Äitiys ja työnhaku

Törmäsin kysymykseen ”Oletteko maininneet lapsistanne, uutta työpaikkaa hakiessanne?” eräällä naisten keskustelufoorumilla. Periaatteessa olen sitä mieltä, että henkilökohtainen elämä ei työnantajalle kuulu. Toisaalta olen sitä mieltä, että töissä aikaa vietetään 8h päivässä. Vaikea olisi olla puhumatta itselle tärkeistä asioista. Säästä kun loppuu puheenaiheet hyvin nopeasti. Mielestäni on myös tärkeää, että oma persoona sopii työporukkaan. Vastasinkin keskusteluun näin. ”Itse kerroin 1,5 vuotiaasta lapsestani heti ensimmäisessä haastattelussa. Lapsi on niin iso osa elämääni, joten miksi jättäisin kertomatta hänestä?”

 

Helsingin Sanomissa oli tänään artikkeli aiheesta ”Miksi Ruotsissa on vauvabuumi, kun Suomessa kuollaan enemmän kuin synnytään?” Erityisesti seuraava lause jäi artikkelista hyvin mieleeni.

”Ruotsissa ymmärretään paremmin perheen ja työn yhteensovittamista. Työntekijä nähdään kokonaisvaltaisemmin ihmisenä, jolla on muutakin elämää, kuten perhettä. Tällaista asiaa ei vain lailla muuteta, se on ilmapiiriasia.” 

Uudessa työpaikassani minulla on ruotsalainen esimies, nimenomaan mies. Kerroin hänelle heti haastattelussa Felixistä. Mies vastasi ”Härligt!” ja kertoi omista lapsistaan. Felixin sairastellessa toissa viikolla olin kauhuissani poissaoloistani. Pomoni laittoi minulle viestiä taas, ”ta hand om familjen.” Suomessa vastaavissa tilanteissa olen kuullut esimiesten kyseenalaistavan onko puoliso yhtä paljon pois työstään lapsen sairastellessa.

Pystyn siis hyvin samaistumaan Helsingin Sanomien tekstiin. Omat kokemukseni Suomen ja Ruotsin eroista täsmäävät hyvin artikkeliin.

Saadessani tietää tulevasta leikkauksestani, sain alkuun ohjeita tutuilta olla kertomatta työnantajalle. Itse olin sitä mieltä, että työnantajan ja työntekijän suhde perustuu luottamukseen. Olin rohkea ja kerroin asiasta ennen kuin olin edes aloittanut työt. Tarjosin, että voisin ottaa sairasloman vaikkapa palkattomana lomana. Vastaukseksi sain ”Älä höpötä, terveys etusijalla.” Meinasin purskahtaa itkuun helpotuksesta.

Suomessa viedään mielestäni työtehokkuus jo liian pitkälle. Elämää on myös työn ulkopuolella. Jos ei ole, se on huolestuttavaa.

Lasten hankintaa lykätään sillä ajatuksella, että halutaan tehdä uraa ensin. Itse en koe menettäneeni mitään uran kannalta tärkeää ollessani 1,5 vuotta pois työelämästä. Päinvastoin. Opin itsestäni paljon uusia puolia, mutta samalla kasvoin ihmisenä valtavasti. Uraa ehtii tehdä nykypäivänä 70- vuotiaaksi asti. Valitettavasti lasten saannin suhteen tilanne ei ole ihan niin hyvä.

Savu nousee korvistani jos kuulen kommentteja siitä, ettei nuorta naista kannata palkata, koska suurella todennäköisyydellä hän jää jossain vaiheessa äitiyslomalle. Tässäpä teille ajatus jotka ovat tuota mieltä. Väitän olevani todella paljon motivoituneempi työntekijä nyt kun olen ollut poissa hetken työelämästä. Motivaatio näkyy varmasti myös työn tuloksissa.

