Treenien suunnittelu

Kesällä tuli toive, että kertoisin vähän miten treenejäni suunnittelen. Totuushan on se, että suunnittelen aika huonosti.

Pääsääntöisesti mietin viikon aikana etukäteen mikä päivä tulee olemaan lepopäivä ja rakennan treeniviikon vähän sen mukaan. Usein yritän myös saada treenikavereita, joten treenit menee hieman senkin mukaan miten olen sopinut treeni treffejä kavereiden kanssa. Suunnittelen kuitenkin aina vain tulevan viikon treenit etukäteen. Tänään, tiistaina en todellakaan tiedä vielä ensimmäistäkään treeniä ensi viikolla.

Pyrin saamaan joka päivälle edes vähän aerobista treeniä vaikka pääpaino olisikin lihaskunto treenissä. Tarkoittaen sitä, että salitreenin aloitan mielellään vähintään 30minuutin lämmittely lenkillä, pyöräilyllä tai crosstrainerilla ellen ole aamulla erikseen juossut lenkkiä tai pyöräillyt.

Yritän saada juoksukertoja noin 3kpl viikkoon, joista yksi on kovempi vauhtinen ja yksi yli 10km. Pyrin siihen, että mielellään ei tulisi kahta juoksu tai pyöräily päivää putkeen. Se ei kuitenkaan aina onnistu kun perheeseen kuuluu kaksi muutakin aktiivista liikkujaa. 😊

Lihaskuntoa yritän saada vähintään 2 treeniä viikkoon, jolloin tulisi tehtyä niin ylä kuin alakroppaa. Vatsat teen lähes joka treenin päätteeksi.

Heikki on tällä viikolla reissussa ke-su, joten treeni on pitänyt miettiä hieman etukäteen koska suurinosa pitää toteuttaa Feffen kanssa.

Maanantai oli ”lepopäivä”, kävin kävelemässä 7km kaverin kanssa. Tänään tiistaina tein salitreenin jossa oli suurempi paino jaloille. Keskiviikkona reilu 10km lenkki. Torstaina ja perjantaina pyöräilen töihin ja kotiin jolloin kilometrejä kertyy 47km/päivä. Lauantaina yritän houkutella tuttavaperheen urheilukentälle juoksemaan ja jumppaamaan kehonpaino treenin. Nämä treenit me yleensä mietitään vasta samana aamuna kun mennään treenaamaan. Sunnuntaina juoksua Feffe rattaissa, jos en saa lapselle hetkeksi hoitaja.

Lihaskuntotreenit mietin yleensä saman päivän aikana sillä perjaatteella, että mikä paikka nyt on vähiten jumissa. 🤔 Nykyään lihaskunto treeni on pääsääntöisesti oman kehon painolla. Leukoja, punnerruksia, kyykkyjä, hyppyjä.

Kuulostaako sekavalta häröilyltä!? Sitä se suurimmaksi osaksi on. En ole kilpaurheilija, olen vain tavallinen blondi jolle liikunta tuottaa hyvää mieltä. Ihan hyvään kuntoon sitä kuitenkin voi päästä myös tällaisella köyhän miehen crossfitillä. 🙊👊🏻

Kommentoikaa ihmeessä, onko teillä tarkkaa treeniohjelmaa jota noudatatte?

Lapsen kanssa

Sohin varmasti TAAS kepillä ampiaiapesää. Saahan minulla mielipiteeni olla.

Muuttaako lapsi elämää!? Kyllä, mikään ei ole enää entisensä lapsen syntymän jälkeen. Rakkaus saa ihan uuden käsitteen, samoin kuin pelko. Tuota pientä ihmistä kohteen tuntee niin suurta rakkautta, että samalla kasvaa pelko, että tuolle maailman rakkaimmalle olennolle sattuisi jotain.

Me ollaan Heikin kanssa kuitenkin ihan vanhemmuuden alusta asti oltu sitä mieltä, että lapsi ei saa estää meitä tekemästä meille rakkaita asioita, esimerkiksi treenaamista tai matkustelua.

