Äidin työ- Ylennys

Kirjoitin neljä vuotta sitten uudesta työstäni täällä. Työ on koko elämän mittainen, mutta nyt olen saanut ylennyksen. Vastuuni ovat kasvaneet ja nyt vastuullani on jo kaksi poikaa yhden sijaan. Palkkakin nousi hieman ylennyksen johdosta. Noin 101€.

Työn sisältö on hyvin samankaltainen kuin aiemmin. Nyt vain pikku pomoja jotka täytyy pitää tyytyväisenä on kaksi, yhden sijaan. Päivittäisiin askareisiin kuuluu siivous, ruuanlaitto, ruokkiminen ja kaikki mahdollinen joka pitää pikku pomot tyytyväisinä. Moni saattaa luulla, että päivät ovat helppoja ja lomaan verrattavissa. Uskallan väittää toisin. Olen töissä vuorokauden ympäri ja jopa treenatessani otan usein vähintään toisen pikku pomon mukaani. Uusi pomo on alkuun selkeästi halunnut näyttää kuka täällä on pomo ja työllistää välillä myös öisin jonkin verran. Pyrin silti pitämään positiivisen asenteen ja näyttämään, että selviän haastavistakin tilanteista.

Vanhempi pomo on oppinut hyvin palautteen annon työstäni. Hän osaa kehua kun teen asiat oikein, mutta saan myös tuntea nahoissani jos työskentelytapani eivät häntä miellytä. Hän auttaa jopa nykyään minua, kun tuntuu ettei kaksi kättä aina riitä. Välillä kahden ihmisen tarpeiden tyydyttäminen on raskasta. Jos yöllä ei ole tullut nukuttua ja pomot ovat molemmat vaativalla päällä on muutamia kertoja tullut purskahdettua itkuun kun tuntuu, että ei osaa hommiaan.

Työ on myös erittäin fyysistä. Isomman pomon mielestä liikkeessä pitäisi olla 24/7. Hän on näiden 4 vuoden aikana toiminut myös koutsina minulle. Pikku pomo istuttaa minut sohvalle joka ilta tunneiksi. Usein joudun syömään iltapalankin sohvalla pomon kanssa kun hän imee minut lähestulkoon kuiviin. En silti valita, näin lähennymme ja opimme parhaiten tuntemaan toistemme tarpeet.

Työt tulee tottakai lomilla myös mukaan. En muuta haluisikaan. Lomat haluan kuitenkin mielelläni viettää työpaikalta poissa niin, että joku muu kokkaa ja siivoaa. Lomat ja viikonloput ovat tärkeitä koko yhteisön tiimipäiviä. Niitä odotan aina kovasti! Tätä firmaa ei onneksi tarvitse yksin pyörittää, vaan vierelläni on yhtiökumppani joka hoitaa talouspuolen ja auttaa minua hommieni kanssa niin paljon kuin vain pystyy. Lounastaukoja työ ei sisällä. Hieman ylpeänä haluankin kehua oppineeni taas tuon ahmimisen hienouden. Syön kuin olisi tuli perseen alla. Vaikka ei siis olisikaan. Varaudun vaan siihen,että minua tarvitaan ennenkuin lautanen on vielä tyhjä. Onneksi yhtiökumppanini mahdollistaa minulle muita taukoja monta kertaa viikossa. Käytän tauot yleensä treeniin jota en voi pikku pomojen kanssa tehdä. Uinti tai pyöräily.

Itsevarmuus roolissa on kasvanut huomattavasti. En enää tarvitse apua niin paljoa kolleegoilta. Minusta on tullut se konkari joka jakelee ohjeitaan ja osaamistaan myös muille. Yritän kuitenkin pitää mielessäni, että kaikille ei toimi samat työskentelytavat kuin minulle. En itse jaksa stressata asioista liikaa.

