Isän hetki

Normaali

Isät suoriutuvat lapsen kasvatuksesta paremmin kuin äidit! Miltä kuulostaa? Jos isänä kuuntelee lähipiiriltä tulevaa palautetta tarkkaavaisesti voi panna merkille, että pienistäkin teoista saa helposti kehuja. Kun tyhjennän tiskikoneen pienen lapsen leikkiessä jaloissa innostuu vierailijat pohtimaan ääneen, miten ahkera isä onkaan. Jo lapsen pukeminen ulos mennessä (äidin ollessa samassa tilassa) saa aikaan ihmettelyä siitä, miten isä hoitaakaan tehtävänsä hyvin. Vietä päivä isänä kahdestaan lapsen kanssa ilman erityistä syytä, niin siitä sinut nostetaan korokkeelle ja kehaistaan vielä päälle. 
Kehumisessa sinällään ei ole valittamista. Nostaahan se itsetuntoa ja kannustaa noudattamaan jatkossakin kyseistä toimintamallia. Erikoista on se, miksi miesten rima on laskettu nykypäivän olosuhteissa niin paljon alemmas kuin naisten? 
Teemme Amandan kanssa yhtä paljon töitä. Jaamme samat harrastukset eikä Amanda imetä. Olemme siis samalla viivalla sen suhteen, mitä meiltä kasvattajina voi odottaa ajankäytön suhteen.


Se oli alustus, välttämätön pohja mietinnälleni. Seuraava kappale perustelee ajatuksen miksi jokaisen, joka saa olla läsnä lapsiperhearjessa tulisi kokea olevansa etuoikeutettu. Olemme Amandan kanssa suurin piirtein saman ikäisiä eli olemme katselleet maailmaa lähes yhtä kauan. Eletty elämä on muokannut elämänkatsomuksen juuri omanlaiseksi. Muovannut tavat tehdä asioita. Eletty elämä ja matkalla opitut asiat luovat arvomaailman. Siis ne viisaudet ja ohjeet mitkä haluaa antaa eväiksi omalle lapselle. Ihmisinä olemme tilastollisesti tässä kohtaa matkamme alkutaipaleella, joten on perusteltua olettaa, että oma arvomaailma jalostuu vielä kokemuksen karttuessa. 

Minulla on tarve näyttää lapselleni, miten asioita tehdään ja miten ympäröiviin tilanteisiin suhtaudutaan. Puolustaa tapaani toimia, tehdä asioita. Aina se ei mene ihan nappiin ja silloin kiitän omassa hiljaisuudessani onneani, että lapsen äiti on tasoittamassa näitä töyssyjä omilla viisauksillaan. Ja tästä on kyse kun puhutaan suvun jatkamisesta. Pelkkä sukunimen antaminen ei vielä riitä.


Miksi en siis viettäisi päivää lapsen kanssa jos vain voin? Miksi en jakaisi kotitöitä tai auttaisi lapselle vaatteita päälle siinä missä lapsen äitikin sen tekee? Katsoessani lähipiirin monia isiä en voi olla kadehtimatta heitä. He pitävät isävapaita ja sapatti jaksoja töistä, vain saadakseen viettää aikaa lapsensa kanssa. Samalla he saavat uniikin tilaisuuden välittää omia oppejaan eteenpäin. Tämän sanottuani uskoisin, että isät ovat valmiita nostamaan rimaa. 2010- luvun lapset kasvatetaan molempien vanhempien yhteisten oppien mukaan. Pyykkien pesemisestä lähtien. Aika näyttää mitä siitä seuraa mutta ennustan, että ei välttämättä huonoa. 
Kehut kelpaavat jatkossakin mutta muistakaa jakaa samoista suorituksista kohteliaisuudet ja kannustukset myös äideille. Vanhemman arki on etuoikeus. Myös Isälle. 


Ps, mikä on isän hetki. Minulle se on hetki kirjan ja omien ajatusten kanssa kun muu perhe nukkuu. Ei välttämättä kovin erilainen äidin hetkestä sekään. 

