Treenaan syödäkseni

Luin isifitness blogista kirjoituksen siitä, miten ihmiset eivät jostain syystä kehtaa kertoa hakeutuvansa personal trainerin juttusille koska haluavat pyöreämmät pakarat.

Itsehän treenaan osittain siksi, että voin hyvällä omallatunnolla sitten herkutella. Kyllä. Totta se on. Pari viikkoa sitten pidettiin työkavereiden kanssa mättöbileet. Vedin aamulla lyhyen juoksulenkin ja töissä lounastauolla yläkroppa treenin. Illalla vedin jätskejä (kyllä monikossa, ehkä joku 2litraa), sipsiä, nakkipiiloja, karkkia, pähkinöitä, suklaata… hyvällä omallatunnolla koska päivällä oli myös kulutus ollut kovaa.

Tiedän että siellä muutama tuomitsee tämän rehellisyyteni nyt jyrkästi. Vannon ja vakuutan, etten kuitenkaan ole yksin motivaationi kanssa. Nauratti kun instassa näin jonkun julkkiksen hehkuttavan vinkkejään sokerikoukun selätykseen ja lopussa teksti ”kesä on kohta ja haluan tuntea oloni energiseksi ja virkeäksi.” In my ass, sanon minä. Kesä tulee ja haluat hitto vie näyttää hyvältä niissä pikku bikineissäsi ja lyhyissä kesämekoissa. I know I do!

Rakastan treenin jälkeistä olotilaa ja treenaaminen vaikuttaa todella positiivisesti mielialaani. Treenaan siksi, että saan siitä niin hyvän olon. Se on kuitenkin tosiasia, että treenaan myös siksi, että voin sitten syödä herkkuja ilman morkkista kun herkkupäivä koittaa. Mitä hävettävää siinä on!? Kaikilla on omat tapansa motivoitua. Enemmän huolissani olisin niistä jotka keksii ikuisia tekosyitä olla liikkumatta. Liikunta muotoja on miljoonia erilaisia, samoin kun ihmisiä tai tapoja motivoitua. Koitetaan kaikki löytää se oma juttumme!

Pääsiäinen vietetään iki ihanassa Lapissa, Levillä. Tiedossa on toivottavasti paljon hiihtoa, ulkoilua ja perheen kanssa rentoutumista. Koska kulutus tulee olemaan kovaa, olen antanut itselleni luvan herkutella kokonaiset 3 päivää!

Blondi on puhunut. Ihanaa ja HERRRRRKULLISTA pääsiäistä tyypit! 😘💗

Kelpaat kelle vaan

Törmäsin facebookissa muutaman vuoden takaiseen postaukseeni ”kerro mitä kaikkee naisen tulee olla.” Tuolloin kirjoitin lähinnä raskauden painontarkkailusta ja sen herättämistä fiiliksistä.

Meikäläisen vartalo on tuon jälkeen kokenut aikamoisen muodonmuutoksen. Tissit on pienentyneet varmasti kaksi kuppikokoa ja sanotaanko näin, että niistä näkee mitä painovoima tarkoittaa.

Olen viimeisen vuoden aikana kuullut elämäni ensimmäisen kerran minusta puhuttavan ”pienenä.” Ehkä kauneinta mitä minulle voi sanoa. 🤣🙈 Olen viimeisen vuoden aikana saanut kehuja siitä mihin kuntoon olen kroppani saanut, mutta samalla myös vihjailuja syömishäiriöstä. Niin, että kertokaa ihmeessä sitten kun kaikille kelpaa.

Vatsalihakseni näkyvät oikeassa valaistuksessa ja hyvän treenin jälkeen elämäni ensimmäistä kertaa. 90% ajasta olen tällä hetkellä tyytyväisempi vartalooni kuin koskaan ennen. Silti olen edelleen myös todella epävarma. Täällä reissussa hotellin henkilökunta kommentoi treenattua kroppaani. Eräs luuli minua painijaksi ja otin tuon heti negatiivisena kommenttina. Toinen kysyi Heikiltä mitä treenaan kun minulla on leveämmät hartiat kuin Heikillä. Ei ehkä ihan se tapa miten haluan minua kehuttavan. Eh, mutta miksi sitä ei vain kykene ottamaan kommentteja positiivisesti?