Rakastan työtäni. Tästä olen unelmoinut pikku tytöstä asti. Välillä työ on yksinäistä ja tuntuu ettei yksinkertaisesti riitä. Useinmiten olen kuitenkin niin onnellinen, että saan tehdä tätä. Saan olla 110% oma itseni, eikä kukaan voi ikinä korvata minua. Tämä on se työ joka oikeasti merkitsee. Ne ihmiset jotka toivottavasti kuolinvuoteellani istuvat vierellä ja kiittävät tehdystä työstäni.

Rakastan näitä tyyppejä ja olen kiitollinen, että minulle on tämä tehtävä suotu. Äitiys. 💗

Uusi arki

Uusi arki lähti tällä viikolla käyntiin, samana päivänä kun Beibi täytti 2 viikkoa. Beibin oikea nimi on muuten Filip. Loput nimet paljastamme elokuussa ristiäisissä.

Lähdimme Filipin ollessa 4 päivää vanha mökille vajaaksi viikoksi nauttimaan kunnolla kesälomasta. Felix pääsi ajelemaan mönkkärillä, uimaan ja nauttimaan famun, vaarin, tätien ja serkkujen seurasta. Itse nautiskelin rauhallisista vaunulenkeistä marjoja poimien ja kajakilla meloen kun uimaan en vielä saanut mennä.

Tällä viikolla Heikki palasi töihin ja Felix aloitti uudessa päiväkodissa. Päiväkoti vaihtui, koska oletimme tässä vaiheessa jo asuvamme uudessa kodissa. No eipä asuta. Rakennuttajan tiedottaminen on olematonta ja tämän hetken tiedon mukaan pääsisimme muuttamaan syyskuun lopulla. Itse haluan uskoa, että pääsisimme jouluksi kotiin. Kiitos anoppini ja hänen miehensä meillä on katto päämme päällä. Kaksio yhdellä vessalla ja päiväkotimatka Keravalta Vantaalle tuo vain välillä vähän haastetta arkeen. Isona plussana täällä on ihan mielettömiä lenkkimaastoja kärrytellä ja kävellä. Käymme päivittäin ihastelemassa lähes takapihallamme laiduntavia heppoja. 

Moni on kysellyt millainen luonne Filip on. Rehellisesti sanottuna vajaa kolmeviikkoisesta on vielä vähän vaikea sanoa. Öisin hän ei nuku ihan niin mahtavasti kuin isoveljensä jo tässä vaiheessa nukkui. Isona plussana hän viihtyy hyvin vaunuissa ja osaa välillä nukahtaa myös ilman tissiä. Poika syö paljon joka näkyykin hyvin painossa. Kakkaa myös samaan tahtiin kuin syö. 😅 Me stressataan Heikin kanssa enemmän toistemme väsymystä kuin omaamme. Mikäli huonot yöunet jatkuu, täytyy vain keksiä järkeviä ratkaisuja arjessa jotta molemmat jaksaa. Felixin unia Filipin heräily ei onneksi haittaa.

Felix on ottanut veljensä hienosti. Kovasti haluisi pussailla ja halia pikkuveljeä ja välillä olisi vähän turhankin innokkaasti auttamassa. Välillä Felixilläkin tulee kuitenkin aiempaa helpommin kiukkukohtauksia ja itkuja jos emme Heikin kanssa heti reagoi häneen tarpeeksi nopeasti. Veljeä kohtaan hän on kuitenkin aina kovin suojeleva ja rakastava. Ihana Fefe.

Parin viikon päästä perheemme jatkaa lomailua. Heikki pitää tuolloin pari viikkoa lomaa, jolloin ajattelimme suunnata taas mökille mikäli sää suosii. Olimme myös suunnitelleet Ruotsin matkaa kunnes tajusimme, että minulla on passi mennyt heinäkuussa vanhaksi ja Filipillä ei ole tietenkään passia. Emmekä tiedä ehdimmekö saada meille passeja tuossa vajaassa 3 viikossa. Voi itku. Itselleni kun tämä ”koti” on vähän niinkuin työpaikka ja haluisin lomilla päästä aina muualle, jotta loma oikeasti tuntuu lomalta. Hullua tiedän, mutta sellainen minä olen. Käytiin tänään verkkokauppa.com:issa ottamassa meille passikuvat. Suosittelen. Palvelu oli todella hyvää ja kuvat olivat triplasti edullisemmat kuin valokuva liikkeessä.