Vieraileva kirjoittaja: Felixin isi 😊

Odotukset vs. todellisuus

Normaali

 

Sain lukijalta toiveen kirjoittaa siitä miten omat ajatukset ja teot ovat muuttuneet lapsen syntymän myötä. Tämä oli mahtava idea. Yksi tärkein asia mitä olen oppinut on se, ettei koskaa pidä olettaa tai päättää mitään etukäteen. Asiat ei suurella todennäköisyydellä mene niinkuin olit ajatellut. 😂


Kun sain tietää odottavani poikaa, aloin heti suunnittelemaan tyylikkäitä asukokonaisuuksia mihin vauvan pukee. Totuus on ollut jotain ihan muuta. Bodyt on mielestäni ainoa oikea vaatetus vauvalle joka on paljon sylissä! Paidat on tähän asti ollut todella epäkäytännöllisiä. Felix usein on näyttänyt myös tyylimammojen painajaiselta. Kaverilla saattaa olla sinivihreä body ja kirkkaan punaiset sukkahousut päällään. Lapsi raukka! 🙈

 Raskaana ollessani ajattelin, että teen asioita omalla tavallani enkä kysele muilta. Whatsuppi on laulanut synnytyksestä lähtien. Ensimmäisenä olen kyselemässä siskoltani ja äidiltäni neuvoja!

 Minun piti myös olla ehdottoman tiukka siinä, että pyrin tekemään lapsen soseet itse ja pyrin välttämään sokeria lapsella. Soseita olen jonkin verran tehnyt itse. Felix syö kuitenkin myös ihan yhtä lailla kaupan soseita. Me ollaan lähes joka päivä liikenteessä ja minun mielipiteeni on se, että valmis soseet on paljon helpompi kuljettaa mukanaan. Sokereita pyritään välttämään. Felix ei vielä saa maistaa mamman karkkeja tai jäätelöitä. Pyrin valmis soseissakin ostamaan niitä, joihin ei ole lisätty sokeria. Jos kuitenkin onkin tullut ostettua sellaista joka sisältää lisättyä sokeria saa poika sen syödä. 🙂

Raskaana ollessa ajattelin, että pyhitetään kyllä miehen kanssa aikaa myös toisillemme. Vielä emme ole missään kahdestaan olleet. Tosin käymme paljon yhdessä lenkeillä niin, että F nukkuu vaunuissa ja tämä onkin tuntunut riittävän molemmille yhteiseksi ajaksi tällä hetkellä.

Olin päättänyt jo ennen lapsen syntymää, että haluan pitää itsestäni huolta myös lapsen synnyttyä ja siitä olenkin hyvin pystynyt pitämään kiinni. Tästä suuri kiitos myös miehelleni, joka on mahdollistanut minun treenaamisen. ❤

 Kasvatuksellisista asioista en vielä oikein osaa sanoa, koska Felix alkaa vasta pikkuhiljaa tulla siihen ikään, että ymmärtääkin hieman mitä hänelle puhuu ja sanoo. Huomaan kuitenkin jo nyt olevani todella lepsu. Eihän se nyt haittaa jos poika vähän taputtaa telkkaria, saahan se nyt tuota laatikkoa vähän kaivella kun ei siellä mitään lapselle vaarallista ole… Tulen olemaan vielä todella pulassa tuon vauhtiviikarin kanssa.

Olen itse yllättynyt siitä, miten ns. huoleton olen äitinä. Vauva ei estä minua elämästä. Pieni vauva oppii maailmasta meidän kanssamme. En stressaa siitä voinko lähteä jonnekin vaikka meno osuisi lapsen päiväunien tai ruokailun aikaan. Lapsi nukkuu kun on väsynyt ihan missä vain. Ruuat on myös helppo ottaa vauvalle mukaan. Luulin, että stressaisin arkea enemmän vauvan kanssa. Kokemus on kuitenkin opettanut, että kaikki on helpompaa kun ei etukäteen ota asioista kamalaa stressiä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?

Odotin raskaana ollessani kovasti pikkuvauva aikaa. Nyt olen kuitenkin huomannut olevani todella iloinen kun tuo aika on ohi ja meillä alkaa olla sosiaalinen ja toimelias pikkumies. Vauvat on edelleen ihania, mutta tuo pikkuvauva aika olikin yllättävän tylsää. On ihanaa kun minin kanssa voi pikkuhiljaa jo kommunikoida.