Jos joku on niin ystävällinen, että viitsii kehua minua tarkistan ensimmäisenä vittuileeko kyseinen ihminen minulle!? Että ootko sä nyt hyvä ihminen tosissas? Minäkö?

Uudet biksuni ovat vihdoin sellaiset mitä olen pitkään etsinyt. Suht pienet, ettei rusketusrajat yletä ihan polviin saakka. Heikki on ihan kauhuissaan. Perse pitäisi kuulemma peittää. Paljastavuus on miesten mielestä just jees. Kunhan kyseessä ei ole oma vaimo. 😅 Meikäläinenhän on heti miettimässä, että häpeekö se nyt mua? Mutta ilmeisesti kyseessä on kuitenkin vaan joku uros ihmisen puolustusvaisto joka herää.

Naiset kiroilee, että helvetti tuolla se blondi taas on perse paljaana. Huomionkipeä paskiainen. Samalla ne näpyttää kännykällä jo omaa tilausta samalta biksu firmalta. 🤣

Koita tässä nyt sitten itses lisäksi miellyttää muitakin. Mission impossible! Olenkin nyt ihan tosissani pohtinut, että jos aloittaisi ihan alkuun tämän oman päänupin miellyttämisellä, ennenkuin alkaa mieltään pahoittamaan siitä mitä muut tykkää tai on tykkäämättä. Eikä se muuta minua ihmisenä millään tavalla saako kuvani instagramissa 30 tykkäystä vai 130. Vaikka välillä tuo tosiasia meinaa päästä unohtumaan.

Kelpaan kelle vaan. Mut tärkeintä ois nyt ihan alkuun kelvata ihan mulle itelleni. 👊🏻

Postaus sarja: Raskauden tuomat muutokset. Minun tarinani.

Julkaisen ensimmäisen postaus sarjani koskaan. Olen oikeastaan synnytyksestä lähtien halunnut tämän toteuttaa ja nyt sain vihdoin sen aikaiseksi. Tässä minun tarinani, jotta ymmärrätte miksi tämän postaussarjan haluan tehdä…

 

Olen jo aikaisemmin blogissani kertonut, että olin lapsena aika ylipainoinen ja tuo lihavan tytön leima on kummitellut mukanani oikeastaan koko elämän. Painoni on aina ollut minulle häpeä, koska olen tajunnut, että olen useimmiten aina ollut isoin tyttö luokallani tai kaveripiirissäni. Vaakani ei ole varmasti ala-asteen jälkeen näyttänyt alle 60 alkavaa lukua. Hoikistuin kilpa-uinnin tultua tosissaan kuvioihin noin 11-vuotiaana, silti koin olevani aina ”iso tyttö.”

2006

Aikuisiällä lopetin jossakin vaiheessa vaakaan tuijottelun kokonaan. Ajattelin, että peili kyllä kertoo missä mennään. Se oli minulle hyvä ratkaisu. Olen teini-iän jälkeen alkanut treenaamaan todella paljon. Jollain tavalla olen halunnutkin, että minut tunnetaan treenaavana blondina. Näin ollen vältyn ainakin lihavan tytön maineelta.

2008

Tullessani raskaaksi, kysyttiin heti ensimmäisellä neuvola soitolla paino. Kerroin, luvun jonka kuvittelin olevan suht lähellä totuutta. Enhän ollut käynyt vaalla varmasti lähemmäs 3-4 vuoteen. Kun ensimmäinen neuvolakäynti koitti oli vaan lukema järkyttävä shokki. Painoin 10kg enemmän kuin olin olettanut. Purskahdin itkuun ja mietin miten tulen kestämään sen, että painoni tulee todennäköisesti nousemaan vielä kymmeniä kiloja.

Juuri ennen raskautta

Painonnousu oli ahdistavaa. Samoin se, etten pystynytkään treenaamaan ihan miten halusin. Kroppani ei tuntunut omalta. Lisäkilot kummittelivat joka päivä mielessä. Treenasin koko raskauden ajan ja olin suht tarkka syömisistäni, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta painonnousuun. Lihoin raskauden aikana muistaakseni 17kg. Rakastin tuntea vauvan potkut ja sydän pakahtui onnesta aina kun sai nähdä masussa uiskentelevan poitsun ultrassa. Muuten en raskaudesta nauttinut ollenkaan. Sairaalaan jäi 9kg. Onneksi sitä eli niin täydellisessä vauva kuplassa, etten kovin suurta stressiä ottanut raskauskiloista. Olin kuitenkin malttamaton pääsemään takaisin treenaamaan. Halusin päästä juoksemaan, tekemään vatsoja, kyykkämään mutta onneksi tajusin olla maltillinen. 

