ja viikon on yksinkertaisesti menneet niin jäätävän vauhdilla. Tämän viikon jälkeen alkaa jo äitiyslomani. Fiilis on rehellisesti sanottuna aika ristiriitainen. Olen suunnitellut paljon tekemistä ennenkuin beibi syntyy. Feffen kanssa on suunniteltu retkiä Korkeasaareen, uimaan, Leon leikkimaahan. Tiedossa on konserttia, haastattelu vauva lehteen, synnytystapa- arvio ja toivottavasti paljon liikuntaa ilman kiirettä.

Palasin töihin aika tasan 2,5 vuotta sitten äitiyslomalta. Tajusin vasta töihin palatessani miten paljon olin kaivannut sosiaalista kanssakäymistä ilman, että jokainen puheenaihe liittyy lapsen kehitykseen ja kakan väriin. Työpaikka oli tuolloin uusi, samoin kaikki uudet työkaverit. Nyt noista ihmisistä on tullut minulle parhaimipia ystäviä, joiden kanssa olen nauranut, itkenyt, laulanut, tanssinut, treenannut ja hölmöillyt. Vaikka tiedän, että ei tässä mitään lopullisia hyvästejä olla tekemässä (Istun luultavasti jo ensi viikon perjantaina perinteisellä fredags fikalla) jännittää silti tipahdanko tavallaan porukan ulkopuolelle ja väheneekö yhteydenpito kun olen puklulta haiseva mamma ja muilla työkiireet jatkuu entiseen malliin?! Onnekseni yksi läheisimmistä työkavereistani odottaa esikoistaan ja hänellä on laskettuaika 1,5kk minun jälkeen. Ollaan jo jaettu toistemme kanssa kaikki ihanimmat raskausoireet ja neuvolakäntien väliaikatiedot.

Tämä raskaus on suoraan sanottuna ollut edellistäkin helpompi alun väsymystä lukuunottamatta. Suurimpia vaivoja on ollut välillä iltaisin tuntuva pinkeys mahassa. Se ei varsinaisesti tunnu supistukselta, vaan siltä, että olisin syönyt taas vaihteeksi liikaa ja mahani venyy sen mukaan. Viime viikolla jouduin kuitenkin pieneen paniikkiin. Lauantaina puoliltapäivin olin ollut vain lenkillä vanhempieni koirien kanssa ja Jumbossa shoppaamassa kun aloin tuntea epämiellyttävää tuntemusta ja kovettumista mahassa. Tunne oli sen verran kova, että tirautin tuossa vaiheessa jo muutaman paniikki kyyneleen. Olen muuten aika huoleton odottaja, mutta en haluisi, että beibi syntyisi kovinkaan ennenaikaisesti. Iltapäivästä hakiessani vanhempiani lentokentältä huomasin että, tulee kyllä kivuttomia supistuksia säännöllisesti. Otin kotona panadolin joiden avulla supistukset onneksi loppuivat. En tiedä kuinka normaalia tuollainen on raskauden tässä vaiheessa, viime raskaudessa tuollaista tuli kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun synnytys todella käynnistyi. Olin loppupäivän ihan hermoraunio ja purskahtelin itkuun muutamankin kerran stressi tilassa. Tuon jälkeen olo on kuitenkin ollut taas hyvä ja beibi on kokoajan ollut aktiivinen oma itsensä.

Raskaus on muutoksineen ollut pääkopallenikin helpompi kuin alkuun ajattelin. Alussa joka  ikinen raskauskilo hirvitti. Nyt olen itselleni paljon armollisempi. Herkkuhimot ovat itseasiassa ehkä vähän jopa hellittäneet normaalista. Herkkuövereiden sijaan syön mielummin Vaasa&Vaasan ohuen ohutta ruispalaa 4 siipaletta. Namnam! 🙂 Jokapäiväisen liikunta annokseni tarvitsen kuitenkin edelleen, mutta tällä hetkellä treenipakkomielteeseeni riittää jo kunnon kävelylenkki päivään tai kevyt pyörälenkki. Viimeisellä kolmanneksella treeni on edelleen saman kaavan mukaista. Aerobis painotteista kävely, uinti, pyöräily tai crosstrainer päivittäin. Lisäksi saatan tehdä pientä lihaskuntoa. Kirjoitan treeneistä erillisen postauksen myöhemmin. Painoa oli viikolle 34 tullut nyt 10,5kg joista suurin osa on tullut ensimmäisen 20 viikon jälkeen. Ihan samalla tavalla kuin Feffen kanssa. Hyväksyn painon nousun ihmeen hyvin. Olen tajunnut, että kroppa kerää rasvaa halusin tai en ja sitä tarvitaan, jotta beibi pystyy kasvamaan ja minä kykenen häntä syntymän jälkeen ruokkimaan. Oma peilikuva ei imartele, mutta en ole myöskään menettänyt kaikkia itsevarmuuden rippeitä vaikka pylly muistuttaa taas normaalia enemmän olterman juustoa. Kunto on varmasti kuitenkin pysynyt jokseenkin hyvänä ja viikolla 34 nousi vielä leuanveto. Tavallaan saan kiksejä myös siitä ajatuksesta että, kun treeni lupa synnytyksen jälkeen tulee saan alkaa taas megamaisella motivaatiolla tavoittelemaan uusia juoksu ja leuanveto ennätyksiä. Varasin itselleni jo ajan äitiysfyssari Ira Rissaselta noin 4-6vkon päähän synnytyksestä. Palautuminen raskaudesta ja synnytyksesestä tehdään tälläkin kertaa 110%.

Beibi kasvaa hyvin käyrällä. Tässä raskaudessa saankin yhtäkkiä kuulla miten mahani on niin kovin pieni. Sitä se ei kyllä ole, mutta ehkä vähän eri mallinen kun Feffen kanssa. Nyt maha ei näy niin selkeästi takaa ja edestäpäin katsottuna, mutta sivuprofiili on jo varsin muhkea. Rauta-arvot ovat olleet hieman alhaiset, joten olen reilun kuukauden syönyt nyt rautalisää ja huomaankin vaikutuksen pikkuhiljaa omassa jaksamisessa. Pissalla juoksen vuorokaudessa noin 35 kertaa. Saatan EDELLEEN välillä unohtaa masun olemassa olon. Liikkuminen ei tuota vielä ongelmia, mutta bikinirajojen sheivaus menee jo suht sokkona. Tykkään jopa silitellä massua ja tunnustella beibin liikkeitä. Yritän ajatella että, tämä on hyvin todennäköisesti viimeinen kerta kun tulen tämän kaiken kokemaan.

Odotan synnytystä NIIN paljon. Lähden samalla rennolla asenteella kun Feffenkin kanssa. Ainut oikea toive on saada beibi ja pimppi ehjinä synnytyksessä. Luotan ammattilaisiin ja otan vinkkejä heiltä vastaan. Tärkeintä on itse pysyä mahdollisimman rentona.

Yhtäkään vauvan vaatetta en ole pessyt, sairaalakassi on tässä vaiheessa vielä ajatuksen asteella ja raskausvaatteitakin on ostettu ihan kokonaiset 2kpl koko raskauden aikana. Itseasiassa kaikki beibin vaatteet ja tavarat turvakaukalosta lähtien on vielä tässä vaiheessa vuokravarastossa odottamassa uuden kodin valmistumista.

Huomenna tirautan varmasti kyyneleen tai kaksi, kun juhlimme työporukalla läksiäisiäni. Voi jehna. Miten kummassa nuo tyypit pärjää ilman minun kaltaistani persoonaa toimistolla?! 😉