Toipuminen on alkanut

Pääsin tiistaina puoliltapäivin kotiin. Lääkäreiden ohjeet oli simppelit. Haavaa pitää huuhdella useita kertoja päivässä. Vatsan toiminta pitää yrittää pitää kunnossa ja sain reseptit muutamaan eri kipulääkkeeseen. 

Kerroin lääkärille olevani treeni hullu ja kysyin tietenkin heti milloin pääsen treenaamaan. Vastaus yllätti. Voin heti tehdä kaikkea mitä jaksan ja tuntuu hyvältä. 🙀 

Totuus on kuitenkin tämä…

Aamut on ollut pahimpia. Sairaalassa oli vahvempi lääkitys. Kun Heikki eilen lähti töihin, olin jo hyvin lähellä heittää hanskat tiskiin. Pojan pukeminen sattui, kävelin kuin etana ja kipua tuntui koko ajan. Enpä ollut muistanut ottaa särkylääkettä. Jotenkin sitä myös kokoajan ajattelee, ettei halua olla kenellekään vaivaksi. Pitäähän minun oma lapseni kyetä hoitamaan. Otin särkylääkkeen ja nukuin päiväunet Feffen kanssa. Olin muuten tuon jälkeen taas kuin uusi ihminen. 

Toinen lääke mitä minulle määrättiin oli kolmiolääke. En tuota uskalla ottaa ollessani Fefun kanssa kahdestaan. 

Mieli on tällä hetkellä vähän maassa. Harmittaa koko tilanne. Katselen muiden treeni kuvia kateellisena ja tajuan etten ihan heti kyllä itse kykene minkäänlaiseen urheilusuoritukseen. 

Harmittaa Felixin puolesta kun mamma välillä hermostuu. Eilen poika heitti ensin makaroonit ja seuraavaksi sipulisilput lattialle. Siinä sitten irvistellen kyykkäsin niitä lattialta. Eihän Feffe kuitenkaan ymmärrä, että mammalla on pipi. 😞💗

Olin ennen tätä todella tyytyväinen kroppaani. Nyt laahustan kotona rumissa sairaala pikkareissa, löysissä collegehousuissa ja päivittelen miten paino on jo alle viikossa noussut melkein 2kg! (Enkä sairaalassa olon aikana saanut oikein kunnolla edes ruokaa)  Tsempit vaan Heikille! 😂😉

Jos jotain positiivista tästä tilanteesta voi repiä niin ihana hoitohenkilökunta joka minulla oli Peijaksessa. Toimenpide pelkän paikallispuudutuksen kanssa oli todella paljon pahempaa kuin synnytys. Luojan kiitos vierelläni oli ihana Oulun murretta puhunut hoitaja, joka koko ajan kyseli jaksanko ja tsemppasi.

Osastolle(K1) päästyäni sain kokoajan tarvittaessa apua. Erityskiitos hoitajalle joka minulla oli molempina sairaala öinä. Esitin hänelle hirveät määrät kysymyksiä ja hänellä tuntui olevan kaikki aika vastata kysymyksiin. Hän sai oloni rauhalliseksi, vaikka varsinkin leikkausta edeltävänä iltana olin todella ahdistunut. Minulla ei ole Peijaksen toiminnasta tai hoitajista mitään moitittavaa. Kaikki sujui nopeasti ja henkilökunta oli ystävällistä. Harmittaa oikein, että yleensä kuulee sairaalasta pelkkää negatiivista. 

Anteeksi negatiivisuuteni! Kestää aikaa hyväksyä tilanne. Kyllä täältä vielä noustaan. 😊

Terveisiä sairaalasta

Blondi puhuu taas suoraan, varoitus!

Läheisimmät ihmiset, sekä instagram seuraajani tietävätkin, että olen sunnuntaista saakka ollut Peijaksen sairaalassa.

Perjantai iltana tunsin outoa kipua takapuolessani. Ajattelin, että alushousuni olisivat hanganneet. Kipu kuitenkin yltyi. Lauantaina käytiin vielä perheen ja siskon perheen kanssa viettämässä päivä Huimalassa. Oli ihan super hauskaa! Lauantai iltana kipu kuitenkin paheni ja luulin kärsiväni elämäni ensimmäistä kertaa peräpukamista. (Sori, tämä pahenee)

Sunnuntai aamuna en pystynyt enää edes makaamaan ilman kipua, joten varasin varmuuden vuoksi lääkärin. Sanoin pikaiset heipat Heikille ja Felixille, otin mukaan vain lompakon ja puhelimen. 