Pääsin mielestäni suht nopeasti raskauskiloista eroon, 4 kuukaudessa. Muistan kuitenkin, että viimeiset 4kg olivat todella tiukassa. Ulkomuotoni oli melkoisen pehmoinen, mutten onneksi sitä tuolloin tajunnut. Suurin järkytys on tullut nyt jälkikäteen kuvia katsoessani. Koin esimerkiksi raskaana ollessani olevani suht hyvässä kunnossa. Nyt kuvia katsoessani näytän mielestäni järkyttävän lihavalta.

Felix on nyt 2 vuotta ja pääsin mielestäni noin 1,5 vuodessa takaisin kuntoon. Itseasiassa jopa parempaan kuntoon kuin ennen raskautta. Rakastin miten sain kehuja hoikistuneesta ulkonäöstäni. Meiltä kysellään paljon onko sisaruksia tulossa pian? Haluan EHDOTTOMASTI lisää lapsia. Tuo raskausaika vain tällä hetkellä ahdistaa kovasti. En kestä taas menettää kontrollia omaan vartalooni. En kestä nousevia lukuja vaalla. En kestä pyöristyvää ulkomuotoa ja ”oletpa sinä jo iso” kommentteja, en kestä ensimmäisten 3kk pelkoa. 

Synnytyksen jälkeen

Naisen vartalossa tapahtuu järkyttävän paljon muutoksia raskauden aikana ja muutoksissa on pään vaikea välillä pysyä mukana. Naisen vartalo muuttuu lopullisesti raskauden aikana. Se ei ole vain 9kk kestävä pieni muodonmuutos. Raskaus opetti minut olemaan ylpeä vartalostani ja pitämään siitä huolta tulevaisuudessakin. Tiedän, että paino ja oma ulkonäkö on toissijaista siihen verrattuna mikä lopputulos on. Maailman suurin rakkaus. Oma lapsi. Tämä on silti minun tarinani siitä, millaisia ajatuksia raskaus ja sen tuomat muutokset kropassa ovat herättäneet.

Seuraavassa osassa syömishäiriötä nuorempana sairastanut nainen kertoo oman tarinansa.

Onko sinulla omia kokemuksia jaettavana?

 

Kehonkoostumus

Kehonkoostumus. Kävin sellaisen mittauttamassa eilen. Tulokseni on tässä. 

Mitä tämä tulos loppujen lopuksi kertoo?! Tuloksellisesti rasvaprosentti on kuulemma hyvä ikäiselleni naiselle. Netistä jos etsii tietoja rasvaprosentista saa seuraavanalaisia graafeja. 

Rasvaprosentin mittaukseen vaikuttaa monta tekijää. Esimerkiksi se mitä olet treenannut edellisenä päivänä ja mihin aikaan vuorokaudesta mittaus tehdään. Itselläni mittaus tehtiin lepopäivänä, illalla. Kyseessä oli Tanita laite, jossa mittaus tehdään vaatteet päällä. Itselläni on teini vuosina harrastaessani kilpauintia mitattu rasvaprosentti pihdeillä ja muistelen sen sillon olleen noin 27-28 % luokkaa.

 

Tällä hetkellä voin todella hyvin. Olen pirteä, treeni kulkee ja peilikuva miellyttää. Tämä on mielestäni paljon tärkeämpää kuin se, mitä rasvaprosenttini kertoo. Uskon, että rasvaprosenttini on alhaisempi mitä se on moneen vuoteen ollut. Raskauden jälkeen olen ollut enemmän sinut vartaloni kanssa kuin koskaan ennen. Paino on enää numero. Ennen raskautta, en olisi koskaan uskonut kertovani julkisesti paljonko painan. Nyt tajuan, ettei painolla ole mitään väliä. Olen ollut tyytyväinen itseeni yli 5kg painavampanakin. Tällä hetkellä huomaan, että vatsalihakset näkyy hieman paremmin kuin aikaisemmin. Rintaliivit tosin ovat vain tyhjät taskut niin kuin siskoni sanoo. 😀 Näissä kuvissa on varmasti lähes 10kg eroa, mutta omasta mielestäni eroa ei edes kauheasti huomaa. 


