terveys – sillyblondie.com

Sydämen asialla

24 syyskuun, 201825 syyskuun, 2018 lindbladamanda2 kommenttia

Niinkuin olen blogissa monesti maininnut, on minulla perinnöllinen sydänsairaus nimeltä pitkä-qt oireyhtymä. Sairaus on siis geenivirhe joka aiheuttaa sydämen liian pitkää qt aikaa joka pahimmassa tapauksessa voi johtaa äkkikuolemaan.

Meillä oli hieman sattuma, että sairaus perheestämme löytyi. Kukaan ei suvussa koskaan ole kuollut sydämen pysähdykseen. Geenimutaatio löytyi isältäni sattumalta laajassa vapaaehtoisessa terveystarkastuksessa.

Sain nuorempana muutamia kertoja selittämättömiä tajuttomuus kohtauksia. Muutaman urheilusuoritusten jälkeen ja kerran todennäköisesti nestehukan seurauksena. Näitä ei tuolloin kuitenkaan osattu yhdistää sydänperäisiksi.

Minulta löytyi tuo geeniperimä, sekä EKG:ssä pidentynyt QT-aika.

Viime viikolla Espoossa nuori poika kuoli liikuntatunnin jälkeen saadun sairaskohtauksen jälkeen. Lööpit hehkutti, miten riskialtis pojan suorittama piip-testi oli ja kuntotestausta arvosteltiin. Poika oli aiemmin saanut tajuttomuuskohtauksia. Tarina ei kuitenkaan kerro oliko hänellä diagnosoitu esimerkiksi tällaista perinnöllistä sydän sairautta.

Väitän, ettei omaa sairauttani olisi koskaan löydetty ellei isäni olisi sattumalta osallistunut tuohon terveystutkimukseen. Tajuttomuus kohtaukseni meni nuorempana aina kovan treenin tai nestehukan piikkiin. Sydäntä ei koskaan osattu edes epäillä. Betasalpaaja lääkityksen aloitettuani en ole tajuttomuuskohtauksia koskaan enää saanut. Harrastin kilpauintia 15-vuotta ilman lääkitystä. Äkki säikähdyket, nestehukka, kova henkinen tai fyysinen rasitus voivat laukaista rytmihäiriön. Moni lääke pidentää sydämmen qt-aikaa ja näitä tulee sairaudessa osata välttää.

Tarinan ei ole tarkoitus leimata koulujen testejä. Päinvastoin. Mielestäni on hyvä, että lasten ja nuorten kuntoa testataan, jotta nähdään missä mennään. Toivon kuitenkin, että tietoisuus sydänsairauksista lisääntyy ja oireiden sattuessa osattaisiin tutkia oikeita asioita. Pahitteeksi ei varmasti myöskään olisi, että mahdollisimman moni osaisi oikeanlaisen elvytystavan.

Älkää siis epäröikö hakea apua, mikäli teillä on pientäkään epäilystä omasta tai läheisenne terveydestä. Sydänsairaus ei estä elämästä normaalia elämää. 💗

Monipuolisuus

4 syyskuun, 20174 syyskuun, 2017 lindbladamanda2 kommenttia

Minulta on viimeaikoina kyselty paljon ruuasta. Mitä ruokavaliota noudatan, että olen saanut kroppani taas kuntoon. No minäpä kerron. Ruokavalio on: Monipuolisesti puhdasta kotiruokaa, viinillä ja herkuilla höystettynä. Lisänä runsas vedenjuonti.

Uskon, että monipuolisuus on kaiken a ja o, mitä tulee niin syömiseen kuin liikkumiseenkin. Olen monesti ennenkin täällä maininnut, että crossfit aikoina uskon, että treenini oli liian yksipuolista. Peruskunto treeni jäi liian vähäiseksi. Nykyään pyrin treenaamaan juoksua, uintia, pyöräilyä, kuntosalia ja kehonpaino treeniä joka viikko. En mielelläni myöskään juokse montaa päivää peräkkäin, jotta jalat ei kuormitu liikaa.