Felix oli kahden viikon ikäinen kun lähdettiin ajelemaan ympäri Suomea Vantaalta Viitasaarelle ja Viitasaarelta Punkaharjulle. Viiden viikon ikäisenä jätkä nukkui peltorit päässä isin rintarepussa Crossfit kisoissa Lappeenrannassa koko viikonlopun. Eipä kyllä tuoreina vanhempina tajuttu ajatella ettei urheilustadionilla ole mitään vaipanvaihtopaikkaa, mutta sujuihan tuo auton takaluukussakin. 🙊

5kk ikäisenä F lensi ensimmäisen kerran Lappiin ja Riikaan. 7kk ikäisenä lennettiin Thaimaaseen. Tuollakin pikku reissumies heitettiin rintareppuun ja siskon tyttöni otettiin mukaan kun lähdettiin kiipeämään vesiputoukselle.

Montenegrossa ajeltiin 4 päivänä vuokra-autolla katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Pisin reissu oli kokopäivä retki Kroatiaan ja takaisin.

Tällä hetkellä ollaan Kreikan Thassoksella. Töissä oli ennen meidän reissua keskustelua matkustamisesta lasten kanssa ja ilman. Itse totesin, etten voisi lähteä esimerkiksi viikoksi tänne Kreikkaan ilman Felixiä. Hän tekee tästä matkustamisesta entistä siistimpää. Jätkän onnellisuusaste päästessään aamulla ensimmäisenä uimaan tai se innostus kun jokaisella krääsä kojulla pitää päästä koskettamaan joka ikistä lelua. MINÄ poksahdan onnesta nähdessäni Felixin ilon.

Käveltiin tänään vähän vaikeampi kulkuista polkua pitkin käydäksemme Giola nimisessä paikassa uimassa luonnonaltaassa. Vastaantulijat varoittelivat, että on muuten hankalakulkuista. Totesin Heikille, että olen jotenkin ylpeä, että ollaan pidetty kiinni tästä reissaamisesta ja uusien asioiden näkemisestä vaikka perheessä onkin yksi minitravelleri. Siinä se mukisematta kulki mukana, ihasteli maisemia ja mussutti Marie keksejä. Vitsi olen ehkä maailman ylpein siitä miten mahtava reissukamu Fefe on. 💗

Taidattekin tietää, että treenaamisesta on myös pidetty kiinni vaikka onkin pieni lapsi. ☺️ Kyllä haluan olla se äiti, joka jaksaa leikkiä, juosta ja kantaa lastaan aamusta iltaan jos tarve on. Nythän uusimpana hankintana hommasin itselleni coolin kypärän ja oman potkulaudan. Tylsää vaan seistä vieressä tuijottamassa kun F potkulautailee. Nyt pörrätään pitkin kyliä kimpassa potkulautojen kanssa. Arvatkaa kuinka paljon kerätään katseita!? 🤣 Luulin olevani cool mama mutta taidankin olla outo mama!? 🙈

Feffikselle liikunta on ihan arkea. Juostaan, pyöräillään, uidaan, käydään jumppaamassa Vidalla tai ulkosalilla. Lapsi tottuu asioihin vain opettamalla. Uskon, että suurin kynnys tehdä asioita lasten kanssa on aikuisten omat ennakkoluulot ja pelot.

Paha mieli

Nyt on taas tätä överi positiivaria koeteltu henkisesti vähän turhankin paljon. En nyt sen tarkemmin lähde syitä tänne kirjoittelemaan, mutta henkistä jaksamista on koeteltu sen verran, että on välillä tälläkin blondilla hymy vaihtunut kyyneliin.

Olen sellainen yö mietiskelijä. Voin päivisin yrittää leikkiä, ettei murheet paina, mutta yöllä alkaa asiat pyörimään mielessä. Väsymys yhdistettynä pahaan mieleen on ihan loistava yhdistelmä…varsinkin läheisilleni. Ainiin muistinko vielä mainita kolmen viikon LÄHES herkuttomuudestani. (Ystäväni mielestä proteeinijäätelö on herkkua, en ole samaa mieltä) Mielipaha olisi siis ehkä ollut korjattavissa 3 purkillisella jäätelöä, mutta tyhmästä päästä kärsii koko blondi… ja siis ne läheiset.

Olen ollut ihan jäätävän kamala läheisilleni. Väännän kaikki asiat päässäni negatiiviseksi ja pahoitan mieleni, ryven itsesäälissä, tiuskin ja kartan kosketusta vaikka olen ihminen joka elää kosketuksesta ja läheisyydestä. En käytöstäni heti itse tajua, mutta hetken päästä tajutessani en tunnista itseäni ollenkaan. Ihan järkyttävän kamalaa. Tänään heitin töissä ilmoille ajatuksen. ”Miksi sitä aina purkaa pahan olonsa niihin kaikkein rakkaimpiin, kun heille haluisin nimenomaan aina olla ihana ja antaa parhaimpani? Eikö olisi paljon fiksumpaa purkaa se kaupan kassaan, jota ei toivottavasti näe kun seuraavan kerran ensi viikolla?”