Toivoisin ehkä työelämässä kaikin puolin enemmän välittämistä työntekijästä. Ymmärrän, että moni yritys Suomessa painii tällä hetkellä taloudellisten ongelmien kanssa. Mikään ei kuitenkaan estä välillä aidosti kysymästä mitä kuuluu? Tai näyttämästä, että työntekijä on tärkeä. Siinä vaiheessa kun työntekijä irtisanoutuu, on liian myöhäistä kertoa miten hyvää hänen työnsä on ollut. Hyvä työntekijä osoittaa hyvällä tekemisellään joka päivä kiitosta työnantajaa kohtaan. Mielestäni on kohtuullista edes kerran vuodessa antaa kiitosta myös työntekijälle. Arvostamalleen työnantajalle HALUAA tehdä hyvää tulosta. Motivaatio on mielestäni yhtälailla avainsana niin liikunnassa kuin työnteossa.

Mitä ajatuksia teillä tästä herää?

 

 

 

Työ mutsi ja treeni

Terveisiä jäätävän kylmästä ja sateisesta Göteborgista 😄 Lensin tänne maanantaina ja lennän torstai iltana kotiin, jotta voin taas maanantai aamuna lentää takaisin. Päivät on työn täyteisiä, ja keskittyminen menee uusien asioiden opetteluun. Iltaisin iskee kovin ikävä, kun pääsee soittelemaan facetime puheluita kotiin. Vaikka hienostihan ne pojat pärjää kahdestaankin. 💗

Felix täytti maanantaina 1,5 vuotta ja Heikki sai tällä kertaa hoitaa neuvolakäynnin yksin. Fefu on ottanu hurjan kasvuspurtin viimeisen 6kk aikana. Pituus minikoutsilla on nyt 86,5cm(77cm) ja painoa 12kg(9,7kg). Ilmankos ruoka tuntuu uppoavan! 😅💗

Työssä käyvänä mammana ei enää pysty treenaamaan 5-7 kertaa viikossa. Eikä mielestäni tarvitsekaan. Viime viikolla oli työpäivien jälkeen niin kova ikävä Felixiä, etten halunnut mennä treenaamaan. Tein viikon ensimmäisen treenin vasta perjantaina ihanien vanhojen Crossfit kavereiden kanssa Vidalla. Heikki koutsaamassa. Koko treeniviikko näytti tältä:

Pe: CF treeni jossa paljon kehonpaino liikkeitä, rinnallevetoja, Thrustereita yms.

La: Sali aamulla + 5km kävely illalla

Su: 10km hiihtoa


Täällä Ruotsissa on iltaisin ollut hyvin aikaa joten kävin maanantaina treenaamassa paikallisella CrossFit salilla, nimeltä Crossfit Gårda. Treeni oli HIKINEN! 

Eilen kävin lyhyen juoksulenkin kamalassa myrskyssä ja tänään ajattelin tutustua hotellin salin tarjontaan. (Sää on nimittäin vähintään yhtä kamala kuin eilen)

Ruotsalaiset ovat mielestäni uskomattoman ihania. Maanantaina CF sali olikin muuttanut ihan eri puolelle kaupunkia kuin missä hotellini sijaitsee. Otin taksin salille, mutta ajattelin selvitä edullisemmin takaisin. Kyselin muilta treenaajilta apua ja sitä totisesti sain. 

Minulle näytettiin kädestä pitäen miten saan puhelimella tilattua ratikkalipun. Lopuksi eräs tyttö hyppäsi kanssani ratikkaan (joka ei ollut hänelle se oikea) ja varmisti, että löydän perille hotelliin. Ihania! Mietin itsekseni olisiko vastaavaa apua tarjoutunut Suomessa? 🤔 

Äsken sain päiväkodista viestin. Felix juttelee ja touhuaa kuulemma kuin olisi pidempäänkin ollut dagiksessa. Hän on kuulemma oppinut myös sanomaan kahden tädin nimet. (Okei, Nenni ja Momo, mutta kuitenkin) 😄 Tämä uutinen saa ikävöivän mamman hymyilemään. Mammas älskling ❤️

Miten arki on lähtenyt käyntiin?