Viime viikolla treenit näytti tältä:

Ma: Pyöräily töihin 24km +Aamusali (Lihaskuntoa jalkapainotteisesti)

Ti: Lepo

Ke: Aamusali (Yläkroppaa oman kehon painolla)

To: 7,5km aamulenkki hieman kovemmalla sykkeellä + salilla leukoja, vatsoja, selkiä ja toes to bareja.

Pe: Pyöräily töistä kotiin 24km

La: Crossfit treeni Vantaan uudella Crossfit Tehtaan salilla.

Su: 18km Juoksulenkki

Nyt olen myös pyrkinyt venyttelemään joka ilta ja huomaan varsinkin juoksussa miten tärkeää venyttely on. Suosittelen lämpimästi! 🙂

Mitä ruokailuun tulee, pyrin syömään mahdollisimman ”puhtaasti.” Eli light tuotteet jätän mielelläni hyllyyn ja valitsen mielummin jopa sokerillisen version. Aamupala on aina kaurapuuro raejuustolla ja mehukeitolla. Aamupalan kanssa juodaan kahvia ja vettä.

Lounaaksi syön usein RUNSAAN salaatin veden ja kahvin kanssa. Käyn myös usein työkavereiden kanssa ulkona syömässä. Tuolloinkin yritän saada lautaselle kuitenkin kunnolla myös salaattia. Välipala on usein hedelmä tai porkkanaa tai mitä vain työpaikan jääkaapista sattuu löytymään, lisäksi ystäväni KAHVI. 🙂

Kotona syödään perus kotiruokaa, makaronilaatikkoa, keittoja, kanakastiketta ja riisiä, pinaattilettuja. Ruuat valmistan sinisestä maidosta ja käytän paistamiseen oliiviöljyä tai oivariinia. Ruuan kanssa on aina kunnon salaatti. Itse käytän kastikkeena balsamicoa tai fetajuuston öljyjä. 😀

Iltapalaksi olen viimeaikoina tehnyt ruokaisan smoothien. Käytän niihin marjoja, avocadoa, pinaattia, appelsiinia, nektariinia, banaania. Ihan mitä vain hedelmäkorista ja pakastimesta sattuu löytymään. Jos iltaruoka on mennyt todella myöhäiseksi, saatan syödä iltapalaksi vain omenan.

Viikonloppuisin herkutellaan. Perjantai on viinipäivä. Kyllä, lähes joka perjantai. 🙂 Viikolla pyrin siihen, etten syö herkkuja. Lauantaina tankkaankin sitten koko viikon edestä. Viime lauantaina vetelin vohvelia ja jäätelöä. Voin sanoa, että kylläpä juoksu kulki sunnuntaina.

Kaikkea kohtuudella ja mahdollisimman monipuolisesti. Se on minun neuvoni. Mitä ruokaan tulee pyrin välttelemään ainoastaan hirveitä makeutusaine/lisäaine höttöjä. Ruoka annoksiani olen tietoisesti pyrkinyt hieman pienentämään, sillä ennen miehenikin saattoi jäädä niissä minulle kakkoseksi.

Kuulostaako järkevältä!?

Treeni ja terveys

7 joulukuun, 20169 joulukuun, 2016 lindbladamanda2 kommenttia

Noniin, taas tulis vähän tämän hetken tietoa terveydentilasta. Kävin nimittäin keskiviikkona Jorvissa, jossa kutsun mukaan piti olla tähystys…onnekseni säästyin kuitenkin tältä. Lääkäri kyseli tilanteestani ja teki perus kontrollin johon kuului 3 eri asian tökkimistä takapuoleeni.