Kun oikeasti suurin apu on ystävien ja perheen tuki. Miksi hemmetissä sitä omalla käytöksellään pahoittaa heidänkin mielensä niin että itselleen tulee varmasti vielä pahempi fiilis?! En vaan voi käsittää. Olen itseasiassa muutaman kerran miettinyt, että pitäisi yrittää pahaa oloaan vain esimerkiksi kirjottaa ylös, mutta olen ollut yksinkertaisesti niin loppu iltaisin kun Fefen saa unille, että olen jaksanut korkeintaan hampaani pestä. Heikki on monesti ehdottanut, että jättäisin treenin tekemättä jos väsyttää. Koitin hänelle kuitenkin selittää, että siinä vaiheessa ei kyllä olisi edes sillä kaupan kassalla mukavaa. Vaikka olisi nukkunut kuinka huonosti, on musan laittaminen korviin ja treenaaminen kuin terapiaa. Treenin aikana saan mietittyä asioita ja tajuan, että oma asenteeni on oikeasti ratkaisu aika moneen asiaan.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Negatiivisuuteen ja itsesääliin voi joko jäädä kierimään tai ajatella asioita sillä, että ne varmasti kasvattavat luonnetta ja opettaa meitä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Itse päätin aika nopeasti valita tuon jälkimmäisen.

Lauantai aamuna unohdan huolet ja murheet. Suunnataan nenät kohti Kreikkaa, aurinkoa ja jäätelö allasta. Lomakilot ja överi rusketus,ME so ready for you!!!

Onko täällä muita jotka purkaa pahaa oloaan läheisiinsä? Miten saatte näille tyypeille kerrottua, että oikeastaan kaipaisin vain lohtua ja läheisyyttä, kun käytöksenne kertoo kaikkea muuta?!

Ystävät ja perhe ❤ Kiitos tsempeistä, tuesta, haleista ja olemassa olosta.

Ruokapäiväkirja

Olen saanut muutamia toiveita laittaa blogiin ruokapäiväkirjaa. Toteutan nyt tämän, vaikka en rehellisesti sanottuna itse ikinä oikein jaksa kiinnostua siitä mitä muut suuhunsa pistävät. Syön arkena aika terveellisesti. Vettä juon todella paljon. Litroissa en määrää osaa sanoa. Pyrin välttämään keinomakeuttajia, poikkeuksena Proteiini puddingit ja light limut. 😀 Kahvissa käytän sinistä hyla maitoa. Ruokani koostuvat pääosin kasviksista ja proteiinista. Sen vuoksi ruoka-annokseni ovat varmasti vähän turhankin isoja. Treenaan noin 6-8 kertaa viikossa. Pyrin kuitenkin pitämään yhden lepopäivän viikossa. Ruokieni määristä en osaa sanoa, joten saatte katsella niitä kuvien muodossa. Laitoin tähän nyt muutaman arkipäivän ruuat ja HERKKUPÄIVÄN. Herkkupäivänä en kaloreita laske ja tiedän, että niitä tulee paljon. Uskon kuitenkin, että kropalle tekee välillä hyvää saada kunnolla hiilaria ja tavaraa koneeseen. Minun pääkopalleni toimii parhaiten tällainen, että pääosin syödään tiukasti ja ainoastaan herkkupäivänä herkutellaan. Olen pahoillani, mutta ruokavalioni on hyvin samanlainen joka päivä. Sen vuoksi en viitsinyt ihan koko viikon ruokia tänne laittaa. 🙂

Tiistai: Treeninä aamupalaton 11km lenkki ja illalla leukoja, vatsoja, dippejä ja yleistä häröilyä.

Aamupala: Kaurapuuro punasillaviinimarjoilla ja raejuustolla, paahdettua pellavansiemenrouhetta, kuppi kahvia maidolla, vettä.

Lounas: Kaupan tiskiltä salaatti kahdella munanvalkuaisella, vesimelonia, kuppi kahvia maidolla ja vettä.

Välipala: 150g vadelmia, 2kuppia kahvia.

Päivällinen: Vähän täysjyvä pastaa, jauhelihakastike, salaattia, vettä.

Iltapala: Protein Pudding chian siemenillä, tee hunajalla, mustikoita ja muutama mansikka. Vettä.

