Tekosyitä

Normaali

Pyydän jo valmiiksi anteeksi suorapuheisuuttani, eikä tarkoitukseni ole missään nimessä loukata ketään.

Minulta on viimeaikoina kyselty paljon, miten pystyn yhdistämään liikunnan kiireiseen arkeen pienen lapsen kanssa. Itselleni liikunta on elämäntapa, joten laitan liikunta hetket onnistumaan.

Olen kiinnittänyt jonkin verran huomiota ihmisten liikkumiseen arjessa. Mielestäni on huolestuttavaa miten usein ihmiset valitsevat portaiden sijaan hissin. Tekosyiksi portaiden välttämiseen sanotaan, että on juuri syöty tai ei heti aamusta tai oikeastaan ihan mitä hullumpia syitä. Portaiden käveleminen tuo mukavasti hieman lisää liikuntaa lähes huomaamatta päivään.

Itse olen nyt valoisaan aikaan huomannut, että aamutreenit on minun juttuni. Herään mielelläni aamu 5 ja lähden treenaamaan 5.30-6.00. Tuohon aikaan ehtii hyvin tekemään reilun tunnin treenin, eikä aika ole pois perheen yhteisestä ajasta, kun äijät jäävät kotiin vielä sänkyyn tuhisemaan. Suosittelen!

Lasten kanssa harrastaminen on myös mahdollista. Itse pyrin esimerkiksi pyöräilemään mahdollisimman paljon matkoja, joista Felix jaksaa istua mukana fillarin kyydissä. Kesällä ulkotreenipaikat ovat myös erittäin jees. Juhannuksena teimme Heikin kanssa urheilukentällä juoksutreenin, joka sisälsi 200m ja 400m spurtteja radalla. Feffe juoksi innoissaan meidän mukana. Lasten kanssa voi myös tehdä omankehonpainon jumppia. Itse teen näitä paljon jos Heikki on työmatkoilla. Samaa ideaa voi toteuttaa vaikkapa lapsen pelikentän laidalla. Yksinkertaisia jumppia. Esimerkiksi 5 kierrosta: 5 punnerrusta, 10 kyykkyä, 15 askelkyykkyhyppyä, 20 vatsaa.

Työmatkat kävellen tai juosten? Entinen työpaikkani oli 7km päässä kotoa, joten juoksin tai pyöräilin lähes aina työmatkat. Nykyinen työpaikkani on hieman kauempana kotoa, joten juoksu töihin ei ihan hetkessä luonnistu. Tänään pyöräilin kuitenkin tuon 24km työmatkan ensimmäistä kertaa, mutta en takuulla viimeistä. Pyöräni on appiukon vanha ja minulla on lisäksi Feffen istuin kiinni fillarissa. Ei mikään kisakonkeli, mutta hyvin se eteenpäin kulki. Ihana ystäväni tuli vielä koko matkan mukana ja opasti reitin mitä pitkin pyöräillä. Parasta!

Meillä työpaikka on myös hankkinut 4kpl työfillareita. Säiden salliessa lähdetäänkin työkavereiden kanssa lähes päivittäin pyöräillen lounaalle. Huippua!

Liikkumisen ei aina tarvitse olla himourheilua, sitä voi esimerkiksi lähteä koko perheen kesken uimaan. Kysymys on arjen pienistä valinnoista.

Kuulostaako järkevältä? Pyrittekö itse saamaan liikuntaa mukaan arjen askareisiin?

Torstai

Normaali

Tällainen on kiireisen työssäkäyvän mamman perus torstai. 


Herätys 5:05. Meikä mamma ei torkuta vaan sängystä pompataan samantien ylös. Betasalpaajat ja biotiinit naamaan ja perus aamutoimet. 5:30 hyppään autoon ja ajelen Leppävaaran maauimalaan työkaverin kanssa aamutreeniin. 

Uin vajaan tunnin ja kahdeksan aikoihin ollaan töissä. Syön vasta aamukahvilla aamupalan. 

Työpäivä etenee normaalisti. Puoliltapäivin fillaroidaan mimmien kanssa työpaikan pyörillä Tokyo 55 sushi lounaalle. Ollaan ihan innoissaan työpaikan fillareista ja ollaan varmasti aikamoinen näky kaupungilla niiden kanssa. 