Haava on kuulemma erittäin hyvin parantunut, mutta uusi leikkaus on tiedossa noin 2kk päästä. Sitä ennen pitää kuitenkin käydä vielä magneettikuvissa. Itse mietin miten hitossa takapuolta voi magneettikuvata? No lupaan kertoa teille kun aika koittaa. 😂✌🏽️

Olen helpottunut ja samalla kauhuissani. Iloinen siitä, että pääsen uuteen leikkaukseen, joka on monella lukijalla tuonut lopullisen avun tähän kamalaan vaivaan. Kauhuissani siitä miten pitkä toipuminen tuosta leikkauksesta tulee olemaan. Joidenkin mukaan kestää 6kk ennenkuin haava on kokonaan ummessa. Uimisesta ei siis tarvitse haaveilla varmasti ennen kesää. 😞Samalla mietin, että tammikuussa olen aloittamassa uudessa työssä. Miten tuolla asennoidutaan tilanteeseeni? Sairaslomaa leikkaus nimittäin vaatii noin viikon verran.

Nythän olen taas pystynyt elämään varsin normaalia elämää. Seuraavana liikunta tähtäimenä olisi taas kevään HCR 2017. Koitan nyt leikkaukseen asti treenata suht säännöllisesti. Vahvistaa jalkoja ja reisilihaksia, sekä juosta vähintään kaksi kertaa viikossa. Olen päättänyt, että maaliin tullaan vaikka juoksu breikistä tulisikin leikkauksen vuoksi pidempi. Siitä saa kuitenkin mukavan boostin kesän juoksuihin!

Luulen ja toivon, että pääsen talvella vielä hiihtämään. Peijas reissun jälkeen hiihtäminen nimittäin tuntui hyvältä kun juoksu oli vielä epämukavaa. Kuulostaako ihan hullulta jos yrittäisi hiihtämällä ylläpitää juoksukuntoa? 🤔 Huomaan, että sportarexiani puskee taas vähän päälle. Treenaan kuin hullu ja treeni on kokoajan mielessä. Sairastun siihen usein silloin kun on ollut taukoa treenistä vaikka sairastelun vuoksi. Nyt huomaan miettiväni, että treenataan nyt kovaa kun vielä pystyy. 🙈😅

Tarvitsisin vielä näihin talvisiin liikunta hetkiin sopivan hiihto/juoksu/treenitakin! Nyt olen vedellyt Columbian kuoritakissa. Vaikka tuo hyvä takki onkin, ei se mielestäni ole ihan paras hikoilu hommiin. Onko kellään hyvää talvitreeni vaatetusta mitä suositella?

Aurinkoista viikonloppua! ☀️😄

Toipuminen on alkanut

27 lokakuun, 2016 lindbladamanda4 kommenttia

Pääsin tiistaina puoliltapäivin kotiin. Lääkäreiden ohjeet oli simppelit. Haavaa pitää huuhdella useita kertoja päivässä. Vatsan toiminta pitää yrittää pitää kunnossa ja sain reseptit muutamaan eri kipulääkkeeseen.

Kerroin lääkärille olevani treeni hullu ja kysyin tietenkin heti milloin pääsen treenaamaan. Vastaus yllätti. Voin heti tehdä kaikkea mitä jaksan ja tuntuu hyvältä. 🙀

Totuus on kuitenkin tämä…

Aamut on ollut pahimpia. Sairaalassa oli vahvempi lääkitys. Kun Heikki eilen lähti töihin, olin jo hyvin lähellä heittää hanskat tiskiin. Pojan pukeminen sattui, kävelin kuin etana ja kipua tuntui koko ajan. Enpä ollut muistanut ottaa särkylääkettä. Jotenkin sitä myös kokoajan ajattelee, ettei halua olla kenellekään vaivaksi. Pitäähän minun oma lapseni kyetä hoitamaan. Otin särkylääkkeen ja nukuin päiväunet Feffen kanssa. Olin muuten tuon jälkeen taas kuin uusi ihminen.

