Ketä minä miellytän?

Aihe tuli mieleen perjantaisesta Peacock teatterin sketsi aiheesta. Täydellinen nainen/mies (tai ainakin somessa).

Sketsin mukaan olen itse suht lähellä täydellistä naista. Liikun, leikin lasten kanssa, leivon, laitan ruokaa MUTTA valitettavasti en täytä kriteereitä sillä sisälläni ei asu minkään sortin Kon Mari innostujaa tai rakkautta siivoukseen.

Jaamme sosiaalisen mediaan paloja elämästämme jolla toivomme muiden pitävän meistä ja näyttävämme hyvältä seuraajiemme silmissä. Teen sitä myös itse. Facebookiin jaan pääsäätöisesti yhteisiä asioita Felixin kanssa, instagramiin jaan enimmäkseen treenejäni sekä perus arkea. Harvemmin kuitenkaan mainitsen riitoja Heikin kanssa tai omia epävarmuuksiani.

Kysyin instagram seuraajiltani mitkä 3 asiaa heidän mielestään tekee täydellisen naisen. Vastauksia tuli molemmilta sukupuolilta, mutta enemmän naisilta. Yksi asia joka nousi ylitse muiden niin naisten kuin miesten vastauksissa oli itsevarmuus. Omasta mielestäni itsevarmuus näyttäytyy parhaiten sillä, että ihminen uskaltaa olla oma itsensä, mutta samalla välittää muista ihmisistä. Itsevarmuutta ei ole pönkittää omia tekojaan tai itseään lyttäämällä muita. Itsevarmuutta on nähdä oma ainutlaatuisuutensa muiden rinnalla.

Yksikään vastaajista ei sanonut täydellisen naisen olevan mahtava kokki, sporttinen tai isotissinen. Ainoat ulkonäköön viittaavat asiat liittyivät hymyyn. Sosiaaliseen mediaan jaamme vain ne palat itsestämme joissa uskomme näyttävämme muiden silmissä hyvältä. Yritämme vahvistaa tuota tärkeää ominaisuutta itsessämme, itsevarmuutta, saamalla muilta kehuja toiminnastamme. Samalla saatetaan kuitenkin lytätä jonkun muun itsevarmuutta näyttämällä elämästämme vähän liiankin ruusuista kuvaa. En minä aina sporttaa vaikka somessa annan ymmärtää etten perseelläni koskaan istukaan. Itse mietin usein, että minun puutteitani ovat ehdottomasti epäsiisteys ja suorasanaisuus. Olen naiseksi liian suorasanainen ja avoin enkä jaksa aina välittää mitä muut ajattelee. Heitän härskiä huumoria ja puhun ääneen mitä ajattelen. Nauran myös usein ja kovaa. En häpeile vartaloani vaikka sekään ei täydellinen ole. Heikki saa harvase päivä kehottaa minua pukemaan housut jalkaan koska kävelen kotona puolialasti verhot auki. Jos naapurin Pekalla ei oikeasti ole muuta tekemistä niin katsokoot tai jos Pirkkoa vituttaa, voi aina kääntää katseensa muualle. Täydellinen nainen on hillitympi. Nämä piirteet ovat kuitenkin osa minua.

Keskustelimme asiasta kotona ja totesimme, että ulkonäöllä on vaikutusta oikeastaan alkuvaiheessa, mutta kun ihmisen oppii tuntemaan alkaa ulkonäkö joko miellyttämään luonteen vuoksi enemmän tai vähemmän. Itsevarmuus, empaattisuus ja aitous tekevät ihmisestä myös ulkoisesti kauniin.

Yksi seuraajistani totesikin, ettei hän usko täydellisyyteen. En itsekään usko täydellisyyteen. Tärkein henkilö jota ensin täytyy miellyttää on itsensä. Somessa voitaisiin enemmän keskittyä epätäydellisyyteen. Aitouteen. Omiin vahvuuksiin. Eikä aina miettiä mitä muut minulta toivoisivat. Eihän kaikki voi eikä pidäkään mahtua samaan muottiin?

Sosiaalisen median täydellisen naisen normeihin kuuluu myös olla mahdollisimman aikaansaava. Miksi? Niinkun ei jokatoinen meistä muutenkin olisi lähellä burn outia arjen hektisyydessä. Itse ihailen niitä jotka ottavat arjessa hetkiä itselleen, syövät keskellä viikkoa palan suklaakakkua ja pysähtyvät suorittamasta elämää.

Pyrittäisiinkö jatkossa jakamaan someen myös niitä epätäydellisiä hetkiä elämästä? Kukaan meistä ei koskaan tule olemaan täydellinen, josko siis keskityttäisiinkin enemmän nauttimaan tekemistämme asioista miettimättä miltä ne vaikuttavat muiden silmissä.