Työt lopetan 16.00 ja lähden ruuhkiin ajelemaan kohti Fefen dagista. 

Minimäni matkaan ja kotia kohti. 

Kotona Minimäni katsoo pikkukakkosta ja toimii apukokkina kun laitan papupyöryköitä päivälliseksi. Kello 18:00 aikaan syödään.

Ruuan jälkeen heitetään kypärät päähän ja lähdetään 2km päässä sijaitsevaan uuteen leikkipuistoon leikkimään.

Leikkipuistosta kotiudutaan niin, että onkin jo aika syödä iltapalaa. Luetaan kirjoja samalla kun Feffe mutustelee vesimelonia ja banaania. Iltapalan jälkeen vaipanvaihdot, hampaiden pesut ja vielä muutama kirja sohvalla. 

Vähän jälkeen 20:00 Feffe kömpii omaan sänkyyn ja 20.30 sängystä kuuluu tasainen tuhina.

Tässä vaiheessa on pakko vielä siistiä keittiö ja olohuone. Kun kämppä on jokseenkin asuttavan näköinen nappaan itselleni iltapalaa ja luen kirjaa samalla. Vähän jälkeen 21 pesen meikit ja hampaat ja painun pehkuihin. Heikki on firman kesäjuhlissa, joten aamulla on heti aamurumba edessä minimänin kanssa. 

Hullun hektistä, mutta tällä hetkellä nautin arjesta täysillä.

Miltä kuulostaa? 😄

Minä ja minimäni

Normaali

Tällä viikolla isi on ollut reissussa. Ollaan maanantaista asti vietetty aikaa kaksisteen Fefun kanssa. 💗 

Mamma oli viikonloppuna pitkästä aikaa viihteellä ja maanantaina heräsin vielä aamu 5, että ehdin treenaamaan työkaverin kanssa ennenkuin H lähtee reissuun. (Halleluja oikeasti kavereista jotka on maanantai aamuna 6 juoksemassa 10km lenkkiä mun kanssa) Jännitin vähän miten rankka viikko olisi luvassa.

Sää on onneksi suosinut ja arki yksin minimänin kanssa onkin mennyt yllättävän helposti. Fefe kysyy aamulla heti herättyään ”missä isi on?” mutta on onneksi tyytyväinen kun saa vastauksen. Öisin nukun niin sikeästi korvatulpat päässä, että en varmaan edes kuule jos herralla välillä on tutti kateissa. 🙈✌🏽

Itse suhaan menemään siitä hetkestä kun avaan aamulla silmät. Tänään homma meni loistavasti kun ehdin tehdä omat aamutoimet ja keitellä meille puurot ennenkuin Fefen sängystä alkoi kuulumaan ”’mammaa, kom!’ 

Tuntuu tosiaan, että valveillaoloaika menee kokoajan suhaten. Aamulla aamupalat, vaatteet, pisut, pesut ja kiireellä autolla dagikseen. Töissä en ole hetkeäkään hiljaa ja harvoin edes paikoillani. Neljän aikaan kone kiinni ja kiireellä hakemaan Feffeä. Tänään tultiin nopeasti kotiin vaihtamaan vaippa, tekemään ruoka ja syömään. 

Ruuan jälkeen pikainen facetime puhelu Isille kun samalla puettiin jo fillari kypäriä päähän. Fillarin selkään ja 5km pyöräily Koiramäen Pajutalleille jossa mummi ja mufa jo odotteli. Fefu tuli heidän kyydissä 19 aikaan kotiin ja minä poljin minkä pakaroista lähti. Ilta villit, iltapalat, hampaiden pesu ja nukkumaan. Felix ottaa Juti pupu kainaloon ja tutin suuhun nukkumaan mennessään. Tämä on päivän ensimmäinen hetki kun voi hetken makoilla hiljaa paikallaan ja odottaa, että minimäni nukahtaa. Kun sängystä kuuluu tasainen tuhina alkaa siivous ja valmistautuminen seuraavaan päivään. 