Toinen lääke mitä minulle määrättiin oli kolmiolääke. En tuota uskalla ottaa ollessani Fefun kanssa kahdestaan.

Mieli on tällä hetkellä vähän maassa. Harmittaa koko tilanne. Katselen muiden treeni kuvia kateellisena ja tajuan etten ihan heti kyllä itse kykene minkäänlaiseen urheilusuoritukseen.

Harmittaa Felixin puolesta kun mamma välillä hermostuu. Eilen poika heitti ensin makaroonit ja seuraavaksi sipulisilput lattialle. Siinä sitten irvistellen kyykkäsin niitä lattialta. Eihän Feffe kuitenkaan ymmärrä, että mammalla on pipi. 😞💗

Olin ennen tätä todella tyytyväinen kroppaani. Nyt laahustan kotona rumissa sairaala pikkareissa, löysissä collegehousuissa ja päivittelen miten paino on jo alle viikossa noussut melkein 2kg! (Enkä sairaalassa olon aikana saanut oikein kunnolla edes ruokaa) Tsempit vaan Heikille! 😂😉

Jos jotain positiivista tästä tilanteesta voi repiä niin ihana hoitohenkilökunta joka minulla oli Peijaksessa. Toimenpide pelkän paikallispuudutuksen kanssa oli todella paljon pahempaa kuin synnytys. Luojan kiitos vierelläni oli ihana Oulun murretta puhunut hoitaja, joka koko ajan kyseli jaksanko ja tsemppasi.

Osastolle(K1) päästyäni sain kokoajan tarvittaessa apua. Erityskiitos hoitajalle joka minulla oli molempina sairaala öinä. Esitin hänelle hirveät määrät kysymyksiä ja hänellä tuntui olevan kaikki aika vastata kysymyksiin. Hän sai oloni rauhalliseksi, vaikka varsinkin leikkausta edeltävänä iltana olin todella ahdistunut. Minulla ei ole Peijaksen toiminnasta tai hoitajista mitään moitittavaa. Kaikki sujui nopeasti ja henkilökunta oli ystävällistä. Harmittaa oikein, että yleensä kuulee sairaalasta pelkkää negatiivista.

Anteeksi negatiivisuuteni! Kestää aikaa hyväksyä tilanne. Kyllä täältä vielä noustaan. 😊

Pelko

4 marraskuun, 20154 marraskuun, 2015 lindbladamanda3 kommenttia

Tämä aihe ei liity millään tavalla liikuntaan. Vaan pelkoon, joka on kasvanut äärimmäisyyksiin lapsen synnyttyä. Menetyksen pelko.

Muistan jo ennen Felixin syntymää, puhuneeni Heikille pelosta, että menettäisin hänet. Mietin usein etten tiedä miten selviäisin, jos näin kävisi. Heikki osaisi tehdä ruuan, sotkea ja liikkua ilman minuakin. Minä en välttämättä saisi edes televisiota päälle ilman häntä.

Nyt tuo pelko on kasvanut entisestään. Pelkään, että Heikille tai Felixille sattuisi jotain. Älkää siis ymmärtäkö väärin. Tämä pelko ei millään tavalla hallitse elämääni. Ajatus vain siitä että perheelleni sattuisi jotakin ahdistaa.

Katsottiin viikonloppuna elokuvaa, joka kertoo pariskunnasta joka jää etelän matkallaan keskelle merta, sukellusryhmän unohdettuaan heidät sinne. Tuon elokuva ahdisti mielettömän paljon. Heittäydyn ajatuksissani jotenkin roolihenkilöiden asemaan ja ahdistun. Nimenomaan erilaiset sarjat ja elokuvat saavat minulla tätä ahdistusta ja pelkoa aikaan.

Felixin ollessa mini vauva, inhosin kävellä hänen kanssaan portaita alas. Pelkäsin todella paljon kaatuvani portaissa ja hänen päälleen. Nyt kun jätkä jo kannattelee päätään on tuo portaissa kävely vähemmän extremeä.