Kivaa viikonloppua kaikille! ❤

Kelpaat kelle vaan

Törmäsin facebookissa muutaman vuoden takaiseen postaukseeni ”kerro mitä kaikkee naisen tulee olla.” Tuolloin kirjoitin lähinnä raskauden painontarkkailusta ja sen herättämistä fiiliksistä.

Meikäläisen vartalo on tuon jälkeen kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Tissit on pienentyneet varmasti kaksi kuppikokoa ja sanotaanko näin, että niistä näkee mitä painovoima tarkoittaa.

Olen viimeisen vuoden aikana kuullut elämäni ensimmäisen kerran minusta puhuttavan ”pienenä.” Ehkä kauneinta mitä minulle voi sanoa. 🤣🙈 Olen viimeisen vuoden aikana saanut kehuja siitä mihin kuntoon olen kroppani saanut, mutta samalla myös vihjailuja syömishäiriöstä. Niin, että kertokaa ihmeessä sitten kun kaikille kelpaa.

Vatsalihakseni näkyvät oikeassa valaistuksessa ja hyvän treenin jälkeen elämäni ensimmäistä kertaa. 90% ajasta olen tällä hetkellä tyytyväisempi vartalooni kuin koskaan ennen. Silti olen edelleen myös todella epävarma. Täällä reissussa hotellin henkilökunta kommentoi treenattua kroppaani. Eräs luuli minua painijaksi ja otin tuon heti negatiivisena kommenttina. Toinen kysyi Heikiltä mitä treenaan kun minulla on leveämmät hartiat kuin Heikillä. Ei ehkä ihan se tapa miten haluan minua kehuttavan. Eh, mutta miksi sitä ei vain kykene ottamaan kommentteja positiivisesti?

Jos joku on niin ystävällinen, että viitsii kehua minua tarkistan ensimmäisenä vittuileeko kyseinen ihminen minulle!? Että ootko sä nyt hyvä ihminen tosissas? Minäkö?

Uudet biksuni ovat vihdoin sellaiset mitä olen pitkään etsinyt. Suht pienet, ettei rusketusrajat yletä ihan polviin saakka. Heikki on ihan kauhuissaan. Perse pitäisi kuulemma peittää. Paljastavuus on miesten mielestä just jees. Kunhan kyseessä ei ole oma vaimo. 😅 Meikäläinenhän on heti miettimässä, että häpeekö se nyt mua? Mutta ilmeisesti kyseessä on kuitenkin vaan joku uros ihmisen puolustusvaisto joka herää.

Naiset kiroilee, että helvetti tuolla se blondi taas on perse paljaana. Huomionkipeä paskiainen. Samalla ne näpyttää kännykällä jo omaa tilausta samalta biksu firmalta. 🤣

Koita tässä nyt sitten itses lisäksi miellyttää muitakin. Mission impossible! Olenkin nyt ihan tosissani pohtinut, että jos aloittaisi ihan alkuun tämän oman päänupin miellyttämisellä, ennenkuin alkaa mieltään pahoittamaan siitä mitä muut tykkää tai on tykkäämättä. Eikä se muuta minua ihmisenä millään tavalla saako kuvani instagramissa 30 tykkäystä vai 130. Vaikka välillä tuo tosiasia meinaa päästä unohtumaan.

Kelpaan kelle vaan. Mut tärkeintä ois nyt ihan alkuun kelvata ihan mulle itelleni. 👊🏻

Some todellisuus

Päivän aikana naputan puhelinta 5min välein tsekatakseni instagramia, jossa ei yleensä tuona aikana ole ehtinyt tapahtua yhtään mitään. 🙂 Instagramia varten otetaan samasta tilanteesta 10 eri kuvaa, 5 eri asennossa. Filtterit päälle, ziljoona hashtagia ja julkaisuun. 🙂 Tykkään instastoriesta paljon, koska sitä kautta näkee ainakin joillain ihmisillä vähän todellisempaa elämää. Tästä tulee omia kuviani samoista tilanteista, joista toinen on julkaistu ja toinen syystä tai toisesta EI! Kuvaa klikkaamalla näette syyt miksi olen valinnut kuvista toisen.

