Toipuminen on taas alkanut

Normaali

Teille uusille lukijoille, joita on viimeaikoina tullut ihanan paljon lisää. Täältä löytyy sairaskertomuksen ensimmäinen osa.

Eilen oli vuorossa leikkaus numero 2. Soitin viime viikolla leikkaavalle lääkärille ja kerroin miten hyvin olen nyt voinut. Elänyt lähes normaalia elämää. Kerroin myös aloittaneeni uuden työn, enkä millään haluaisi olla pitkää aikaa töistä pois. Sovittiin ettei ns. liukuläppäleikkausta näin ollen tehtäisi, vaan yritettäisiin joka tapauksessa pienemmällä toimeenpiteellä.

Leikkaus ei jännittänyt niin paljoa kun olin aluksi ajatellut. Ajattelin sen enemmän niin, että tästä alkaa toivottavasti vihdoin paraneminen. Lokakuussa lähtiessäni nopeasti Diacorille en todellakaan ajatellut tästä näin pitkää vaivaa. Jännitin tällä kertaa nukutusta hieman enemmän, sillä edellisellä viikolla olin EKG:ssä jossa leposykkeeni oli 40. Jotenkin huoletti, miten alas syke voi nukutuksessa oikein mennä.

Eilen isäni heitti minut Jorviin kello 8 päiväkirurgian osastolle. Sain melkein heti vaihtaa päälleni sairaalan super seksikkäät pyjamat ja aamutakin. Sairaanhoitaja haastatteli minut ja lopuksi vielä leikkavan lääkärini kanssa juteltiin toimenpiteistä. Muistutin häntä vielä tässä vaiheessa ettei nyt tehdä extremempää liukuläppä leikkausta. Hän kertoi, että riippuen siitä onko fisteli pinnallinen vai syvempi päätetään mikä toimenpide tehdään. Juteltuamme toivoin, että fisteli olisi pinnallinen jolloin mitään lankoja ei tällä kertaa tarvitsisi jättää hanuriin roikkumaan.

Kävelin leikkaussaliin jossa sain nopeasti unilääkkeet suoneen ja vaivuin ihanan tiedottomaan tilaan. Herätessäni yritin tunnustella tuntuuko takamuksessani naruja ja pahaa pelkäsin, sillä tunsin, että jotain ylimääräistä siellä oli. Hoitaja tuli tasasin väliajoin ravistelemaan minua, sillä leposykkeeni laski alle 30 ja tässä vaiheessa koneet alkoivat piipittämään.Olin kuulemma aiheuttanut sykkeilläni heille aika ajoin paniikkia. Minkäs sitä mimmi kovalle kunnolleen voi?! 😉  Hoitaja kertoi myös nopeasti, että fisteli oli ollut pinnallinen ja narut jotka tunsin oli vain ns. sorbact nauha joka pitää haavaa hieman auki ja tyrehdyttää pahinta verenvuotoa. Hurraa!

Olin nopeasti tolpillani ja pääsin SYÖMÄÄN. Syötyäni sain pukea omat vaatteet niskaani ja pääsin vielä lääkärin juttusille. Lääkäri suositteli, että pitäisin treenitaukoa sairasloman ajan, eli noin viikon verran. Hänen mielestään voisin ensi viikon lopullä hyvin jo juosta. HCR:lle hän toivotteli kovasti tsemppiä!

Arvatkaa kuinka helpottunut olo on? Jostain syystä haava ei ole ollut VIELÄ yhtään kipeä. Pelkäänkin rehkiväni liikaa kun kipuja ei tunnu. Ehkä sairaalan hyvät lääkkeet on tähän asti vielä tehonneet ja kipu tulee vasta hetken päästä?!

Felix pidetään dagiksessa vaikka olen kotona. Viime leikkauksen jälkeen vaikeinta oli pysyä pojan perässä ja yrittää pukea lasta niin ettei haava ärsyyntyisi. Sain nytkin suosituksen olla nostelematta häntä ainakaan viikkoon. No, helpommin sanottu kuin tehty. Ei minulla ole sydäntä olla ottamatta itkevää lasta syliin.