Tällaiset pika kuulumiset tähän väliin. Kivaa alkavaa uutta viikkoa!

Ajatuksia ja pelkoja

Sain instagramin puolella toiveen kirjoittaa hieman siitä, miten ajatusmaailma on muuttunut toisen raskauden myötä. Toisen raskauden myötä, ei rehellisesti itse raskautta ehdi niin paljoa ajattelemaan. Beibi roikkuu mukana, siinä normaalissa arjessa, eikä ajatukset ja puheenaineet ehkä pyöri kokoajan kasvavan masun ympärillä.

Samalla huomaan myös yhtäläisyyksiä edelliseen odotukseen. Omat ystävyyssuhteet, välit omiin vanhempiin ja parisuhde pyörii paljonkin mielessä. Kun itse tietää pääsevänsä kohta pois tästä kiireisestä oravanpyörästä, huomaa jo nyt pelkäävänsä mitä tapahtuu kun putoaa pois oravanpyörästä. Ihmiset ovat tänä päivänä yksinkertaisesti vain niin kiireisiä omien töiden, harrastusten ja arkensa kanssa. Jäänkö työporukassa heti ulkopuolelle kun en olekaan päivittäin jakamassa arkea näiden ihmisten kanssa? Osasta työkavereita on tullut minulle todella läheisiä ystäviä, mutta pysyykö yhteydenpito kun jään pois työpaikalta eikä nähdäkään päivittäin? Uskon, että tässä on paljon myös itsestäni kiinni. Oikea ystävyys, ei aina tarvitse päivittäistä näkemistä tai keskustelua. Tärkeintä on olla läsnä ja kuunnella silloin kun ehtii kuulumisia vaihtaa, eikö?!

Huomaan usein, ettei ihmiset toisen lapsen kohdalla kovinkaan paljoa kysele. Minulla on oikeastaan kolme ystävää kysynyt tasasin väliajoin miten minä ja beibi voidaan. Pelkään, että toisen lapsen kohdalla ketään ei enää jaksa kiinnostaa kun vauva syntyy ja elän yksinäni beibi kuplassani.

Mietin paljon tylsistynkö kotona ja alkaako kotiemännän elämä kyllästyttämään heti alkuhuuman jälkeen. Olen niin sosiaalinen ihminen, että kaipaan ympärilleni myös muuta sosiaalista kanssakäymistä kuin vauvan tuijottelu ja pussailua. Felixin kanssa nautin eniten niistä päivistä kuin vuorokausi oli täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Veikkaan, että kun saan täyden treeni luvan raskauden jälkeen aikataulutan päiväni beibin päikkäreiden ja oman treenin ympärille. Tavoite on pystyä itse treenaamaan päivisin beibin kanssa, jotta Heikki pääsee treenaamaan sitten ennen tai jälkeen työpäivän.

Pelkään myös jollakin tavalla menettäväni hetkeksi itseni. Tätä on vaikea selittää kuulostamatta maailman paskimmalta mutsilta. Felix ei koskaan oppinut syömään pullosta, joten olin hänessä kiinni lähes vuoden ajan. Olin harvoin Amanda, olin Felixin äiti. Tissi. Olin useinmiten pois Feffen luota maksimissaan tunnin. Kun olin pois, oli stressi kokoajan läsnä. ”Mitenhän niillä menee kotona, meneeköhän Heikillä hermo jos Felix vain itkee, olenkohan jo ollut liian pitkään.” Saatoin olla uimahallissa joka oli noin 500m päässä meidän kodista, enkä silti pystynyt tekemään treeniäni täysin rennoin mielin. Huomasin onnekseni vasta töihin paluun jälkeen miten paljon oli kaivannut sosiaalista elämää, jossa sain olla Amanda en ainoastaan mamma.

