Tempaus – sillyblondie.com

Etenee ja ei etene…

23 huhtikuun, 2014 lindbladamandaJätä kommentti

Pääsiäinen oli IHANA! Flunssa joka ei meinaa hellittää pakotti myös oikeasti aikalailla vaan olemaan. Säästyttiin herkku övereiltä, koska ei koskaan kaupasta tajuttu ostaa herkkuja. Snadisti ketutti iltasin kun alko herkkuhammasta kolottamaan mutta onneks kaupat oli niin kaukana ettei oikein voinut ajaa ostoksillekkaan. 🙂

Toivon että nämä säät jatkuis nyt tuonne lokakuun loppuun asti. Aika vähän pyydetty eikö?!

Häihin alkaa olla tasan 2kk. Saako siis pikkuhiljaa alkaa panikoimaan. Mitään diettiä en vieläkään oo alottanut. Viimeksi mahduin hääpukuun joten enkö siis saa vaan tepastella alttarille tällasena löllykkänä joka normaalistikin olen? Sitäpaitsi rusketus tekee ihmiselle ihmeitä. Pienelläkin päivetyksellä tuntuu että näyttää heti astetta paremmalta eikä niin sairaalta. Joten riittänee että aloitin bikinikauteni ennätys ajoissa, huhtikuun 21. päivä 😉

Häiden ilmoittautuminen meni umpeen sunnuntaina. Luultiin että varmasti joku 10 henkeä jää pois kun juhla sattuu olemaan kuumimpaan kesäloma aikaan heti juhannuksen jälkeen. Mutta näyttää siltä että häihin on tulossa yhtä monta vierasta kuin kutsuttuakin. Muutama alkuperäinen kutsuttu ei pääse tulemaan mutta muutama extra on tullut näin jälkikäteen joten kyllä me hyvät juhlat saadaan aikaan. Nyt to do listalla on menun valinta (JEEJEEJEE) ja sitten pikkuhiljaa menu korttien teko ja paikkokorttien askartelu.

Meillä on ihanan paljon apujuokkoja. Bestmanit on luvanneet koristella hääauton, jota ei muuten vielä ole koska alkuperäinen hääauto myytiin!!! KÄÄK! H on kuitenkin luvannut hankkia jostain meille auton niin ettei hääpäivänä tarvitse kaivaa lenkkareita esille. Jos jollakulla on vinkkejä hääautoista otan mielellään vastaan! Yksi kaasoista on luvannut hoitaa karkkibuffan koristelut. Ihanaa, meillähän ei H:n kanssa ole minkäänlaista taiteellista silmää. Toinen kaasoista on luvannut selvittää mistä meidän upeaan polaroid kameraan saa ostettua filmiä ja siskoni on tainnut ottaa pääroolin sillä hän organisoi koko muuta ohjelmaa häihin. Kiitos teille ystävät rakkaat ❤

Seuraavat stressin aiheet. HÄÄMATKA! Oltiin jo viittä vaille varaamassa matkaa kunnes Tjäreborgilta ilmoitettiin että hinta on pompsahtanut sellaisella 2000 eurolla. Jep, jep. H:n motto sitten ajallaan ei ehkä tässä asiassa ollutkaan se fiksuin vaihtoehto. Kyseltiin sitten vaihtoehtoja jos myöhästettäisiinkin matkaa marraskuulle. Mutta tässä vaiheessa ilmeisesti heillä meni hermot meihin koska vastausta ei nyt viikkoon ole kuulunut. Alan jo piirtämään piruja seinälle ja näkemään painajaisia siitä että kohta me ei päästä häämatkalle Kanariaa pidemmälle. Oma ajatusmaailma on ollut se että mielummin säästetään häissä ja panostetaan matkaan. Mutta katellaan. Jotenkin tämä olisi vaan se ainutkertainen tilaisuus oikeasti toteuttaa unelmansa. Joten en todellakaan haluaisi tyytyä mihinkään B planiin. Monesta paikkaa olenkin kuullut että Saksan kautta Saksalaisesta matkayhtiöstä saattaa saada hirmu paljon edullisemmin matkan. Onko lukijoiden joukossa ketään saksankieltä sujuvasti osaavaa?

Tänään vuorossa ekaa kertaa elämässäni Tempaus Areena. Wohoo! Jospa kesällä viimeistään saataisiin tempastua 50kg ja työntö ennätystäkin parannettua (62,5kg)?! Wish me luck! Jännittää kovasti!

Crossfit vuosi täynnä!

