Synnytys

Hyvää kannattaa odottaa, niinhän sitä sanotaan. Torstaina soittelin itselleni jo yliaikaiskontrollia naistenklinikalle kun henkinen jaksaminen alkoi olla jo aika kovilla. Saatiin aika maanantai aamulle kun raskausviikko 41+6 tulisi täyteen. Viikonloppuna yritettiinkin sitten häätää herraa ylimäki juoksuilla, saunalla ja ties millä. Viikon verran oli ollut öisin välillä niin napakoita supistuksia, että olin Heikille jo ilmoittanut, että nyt varmasti syntyy, mutta nuo katosivat aina aamuun mennessä. Minä olin suostunut 9 kk odotukseen, en 9,5kk!

Sunnuntai-Maanantai välisenä yönä tapahtui kuitenkin ihme. Heräsin puoliltaöin tuskahiessä kovaan supistukseen. Kerroin tästä Heikille, jätin hänet nukkumaan ja menin itse olohuoneeseen jumppapallon kanssa seurailemaan tilannetta. Supistukset oli tuolloin 7-10min välillä. Kello 2 paikkeilla herätin Heikin ja ilmoitin, että pikkuhiljaa saisi soitella siskolleen joka oli luvannut pitää Fefestä huolta synnytyksen ajan. Alapäässä oli todella kova paineen tunne ja totesinkin, että sängyssä oli mukavempi maata ja ottaa supistuksia vastaan. Kokeilin tens laitetta, mutta en saanut tuosta hirveästi hyötyä koska supistukset tuntuivat eniten vatsassa ja paineen tunteena.

Fefu heräili kun juteltiin ja touhuttiin. Kello 3 jälkeen supistukset kovenivat sietämättömiksi ja väli tiheni yhtäkkiä alle 5minuuttiin. Soitin sairaalaan, josta saimme luvan tulla heti kun haluamme. Auringon noustessa lähdimme viimeisen kerran ajelemaan 3 henkisenä perheenä. Fefu hyppäsi kyydistä Arabianrannassa josta me jatkoimme Heikin kanssa Naistenklinikalle.

Sairaalaan kirjauduttiin 5 aamulla. Jouduttiin ehkä reilu 5minuuttia odottelemaan kätilöä, mutta jestas tuossa vaiheessa kun supistukset tulevat 2 min välein sekin aika tuntui pitkältä. Kätilö huomasi nopeasti, että synnytys on jo pitkällä, joten marssittiinkin suoraan synnytyssaliin jossa katsottiin kohdunsuun tilanne ja Beibin sykkeet. Olin 5cm auki, vauvan sykkeet olivat hyvät mutta supistukset tulivat tiheään.

Kätilömme oli varmasti kokenut. Hän toimi todella tehokkaasti ja sanoikin meille, että tämä vauva tulee täältä vauhdilla. Olin heti sairaalaan tullessani kertonut toiveen saada epiduraalin, joten kätilö valmisteli heti kaiken ja soitti anestesialääkärin paikalle. Epiduraalin laitto meni näppärästi ja vaikutus alkoi noin 10 minuutissa. Ennen epiduraalin laittoa ilmoitin, että nyt on päästävä isolle hädälle, mutta kätilö toppuutteli ja käski pysymään sängyllä jos haluan pystyä saamaan puudutuksen. Hän tiesi, että vauva se siellä painaa ja tuo vessassa käyminen olisi voinut aiheuttaa kalvojen puhkeamisen joka olisi saattanut nopeuttaa synnytystä ja estää epiduraalin saamisen.