Haluan ajatella, että parisuhde vahvistuu, kun koemme taas yhden elämän mahtavimmista hetkistä yhdessä. Pienen supermiehen syntymän. Edellisellä kerralla myös vauva-aikana pelasimme mahtavasti tiiminä. Enhän edes muista ensimmäisenä viikkona vaihtaneeni Fefelle kertaakaan vaippaa. Samalla ymmärrän myös, ettei tilanne ole tällä kertaa sama kuin viimeksi. Nyt huomiota tarvitsee kaksi pientä poikaa. Haluan myös olla rehellinen ja kertoa, että työelämän kiireiden keskellä ei parisuhde aina ole voinut parhaimmalla mahtavalla tavalla. Pelottaa, mitä väsymys ja uuden arjen pyöritys voi tehdä parisuhteelle. Meillä kun on vielä tulossa iso muuttokin tuossa aivan beibin lasketun ajan tienoilla. Yritän kuitenkin ajatella, että YHDESSÄ selvitään näistä tiukemmistakin hetkistä. Positiivisuudella.

Fefe on mielestäni maailman mahtavin olento ja maailman rakkain pierupylly. Pelottaa herääkö beibiä kohtaan heti vastaavanlaiset tunteet. Toisaalta rakastan siskonikin lapsia kuin omiani, joten tämä on kyllä varmasti ihan turha huoli. Salaa kuitenkin toivon, että beibi olisi vanhemmilleen yhtä vaivaton kuin veljensä.

Haluan kuitenkin painottaa, että päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin suuren suuri odotus ja innostus uudesta perheenjäsenestä. Haluisin tällä hetkellä viettää kaiken vapaa-ajan Felixin kanssa, enkä voi uskoa, että kohta meillä on KAKSI maailman valloittavinta pikku ukkoa, joiden kanssa touhuta ja hölmöillä päivät pitkät.

Kiinnostaisiko teitä lukea Heikin ajatuksia samaisesta aiheesta jos saisin hänet taas pitkästä aikaa kirjottamaan tänne? 🙂

 

Parisuhde

Ystäväni jolla on Felixin ikäinen poika totesi, että selvittiin vauva vuosi eroamatta. Hän ei ihmetellyt, että ihmiset eroavat vauva arjen keskellä.

Minä taas olen monesti tämän vuoden aikana ajatellut, etten ymmärrä miten jotkut eroaa tässä elämän vaiheessa. Joka päivä kun saa katsella ja ihastella tuota mini tyyppiä, joka yhdessä ollaan luotu. Jos mahdollista, olen tämän vuoden aikana rakastunut vielä enemmän mieheeni. Hän on maailman paras isä ja mieletön aviomies. Mieheni pitää tiukasti huolta siitä, että saan treenata ja viettää aikaa ystävieni kanssa.


Rehellisyyden nimissä. Intiimejä hetkiä on vauva vuoden aikana varmasti normaalia vähemmän. Alkuun nainen vuotaa 4-6 viikkoa verta enemmän kuin mies edes haluaa tietää. Sen jälkeen helliä hetkiä on silloin kun lapsi hyvässä lykyssä nukkuu pitkiä päiväunia (kyllä, luit oikein, PÄIVÄLLÄ) tai illalla lapsen mentyä nukkumaan. Jos kumpikaan enää jaksaa… 🙈😅

Parisuhde on kuitenkin niin paljon enemmän. Yksi tärkeimmistä asioista on mielestäni toisen huomioon ottaminen ja yhdessä tekeminen. Molempien tulee saada viettää omaa aikaa. On myös tärkeätä, että molemmat saa viettää aikaa lapsen kanssa ja luoda hänen kanssaan omia rutiineja. 