Onko muut mammat huomanneet tällaisia fiiliksiä vai olenko minä vaan höpsähtänyt? 🙂

Muitakin hassuja mamma fiiliksiä olen alkanut havaitsemaan. Käyn joka torstai isoisäni luona kävellyttämässä häntä. Olen huomannut miten älyttömän hyvä fiilis siitä tulee, kun saan hänelle hyvän mielen, näin pienellä teolla. Sanoinkin viime viikolla ystävälleni, että huomaan äitiyden myötä muuttuneeni vähemmän itsekkääksi. Nautin nykyään huomattavasti enemmän siitä, että saan teoillani jonkun muun iloiseksi, kuin siitä, että itse itse olisin aina ykkösenä.

Kerroinko jo meidän ilouutiset? Ei en ole taas paksuna. Felix sai terveen paperit, eikä hän siis ole perinyt minun sydänsairauttani. Ilon kyynelhän siinä tuli kun kirjeen luin. 💗 Otettiin sitten samantien pojalle sairaskuluvakuutus Aktiasta. Toivotaan, ettei vakuutusta tarvitse ainakaan kovin paljoa käyttää.

Olen tällä hetkellä niin uskomattoman onnellinen. Arki on ihanaa. Päivisin tulee käveltyä lähes 10km päivässä. Olen nyt myös joka vaunulenkille saanut kaverin ja se vasta huippua onkin. On ihana olla pois oravanpyörästä ja oikeasti tehdä ihan mitä itse haluaa. Nähdä paljon ystäviä ja perhettä. Vaikka joidenkin mielestä mun vauva kuvat tulee jo korvista. On ihana huomata miten lapset yhdistää ihmisiä.

Liikunnan merkitys

30 maaliskuun, 2015 lindbladamandaJätä kommentti

Nyt en puhu ainakaan monella sanalla raskaudesta tai vauvahömpästä. 😉

Eilen oli Helsingin Sanomissa mielenkiintoinen artikkeli ns. ”lihavien salista”. Artikkeli herätti itsessäni paljon ajatuksia siitä miten oma rakkauteni urheiluun saattaa jollekkin nostaa kynnystä aloittaa liikkuminen. ”Himoliikkujalla ei ole välttämättä mitään kokemusta elämästä, johon ei kuulu liikunta. Se on huono lähtökohta aloittelijan kannustamiseen.” Uskon tämän lauseen pitävän todella hyvin paikkansa. Kaikki ihmiset eivät pidä samoista ruuista, maista tai kouluaineista. Miksi siis kaikkien pitäisi nauttia himo liikkumisesta? Se että latailen aina kuvia treenaamisestani tai hehkutan facebookissa tekemisiäni salilla ei välttämättä kannusta ystäviäni liikkumaan, ehkä mahdollisesti jopa päinvastoin. Vaikka toivoisinkin että kaikki lähipiirissäni rakastaisivat crossfittiä niinkuin minä, saattaa hehkutukseni enemmänkin saada heidät vihaamaan lajia. Tajuatteko mitä ajan takaa?

Joku nauttii enemmän juoksemisesta, joogasta tai peräti seinäkiipeilystä. Artikkelissa liikuntasosiologi toteaakin että ”Liikunta pitäisikin kytkeä asioihin, jotka ihminen kokee merkityksellisiksi”. Vaarini on tässä oiva esimerkki. Hänen mielestään käveleminen on turhaa jos sillä ei ole mitään tarkoitusta. Sienimetsässä hän kerää samalla sieniä ja saattaakin retkillään viettää monta tuntia. Siinä vaiheessa kun sieniä ei ole, tulee hommasta hänen mielestään merkityksetöntä. 😀 Itselläni liikuntaan yhdistyy vahvasti myös sosiaalinen kanssakäyminen. Minua olisi tällä hetkellä vaikea saada yksin tavallisella kuntosalille. Olen kuitenkin omaksi yllätyksekseni innostunut lajeista niinkuin painonnosto ja pilates!?