Sain epin kello 5.41 heti kello 6 jälkeen supistuksia en enää tuntenut ollenkaan. Kipu ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan, sillä tuo kova paineen tunne tuntui joka supistuksen aikana. Kello 6:40 halusin päästä hieman jaloittelemaan, tuossa huomasin kuitenkin nopeasti, että paineen tunne sen kun lisääntyi. Käskin Heikkiä lepäämään. Enkä usko, että kumpikaan meistä tajusi miten nopeasti synnytys eteni vaikka kätilö joka hetki hoki, että tämä vauva on kyllä pian täällä. Sairaalaan tullessamme minusta otettiin steptokokki näyte, joka tässä vaiheessa todettiin positiiviseksi ja minulle aloitettiin heti antibiootti lääkitys suoneen. Hieman kello 7 jälkeen ilmoitin, että nyt on pakko päästä ponnistamaan. Kätilö kurkkasi hameeni alle ja kysyi saako hän puhkaista kalvot. ”Kyllä, kiitos.” ja POKS. Kätilö sai naamalleen kaikki ihanat kalvo limat ja ehti todeta, ettei eläissään ole nähnyt niin kovaa kalvoa joka on kovempi kuin lapsen pää. Siitä sain luvan samantien alkaa ponnistamaan. Kokonaiset 5 minuuttia sain ponnistaa kunnes vauva oli ulkona ja alkoi samantien itkemään reippaasti. Olin kätilön kanssa ehtinyt jutella, että toivon hänen tukevan välilihaani kunnolla ponnistus vaiheessa ja antamaan tarkat ohjeet milloin ponnistaa ja milloin lopettaa. Yhteistyömme sujuikin loistavasti ja tämä mamma selvisi tästäkin synnytyksestä naarmuitta. Halleluja!

Sain vauvan heti rinnalle jossa pikku herra ottikin samantien tissiosaston haltuun. Siinä saatiin tunnin verran ihmetellä toisiamme jonka aikana ponnistin myös istukan oksitosiinilla avitettuna.

Koska Beibistä piti ottaa EKG sydänsairauteni vuoksi, emme valitettavasti päässeet potilashotelliin. Huoneessani oli 3 muuta vauvaa ja äitiä samaan aikaan. Tuota käytäntöä jaksan ihmetellä. Mielestäni on todella stressaavaa viettää aikaa 3 tuntemattoman ihmisen ja vastasyntyneiden kanssa. Yö aikaan kaikkien vauvat itkevät eri aikaan ja osa tarvitsee hoitajia enemmän kuin toiset. Toivoisin itse mahdollisimman stressitöntä ympäristöä vauvan ensi hetkinä. Onneksi me päästiin kotiutumaan jo 1 vrk iässä. Hoitajat osastolla olivat aivan ihania. Iso plussa vielä omalle hoitajalleni jonka kanssa sain puhua ruotsia osastolla ollessani, hän teki myös kiireestä huolimatta kaikkensa, että olomme olisi mahdollisimman mukava ja vauhditti parhaan mahdollisin tavoin kotiin pääsyämme. Iltahoitaja taas oli sama ihana rouva joka oli ollut hoitajana myös Felixin synnyttyä. Tunnistin naisen heti ulkonäön ja varmojen otteiden perusteella.

En edes uskaltanut toivoa, että voisin saada toisen yhtä upean synnytyskokemuksen kuin ensimmäisellä kerralla. Tälläkin kertaa annoin kokemuksesta arvosanan 10/10. Naisvartalo on uskomaton. Näin 4 päivää synnytyksestä pitää välillä oikein muistutella itseään siitä, että synnytyksestä on vasta muutama päivä aikaa. Mahakin on lähtenyt jo hyvin palautumaan vaikka se oli jo toisen kerran venytyksessä. Imetys on myös lähtenyt kivuttomammin käyntiin kuin 4 vuotta sitten. Vauveli vain on pikkuinen yösyöppö, johon meidän perheessä ei oikein olla totuttu. Onneksi on hormoonit.

Loppuun vielä Amtsin 5 vinkkiä jokaiselle tulevalle synnyttäjälle:

1. Luota itseesi. Uskon, että omalla pääkopalla on iso rooli synnytyksessä ja sen etenemisessä. Jos jännität tai pelkäät, pistää kroppakin takuuvarmasti vastaan.

2. Luota kätilöihin. He ovat ammattilaisia ja tekevät varmasti kaikkensa, jotta synnytyksesi menisi mahdollisimman helposti ja turvallisesti.

3. Epiduraali on taivas. Muista kuitenkin, että menee noin 30 minuuttia ennenkuin sen vaikutus tuntuu täysin.

4. Aloita välilihan öljyäminen hyvissä ajoin. Kahdesta synnytyksestä naarmuitta selvinneenä uskon tähän 100%. Itse käytin tähän touhuun Ceridal öljyä jota hieroin joka ilta ennen nukkumaan menoa juuri sinne itseensä.

5. Jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäksi syliäsi. Ponnistusvaihe on pitkän maratonin loppusuora. Siinä vaiheessa tiedät jo maalin näkyvän. Maalissa odottaa palkinto joka on kultaakin kalliimpi.

Odotukset vs. todellisuus

 

Sain lukijalta toiveen kirjoittaa siitä miten omat ajatukset ja teot ovat muuttuneet lapsen syntymän myötä. Tämä oli mahtava idea. Yksi tärkein asia mitä olen oppinut on se, ettei koskaa pidä olettaa tai päättää mitään etukäteen. Asiat ei suurella todennäköisyydellä mene niinkuin olit ajatellut. 😂


Kun sain tietää odottavani poikaa, aloin heti suunnittelemaan tyylikkäitä asukokonaisuuksia mihin vauvan pukee. Totuus on ollut jotain ihan muuta. Bodyt on mielestäni ainoa oikea vaatetus vauvalle joka on paljon sylissä! Paidat on tähän asti ollut todella epäkäytännöllisiä. Felix usein on näyttänyt myös tyylimammojen painajaiselta. Kaverilla saattaa olla sinivihreä body ja kirkkaan punaiset sukkahousut päällään. Lapsi raukka! 🙈

 Raskaana ollessani ajattelin, että teen asioita omalla tavallani enkä kysele muilta. Whatsuppi on laulanut synnytyksestä lähtien. Ensimmäisenä olen kyselemässä siskoltani ja äidiltäni neuvoja!

 Minun piti myös olla ehdottoman tiukka siinä, että pyrin tekemään lapsen soseet itse ja pyrin välttämään sokeria lapsella. Soseita olen jonkin verran tehnyt itse. Felix syö kuitenkin myös ihan yhtä lailla kaupan soseita. Me ollaan lähes joka päivä liikenteessä ja minun mielipiteeni on se, että valmis soseet on paljon helpompi kuljettaa mukanaan. Sokereita pyritään välttämään. Felix ei vielä saa maistaa mamman karkkeja tai jäätelöitä. Pyrin valmis soseissakin ostamaan niitä, joihin ei ole lisätty sokeria. Jos kuitenkin onkin tullut ostettua sellaista joka sisältää lisättyä sokeria saa poika sen syödä. 🙂

Raskaana ollessa ajattelin, että pyhitetään kyllä miehen kanssa aikaa myös toisillemme. Vielä emme ole missään kahdestaan olleet. Tosin käymme paljon yhdessä lenkeillä niin, että F nukkuu vaunuissa ja tämä onkin tuntunut riittävän molemmille yhteiseksi ajaksi tällä hetkellä.

Olin päättänyt jo ennen lapsen syntymää, että haluan pitää itsestäni huolta myös lapsen synnyttyä ja siitä olenkin hyvin pystynyt pitämään kiinni. Tästä suuri kiitos myös miehelleni, joka on mahdollistanut minun treenaamisen. ❤

 Kasvatuksellisista asioista en vielä oikein osaa sanoa, koska Felix alkaa vasta pikkuhiljaa tulla siihen ikään, että ymmärtääkin hieman mitä hänelle puhuu ja sanoo. Huomaan kuitenkin jo nyt olevani todella lepsu. Eihän se nyt haittaa jos poika vähän taputtaa telkkaria, saahan se nyt tuota laatikkoa vähän kaivella kun ei siellä mitään lapselle vaarallista ole… Tulen olemaan vielä todella pulassa tuon vauhtiviikarin kanssa.

Olen itse yllättynyt siitä, miten ns. huoleton olen äitinä. Vauva ei estä minua elämästä. Pieni vauva oppii maailmasta meidän kanssamme. En stressaa siitä voinko lähteä jonnekin vaikka meno osuisi lapsen päiväunien tai ruokailun aikaan. Lapsi nukkuu kun on väsynyt ihan missä vain. Ruuat on myös helppo ottaa vauvalle mukaan. Luulin, että stressaisin arkea enemmän vauvan kanssa. Kokemus on kuitenkin opettanut, että kaikki on helpompaa kun ei etukäteen ota asioista kamalaa stressiä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Odotin raskaana ollessani kovasti pikkuvauva aikaa. Nyt olen kuitenkin huomannut olevani todella iloinen kun tuo aika on ohi ja meillä alkaa olla sosiaalinen ja toimelias pikkumies. Vauvat on edelleen ihania, mutta tuo pikkuvauva aika olikin yllättävän tylsää. On ihanaa kun minin kanssa voi pikkuhiljaa jo kommunikoida.