Olen ollut noin puoli päivää kotona ja olo on kun laiskiaisella. Äsken oli pakko lähteä ulos pienelle kävelylle. Sitä hoitaja minulle suosittelikin. Nyt mietin vain kuinka pitkiä ja kuinka kovavauhtisia kävelylenkkejä uskallan tehdä?! Pelkään, että tämä kivuttomuus vielä kostautuu, jos en taas malta levätä.

Pakko jotenkin yrittää miettiä, että kun nyt vaan maltan levätä, pääsen nopeammin takaisin treenaamaan ja töihin. Hoitajani sanoi, että olen kyllä hänen ensimmäinen potilas joka tykkää työstään näin paljon ettei haluaisi sairaslomalla olla. 😀

Kevät on tuloillaan ja täynnä kivoja juttuja. Ystävän 30-vuotisjuhlat, työpaikan ensimmäiset illanistujaiset ja toukokuussa HCR! Onko joku muukin näin innoissaan keväästä?

Mainokset

Missä mennään?!

Normaali

Hengissä ollaan vielä. Pari viime päivää on ollut aika rankkoja, mutta toisaalta hoidetaan ikävät jutut kerralla niin voidaan taas keskittyä hyviin tämän jälkeen.

Felixillä tulehtui tällä viikolla korvat neljännen kerran kesäkuun putkituksen jälkeen. Pikkujätissä on onneksi asiat hoituneet ripeästi, joten oltiin jo eilen laittamassa uusia putkia ja poistamassa kitarisat. Felixin leikkasi meille jo vakkari lääkäriksi valikoitunut Olli Rantanen. Kaikki meni hyvin ja päästiin puolessatoista tunnissa jo kotia kohti. Vaikeinta päivässä oli se, että ensin piti olla 5 tuntia syömättä ennen leikkausta. Leikkauksen jälkeen ei saanut syödä muuta kuin kylmää ja suht sileää ruokaa. Isi kävi ostamassa Feffelle Jungle Juice baarista ihanan kylmän smoothien ja saipa minimani nauttia ihan luvan kanssa oman jäätelönkin. 

Tänään itselläni oli aamulla kontollikäynti Peijaksessa. Jos olet missannut miksi, voit lukea tilanteestani lisää täältä. Niinkuin vähän osasin arvata, joudun vielä uuteen leikkaukseen. Leikkaus tehdään tällä kertaa Jorvissa, jossa on kuulemma alan ammattilaiset. Lähete tehtiin pikaisena, joten lääkäri toivoi, että pääsisin leikkaukseen jo marraskuun aikana. Luultavasti kuitenkin ennen joulua. Toipuminen tulee kuulemma kestämään viikkoja, sillä haava jätetään myös tuossa leikkauksessa auki. Tällä kertaa kuitenkin ilman näitä lankasysteemejä mitä minulla nyt takamuksesta roikkuu. Jos en ole muistanut mainita, niin tuo alue ihmisellä tulisi NIIN olla exit only. 😬✌🏽️En ole treenannut kävelyä lukuunottamatta mitään. Tähän viikkoon saakka kivut olivat niin ikäviä, että vedin 3×600 buranaa päivässä. Nyt ajattelin kuitenkin aloittaa treenin, kunnes on aika taas uudelle leikkaukselle. Täytyy kuitenkin treenit tehdä sen mukaan mikä hyvältä tuntuu.

Lääkärin jälkeen oli aika saattaa vaari haudan lepoon. Tilaisuus oli kaunis. Tein muistotilaisuuteen valokuvakansion vaarini eri elämänvaiheista. Tuo oli jotenkin todella terapeuttista. 💗

Illalla istuttiin koko perhe katsomassa nenäpäivä juhlalähetystä. Felix ei yleensä jaksa kauaa keskittyä yhteen asiaan. Nyt jätkä tapitti kuitenkin silmätarkkana lapsia maailman eri kolkista joilla ei ole asiat ihan niin hyvin kuin meillä. Hellyyttävää.

Felixille on myös valikoitunut päiväkoti, joka alkaa tammikuussa. Vaihtoehtoja meillä oli kaksi. Ratkaisu tehtiin nyt sillä perusteella jossa mammalla tuli parempi fiilis. 😊 Jännää, meidän pikkuisesta tulee hattivatti. Se on päiväkotiryhmän nimi. 