Kun hommat on valmiit pääsee nukkumaan. 💗

On ollut ihana viettää paljon aikaa keskenään Fefen kanssa. Minimänillä on aikamoinen papukaija vaihe meneillään. Autossa huudellaan ”ambulanssi, missä ooolet?” Vaikka välillä väsyttää niin eihän tuon kanssa voi olla muuta kuin iloinen. Jätkä nauttii elämästä 100 lasissa. 👊🏻💗 

Päiväkoti on pelastus kun on lapsen kanssa kaksin. Feffellä tulee 8-9h päiviä, mutta tuo tuntuu viihtyvän, joten en pode huonoa omaatuntoa asiasta. Treenaamaan ei pysty niin helposti kun ei ole ketään muuta joka vahtisi lasta. Pyrinkin silloin tekemään kotijumppia yhdessä Fefen kanssa tai pyöräilemään. 

Tällaista arkea täällä! Kuinkas siellä? 😊

Hyppy tuntemattomaan

Normaali

En halua hirveästi työasioista kirjoittaa blogiin. Teen tällä kertaa kuitenkin poikkeuksen.

Työskentelin lukion jälkeen aina äitiyslomani alkuun asti samassa firmassa. Vuosia taisi tulla täyteen seitsemän. Toimipisteet ja työt kyllä vaihtui muutamaan kertaan uran aikana. Rakastin asiakkaitani, työtäni ja ennenkaikkea työkavereitani. Olin kuitenkin alkanut kaivata uusia haasteita ja YT:t kummitteli tuolla alalla koko ajan taustalla. Mietin onko tämä tulevaisuuden ammatti?

Äitiyslomalle jäädessäni minulla oli pieni aavistus siitä, etten kyseiseen työpaikkaan enää palaa.

Tiesin palaavani työelämään tammikuussa. Mietin paljon itsekseni miltä töihin paluu tuntuu. Tuolloin tajusin, että nyt on oikea aika uskaltaa aloittaa jotain uutta. Olin etääntynyt vanhasta työpaikasta äitiysloman aikana. Samalla tajusin, että joskus on vain uskallettava tehdä muutos. Eteeni tulikin kuin sattumalta, itselleni ihan tuiki tuntematon yritys ja heidän työpaikka ilmoitus, josta totesin heti: ”Tää on ihan minä.” Kun puhelinsoitto tuli, että olen saanut työpaikan olin kauhuissani. ”Mitä jos en pidäkään työstä, mitä jos en tule uusien työkavereiden kanssa toimeen, mitä jos uuden työn aloittaminen samaan aikaan lapsen päiväkodin kanssa on mahdotonta?” Olin innoissani uudesta mahdollisuudesta mutta samalla mietin 

Päätin hypätä rohkeasti kohti tuntematonta. Enkä tämän 4,5kk aikana ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Työ on minulle mielekästä ja haastavaa. Firma panostaa todella paljon työntekijöihin ja mikä parasta saan töissä nauraa vatsalihakseni kipeäksi mahtavien ihmisten kanssa joka päivä. Joka viikko saan työkavereista jonkun kanssani salille tai juoksemaan. Illalla nukkumaan mennessä mietin vain, että ONNEKSI uskalsin koska lähden joka ikinen aamu hymyssä suin töihin.

Työpaikalla vietetään joka päivä vähintään 8 tuntia aikaa. Itselläni on monta tuttua, jotka hokevat päivittäin miten ahdistavaa on mennä töihin. Miksi ihmiset eivät sitten pyri tekemään asialle jotakin? Mitä me pelätään? Jos nyt jo ahdistaa töihin meno, voiko tilanne enää pahemmaksi muuttua? Miten tilanne voi myöskään muuttua, jos et tee itse asialle jotakin.

Saan ihmisiltä viestejä, miten ihana on katsoa some-kanavistani miten innoissani olen työstäni tällä hetkellä. Se pitää paikkansa. Toivoisin, että muutkin ihmiset uskaltaisivat tehdä niinkuin minä. Työura kestää tänä päivänä lähes 65-vuotiaaksi saakka. Ikä, perhetilanne tai elämäntilanne ei mielestäni ole tekosyitä olla hakematta uutta työtä.