Me tehdään paljon myös yhdessä perheen kanssa. Käydään lenkillä, pyöräilemässä, leikitään, matkustellaan. Ollaan myös alusta lähtien sovittu, että päivälliset on perheen yhteinen ruoka hetki. 
Meillä on 6kk iästä lähtien nukuttu yöt huonommin. Useasti huomaakin väsymyksen aiheuttavan niitä suurimpia mieliharmeja. Ollaan onneksi kuitenkin osattu heti nukkua päiväunia ja päästy lomailemaan kun väsymys alkaa olla pahimmillaan. Väsymyksenkin keskellä ollaan kuitenkin muistettu huomioida toisiamme pienin elein. 


Meillä on ollut Heikin kanssa se hyvä puoli, että ollaan ehditty viettää aikaa kahdestaan ennen lapsen syntymää. Ollaan myös vuosien varrella puhuttu todella paljon siitä mitä toisiltamme odotamme lapsen synnyttyä. Tähän rumbaan en ikinä lähtisi ihmisen kanssa, jonka olisin tuntenut vain vähän aikaa. 

Kaksinkeskistä aikaa meillä ei hirveästi ole vuoden aikana ollut. Felix kun ei oppinut tuttipulloa koskaan syömään. Olemme kuitenkin todenneet vuoden olevan todella lyhyt aika ja ollaankin vapaat hetket haluttu viettää yhdessä perheenä eikä niin, että lapsi olisi jossakin hoidossa. Niinkuin olen sanonut, lapsi on lahja, ei itseoikeus. Lapsi tehdään yhdessä, joten se myös hoidetaan yhdessä. 


Viikon päästä meillä tulee yhteisiä vuosia 11 täyteen. Samalla ollaan oltu 2 vuotta naimisissa. Vaikka arki on välillä raskasta, se on ihaninta jakaa tuon komistuksen kanssa. Jännityksellä odotamme, mitä ruuhkavuodet tuo tullessaan. 

Hukassa

Tähän mammaan on iskenyt joka talvi masennus. Muutama yökin ollut parempi ja silti tuntuu, että ilta 20 olisin ihan valmis nukkumaan. Kiukuttaa, tekee mieli herkkuja ja väsyttää. Ja vastaus on ei, en ole raskaana. Sen todistaa viime viikolla alkaneet kuukautiset. 😁  

 Thaimaan reissu onneksi häämöttää kolmen viikon päässä. Jospa tuo aurinko toisi vähän apua tähän väsymykseen. 

Viime viikolla pääsin hyvin treenaamaan. Tuli käveltyä, käytyä salilla, jumpassa, hiihtämässä ja uimassa. Tällä viikolla ei treeni onnistu ihan noin hyvin. Heikillä on tiukka työviikko ja viikonloppuna lähdetään mökin kautta Ouluun. 

  Tuntuu, että sali treenin kanssa olen kuitenkin nyt vähän eksyksissä. Tuntuu etten tykkää hinkata samaa ohjelmaa puolta vuotta putkeen. Välillä salille mentäessä menee kuitenkin kallista aikaa hukkaan, kun mietin mitä tekisin. Maaliskuussa alan treenaamaan joka toinen viikko painonnostoa Tempaus areenalla. Josko sieltä saisi lisävinkkejä voimatreeniin! Kaipaan juuri sitä, että joku käskee ja kertoo mitä pitää tehdä.

Muutaman kuukauden päästä loppuu äitiysloma. Tajusin vasta viime viikolla miten köyhä tulen sen jälkeen olemaan. Welcome puuro ja munakas lounaat. Pärjään hyvin shoppailematta, mutta en halua tinkiä matkustelusta. Mitenhän se onnistuu?! 