Diacorissa lääkäri totesi nopeasti ettei pukamilta kuulosta. Minulta löytyi iso kyhmy takamuksesta, joka oli täynnä nestettä. Sain samantien lähetteen Peijaksen kirurgiselle osastolle. Itkien lähdin ajamaan kohti Peijasta, kun en yhtään käsittänyt mistä oli kyse. Kyhmystä tulee aina mieleen kasvain!!!

Peijaksessa hommat eteni kokoajan nopeasti. Minulta otettiin paljon erilaisia kokeita. Lopuksi lääkäri yritti paikallispuudutuksella leikata viillon ja tyhjentää kyhmyn tällä tavoin. Toimenpide oli kuitenkin aivan liian kivulias ja kyhmy odotettua suurempi, ettei tuo onnistunut. Jäisin yöksi sairaalaan. Tässä kohti vedin taas yhdet itkut ja totesin hoitajalle, etten edelleenkään ymmärrä mistä on kyse. Lääkäri selitti, että jostain syystä ihoni alle on muodostunut onkalo, josta pääsee bakteereja ja eritteitä. Yksi syy voi olla karvanpoistossa, mutta minut tullaan ilmeisesti myöhemmin myös tähystämään, jotta voidaan sulkea pois mahdollisuus suolisto sairaudesta. Takamustani on ronkittu jos minkälaisilla värkeillä. Jos jotain tässä on opittu, niin se että en kaipaa peppuuni mitään ylimääräisiä vehkeitä. 😄🙈

Maanantaina minut nukutettiin ja leikattiin täällä Peijaksessa. Kyhmy saatiin tyhjennettyä, mutta haava jätettiin auki, jotta nesteet ja veri pääsee pois. Samalla pyritään saamaan tuo onkalo sulkeutumaan itsestään, jottei sama enää toistuisi. Avohaava pelottaa kovasti. Ymmärrän, että tulehdusriski on järkyttävän suuri haavan sijainnin vuoksi. Haavaa tulee suihkuttaa todella usein ja treenit on tältä mimmiltä treenattu vähäksi aikaa.

Nämä kolme päivää ovat olleet kuin elokuvaa katselisi. Meidän piti sunnuntaina viettää ihana päivä perheen kanssa ja minun piti aloittaa pitkästä ainaa kunnon kyykkytreenit. I love me-messuillekin olisin halunnut mennä moikkaamaan tuttuja ja katselemaan mutta enpä sinne asti päässyt. Tässä on taas ymmärtänyt miten nopeasti kaikki voi muuttua. Terveyttä ja läheisiään pitää osata arvostaa joka päivä!

Miksi kirjoitan tästä aiheesta kaikkien nähtäville? Mielestäni asioista pitää pystyä puhumaan. Myös niistä noloista. Ehkä täällä onkin joku joka on kokenut saman? Tai joku joka saa tästä vastauksia mikäli samanlaisia oireita ilmaantuu. 

Suuri kiitos siitä, että uskallan olla avoin asiasta kuuluu Teemu Ramstedtille. Olen seurannut pitkään Teemun sitkeää työtä IBD sairausten ”keulakuvana.” Olen tajunnut, että vaikka kyse on nolosta aiheesta niin miksi sitä pitäisi salailla? 

Bloginikin perustuu todella paljon treenaamiseen, joten koin, että pakkohan minun on teille lukijoilleni kertoa rehellisesti miksi yllättäen tuleekin treenitaukoa! 

Läheiseni ovat olleet ihania ja kannustavia. Saatan tarvita apua Felixin kanssa nyt alkuun kun Heikki menee takaisin töihin. Apukäsiä onkin jo tarjoutunut ihana määrä. Kiitos! Eilen ystäväni tupsahti vielä leikkauksen jälkeen yllättäen tässä käymään. Ihana 💗 

Pari seuraavaa viikkoa tulee varmasti olemaan pelottavia, stressaavia ja raastavia. Pyrin hoitamaan haavaa paremmin kuin hyvin. Koitan olla vaipumatta masennukseen vaikken treenaamaan pääsekään. Jos nyt hoidan toipumisen kunnolla on minulla loppuelämä aikaa juosta. 😄 Kannustavia sanoja varmasti tarvitaan tulevinakin viikkoina. 😅

Kiitos vielä kaikille tsempeistä ja erityisesti Heikille kun on pitänyt Feffestä yksin huolta. 💗 Tänään mamma pääsee poikiensa luokse parantelemaan peppuaan! 

Pitäkää itsestänne hyvää huolta! ✌🏽️💗