Tiistaina vietettiin etukäteis isänpäivää. Vietiin Feffen kanssa isi ja mofa lätkämatsiin. Spesiaalia matsista teki se, että lempi jengimme Jokerit kohtasi Lempi pelaajamme Teemu Ramstedtin. Huikeeta! Päästiin kuulemma telkkariinkin. Felix jaksaa matseissa ihmeen hyvin, vaikka lähdetäänkin yleensä kahden erän jälkeen jottei minimani nukahda autoon kotimatkalla. 

Ihanaa viikonloppua! Muistakaa hemmotella isejä! 💗😘

Toipuminen on alkanut

Normaali

Pääsin tiistaina puoliltapäivin kotiin. Lääkäreiden ohjeet oli simppelit. Haavaa pitää huuhdella useita kertoja päivässä. Vatsan toiminta pitää yrittää pitää kunnossa ja sain reseptit muutamaan eri kipulääkkeeseen. 

Kerroin lääkärille olevani treeni hullu ja kysyin tietenkin heti milloin pääsen treenaamaan. Vastaus yllätti. Voin heti tehdä kaikkea mitä jaksan ja tuntuu hyvältä. 🙀 

Totuus on kuitenkin tämä…

Aamut on ollut pahimpia. Sairaalassa oli vahvempi lääkitys. Kun Heikki eilen lähti töihin, olin jo hyvin lähellä heittää hanskat tiskiin. Pojan pukeminen sattui, kävelin kuin etana ja kipua tuntui koko ajan. Enpä ollut muistanut ottaa särkylääkettä. Jotenkin sitä myös kokoajan ajattelee, ettei halua olla kenellekään vaivaksi. Pitäähän minun oma lapseni kyetä hoitamaan. Otin särkylääkkeen ja nukuin päiväunet Feffen kanssa. Olin muuten tuon jälkeen taas kuin uusi ihminen. 

Toinen lääke mitä minulle määrättiin oli kolmiolääke. En tuota uskalla ottaa ollessani Fefun kanssa kahdestaan. 

Mieli on tällä hetkellä vähän maassa. Harmittaa koko tilanne. Katselen muiden treeni kuvia kateellisena ja tajuan etten ihan heti kyllä itse kykene minkäänlaiseen urheilusuoritukseen. 

Harmittaa Felixin puolesta kun mamma välillä hermostuu. Eilen poika heitti ensin makaroonit ja seuraavaksi sipulisilput lattialle. Siinä sitten irvistellen kyykkäsin niitä lattialta. Eihän Feffe kuitenkaan ymmärrä, että mammalla on pipi. 😞💗

Olin ennen tätä todella tyytyväinen kroppaani. Nyt laahustan kotona rumissa sairaala pikkareissa, löysissä collegehousuissa ja päivittelen miten paino on jo alle viikossa noussut melkein 2kg! (Enkä sairaalassa olon aikana saanut oikein kunnolla edes ruokaa)  Tsempit vaan Heikille! 😂😉

Jos jotain positiivista tästä tilanteesta voi repiä niin ihana hoitohenkilökunta joka minulla oli Peijaksessa. Toimenpide pelkän paikallispuudutuksen kanssa oli todella paljon pahempaa kuin synnytys. Luojan kiitos vierelläni oli ihana Oulun murretta puhunut hoitaja, joka koko ajan kyseli jaksanko ja tsemppasi.

Osastolle(K1) päästyäni sain kokoajan tarvittaessa apua. Erityskiitos hoitajalle joka minulla oli molempina sairaala öinä. Esitin hänelle hirveät määrät kysymyksiä ja hänellä tuntui olevan kaikki aika vastata kysymyksiin. Hän sai oloni rauhalliseksi, vaikka varsinkin leikkausta edeltävänä iltana olin todella ahdistunut. Minulla ei ole Peijaksen toiminnasta tai hoitajista mitään moitittavaa. Kaikki sujui nopeasti ja henkilökunta oli ystävällistä. Harmittaa oikein, että yleensä kuulee sairaalasta pelkkää negatiivista. 

Anteeksi negatiivisuuteni! Kestää aikaa hyväksyä tilanne. Kyllä täältä vielä noustaan. 😊