Innostus työstäni näkyy mielestäni myös vapaa-ajalla. Olen energinen ja iloinen vaikka välillä herätykset ovatkin aamu viideltä.

Eräs työkaverini sanoi, että ulkonäköni pettää pahasti. Näytän kuulemma elegantilta, mutta kun avaan suuni olen pahempi kuin raksamiehet. 😀 Tässä on yksi syy miksi rakastan näitä tyyppejä, joiden kanssa työskentelen. Saan olla 100% oma itseni ja silti saan heistä vielä lounas ja treeniseuraa. 🙂

Työ mutsin treenit

Normaali

Kun olen nyt reilun kuukauden ollut työssäkäyvä äiti, voin rehellisesti sanoa ettei treenaaminen enää ole niin helppoa kuin se oli mammalomalla. Olen mielestäni kuitenkin päässyt mukavasti treenaamaan. Ajattelin, että täällä ehkä jotakuta kiinnostaa miten treenini toteutan.

Minikoutsi mussuttaa pannaria kun mamma jumppaa


Perheen yhdessä olosta en tosiaan tingi. Asioiden pitää olla tärkeysjärjestyksessä. En ole kilpaurheilija, joten olen tyytyväinen jos pääsen 3-4 kertaa viikossa treenaamaan. Tehtiin miehen kanssa helmikuulle myös pikku aktiivisuus tavoite. Meidän apple watchit mittaavat päivän aikana seisomista, liikuntaa ja liikkumista. Seisomisia tulisi saada 12/päivä. Liikuntaa 30min/päivä ja liikkumista 490kcal/päivä. Tavoitteenamme on saada kaikki nuo tavoitteet helmikuun jokaisena päivänä.

Olemme mieheni kanssa huomanneet, että parhaiten treeni onnistuu heti töiden jälkeen. Teemme niin, että se joka vie Felixin päiväkotiin, käy suoraan töistä treenaamassa. Näin se joka hakee pojan, voi halutessaan käydä aamulla ennen töitä esimerkiksi lenkillä.

Koko perhe voi myös treenata yhdessä. Me ollaan nyt arkena käyty lenkillä tai tehty kotijumppaa jos molemmat haluaa illalla treenata. Odotamme kovasti kevättä, jotta voimme taas mennä urheilukentille sekä ulkosaleille koko perheen kesken, jolloin treeniaika ei ole keneltäkään pois.

Perhe juoksulenkki

Viime viikolla kävin 2 iltana juoksemassa, yhtenä iltana tein kotijumppaa. Viikonloppuna käytiin koko perhe Vidalla jumppaamassa. Kävin ystävän kanssa lenkillä ja ohjasin yhden kehonhuolto tunnin.

Treenaaminen ei kuitenkaan tällä hetkellä ole niin tärkeää kuin se oli vielä puoli vuotta sitten. Jos tulen kotiin töiden jälkeen, on äärettomän vaikea enää lähteä treenaamaan kun on saanut Feffen syliinsä. Kun pojasta on ollut 8h erossa, haluaisi mahdollisimman nopeasti jo hänen luokseen.

Tänään Heikki lähti työreissuun ruotsiin. Heräsin 5:50 ja lähdin salille tekemään lyhyen aamutreenin. Juoksin juoksumatolla, tein leukoja ja hiihdin hiihtolaitteella. Nyt voin illalla viettää rauhassa aikaa Felixin kanssa. Olen iltaisin ollut sen verran väsynyt, että uni on viimeaikoina tullut ennen ilta 22. Eikä nämä illat oikeasti ole rauhallisia. Poika on duracelli. Vuorotellen loikin pupuna tai kannan poikaa selässä heppana. 

Aluksi stressasin, että paino nousee kun työt alkaa. Tänä aamuna vaaka näytti tasan samaa lukua, kuin ennen töiden alkamistakin. Uskon, että paljon on omasta asenteesta kiinni. Pienellä suunnittelulla löytyy ainakin vielä yhden lapsen kanssa aikaa treenille. Kun ruokavaliossa on perusasiat kunnossa ei painonnoususta kannata stressata. Töissä pyrin välillä kävelemään asiakkaiden kanssa puhelimessa jutellessa ja käytän AINA portaita.