Ensimmäinen työ- ja tarhaviikko ohi. Meni muuten aika pikakelauksella tämä viikko. Voin rehellisesti sanoa, ettei treenaaminen ole käynyt edes mielessä näinä neljänä päivänä. Uuden opetteleminen on ihmeen väsyttävää…

Ikinä ei myöskään ole ollut niin kiire ratin takana, kuin nyt työpäivän jälkeen. Vaikka töissä on ollut todella hauskaa, on työpäivän jälkeen HIRVEÄ kiire näkemään minimäniä. 💗

Feffellä on mennyt ilmeisesti suht hyvin dagiksessa. Maanantaina Heikki vei pojan 8 aikaan ja haki 14.30 aikaan. Tiistaina minä vein 9.30 aikaan ja Heikki haki 15.30 aikaan. Muina päivinä poika onkin ollut täydet päivät ja syönyt dagiksessa aamupalan, lounaan ja välipalan. Ensimmäisinä päivinä Fefe oli itkeskellyt jonkin verran, mutta alusta asti tätien sylit ovat kelvanneet lohduksi. Ostin dagikseen myös samanlaisen pupun jollaisen kanssa F nukkuu kotona. Pupu onkin ollut tiukasta kainalossa joka päivä kun poika ollaan dagiksesta haettu. Tärkeätä on mielestäni se, että Felix löytää dagiksesta asioita jotka tuovat lohtua ikävään. Oli se sitten pupu tai tädin syli. 

Olen joka päivä saanut dagiksesta tekstiviestin miten menee. Se on ihanaa! Tänään sain heti aamulla viestin, että Felix ei edes itkenyt isin perään. Hoki vain muutaman kerran ”isi, isi.” Aamupalaakin oli uponnut ilmeisen hyvin ja päiväunet oli nukuttu ilman itkuja. Pikkuhiljaa taitaa tottua. 

Äitini varoitteli kovasti, että kannattaa varautua hemmetin kiukkuiseen poikaan. Tätä me ei kuitenkaan olla vielä koettu. Fefe on ollut mielestäni ihan oma itsensä kotona. Paitsi… nukuttaessa. Joka ilta nukkumaan meno on ollut kamalaa taistelua. Poika väsyneenä nousee sängyssä seisomaan ja huutaa ”mamma, mamma.”  Heikki on hoitanut nämä kaikki yksin. Hän haluaa hieman jo valmistautua ensi viikkoon, jolloin olen maanantai aamusta, torstai iltaan asti Göteborgissa. 

Nyt aijon nauttia tästä pitkästä viikonlopusta perheen kanssa. Ensi viikko tulee olemaan todella rankka. Pojat kyllä pärjäävät täällä, mutta minä saatan kuolla ikävään. 

Maanantaina ajattelin mennä paikallisella Crossfit salille treenaamaan. Muina iltoina ajattelin, että juoksen ja treenaan hotellin salilla. Jos täytän illat ohjelmalla, en ehdi ikävöimään niin paljoa. Yritän myös ottaa hyödyn irti rauhallisista öistä ja yrittää nukkua hyviä yöunia. 

Uusi työ vaikuttaa kuitenkin todella kivalta ja ihmiset samoin! 😄

Kohti uusia haasteita

Voi terve! Ollaan kuulkaas eletty niin jänniä aikoja, etten ole blogia ehtinyt oikein päivitellä. 

Kerrotaanpas teillekin muutoksen tuulista. 

Olen kirjoituksista lähtien työskennellyt samassa yrityksessä, eri toimipisteissä ja eri tehtävissä vain. Nyt äitiyslomalla tuli kuitenkin sellainen olo, että olisi aika suunnata kohti jotain uutta. Yhdessä vaiheessa menin töihin aina intoa täynnä. Työporukka oli maailman paras ja posket oli kotiin mennessä aina kipeänä nauramisesta. Työkaverit on vaikeuttaneet ajatusta työpaikan vaihdosta. Nyt olen kuitenkin huomannut, että hyvät ystävät pysyy elämässä vaikka työ vaihtuukin. Alan vaihto on jo pitkään pyörinyt mielessä.

Nyt sen vihdoin uskallan tehdä. Hoitovapaalla olessa on helpompi vaihtaa, kun on jollain tavalla jo etääntynyt vanhasta työstä. Kiitos ja kumarrus vanhalle työpaikalle ja varsinkin kaikille ihanille tyypeille, jotka ovat elämässäni tuon työpaikan ansiosta. (Hei esim yksi ihana kaasoni!!!) 