27 helmikuun, 2014 lindbladamandaJätä kommentti

Lauantaina tulee tarkalleen vuosi siitä kun ystäväni ja mieheni kanssa aloitettiin Crossfit uramme. Hurahdus tapahtui aika samantien ja vuodessa on tapahtunut mieletöntä kehitystä. Vuosi sitten salille astui koko elämänsä urheilua harrastanut raskasrakenteinen kovaääninen blondi joka pelkäsi kuollakseen eikä saanut yhden yhtä leukaa vedettyä, mutta kuvitteli kuitenkin olevansa hyvässä fyysisessä kunnossa. Tempaus oli tuntematon käsite ja painonnostoliikkeiksi kutsuttuja juttuja tehtiin hiki hatussa pelkän 10 tai 15 kiloisen tangon kanssa.

Tänään sama blondi on ihan yhtä kovaääninen, ehkä vähän kiinteämpi mutta ihan varmasti lihaksikkaampi. Sama mimmi Tempasee 42,5kg ja työntää (Clean & Jerk) 62,5kg. Leukoja blondi vetäisi tänään treenin jälkeen 7 kappaletta ja hymy on leveämpi kuin koskaan. Tämä vuosi on ollut mahtava. Niinkuin joskus aikaisemmin jo olen maininnut, uudet ihmiset joihin olen lajin myötä tutustunut on NIIN samanhenkisiä että voisi itkeä ja nauraa samaan aikaan. Hulluja, masokistisia urheiluhulluja joilla läppä lentää yhtä kovaa kuin hiki. Ennen inhosin kun tuntemattomat ihmiset tulivat puristelemaan hauikisiani. Nyt ihastelen (salaa, melkein huomaamattomasti) salin yhdestä ainoasta peilistä miten hemmetin hienoilta mun kasvaneet olkapäät näyttää. Saan olla vahva ja lihaksikas, ja voi että se tuntuu hyvältä. Kykenen fyysisiin suorituksiin joista pystyin vuosi sitten vain unelmoimaan. Tämä on rakkautta!

Asioissa on kuitenkin myös se mutta…

Äitini puhui eilen ystävälleen ollessani heillä kylässä miten hän on varma että minut vielä joku päivä kannetaan ruumissäkissä ulos Crossfit salilta. Totesin etten lääkityksen aloittamisen jälkeen ole saanut yhtään tajuttomuuskohtausta, eikä heikotustakaan ole enää ollut. Äitini kuitenkin topakasti vastasi että ”no eihän se mitään varotusta anna, tuo sairaus nimenomaan aiheuttaa äkkikuolemia”. Totesin naureskellen että kuolenpahan sitten onnellisena.

Jälkeenpäin huomasin kuitenkin yöllä miettiväni asiaa vähän vakavammasta näkökulmasta. Crossfit on laji jossa sykkeet noustetaan nopeasti äärimmilleen. Tämä ei ollut kovin toivottua Pitkä QT- oireyhtymää sairastavalle. What if?! Tietenkin se pelko hiipii aina välillä ajatuksiin. Ei itseni takia mutta perheeni, ystävieni, valmentajieni takia. Olisi järkyttävää jos sydämmeni pystähtyisi kesken treenien. Tänään tehdessämme kelkantyöntö sprintti treeniä pohdin taas samalla kun painoin tuhatta ja sataa. ”Pitäisikö himmata?!”

Kerroin tästä ystävälleni jonka kanssa lajin aloitin. Hän totesi hyvin. ”Vaikeita asioita, mutta kun näen päivittäin miten paljon rakastat tätä hommaa. Olisitko onnellinen jos et treenaisi”? Totta. Tässä pitäisi nyt ehkä löytää jokin kultainen keskitie. Olen viime kuukausina huomannut miten varsinkin tuo painonnosto/voima puoli on enemmän minun juttuni. Joten mitä jos vain keskittyisin siihen entistä enemmän. Sykkeen nostatuksissa tulisi aina muistaa omat rajoitteet eikä hulluna verrata tekemistään muihin. Tehdä omien kykyjen ja rajojen mukaan.

Olen niin hulluna tähän hommaan. Perheeni on minulle kuitenkin tärkein. Jotenkin salaa kuitenkin toivoisin että vanhenpanikin näkisivät miten silmäni syttyvät kun astun salille sisään. Miten ylpeä olen omista saavutuksistani. Toivoisin niin että näkisin sen saman ilmeen isäni kasvoilla kun vedän 7 leukaa, jonka näin aina uinti aikoina kun uin ennätyksen. Mutta samalla ymmärrän vanhempiani myös 100 %. Olen heidän lapsensa ja he tosissaan pelkäävät puolestani kun en itse sitä osaa. He välittävät.