Keski-uusimaa lehden artikkeli jossa olimme siskoni kanssa mukana viime viikolla :) — Keski-uusimaa lehden artikkeli jossa olimme siskoni kanssa mukana viime viikolla 🙂

Uskon että liikunta trendinä ajaa kokoajan näitä ns. liikkumattomia ihmisiä kauemmas liikunnan parista. Me urheiluhullut lisäämme treenamista päivityksiä sosiaaliseen mediaan, mutta he kenelle kynnys urheilla on korkea kokevat tämän myötä varmasti vielä vaikeammaksi aloittaa. Minunkin facebook ystävä rukat luulee että olen teräs mimmi joka raskaana ollessaankin treenaa 6 kertaa viikossa. Todellisuus on se että treenaan tällä hetkellä 2krt viikossa pilatesta, 4krt viikossa crossfittiä ja pyöräilen muutaman kerran viikossa töihin. Päivityksistäni saa ehkä kuvan että crossfit salille ei kannata tulla ellei saa leukoja vedettyä tai tempase 50kg. 😛

Crossfit salilla minulla on kymmeniä kehitettäviä asioita. En tällähetkellä saa yhtään leukaa ilman kuminauhaa apuna. Tällä hetkellä nautin kuitenkin vain liikunnan minulle tuomasta ilosta. Toivon että voin näyttää ihmisille että rajoitteista huolimatta liikunta ei ole mahdotonta. Silti tajuan että päivitykseni sosiaalisessa mediassa voi näyttää joidenkin silmissä jopa provosoivilta.

Jutussa mainittiin että vaikka liikunta on tällä hetkellä trendi ei liikkuminen jakaannu kansassa tasaisesti. Seuraava lause herätti myös oman huomioni.

”Harrastaminen ei riitä pitämään terveenä, koska samaan aikaan liikunta on vähentynyt muuten: Ruumiillinen työ ja työssä liikkuminen vähenee. Samoin arkiliikunta, tosin pyöräilyn määrä on nousussa. Teknologia säästää ihmisvoimia. Kaupungit suunnitellaan niin, että kaupassa pitää käydä autolla.”

Syyllistyn tähän vähänväliä itsekin. Varsinkin jos kuljen työmatkan autolla on päivä lähinnä pelkkää istumista eikä tunnin crossfit treeni kata millään päivän liikuntasuosituksia.

Niinkuin siskoni mainitsi kaason puheessaan en minä todellakaan aina ole ollut tällainen salikissa. Lapsena rakastin liikunnan sijasta sokeripommi jogurtteja ja minut sai itkien raahata uimahallille. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin suurin osa ystävistä löytyä uimahallista ja uskon että kilpailuvietti vei lopullisesti mennessään. Ymmärrän hyvin artikkelin ”lihavia” ihmisiä jotka ovat onnellisia kuntosalilla jossa ei omaa peilikuvaa tarvitse joka suunnasta tuijotella. Olen aiemminkin tainnut mainita että crossfit saliltamme löytyy yksi peili ja aika nopeasti harrastuksen aloitettuani huomasin miten treenaaminen ei enää pyörinyt täydellisen berberin metsästyksen ympärillä vaan omien tulosten parantamisena.

Millähän tämän hetkisen trendin saisi käännettyä sellaiseksi että kaikki liikkuisivat itselleen mieluisalla tavalla omaksi ilokseen? Ei yhteiskunnan asettamien paineiden vuoksi. Millä liikunnan saisi osaksi kaikkien ihmisten arkea ilman että se on pakkopullaa?