2.1 suuntaan uudelle alalle ja uuteen työpaikkaan. Pitäkää peukut pystyssä, että tämä hyppy tuntemattomaan on sen arvoista. 😄🙈👍🏻

Nyt kun vielä on muutama viikko aikaa. Aijon nauttia treenaamisesta niin paljon kuin mahdollista. 

Viime viikon treenit näytti tältä:

Ma:Lepo

Ti:Kevyt lenkki rattaiden kanssa 

Ke: Painonnostoa. Loppuun tällainen. 21-15-9 maastavetoa + tangon yli burpeita

To: Mamma+ lapsi jumppa

Pe: Aamulla 4km juoksua ja kevyt lihaskunto päälle. Illalla vedin Vidalla 35min tabata+ bring sally up treenin ja 30min kehonhuollon.

La: Yläkropan treeni ja loppuun 10min 30sek käsipaino thrustereita 30sek tauko, 30sek burpeita, 30sek tauko. La iltana oli vielä hieronta. 👌🏼

Su: 7km kevyt palauttava lenkki

Ma: Maanantaina kävin pitkästä aikaa kuntonyrkkeily tunnilla. Kroppa on vieläkin hellänä tuosta 1h 15min setistä. 😂😅

Nyt yritetään Fefun kanssa selvitä 3päivää kahdestaan kun isi on reissussa. Itsehän hoidan tämän niin, että järkkään ohjelmaa meille aamusta iltaan! 😅👊🏻

Ihanaa loppuviikkoa! 

Unettomat yöt

Meillä taas vaihteeksi valvotaan. Tai ei meillä varmaan ole pahimmasta päästä, muttakun joskus on ollut hyvin nukkuva lapsi niin tämä heräily on aivan perseestä. 

Felix saattaa ensimmäisen kerran herätä jo 22 aikaan. Yleensä kuitenkin riittää kun menee huoneeseen ja laittaa pojalle tutin suuhun. Muutama yö meni jo mukavemmin. Poika heräsi vain kerran ja nukahti silloinkin heti uudestaan. Viimeyö oli kuitenkin taas ihan muuta. Kello kolmeen mennessä herätyksiä oli niin paljon, että päätin siirtyä Feffen huoneen vierassängylle nukkumaan. Siinä hän tunnin verran jaksoi tasasin väliajoin tsekata, että mamma on messissä. Tuon jälkeen nukuttiin 7 asti. Onko kellään kokemusta tällaisesta? Älkää sanoko, että tutit pois. Mulla ei vielä ole voimia siihen taisteluun. 
Samalla stressaan tulevaa leikkausta ja sen ajankohtaa. En nimittäin vielä tiedä milloin se on. Kaikki lähipiirissä stressaa henkihieverissä töittensä takia. Heikillä on myös tulossa työmatka Lontooseen. Mitä jos leikkaus on juuri tuolloin? Löytyykö Jorvista lapsiparkkia? Viime leikkauksen jälkeen vähän jopa huvitti ihmisten asenne. Muutama kysyi vakava ilme naamalla Heikiltä. ”Miten sä pystyit olemaan poissa töistä?” Sitten on asiat hemmetin huonosti jos töitä ei voi edes jättää silloin kun toinen on sairaalassa. Rehellisesti sanottuna nuo kommentit kuitenkin kummittelee mielessäni ja mietin, että toivottavasti tosiaan pääsen heti leikkauspäivänä kotiin niin ettei kenenkään työt kärsi takiani. Voi tätä maailman menoa…

Nyt on kuitenkin tulossa ihana perheviikonloppu. Tänään illalla käyn hakemassa siskon tytöt päiväkodista ja vietetään ilta tyttöjen kanssa 💗 Huomenna päivällä suunnataan nenät kohti Kööpenhaminaa ja Malmötä. Hengaillaan päivä Feffen kanssa Köpiksessä kun isi käy tekemässä töitä. Illalla mennään sillan yli Malmöseen moikkaamaan Feffen serkkuja, joita meillä on ollut jätti iso ikävä. Viikonloppu ollaankin Heikin siskon perheen luona ja kotiin tullaan sunnuntai iltana. 
Olen nyt päässyt pikkuhiljaa taas treenaamaan, vaikka takapuoli pysyykin auki. Olen hiihtänyt, juossut ja käynyt salilla. Voi, että kun on heti paremmalla tuulella kun pääsee liikkumaan. Tein tiistaina Vidan jumppasalissa tehokkaan ja simppelin treenin. 