Working mom kunto

Asiat rullaa tällä hetkellä mukavasti omalla painollaan. Nyt tietysti pelkään sanoa näin, ettei sitten heti tule joku sairastuminen pilaamaan tätä hyvää fiilistä. 

Vaikuttaako ajatukseni urheilu hullun mamman touhuilta vai pystyykö joku samaistumaan ajatuksiini?

Kuva:Teemu Oksanen

Äitiys ja työnhaku

Normaali

Törmäsin kysymykseen ”Oletteko maininneet lapsistanne, uutta työpaikkaa hakiessanne?” eräällä naisten keskustelufoorumilla. Periaatteessa olen sitä mieltä, että henkilökohtainen elämä ei työnantajalle kuulu. Toisaalta olen sitä mieltä, että töissä aikaa vietetään 8h päivässä. Vaikea olisi olla puhumatta itselle tärkeistä asioista. Säästä kun loppuu puheenaiheet hyvin nopeasti. Mielestäni on myös tärkeää, että oma persoona sopii työporukkaan. Vastasinkin keskusteluun näin. ”Itse kerroin 1,5 vuotiaasta lapsestani heti ensimmäisessä haastattelussa. Lapsi on niin iso osa elämääni, joten miksi jättäisin kertomatta hänestä?”

 

Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli aiheesta ”Miksi Ruotsissa on vauvabuumi, kun Suomessa kuollaan enemmän kuin synnytään?” Erityisesti seuraava lause jäi artikkelista hyvin mieleeni.

”Ruotsissa ymmärretään paremmin perheen ja työn yhteensovittamista. Työntekijä nähdään kokonaisvaltaisemmin ihmisenä, jolla on muutakin elämää, kuten perhettä. Tällaista asiaa ei vain lailla muuteta, se on ilmapiiriasia.” 

Uudessa työpaikassani minulla on ruotsalainen esimies, nimenomaan mies. Kerroin hänelle heti haastattelussa Felixistä. Mies vastasi ”Härligt!” ja kertoi omista lapsistaan. Felixin sairastellessa toissa viikolla olin kauhuissani poissaoloistani. Pomoni laittoi minulle viestiä taas, ”ta hand om familjen.” Suomessa vastaavissa tilanteissa olen kuullut esimiesten kyseenalaistavan onko puoliso yhtä paljon pois työstään lapsen sairastellessa.

Pystyn siis hyvin samaistumaan Helsingin Sanomien tekstiin. Omat kokemukseni Suomen ja Ruotsin eroista täsmäävät hyvin artikkeliin.

Saadessani tietää tulevasta leikkauksestani, sain alkuun ohjeita tutuilta olla kertomatta työnantajalle. Itse olin sitä mieltä, että työnantajan ja työntekijän suhde perustuu luottamukseen. Olin rohkea ja kerroin asiasta ennen kuin olin edes aloittanut työt. Tarjosin, että voisin ottaa sairasloman vaikkapa palkattomana lomana. Vastaukseksi sain ”Älä höpötä, terveys etusijalla.” Meinasin purskahtaa itkuun helpotuksesta.

Suomessa viedään mielestäni työtehokkuus jo liian pitkälle. Elämää on myös työn ulkopuolella. Jos ei ole, se on huolestuttavaa.

Lasten hankintaa lykätään sillä ajatuksella, että halutaan tehdä uraa ensin. Itse en koe menettäneeni mitään uran kannalta tärkeää ollessani 1,5 vuotta pois työelämästä. Päinvastoin. Opin itsestäni paljon uusia puolia, mutta samalla kasvoin ihmisenä valtavasti. Uraa ehtii tehdä nykypäivänä 70- vuotiaaksi asti. Valitettavasti lasten saannin suhteen tilanne ei ole ihan niin hyvä.

Savu nousee korvistani jos kuulen kommentteja siitä, ettei nuorta naista kannata palkata, koska suurella todennäköisyydellä hän jää jossain vaiheessa äitiyslomalle. Tässäpä teille ajatus jotka ovat tuota mieltä. Väitän olevani todella paljon motivoituneempi työntekijä nyt kun olen ollut poissa hetken työelämästä. Motivaatio näkyy varmasti myös työn tuloksissa.