Sain tänään postissa synnytyskertomukseni. En tiedä missä se on tämän 9kk seikkaillut. Olen edelleen sitä mieltä, että olen esimerkillinen synnyttäjä. Haha! 🙂 Pääsisinpä taas synnyttämään. Vielä en kuitenkaan ole valmis taas olemaan raskaana. Löysin papereista kätilöni nimen, Päivi Vihersaari. Hän kertoi tekevänsä Kättärillä vain kesäduunia ja asuvansa muuten Ranskassa. Ihan huippu kätilö, joka teki synnytyksessäni ihan kaiken niinkuin toivoin. Minun piti kodiututtuamme laittaa hänelle erikseen kiitos mahtavasta työstä. En kuitenkaan muistanut hänen nimeään. Onkohan mitenkään mahdollista, että kiitos kulkeutuisi hänelle tämän internetin ihmeellisen maailman kautta?  Jos mulla on extra rahaa ens kerralla kun synnytän, hommaan saman mimmin itelleni kätilöksi. 😀

img_3106

Synnytys ja kotiutuminen

Ou jeah. Juuri se teksti minkä varsinkin jokainen miespuolinen lukija, jolla ei vielä ole omia lapsia, haluaa lukea. 🙂

Viimeiseksi jäänyt raskaus kuva. Ennen sairaalaan lähtöä.
Viimeiseksi jäänyt raskaus kuva. Ennen sairaalaan lähtöä.

Heräsin keskiviikko aamuna siihen, että selästä kulki outoja tuntemuksia vatsaan. Aamutouhuja tehdessäni tiesin, että nämä ovat niitä oikeita supistuksia ja ilmoitin asiasta miehelleni. Supistukset olivat heti suht säännöllisiä, 5-7min välein ja kestoltaan aluksi noin 30 sekuntia.

Lenkillä tehostamassa supistuksia. Tyylikäs mama! :D
Lenkillä tehostamassa supistuksia. Tyylikäs mama! 😀

Mieheni tuli jossakin vaiheessa päivällä kotiin ja odoteltiin siinä telkkaria katsellen muutoksia voinnissa. Välillä kävin suihkussa helpottamassa oloa. Illemmalla kävimme kävelemässä aika maastoisella polulla ja siinä vaiheessa supistukset olivat jo niin kovia, että muutama ärräpää taisi tuossa loppulenkistä päästä.

Limatulppa irtosi kotona. Illalla 21.30 aikaan totesin etten enää pysty kotona olemaan ja soitimme kättärille, että tulemme nyt.

Kättärillä oltiin kello 22.10. Ensin oltiin puolisen tuntia käyrillä ja minun todettiin olevan jo 6cm auki. (Jos ette tiedä mitä tämä tarkoittaa laittaakaa se googleen).

Käyrillä
Käyrillä

Suihkuttelin vielä sairaalassakin ja kokeilin ilokaasua. Ilokaasusta tuli sellainen olo kuin olisi ensimmäistä kertaa 9 kk juomattomuuden jälkeen ottanut pari siideriä. Tämä rupesi minua myös huimaamaan, joten en kokenut siitä kovinkaan helpottavaksi.

Ollessani 9cm auki pyysin saada epiduraalin. Tämä annettiin tässä vaiheessa kuulemma jo kiireellisesti. Sen jälkeen puhkaistiin kalvot, joka sai lapsivedet mukavan lämpöisesti lorahtamaan jalkojen välistä. Ihan hörhöä mutta vesien meno helpotti omia supistuksia sillä, että keskityin välillä siihen lorahduksen tunteeseen niin, että kipu unohtui. Siinä sitten välillä odoteltiin ja välillä lisättiin epiduraalia.