Crossfittiä en ole lopettamassa. Mutta jos nyt opettelisin vielä paremmin oman kehon kuuntelemisen, levon merkityksen ja omien rajojen opettelun. Sen lupaan.

Don’t cha wish ur girlfriend could squat like me?!

19 helmikuun, 2014 lindbladamandaJätä kommentti

Perhe (paitsi mies) valittaa kun en tee muuta kun treenaan. Facebook kaverit poistelee mua varmaan jo kavereistaan kun 24/7 tulee Crossfit aiheisia postauksia. Elämä pyörii oikeesti nyt ihan 100 prosenttisesti taas treenaamisen ympärillä. Treenikärpänen on taas purassu niin kovaa että ei oikein muulle tunnu olevan aikaa. Kun ennätykset paukkuu haluaa koko ajan vaan tehdä lisää ja paremmin. Hauskaa muuten kun kuvasin ensimmäistä kertaa tempaustani. Luulin siis että olen pikkuhiljaa oppinut liikettä. Haha! Yeah right! Tekeminen on kuin hidastetusta elokuvasta.

Nyt olen päättänyt pistää Tempauksen kuntoon. Toissapäivänä poksahti ennätys taas uuteen lukemiin 42,5kg. Sain myös vihdoin pyörääni nastarenkaat. Hel**tin kalliit sellaset mutta haluan uskoa siihen että nyt tää mimmi pysyy sen satulan päällä ilman ilmalentoja, kuperkeikkoja ja vertavuotavia leukoja. Jos pyöräilen aamulla töihin, illalla salille ja salilta kotiin, tulee pyöräkilsoja yhdelle päivälle 18,5km. Kutsuisin tätä aika tehokkaaksi hyötyliikunnaksi. Yllättävän rankkaa myös, myönnän. Koska AINA tuntuu olevan kiire joka paikkaan ja sää pyöräillä kun olis Lance Armstrong viimesellä etapillaan, ihan vaan eri aamupuurolla. You get the idea. Hikivirtaa ja posket punottaa kun yrittää läähättämättä smoothiesti kiivetä satulasta alas vaikka jalat meinaa mennä alta ja on varma kuolevansa nestehukkaan.

Oltiin TIETENKIN Tampereella katsomassa Crossfitin Winter War kisoja. Mulla on yks sana. Huikeeta! Siis niin ihailtavan kova kuntoisia urheilijoita että terve! Siis en tajua että ihmiset voi olla noin monipuolisia. Sain sellasen motivaation tuolla kisoissa että päätin oppia tänä vuonnna kaiken mitä en vielä handlaa. Jep, kyllä niitä asioita on paljon. Kippileuat, toes to barit kunnon kipillä, käsilläkävely, tempaus… voisin jatkaa tätä listaa aika pitkään. Leuanvedoissa alan oikeesti olemaan jo ihan semi pro tasolla. Wodeja menee jo ilman kumpparia ja eilen nykäsin 3×3 sarjoja lisäpainoleukoja huikella lisäpainoilla. 3,75kg! Repikää siitä!

Mut jotta elämä ei menis pelkäks treenaamiseks, mulla on häähörhöille kerrottavaa. Saatiin vihdoin kutsut postiin ja ilmoittautumisia on jo sadellut pilvin pimein. Tavallaan en malttais odottaa enää häihin, mutta toisaalta pelkään miten nopeesti se kaikki on sitten ohi?! Varattiin muuten harjoitus honeymoon. Nyt pissitte housuun, kun kuulette lomakohteen.
Kanariansaaret, HERE WE COME! Eikös se ole kaikkien pariskuntien unelma paratiisi?! No voi se hyvin ollakin. Ei olla käyty kyseisellä saarella 10 vuoteen eikä ikinä yhdessä, joten mun mielestä tää asia pitää korjata NYT heti. All Inclusive, toivottavasti ihana aurinko, hyvät lenkki maastot, uima-allas, ei herätyskelloa. Kyllä kiitos I’ll take it.

Crossfit, koti ja maailman ihanin mies = Onnellisuus

26 tammikuun, 2014 lindbladamandaJätä kommentti

Elämä on aika ihanaa. Töissä hommat rullaa vaikkakin aika kiireistä ollutkin. Mutta treenit, siellä vasta kulkeekin!