Toivoisin ehkä työelämässä kaikin puolin enemmän välittämistä työntekijästä. Ymmärrän, että moni yritys Suomessa painii tällä hetkellä taloudellisten ongelmien kanssa. Mikään ei kuitenkaan estä välillä aidosti kysymästä mitä kuuluu? Tai näyttämästä, että työntekijä on tärkeä. Siinä vaiheessa kun työntekijä irtisanoutuu, on liian myöhäistä kertoa miten hyvää hänen työnsä on ollut. Hyvä työntekijä osoittaa hyvällä tekemisellään joka päivä kiitosta työnantajaa kohtaan. Mielestäni on kohtuullista edes kerran vuodessa antaa kiitosta myös työntekijälle. Arvostamalleen työnantajalle HALUAA tehdä hyvää tulosta. Motivaatio on mielestäni yhtälailla avainsana niin liikunnassa kuin työnteossa.

Mitä ajatuksia teillä tästä herää?

 

 

 

Työ mutsi ja treeni

Normaali

Terveisiä jäätävän kylmästä ja sateisesta Göteborgista 😄 Lensin tänne maanantaina ja lennän torstai iltana kotiin, jotta voin taas maanantai aamuna lentää takaisin. Päivät on työn täyteisiä, ja keskittyminen menee uusien asioiden opetteluun. Iltaisin iskee kovin ikävä, kun pääsee soittelemaan facetime puheluita kotiin. Vaikka hienostihan ne pojat pärjää kahdestaankin. 💗

Felix täytti maanantaina 1,5 vuotta ja Heikki sai tällä kertaa hoitaa neuvolakäynnin yksin. Fefu on ottanu hurjan kasvuspurtin viimeisen 6kk aikana. Pituus minikoutsilla on nyt 86,5cm(77cm) ja painoa 12kg(9,7kg). Ilmankos ruoka tuntuu uppoavan! 😅💗

Työssä käyvänä mammana ei enää pysty treenaamaan 5-7 kertaa viikossa. Eikä mielestäni tarvitsekaan. Viime viikolla oli työpäivien jälkeen niin kova ikävä Felixiä, etten halunnut mennä treenaamaan. Tein viikon ensimmäisen treenin vasta perjantaina ihanien vanhojen Crossfit kavereiden kanssa Vidalla. Heikki koutsaamassa. Koko treeniviikko näytti tältä:

Pe: CF treeni jossa paljon kehonpaino liikkeitä, rinnallevetoja, Thrustereita yms.

La: Sali aamulla + 5km kävely illalla

Su: 10km hiihtoa


Täällä Ruotsissa on iltaisin ollut hyvin aikaa joten kävin maanantaina treenaamassa paikallisella CrossFit salilla, nimeltä Crossfit Gårda. Treeni oli HIKINEN! 

Eilen kävin lyhyen juoksulenkin kamalassa myrskyssä ja tänään ajattelin tutustua hotellin salin tarjontaan. (Sää on nimittäin vähintään yhtä kamala kuin eilen)

Ruotsalaiset ovat mielestäni uskomattoman ihania. Maanantaina CF sali olikin muuttanut ihan eri puolelle kaupunkia kuin missä hotellini sijaitsee. Otin taksin salille, mutta ajattelin selvitä edullisemmin takaisin. Kyselin muilta treenaajilta apua ja sitä totisesti sain. 

Minulle näytettiin kädestä pitäen miten saan puhelimella tilattua ratikkalipun. Lopuksi eräs tyttö hyppäsi kanssani ratikkaan (joka ei ollut hänelle se oikea) ja varmisti, että löydän perille hotelliin. Ihania! Mietin itsekseni olisiko vastaavaa apua tarjoutunut Suomessa? 🤔 

Äsken sain päiväkodista viestin. Felix juttelee ja touhuaa kuulemma kuin olisi pidempäänkin ollut dagiksessa. Hän on kuulemma oppinut myös sanomaan kahden tädin nimet. (Okei, Nenni ja Momo, mutta kuitenkin) 😄 Tämä uutinen saa ikävöivän mamman hymyilemään. Mammas älskling ❤️