Paino on vuodenvaihteen jälkeen tullut vähän ehkä liiankin rajusti alaspäin. On ollut hieman vaikea hahmottaa miten paljon tulisi syödä kun tekee 8h päivässä istumatyötä, mutta liikkuu työn ulkopuolella kuitenkin aika aktiivisesti. Uskon, että korjausliikettä tapahtuu kuitenkin pikkuhiljaa kun saadaan uutuus jäätelöt kunnolla kauppoihin. 😉

 

Omasta mielestäni tällaisia kehonkoostumuksia ei missään nimessä pidä verrata muihin. Jokainen vartalo on erilainen, jokainen mittaustapa ja mittaaja on erilainen. Ainoa syy miksi itse tätä teen on se, että pystyn hieman seuraamaan omaa kehitystäni. En vertaile näitä tuloksia mihinkään muihin kuin omiin tuloksiini. Tässäkin pitää muistaa, että mittaus pitäisi tehdä suhteellisen samoissa olosuhteissa. Googlasin netistä naisten rasvaprosentista ja löysin paljon kirjoituksia naisilta jossa tavoiteltiin tiettyä rasvaprosenttia. Miksi? Tällainen on mielestäni jopa hieman huolestuttavaa, koska liian alhainen rasvaprosentti saattaa nopeasti vaikuttaa meidän naisten hormonaaliseen toimintaan.

 

Mitä ajatuksia tällaiset mittaukset teissä herättää?

 

 

 

Vartalo

Tässä on kuvat samasta vartalosta vuoden välein.

 

 

Ei diettejä. Vain aktiivista arkea pienen lapsen kanssa ja liikuntaa 4-6 kertaa viikossa. Kyllä naisen vartalo on ihmeellinen. Kroppani palautui mielestäni suhteellisen hyvin synnytyksen jälkeen. Olin mielestäni tuossa vuoden takaisessa kuvassa jo huomattavasti pienempi kuin heti raskauden jälkeen. Mitään diettejä en ole noudattanut. Itseasiassa, syön lähes joka ilta mehujään herkkuhimoihini. 😀 Syön viikottain jäätelöä, päivittäin leipää ja juon maitoa. Pyllistän siis hieman näille nykypäivän kaiken maailman gluteenittomille ja maidottomille dieteille.

 

Rakastan tällä hetkellä kroppaani. Olen ylpeä siitä mitä olen saanut aikaiseksi. Se ei ole sama kroppa, joka oli lähes 2 vuotta sitten ennen lasta. Sen ei tarvitsekaan olla. Painoa on lähes 10kg vähemmän kuin ennen raskautta, mutta myös lihakset ovat pienentyneet. Suurin kriisinaihe on ollut pienentyneet rintani. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että nämähän on aika kivat ja näppärät. Liiveillä kun saa ihmeitä (huijausta) kuitenkin aikaiseksi. 😉

Eniten rakastan kuitenkin kropassani sitä, että se toimii. Juoksen ennätys vauhtejani. Keskiviikkona tein leuanvedoissa ennätyksen lisäpainoilla, 12kg! Tajuan, ettei vaan lukemalla ole mitään väliä. Ainoastaan sillä, mitä kroppallani pystyn tekemään.

Olen ylpeä vartalostani. Huomaan silti, itsetuntoni laahavan vielä hieman perässä. Tarvitsen kokoajan muiden hyväksyntää ja kehuja. Yritän jotenkin vielä todistella itselleni, että joojoo sä näytät hyvältä. Tajuatteko? Ihan hullua. Mitenköhän tuommoista voisi työstää?

Haluaisin nähdä vartaloni oikeissa mittasuhteissa NYT. Enkä tajuta taas seuraavassa raskaudessa, että herranen aika olinpa hyvässä kunnossa tuolloin.

Onko kellään muilla mammoilla samanlaisia ”ongelmia”? Vai kuulostanko taas ihan mielipuoliselta? 😀

 

Ihanaa viikonloppua! Tää mamma viettää huomenna tyttöjen iltaa kaupungissa ja nukkuu yönsä HOTELLISSA. Ai että! 💃🏼