Viime viikolla oma ennätys työnnässä. Työntö = Rinnalleveto + saksaten ylöstyöntö. Pyörittelin päätäni kun huomasin ennen treeniä että tulostaululle oli kirjottanut vanhaksi ennätyksekseni 55kg. Epäilin suuresti. Omat muistikuvat olivat että en ole rinnalle yli 50 kiloa saanut. No aina lähdetään kuitenkin parantamaan. Jotenkin olen viime aikoina osannut vähän keskittyä enemmän tekemiseeni treeneissä ja hupshei sieltä pärähti 60kg!

Tiedättekö sitä onnellisuuden tunnetta?

No sama on jatkunut. Valakyykky tuntuu kehittyneen hirmu paljon. Maanantain treenissä oli pysäytys valakyykkyjä 3×5 toistoja. Mun valakyykky ennätys on 50kg ja nyt yhtäkkiä kyykkäilen viiden toistoja 40 kilolla. Jengi, mitä täällä tapahtuu??? Arvatkaa mitä? Ei tää tähän lopu. Eilen oli sitten sairastelujen jälkeen pitkästä pitkästä aikaa kaikkien rakastaman Tempauksen vuoro. Tässä olin kyllä jo ennen treenejä päättänyt että ennätykset paukkuu nyt kun kerran ollaan vauhtiin päästy. Vanha enkka tässä oli 30kg joten olin laittanut mielessäni tavoitteeksi 40kg. Tällä kertaa siitä jäätiin kuitenkin vähäsen, mutta uudeksi ennätykseksi kirjattiin 37,5kg. Tässä ei missään nimessä ole voimasta kiinni, pitää vaan hinkata liikettä lisää niin kyllä se 40ksieltä eElämä on aika ihanaa. Töissä hommat rullaa vaikkakin aika kiireistä ollutkin. Mutta treenit, siellä vasta kulkeekin!

Tiedättekö sitä onnellisuuden tunnetta?

Tänä aamuna oli aika killeri treeni. En tykkää syödä aamupalaa ennen treeniä, tällä kertaa se oli hyvä juttu. Oli sen verran hapokas reeni. 5 kierrosta 400m soutua, 30 boksihyppyä, 30 wallballia. Oikeesti tässä vaiheessa viikkoa kun kroppa huutaa jo armoa toi tuntu ihan kidutukselta, mutta läpi vedettiin. Huikeeseen 36.12 aikaan.

Meillä on kotona rappusten alla vähän sellasta tyhjää tilaa jolle ei ensin meinattu keksiä mitään käyttöä. Rakas mieheni oli kuitenkin viisas ja kävi ostamassa sinne kaksi Fatboy säkkituolia. Arvatkaa kuinka ihana siellä on nyt löhötä kirja kädessä rankan työpäivän päätteeksi? Oikeesti sängyn jälkeen heti kakkosena kodin lemppari paikoista. Love it!

Nimitin tämän meidän Chillax Corneriksi

En tiedä kuinka moni tätä blogia oikeasti lukee säännöllisesti mutta joku saattaa muistaa kun keräsin rohkeuteni ja kirjoitin kirjeen lapsena kuolleen ystäväni perheelle. Arvatkaa taas mitä?! He etsivät minut Facebookista ja kävin tapaamassa koko perhettä lauantaina. Jännitin ihan kamalasti. Yli 15 vuotta kuitenkin kulunut kun ollaan viimeksi nähty. Mitä sanon, ovatko he muuttuneet paljon? Voi että. No eipä olleet. Istuin siellä kevyesti 3 tuntia ja puhuttiin aikalailla kaikesta. Tuntui jotenkin että kivi vierähti sydämmeltä. Aivan mielettömän ihana perhe! Miksi en ollut tehnyt tätä jo kauan kauan sitten? Jotenkin varmasti tuntuu hassulta mutta nuo 3h tuntui itselleni erittäin terapeuttisilta. Edelleen nuo 15 vuotta sitten tapahtuneet asiat tulevat välillä mieleen ja haluan puhua niistä. Mutta usein mietin pitääkö ihmiset minua hulluna kun noin vanhat asiat pyörivät edelleen mielessä. On minulla edelleen myös uskollisesti sängyssä leijona pehmolelu jonka sain kyseiseltä perheeltä ystäväni kuoltua. Minulle on itselleni jotenkin tosi tärkeätä että muistelen ystävääni ja käyn haudalla muistamassa. Hänen isänsä sanoikin ihanasti. ” On mukava huomata että Heidillä oli tosi ystävä joka muistaa vielä, kohta 16 vuodenkin jälkeen.” ❤

Vuosien saatossa ehkä hieman kärsinyt Leijona pehmolelu 🙂