Sain tänään postissa synnytyskertomukseni. En tiedä missä se on tämän 9kk seikkaillut. Olen edelleen sitä mieltä, että olen esimerkillinen synnyttäjä. Haha! 🙂 Pääsisinpä taas synnyttämään. Vielä en kuitenkaan ole valmis taas olemaan raskaana. Löysin papereista kätilöni nimen, Päivi Vihersaari. Hän kertoi tekevänsä Kättärillä vain kesäduunia ja asuvansa muuten Ranskassa. Ihan huippu kätilö, joka teki synnytyksessäni ihan kaiken niinkuin toivoin. Minun piti kodiututtuamme laittaa hänelle erikseen kiitos mahtavasta työstä. En kuitenkaan muistanut hänen nimeään. Onkohan mitenkään mahdollista, että kiitos kulkeutuisi hänelle tämän internetin ihmeellisen maailman kautta?  Jos mulla on extra rahaa ens kerralla kun synnytän, hommaan saman mimmin itelleni kätilöksi. 😀

img_3106

Vanhemmille

Normaali

Ystävälläni on laskettuaika tänään. Sanoin hänelle ennustaneeni, että synnytys käynnistyisi maanantaina. Aloin antamaan vinkkejä heille miten viettää viikonloppu mikäli viettävät sen vielä kahdestaan. Näistä vinkeistä olisin itsekin ollut kiitollinen ennen synnytystä. 🙂 Minulla ei ole pikkusisaria joille voisin olla tukena ja antaa vinkkejä synnytykseen. Tämä ystävä saakin nyt kestää kun fiilistelen hänen synnytystään melkein kuin olisin itse taas synnyttämässä.

Heitin puoli vitsillä vinkkejä miten suihkussa ja vessasaa kannattaa nyt viettää aikaa ihan niin pitkään kuin haluaa. Aloin kuitenkin yhtenä päivänä miettimään mikä on oikeasti ollut ratkaiseva tekijä siinä, että vauva-arki on toiminut ja todettiinkin mieheni kanssa yhteen ääneen: PUHUMINEN.

  
Me ollaan Heikin kanssa puhuttu lasten saamisesta, odotuksista, peloista ja toiveista jo ennenkuin lapsi tuli ajankohtaiseksi parisuhteessamme. Varsinkin minä olen usein painottanut, että haluan miehen joka on läsnä. Isän pitää tietää miten lapsen arki rullaa, ihan yhtä lailla kuin äidinkin. Lapsi tehdään yhdessä, joten se kuuluu myös hoitaa ja kasvattaa yhdessä. 

Rakastan katsoa miten Felixin silmät loistaa kun isi tulee kotiin. Väitän, että vietämme nykyään enemmän aikaa yhdessä perheenä, kuin mitä vietimme kahdestaan ennen Felixiä. 

Ihmettelin hetken kun luin jostain artikkelista miten yleistä on, että pariskunnat eroaa lasten ollessa ihan pieniä. 

Tuttuni rakensi taloa kun heille oli juuri syntynyt vauva. Ihmettelin miten parisuhde kestää noin isoja projekteja samaan aikaan. Mies totesi, että viikonloppuisin hän sitten nollaa ja irrottelee kun viikolla joutuu työn ohella olla työmaalla illat. Jäin miettimään milloin perheelle on aikaa ja milloin perheen äiti pääsee nollaamaan. Oliko perheen äiti tästä asiasta yhtä mieltä?

Naisten ja miesten on usein vaikea nähdä asioita toisen silmin. Luulen aina itsekin, että Heikki osaa jotenkin lukea ajatuksiani. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Felixin synnyttyä oli ihanaa, että Heikki oli koko ajan vierellä vaikka lapsi saattoi viettää 6 tuntia aikaa tissillä. Heikki myös tiesi miten tärkeää hyvinvointini kannalta oli, että pääsen liikkumaan. Hän onkin mahdollistanut aina sen, että olen alusta asti päässyt liikkumaan joko yhdessä tai yksin.

Joten hyvät tulevat ja nykyiset vanhemmat. Puhukaa odotuksista, toiveista, peloista, asioista jotka ärsyttää JA muistakaa myös puhua niistä hyvistä asioista. 

Äidit, kertokaa miehillenne jos jokin asia häiritsee. Antakaa isän olla mukana lapsen hoidossa. Heillä voi olla omat tapansa tehdä asioita, mutta ne ei välttämättä ole vääriä tapoja.

Isät, lapsi on teidän yhteinen. Osallistukaa lapsen arki rutiineihin ja olkaa äidin tukena vaikka silloin kun äidillä on se olo, että hän ei ole muuta kuin maito tehdas. 😉