Meidän salilla alkaa keskiviikkona uusi On Ramp kurssi. Kannustankin kaikkia itse kokeilemaan olisiko tämä oikea laji juuri sinulle?! Oikeasti tässä lajissa ei ole iällä, sukupuolella, urheilutaustalla tai muullakaan mitään merkitystä. Laji on monipuolinen ja kaikki tekee omien kykyjensä ja kuntonsa mukaan. Itsehän olen sydänsairas, raskausviikolla 27 ja edelleen täysillä mukana. 😉 Tein lauantaina crossfit Open karsintalajin skaalattuna versiona. 27-21-15-9 kalorin soutu + 20kilolla thrustereita. Sain treenissä taas hien pintaan ja olin NIIN hyvällä tuulella. Huomaan raskauden aikana vielä vahvemmin mikä vaikutus liikunnalla on omaan jaksamiseeni. Kaikille sitä samaa tunnetta ei kunnon hikitreeni tuo mutta ehkä sen tuo esimerkiksi kevyt hiihtolenkki ystävän kanssa nyt kun tuo talvikin teki paluun? 😉

Life

16 toukokuun, 2014 lindbladamandaJätä kommentti

Elämää on sairastelun jälkeenkin. Wohoo. Paitsi en tiedä saako tätä sanoa ääneen, töissä. 3 päivää kotona tuntui aluksi helvetiltä. Mitä täällä voi tehdä kun kättä ei jaksa nostaa ja telkkarista tulee tasan ostos tv:tä tai unelma puutarha ohjelmia?! Mutta tiedättekös kun elämä alkoi voittaa ja se käsi taas nousi oli aika hemmetin ihanaa kun kerrankin oli aikaa. Aikaa siivota, aikaa laittaa ruokaa. Kokkasin kauan himoitsemaani kasvislasagnea ja kutsuin vanhempani syömään. Ei ehkä mikää voittaja idea kun ovat ultimate lihansyöjiä ja isä inhoaa juustoa 😀 Jälkkäriksi olin tehnyt kevyttä jogurtti pannacottaa marjamössöllä 🙂 Nam, pääasia että minä tykkäsin.

Töissä onkin jotenkin tuntunut nyt mega raskaalta. Tuntuu että kevät tulee ja ihmisten pitäis olla iloisia mutta kaikki stressaa ittensä hengiltä ja jengi valittaa AIVAN turhista asioista. Voidaanko hyvät ihmiset joskus avata silmät niille positiivisille asioille ja olla vain iloisia niistä, jooko?!

MINÄ olen tällä hetkellä iloinen terveydestä. Keväästä joka toivottavasti viikonlopun aikana kääntyy kesäksi. Perheestä joka aina on siinä kun sitä tarvitsen. Ystävistä. Piilevistä voimistani.

Sairastelun jälkeen tämä viikko on tuntunut erittäinkin järkevältä treenin suhteen. Maanantaina eka crossfit treeni, tiistaina vesijuoksua ja 30min vesijumppa joka kylläkin oli kidutusta vatsalihaksille, suosittelen! Keskiviikkona crossfit aamulla ja kevyt uinti illalla, torstaina lepo, perjantaina crossfit. Lauantaina ajattelin tehdä crossfit treenin ja sunnuntaina korkkaan stadikka kauteni toivottavasti ihanassa auringonpaisteessa.

Tässä treeniviikossa on ollut jokatoinen päivä ns. kevyempi ja yllätyksekseni onkin tullut jo muutama uusi ennätys. Työnnössä meni 65kg ja Thrusterissa tein ekaa kertaa ykköstä ja reväytin ilmeisesti vatsalihakseni. Tyhmänä tyttönä jatkoin kuitenkin senkin jälkeen ja sain 55kg suht helposti ylös. Jei!

Nyt menen nukkumaan jos saan unta. Jännittää kovasti Teemun ja ducksien puolesta. Nyt on tästä pelistä poikki. Jatkuuko Teemun kausi vai päättyykö kenties koko ura?! Hyi en halua ajatella jälkimmäistä vaihtoehtoa. Fingers crossed!