 

 

 

#sometodellisuus

Kolmaspyörä

 

Ajetaan yhdessä kohti kauppaa. Radiosta tulee hauska kappale. Se herättää keskustelua. Toinen tykkää toinen ei. Matka jatkuu. Tien sivussa heiluu hullu humalainen. Yhteen ääneen päivittelemme tilannetta ja mietimme mitä kaikkea olisikaan voinut sattua. Kuulostaako tutulta? Tätä oli automatkat ennen vaan ei enää. Nykyään kuski havainnoi ja matkustaja istuu mumisten puhelin kädessä kurkkien ketkä ovat käyneet tykkäämässä uusimmasta instagram kuvasta. Huomautan asiasta ja saan aikaan puolustelua. ”Nyt meinaa vaan seuraajat vähentyä”. ”Katon nopsaa vaan”. Ihan rauhassa. Katson itse pihalle ja näen naapurin uuden aitaprojektin. Taitaa olla turha ottaa sitä puheeksi, meni jo.

Mielestäni kun olemme autossa perheen kesken on äärimmäisen epäkohteliasta keskittyä puhelimeen enemmän kuin kanssa matkustajiin. En ole syytön tässä itsekään. Amandan ajaessa saatan katsoa sähköpostin. Puolustelen, että tärkeä työjuttu jäi kesken. Varmaan jäikin mutta totuuden nimissä vain muutamina kertoina se vaatisi välitöntä asian käsittelyä. Lapsiperheen arki on kiireistä. Autossa voi olla päivän ainut hetki jakaa päivän kuulumiset tai sitten voisi vain ihmetellä lapsen kanssa ikkunasta näkyviä asioita.

Sosiaalinen media ei ole kolmaspyörä ainoastaan autossa. Se liittyy seuraan televisiosarjojen aikana, joskus ruokapöydässä, leikkipuistossa tai kahvihetken aikana. Joudun jakamaan sen kanssa jopa sänkyni.

Tunnustan, itse en pystynyt olemaan kohtuukäyttäjä. Minulla oli parhaimmillaan Facebook, Twitter ja Instgram tili. Se oli liikaa. Twitter jäi ensimmäisenä, Instgram sovellusta ei löydy puhelimestani enkä ole kirjautunut tililleni yli vuoteen. Facebook löytyy mutta sekään ei ole sovelluksena puhelimessani. Avasin sen tarpeettoman usein vaikka tiesin, ettei uusia julkaisuja todennäköisesti ollut tullut. Se sai siis väistyä. Uusia villiyksiä kuten snapchattia tai periscopea en ole aikeissa edes kokeilla.

Aloin lenkillä pohtimaan sosiaalista mediaa kilpakosijana. En ole vapaa-ajalla aina kaikkein seurallisin. Facebookista taas saa aina aikaan vilkasta keskustelua milloin mistäkin aiheesta. Piste Facebookille. Vaimoa pitäisi kehua enemmän ja rehellisyyden nimissä sen hän ansaitsisikin. Hän lataa lenkkikuvan sosiaaliseen mediaan ja 100 tykkäystä kavereilta sekä lukuisia ihailevia kommentteja ennen kuin saan suutani auki. 2-0 somelle. Tulen töistä ja aloitan kertomaan tarinaa. Vaimo keskeyttää lauseeni ja kertoo loput tarinasta. Kaverini ehti jo kirjoittaa asiasta status-päivityksen. Olin liian hidas. 3-0 somelle. Ei siis ihme, että tuo minua nuorempi haastaja saa suuren osan vaimoni ajasta. Ja rehellisesti sanottuna: Olen mustasukkainen.

Kantamme sosiaaliseen median käytöstä eri tilanteissa eroaa jo paljon. Mielipiteemme siitä, mitä yhteisestä lapsestamme saa julkaista eroaa sekin jo jonkin verran. Kuka päättää mikä on oikein? Olen toisinaan tunnettu vanhakantaisesta ajattelustani. Ehkä siis olen väärässä? Fossiili, joka seisoo perheenjäsenten henkilökohtaisen kehityksen tiellä?

Sosiaalisesta mediasta puhutaan jo riittävästi ilman tätäkin kirjoitusta. Tämä olikin jälleen kerran vain yksi keskustelun avaus sinulle vaimoni. Jotain pitäisi tehdä. Mulla on ikävä sun kanssa käytäviä keskusteluja.

Ironisinta tämän kirjoituksen osalta on se, että jos vaimoni tekstin julkaisee tulee suurin osa lukijoista löytämään sen sosiaalisen median kautta. Jos siis luet tätä kysyn sinulta: Missä tilanteessa olet? Onko miehesi, vaimosi tai lapsesi vieressä? Saatoit juuri menettää hetken, jonka muut ympärilläsi  olevat muistavat vielä eläkepäivinään. No lue siitä vaikka Facebookista.

 

Vieraileva kirjoittaja: Heikki, Amandan aviomies, Felixin isi

img_7435