Epiduraali <3
Epiduraali ❤

Kun kolmas epiduraaliannos oli annettu, istutettiin minut haarat levällään ämpäriä muistuttavaan kapineeseen. Siinä piti ”pinnistää niinkuin kakkaisi” samaan aikaan kun tunsi supistuksen. Ämpärissä istuin noin 30 minuuttia, kunnes totesin että nyt ei enään pysty. Tarkistettiin tilanne ja todettiin, että päälaki näkyy jo. Sitten sain alkaa ponnistamaan. Ponnistin puoli-istuvassa asennossa niin, että puristin polviani käsillä kohti rintaa. By the way. Crossfitistä tässäkin hyötyä. Kätilö totesi ”herranen aika sinähän venyt” kun vedin polvet kohti rintaa. Emme tässä vaiheessa vielä puhuneet alakerran venyvyydestä, joka sekin myöhemmin osoittautui hyväksi.

Ponnistusvaihe kesti kaikenkaikkiaan 14min. Oli mielestäni ihan lastenleikkiä supistuksiin verrattuna. Pää tuli 3 ponnistuksella ja loppu vartalo yhdellä.

Nopeammin kun huomasinkaan, oli sylissäni ihanasti itkevä pienen pieni ihme. Itku taisi päästä kyllä mammalla ja isilläkin.

Minulla oli aivan mieletön kätilö. Sain todella hyviä ohjeita koko ajan ja mikä parasta, selvisin ilman yhden yhtä tikkiä. Mieheni oli maailman paras tuki synnytyksessä. Hän kannusti, tsemppasi JA muistutti ponnistaessa painaa leukaa rintaan.

Aamupalan nautittuamme, pääsimme osastolle. Sairaalassa olo ei ollut mitään nautintoa. Varsinkin yöt ahdistivat minua todella paljon. Kaipasin miestäni ja vauvalla oli aika itkuisia yöt sairaalassa kun maito ei vielä ollut noussut.

Työ tehty. Palkinnosta nauttimaan osastolle. <3
Työ tehty. Palkinnosta nauttimaan osastolle. ❤
Pikku käärö, sairaalan jätti vaunuissa. :)
Pikku käärö, sairaalan jätti vaunuissa. 🙂

Launtaina pääsimme kotiin. Nämä pari yötä vauva on nukkunut hyvin. Yöllä herätään pari kertaa 3-4 tunnin välein syömään ja jatketaan unia.

Valmistaudutaan kotiin lähtöön.
Valmistaudutaan kotiin lähtöön.

IMG_9027

Tässä kohtaa pakko taas leijua mikä mies minulla on. Tiedän, että jotkut lukijat kohta jo luulevat minun keksineen koko miehen. 😉 Sairaalassa olon aikana tuntui, että hän teki kaiken muun paitsi imetyksen. Eilen sain nukkua melkein 2h päiväunet kun hän vahti poikaa. Hoen koko ajan, että teen kaiken äkkiä. ”Käyn äkkiä pissalla, käyn äkkiä suihkussa, syön äkkiä”. Miehelläni on kuitenkin homma niin hyvin hanskassa, ettei minun todellisuudessa ole kiire hoitaa näitä asioita. Kiitos Heikki! Tiedän jo nyt että olet paras mahdollinen isä Felixille.

RAKASTAN <3
RAKASTAN ❤

Onnellisuuden tunne on tällä hetkellä niin suuri, ettei sitä voi sanoin kuvailla. En välitä miltä oma kroppani nyt näyttää, onko tilillä riittävästi rahaa tai onko kotona vieraille tarpeeksi siistiä. Minulla on vieressäni kaksi niin rakasta ihmistä, etten voi lakata miettimästä miten onnekas olen. Saamme nyt viettää kuukauden laatuaikaa yhdessä ja totutella uuteen arkeen. Olen tällä hetkellä rakastanut jokaista minuuttia.

Loppuun vielä muutama vinkki tuleville synnyttäjille.

– Alkakaa hyvissä ajoin öljyämään välilihaanne.

– Kuunnelkaa mitä kätilönne teille ohjeistaa.

– Epiduraali tekee synnytyksestä siedettävän.

Tänään päästiin myös ekalle vaunulenkille. Olipa ihana päästä vähän liikkumaan. (Ja kokeilemaan meidän super ihania Emmaljunga vaunuja) 🙂

Eka kärrylenkki!
Eka kärrylenkki!