 Tähän asti on leikitty Roope Ankkaa. Olen monta vuotta säästänyt muutaman satasen säästötilille ja saman verran rahastoihin. Rahastot on tarkoitettu pahan päivän tai eläkkeen varalle. Säästötili on ollut matkakassani, johon ei muuten kosketa. Hoitovapaalla tulen kuitenkin saamaan käteen reilu 300€/kk, joten säästöille tulee varmasti käyttöä. Jännitän nyt jo miltä tuo arki noilla tuloilla maistuu. En ole vielä valmis laittamaan vauvaani hoitoon. Toivon, että voin olla kotona niin kauan kuin minä ja Felix sitä haluamme. Tämä on niin ainutlaatuista aikaa. 💗 

 Olisiko lukijoilla mitään toiveita mistä kirjoittaisin? 😊

Äidin työ

Tätä työtä olen odottanut lapsesta saakka. Ihan niinkuin kaikessa työssä, on tässäkin hyvät ja huonot puolensa. Työ on ympärivuorokautista eikä lomia ole. Valitettavasti tästä ei myöskään makseta hyvää palkkaa. Koskaan en tiedä mitä työpäivä pitää sisällään, vaikka homma perustuu hyvin paljon rutiineihin. Sanoisin, että työhön perehdyttäminen kestää noin 3kk. Homma muuttuu kokoajan fyysisemmäksi. Pikku painoni kasvaa koko ajan ja on jo noin 7 kiloinen. Hän muuttuu myös päivä päivältä itsetietoisemmaksi ja näin ollen osaa myös vaatia äidiltä enemmän. Pikkuhiljaa huomaan hartioideni olevan 24/7 jumissa työergonomian vuoksi, joka ei aina ole parasta mahdollista.

  
Työmatkoja odotan kovasti, vaikka tiedän ettei nekään täyttä lomaa ole. Ajatuksena on vain ihanaa, että joku muu siivoaa ja tekee ruuan. Nämä ovat nimittäin iso osa työtäni. Vaikkei sitä aina huomaa.

 

Mutsi kokkaa, no filter!
 
Koen työni organisaatiossa olevan aika näkymätöntä. Hetken pois ollessani, huomaan kuitenkin miten tärkeä roolini on. Vaikka en olisikaan kokoajan fyysisesti läsnä, on työ kuitenkin koko ajan mielessä.

Työasu on vapaaehtoinen. Välillä kuljen pikkareissani ja välillä haluan päälle parempaa Seppälää. Se on ihanaa!

Harmittaa ettemme mieheni kanssa välillä osaa nähdä toistemme töiden vaativuutta. Mieheni on taas tänä syksynä tehnyt pitkää päivää. Eilen hän piteli Fefeä sylissä vähän aikaa ja ojensi sitten minulle. Kun huokaisten otin vastaan. Totesi hän, että hänelläkin ollut aika pitkä päivä. Tarkoittaako se, että kun hän tulee kotiin niin pitäisi sitten hypätä minun työhöni? Hävetti. Eipä tietenkään. Se on vaan pieni hengähdys minulle pitkän työpäivän jälkeen kun joku muu viihdyttää lasta sen aikaa, että saan iltapalan rauhassa syötyä. Minulla kun työ tosiaan on ympärivuorokautista eikä lomia ole ihan hetkeen tiedossa.

Kukaan ei työssäni kiittele hyvästä palvelusta. Välillä mietin teenkö asioita ollenkaan oikein. Ulkopuoliset osaavat usein kyllä kertoa mitä teen väärin. Onneksi on paljon kolleegoita joilta voi tarvittaessa pyytää vinkkejä. Pomoni osaa kuitenkin aika suoraan kertoa miellyttääkö työni jälki häntä vai ei. Jos jokin asia menee hänen mielestään huonosti, tulee palaute hyvin nopeasti naama punaisena huutaen. Hyvästä työtä äiti saa hymyn, välillä jopa kunnon hekotuksen.

