Synnytys ja kotiutuminen

Ou jeah. Juuri se teksti minkä varsinkin jokainen miespuolinen lukija, jolla ei vielä ole omia lapsia, haluaa lukea. 🙂

Viimeiseksi jäänyt raskaus kuva. Ennen sairaalaan lähtöä.
Viimeiseksi jäänyt raskaus kuva. Ennen sairaalaan lähtöä.

Heräsin keskiviikko aamuna siihen, että selästä kulki outoja tuntemuksia vatsaan. Aamutouhuja tehdessäni tiesin, että nämä ovat niitä oikeita supistuksia ja ilmoitin asiasta miehelleni. Supistukset olivat heti suht säännöllisiä, 5-7min välein ja kestoltaan aluksi noin 30 sekuntia.

Lenkillä tehostamassa supistuksia. Tyylikäs mama! :D
Lenkillä tehostamassa supistuksia. Tyylikäs mama! 😀

Mieheni tuli jossakin vaiheessa päivällä kotiin ja odoteltiin siinä telkkaria katsellen muutoksia voinnissa. Välillä kävin suihkussa helpottamassa oloa. Illemmalla kävimme kävelemässä aika maastoisella polulla ja siinä vaiheessa supistukset olivat jo niin kovia, että muutama ärräpää taisi tuossa loppulenkistä päästä.

Limatulppa irtosi kotona. Illalla 21.30 aikaan totesin etten enää pysty kotona olemaan ja soitimme kättärille, että tulemme nyt.

Kättärillä oltiin kello 22.10. Ensin oltiin puolisen tuntia käyrillä ja minun todettiin olevan jo 6cm auki. (Jos ette tiedä mitä tämä tarkoittaa laittaakaa se googleen).

Käyrillä
Käyrillä

Suihkuttelin vielä sairaalassakin ja kokeilin ilokaasua. Ilokaasusta tuli sellainen olo kuin olisi ensimmäistä kertaa 9 kk juomattomuuden jälkeen ottanut pari siideriä. Tämä rupesi minua myös huimaamaan, joten en kokenut siitä kovinkaan helpottavaksi.

Ollessani 9cm auki pyysin saada epiduraalin. Tämä annettiin tässä vaiheessa kuulemma jo kiireellisesti. Sen jälkeen puhkaistiin kalvot, joka sai lapsivedet mukavan lämpöisesti lorahtamaan jalkojen välistä. Ihan hörhöä mutta vesien meno helpotti omia supistuksia sillä, että keskityin välillä siihen lorahduksen tunteeseen niin, että kipu unohtui. Siinä sitten välillä odoteltiin ja välillä lisättiin epiduraalia.

Epiduraali <3
Epiduraali ❤

Kun kolmas epiduraaliannos oli annettu, istutettiin minut haarat levällään ämpäriä muistuttavaan kapineeseen. Siinä piti ”pinnistää niinkuin kakkaisi” samaan aikaan kun tunsi supistuksen. Ämpärissä istuin noin 30 minuuttia, kunnes totesin että nyt ei enään pysty. Tarkistettiin tilanne ja todettiin, että päälaki näkyy jo. Sitten sain alkaa ponnistamaan. Ponnistin puoli-istuvassa asennossa niin, että puristin polviani käsillä kohti rintaa. By the way. Crossfitistä tässäkin hyötyä. Kätilö totesi ”herranen aika sinähän venyt” kun vedin polvet kohti rintaa. Emme tässä vaiheessa vielä puhuneet alakerran venyvyydestä, joka sekin myöhemmin osoittautui hyväksi.

Ponnistusvaihe kesti kaikenkaikkiaan 14min. Oli mielestäni ihan lastenleikkiä supistuksiin verrattuna. Pää tuli 3 ponnistuksella ja loppu vartalo yhdellä.

Nopeammin kun huomasinkaan, oli sylissäni ihanasti itkevä pienen pieni ihme. Itku taisi päästä kyllä mammalla ja isilläkin.

Minulla oli aivan mieletön kätilö. Sain todella hyviä ohjeita koko ajan ja mikä parasta, selvisin ilman yhden yhtä tikkiä. Mieheni oli maailman paras tuki synnytyksessä. Hän kannusti, tsemppasi JA muistutti ponnistaessa painaa leukaa rintaan.

Aamupalan nautittuamme, pääsimme osastolle. Sairaalassa olo ei ollut mitään nautintoa. Varsinkin yöt ahdistivat minua todella paljon. Kaipasin miestäni ja vauvalla oli aika itkuisia yöt sairaalassa kun maito ei vielä ollut noussut.

Työ tehty. Palkinnosta nauttimaan osastolle. <3
Työ tehty. Palkinnosta nauttimaan osastolle. ❤
Pikku käärö, sairaalan jätti vaunuissa. :)
Pikku käärö, sairaalan jätti vaunuissa. 🙂

Launtaina pääsimme kotiin. Nämä pari yötä vauva on nukkunut hyvin. Yöllä herätään pari kertaa 3-4 tunnin välein syömään ja jatketaan unia.

Valmistaudutaan kotiin lähtöön.
Valmistaudutaan kotiin lähtöön.

IMG_9027

Tässä kohtaa pakko taas leijua mikä mies minulla on. Tiedän, että jotkut lukijat kohta jo luulevat minun keksineen koko miehen. 😉 Sairaalassa olon aikana tuntui, että hän teki kaiken muun paitsi imetyksen. Eilen sain nukkua melkein 2h päiväunet kun hän vahti poikaa. Hoen koko ajan, että teen kaiken äkkiä. ”Käyn äkkiä pissalla, käyn äkkiä suihkussa, syön äkkiä”. Miehelläni on kuitenkin homma niin hyvin hanskassa, ettei minun todellisuudessa ole kiire hoitaa näitä asioita. Kiitos Heikki! Tiedän jo nyt että olet paras mahdollinen isä Felixille.