1000m soutua, 50 seinäpalloa, 50 boksihyppyä

750m soutua, 35 seinäpalloa, 35 boksihyppyä

500m soutua, 25 seinäpalloa, 25 boksihyppyä


Instasta voi seurata meidän viikonlopputouhuja. Sieltä minut löytää nimellä Amtsi. 😊 

Ihanaa viikonloppua!!! 😘

Arki väsymys

Alan epäilemään että hemoglobiinit alkaa tällä mammalla laskemaan. Olin matkan jälkeen ihan innoissani tästä valon määrästä! Väsymys on silti kokoajan läsnä. Toissayönä nukuin törkeän hyvin mutta tänään on silti sellainen olo että mielessä pyörii lähinnä ikioma sänky.

Huomaan väsymyksen muutenkin olemuksessa. En ole tällä viikolla ehtinyt vielä kunnolla treenaamaan mutta ajatuskaan siitä ei oikein houkuttele. Kroppa tuntuu siltä että ois treenattu vaikka ei olekaan. Tänään huomasin 55minuuttia ennenkuin asiakas oli tulossa että en ollut tilannut hänen papereitaan. Nöyränä paniikki puhelu asiakkaalle että siirrettäiskö kuitenkin tapaamista viikolla?! Oikeesti kauhistuttaa oma lahopäisyys. Miten kukaan antaa mun työskennellä tällasena? let-me-sleep

Tänään pyöräilin ekaa kertaa tänä vuonna töihin ja huomasin heti että masussa ei oo niin ahistava olla eikä selkääkään jumita niin pahasti. Pyöräily vauhti ei vaan ollut ihan päätähuimaava. 😀 Katottiin eilen illalla miehen kanssa Greyn Anatomiaa. Tosi kiva jakso näin raskaana olevalle. Jaksossa kaksi päähenkilöä joutui keskeyttämään raskautensa 24 raskausviikolla koska lapsi sairasti harvinaista sairautta eikä tulisi elämään montaa tuntia syntymän jälkeen. Meikäläinen vollotti koko jakson alusta loppuu ja mieheni yritti parhaansa mukaan hyssytellä ja silitellä masua jotta rauhottuisin. Tätä pientä olentoa kohtaan on syntynyt jo NIIN järkyttävä huoli ja rakkaus että tuollaiset jutut pistää kyllä kunnolla ahdistamaan. Miten sitä ikinä itse selviäisi jos jotain nyt tapahtuisi?

Isi on alkanut soittamaan Sepolle kovasti jo räppiä. Minä sain tänään siskoltani Bola pallon. Kaveri vaatii syntyessäänkin varmaan ääntä jopa nukkuessaan. Ei haittaa, sitä mammasta tulee non stop! Bola pallosta kuuluu hentoa pientä kilinää pallon liikkuessa. Palloa on tarkoitus pitää myös lapsen synnyttyä ja ideana on että lapsi itkiessään rauhoittuu kun kuulee tuon masussakin tutuksi tulleen äänen.

bola

Aikaisemmin kuulin koko ajan. *Kasvaako toi sun maha ollenkaan?!” No nyt kun se on kasvanut tulee taas tätä. ”Onpa se kasvanut kauheesti.” Jep. Tähän on kai parempi tottua. 😀 Mä alan vihdoin tykkäämään mun masun pyöreydestä ja huomaankin usein silitteleväni sitä huomaamatta. Oltiin tiistaina lätkämatsissa ja Sepon aivopesu alkoikin heti kun ostettiin hänelle oma Jokerit potkupuku. Nuorena se on aloitettava.

jokerit