  
Vaikka työ on rankkaa, on tämä silti parasta mitä koskaan olen tehnyt. Tiedän tehneeni tämän 4kk työjakson aikana jotain oikein kun edessäni on useimmiten hymyilevä pyöreäposkinen poika, joka ihan kasvaa silmissä.

Tiedän myös, ettei kukaan muu tekisi tätä hommaa paremmin kuin minä.  ❤

Ei enää pikku vauva

Mihin tämä aika menee?! Viime yönä (okei huijaan, aamuna) imettäessäni, havahduin ajatukseen, että vuoden päästä tähän aikaan saattaa työhön paluuni olla lähellä. Heräsin pahaan oloon. Ahdistaa kovasti tuollainen ajatus.

Arki rullaa mukavasti. Joka päivä huomaa tuijottelevansa poikaa ja ihmettelevänsä miten ihana hän on. Felix on kovin iloinen poika. Mamman ja isin lellipentu.

  
Viime viikonloppuna tapahtui ihme. Olin siskoni kolmekymppisissä kello 16-23.00. Eikä minua kaivattu kertaakaan tänä aikana. Tissimaitoa Felix ei suostu pullosta ottamaan, mutta korvike meni alas. Samalla opittiin myös miten tuota tutiksi nimettyä kapistusta imetään. Enkä muuten voi näin viikon käytön jälkeen ymmärtää, miten me pärjättiin ilman sitä?! Ollaan viikon verran nyt myös nukahdettu tutin, EI tissin avulla. HALLELUJA! Kuulostan ehkä joidenkin mielestä kamalalta äidiltä, mutta oli ihana siskoni juhlissa hetkeksi olla ihan vain Amanda, eikä mamma.

  
Tällä viikolla Heikki on ollut paljon poissa kotoa ja vaikka Felix on erittäin tyytyväinen lapsi, huijaisin jos väittäisin, että viikko meni kevyesti. Tiedän, että viikko oli Heikille aivan yhtä rankka. Nostan todellakin hattua yksinhuoltajille. Minä sentään tiesin, että lauantai iltana tämä helpottaa.

  
Treenaamisen suhteen en välillä meinaa tunnistaa itseäni. Treeni ei enää ole pakkomielteistä hulluutta, vaan nauttimista siitä että pääsee liikkumaan. Maanantaina jouduin jättämään porrastreenin kesken, koska Felix heräsi noin puolen tunnin jälkeen, eikä itkeminen loppunut. Vanha Amanda, olisi jatkanut lenkkiä koittaen kaikin keinoin hiljentää lasta. Minä totesin nopeasti ystävälleni, että tämä lenkki loppui muuten tähän. Välillä tuntuu, että saan treeneistä jopa enemmän nyt irti kun treenaan harvemmin. Kroppa ei ole kokoajan hirveässä jumissa, vaan usein pääsen levänneenä tekemään sali treeniä.

Tänään tein ensin salin puolella leukoja 8-6-4-2, myötä ja vastaotteella. Tämän jälkeen tein rintaa ja ojentajaa. Lopuksi tein  seuraavanlaisen treenin.

Käsilläseisontapunnerruksia 10-9-8-7-6-5-4-3-2-1 ja väleissä rengasdippejä 1-2-3-4-5-6-7-8-9-10.

Käsilläseisontapunnerrukset olivat ihmeen kevyitä. Ihana huomata, että pikkuhiljaa kroppa on palaamassa entiselleen. Ensimmäisen neuvolakäynnin painoon on enää reilu 1kg matkaa.

  
Kohta alkaa meidän pikku matkaajan reissuelämä! Jouluksi lennetään Ylläkselle. Uudeksi vuodeksi varattiin matka Riikaan. Helmikuussa on sitten Thaimaan vuoro. IHANAA!!! Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsi pitää pienestä pitäen totuttaa reissuelämään.

  
Tällaisia pika kuulumisia tällä kertaa!