RAKASTAN <3
RAKASTAN ❤

Onnellisuuden tunne on tällä hetkellä niin suuri, ettei sitä voi sanoin kuvailla. En välitä miltä oma kroppani nyt näyttää, onko tilillä riittävästi rahaa tai onko kotona vieraille tarpeeksi siistiä. Minulla on vieressäni kaksi niin rakasta ihmistä, etten voi lakata miettimästä miten onnekas olen. Saamme nyt viettää kuukauden laatuaikaa yhdessä ja totutella uuteen arkeen. Olen tällä hetkellä rakastanut jokaista minuuttia.

Loppuun vielä muutama vinkki tuleville synnyttäjille.

– Alkakaa hyvissä ajoin öljyämään välilihaanne.

– Kuunnelkaa mitä kätilönne teille ohjeistaa.

– Epiduraali tekee synnytyksestä siedettävän.

Tänään päästiin myös ekalle vaunulenkille. Olipa ihana päästä vähän liikkumaan. (Ja kokeilemaan meidän super ihania Emmaljunga vaunuja) 🙂

Eka kärrylenkki!
Eka kärrylenkki!

Tupla täti!

Ylpeä tupla täti ilmoittautuu. Sydän pakahtuu onnesta ja ylpeydestä kun isosisko saattoi viime yönä maailmaan toisen prinsessansa. Voi kun pääsisin näkemään kun isosisko kohtaa pikkusiskonsa ensimmäistä kertaa. 🙂

Minun ja siskon ensimmäisen prinsessan ensikohtaaminen 3v sitten :) <3
Minun ja siskon ensimmäisen prinsessan ensikohtaaminen 3v sitten 🙂 ❤

Taitaa vadelmanlehti tee olla aikamoista taikajuomaa. Join itse sitä viikonloppuna. Sunnuntaina ja maanantaina alkoi supistelemaan kävellessäni kaupassa. Säikähdin sen verran että pari päivää täytyy ottaa iisimmin ja teet saa jäädä kaappiin odottamaan kesäkuuta. Siskolleni vein samaa teetä sunnuntaina ja maanantaina päivällä alkoi jo supistukset. 😀

tee

Eilen olin kirjoittamassa blogi postausta miten hyvältä on taas kropassa tuntunut pieniä selkäkipuja lukuunottamatta. Miten istuminen on pahinta ja treenaamisessa tulee paras olo. Perjantaina ja lauantaina oli hieman hikisemmät treenit. Kelkanvetoa ja Lumberjack 20.

Lumberjack 20:

20 Maastavetoa 35kg

400m soutu

20 Kahvakuula heilautusta 12kg kuula

400m soutu

20 valakyykkyä 25kg

400m soutu

20 burpeeta

400m soutu

20 leukaa kumpparilla

400m soutu

20 boksiaskellusta

400m soutu

20 käsipaino rinnallevetoa 20paunaa

400m soutu

Kelkantyöntö mamma versiona oli oikein oiva rattaiden työntö treeni :D
Kelkantyöntö mamma versiona oli oikein oiva rattaiden työntö treeni 😀

lumber

Sunnuntaina sitten selkä oli aika kipeä ja tosiaan huonekalukaupoilla tuntui supistelua. Joten nyt on pakko ottaa iisiä koska raskautta olisi vielä noin 2,5kk jäljellä. Voi olla että tässä vaiheessa himmailen treenejä ihan kunnolla loppua kohden. Olotilan mukaan.

Työt stressaa. Mietin että pitää nyt tehdä hyvää tulosta niin minut halutaan takaisinkin. Mietin mitä unohdin tehdä töissä ja mitä kaikkea tulee tehdä ennenkuin jään pois. Viikolla yöunet on todella katkonaisia ja viikonloppuisin nukun kuin tukki. Stressiäkö!? No töitä olisi vielä 5 viikkoa jäljellä ja toivon pystyväni olemaan sen ajan loppuun asti.

Eilen kävin uudelleen mittauttamassa kilpirauhasarvoni ja hyvällä tuurilla saan huomenna tietää tuloksia. Olen saanut facebook ryhmistä paljon kohtalotovereilta kannustavia sanoja ja mikäli lääkäri niin toteaa niin aloitan lääkityksen mukisematta.

Katselin hieman kauhuissani taas paljon puhuttua Fitnesspäiväkirjat ohjelmaa. Olen saanut nähdä läheltä suloisen siskontyttöni kasvua pienestä vauvasta, erittäin itsenäiseksi 3 vee tytöksi. Se on uskomatonta miten pieni lapsi kuulee kaiken mitä aikuiset puhuu, miettii asioita pienessä päässään ja ottaa vanhemmista mallia. Olin KAUHUISSANI kun ohjelman eräs tähti käveli kotona alusvaatteillaan, poseerasi ja keskusteli valmentajansa kanssa mistä pitää mitäkin parantaa. Samalla hänen pieni suloinen tyttärensä pyöri jaloissa ja katseli ihmeissään mitä naiset touhuavat. Arvostelevat vartaloita. Ihan normaalia tänä päivänä. Mielestäni se ei kuitenkaan kuulu pienten tyttöjen maailmaan.