Synnytystapa-arvio ja raskauden viimeinen kolmannes

Tasan viikolla 36 meillä oli Naistenklinikalla synnytystapa-arvio perinnöllisen sydänsairauteni takia. Vauvalla näytti olevan kaikki hyvin. Painoarvioksi saatiin 2900g jolloin syntymäpaino mikäli hän syntyy lähellä laskettua olisi 3700g. Hän on arvion mukaan siis vähän suurempi kuin veljensä ovat olleet. Se vähän jännittää, erityisesti jos päättää asustella masussa ilman kiirettä yhtä pitkään kuin nuorempi isoveljensä. Heikki lähtee myös vielä työreissulle Norjaan kun viikkoja on 37+2, joten mimmi saisi kuitenkin tuon ajan kyllä mielellään vielä pysyä masussa. Mammaloma alkaa ensi viikon perjantaina.

Aika tuntuu periaatteessa menneen nopeasti, toisaalta tuntuu, että olen ollut raskaana jokaisena vuodenaikana. Olen keskittynyt tässä raskaudessa paljon vauvan hyvinvointiin oman navan tuijottelun sijaan. Huoli on myös ollut ihan eri tavalla läsnä koko odotusajan. Alkuun pelkäsi, että raskaus menee kesken ja kun päästiin turvallisemmille viikoille pelkäsin, että hän syntyy liian varhain. Osasyy tähän pelkoon on ollut raskaudessa tasaisin väliajoin tulleet aaltoilevat supistukset, joita aiemmissa raskauksissani olen tuntenut vasta kun synnytys on ollut käynnissä. Rakastan tuntea mini muijan liikkeitä, sillä tiedän hänellä kaiken olevan hyvin. Masu on oikeastaan aika ihana, jos ei ota huomioon sitä, että vaatteiden valitseminen mahan kanssa on toivotonta.

Rv 37

Kolmas raskaus on ollut fyysisestikin rankempi kuin aiemmat. Toisaalta, ensimmäisessä raskaudessa olin juuri täyttämässä 26v, toisessa olin täyttämässä 30v ja nyt olen jo 34v. Nivuset kipeytyy reippaasta kävelystä erittäin paljon ja välillä maha tuntuu niin pinkeältä, että pelkään sen ratkeavan kahtia. Nuo tasaisin väliajoin tulevat supistukset on myös ollleet niin pelottavia, etten ole uskaltanut lähteä esimerkiksi treenaamaan jos niitä on samana päivänä ollut.

Liikunta onkin tässä raskaudessa ollut erittäin mukavuus alueella liikkumista. Olen joka viikko pyrkinyt kerran viikkoon soutamaan soutulaitteella 7500m. Tehnyt lihaskuntoa noin 2x viikossa, painoilla ja kehonpainolla hieman vaihdellen. Filipin kanssa tulee käytyä uimahallissa lähes 3x viikossa, mutta se on lähinnä altaassa tai altaan reunalla katsomista kun herra 4v hyppii hyppytornin 3 metristä. Odotan, että saan vähän enemmän liikuntaa mahdutettua päiviin kun jään mammalomalle.

Sairaalakassi vihdoin pakattu

Jotenkin on edelleen epätodellista, ihanaa ja pelottavaa ajatella, että muutaman viikon päästä meillä on taas vauva. Pojat on kyllä edelleen todella innoissaan pikkusiskosta, enkä malta odottaa sitä kun he tapaavat pikkusiskon ensimmäistä kertaa. Okei, itkettää jo. ❤

Jätä kommentti