Keskiviikko: Treeninä pyöräily töihin ja kotiin. Yhteensä 48km.

Aamupala: Kaurapuuro punaviinimarjoilla, raejuustolla ja paahdetulla pellavarouheella. Kuppi kahvia maidolla, vettä.

Lounas: Kaupasta kerätty salaatti kalkkunalla, vesimelonia, kaksi kuppia kahvia, vettä.

Välipala: 150g vadelmia, appelsiini, porkkana&inkivääri froosh, kuppi kahvia maidolla.

Päivällinen: Salaattia, Halloumia, herkkusieni tuorejuustolla, kanaa. Vettä.

Iltapala:Smoothie marjoista, mehukeitosta ja puhtikaurasta. Vettä.

Torstai: Lepopäivä. Rantalentistä.

Aamupala. Kaurapuuro, mustaherukoilla ja vadelmilla, raejuustoa ja paahdettua pellavarouhetta. Kahvi maidolla ja vettä.

Lounas: Kaupan tiskistä koottu salaatti kalkkunalla, vesimelonia. Kahvi maidolla. Vettä.

Välipala: Froosh juoma, 150g vadelmia, kahvi maidolla. Vettä.

Iltaruoka: Pasta, jauhelihakastike, salaattia. Tuorepuristettu appelsiini&Sitruuna mehu.

Iltapala: 3 riisikakkua, tee hunajalla

Perjantai: Aamupalaton lenkki 14km + vatsat

Aamupala: Kaurapuuro raejuustolla ja mehukeitolla, kahvi maidolla, vettä.

Lounas: Kaupan salaatti kalkkunalla, vesimelonia, kahvi maidolla, vettä.

Välipala: Unohdin kuvata mutta sama Froosh smoothie ja vadelmat kuin muinakin päivinä. 😅 Kahvi maidolla.

Päivällinen: Linnanmäellä kana-halloumisalaatti, light cokis.

Iltapala: Tee hunajalla, mustikoita (Fefu söi puolet), proteiini pudding.

Lasi viiniä illalla 😄

Lauantai: HERKKUPÄIVÄ 🤗 Aamutreeni, pyöräily 38,8km. Iltatreeni pyöräily 15,2+ lihaskuntotreeni jossa burpee leukoja, askelkyykkyjä, punnerruksia ja vatsoja.

Aamupala: Kaurapuuro, marjoilla, raejuustolla, mehukeitolla, paahdetulla pellavarouheella. Kahvi maidolla. Vettä.

Lounas: Pihvi, salaattia, grillattu herkkusieni tuorejuustolla.

Välipala ennen treeniä: Kahvi maidolla, 2 fasupalaa

Päivällinen: 2 perunaa, lohimössöä jossa kylmäsavulohta, smetanaa, punasipulia, mätiä. Salaattia.

Iltapalaa pitkin iltaa: Jäätelöä 1,5 purkkia. Ruisleipä juustolla ja tomaatilla, irtokarkkeja noin 10kpl. 😅

Mitä urheilu on opettanut?

Kyselin instagramin puolella postaus toiveita ja tämä oli niistä yksi mielenkiintoinen aihe. Mitä urheilu on opettanut ja kehittänyt tai mitä muuta se minulle antaa?

Olen noin triljoona kertaa blogissa kertonut olleeni lapsena pyöreä, ujo ja epävarma. Kun kilpauinti muuttui vakavemmaksi lähti treenimäärien lisääntyessä myös lapsuuden liikakilot. Sain uinnin kautta todella paljon itsevarmuutta. Uinnin myötä voimistui myös periksi antamattomuuteni. Jos jotakin päätän, teen myös sen. Uinti valmentajani Jukka on myös varmasti osittain myös kasvattanut minut tällaiseksi kuin olen. Treeneissä painettiin aina tosissaan mutta pilke silmäkulmassa. Kaikesta asioista pystyttiin puhumaan ja läppä lensi joka treeneissä. Hän opetti miten vastustajaa pitää kunnioittaa, kaikkensa pitää aina antaa ja itseensä ja omiin kykyihinsä pitää luottaa. Häneltä olen myös oppinut sanat Tapio Rautavaaran Korttipakka biisiin. Kiitos vaan Jukka! 😉💗

Urheilu on tuonut elämääni ihan mielettömiä ihmisiä. 💗

Itselleni urheilu on todella iso osa elämää. Priorisoin treenaamisen todella korkealle päivän askareissa, koska se vaikuttaa mielialaani todella paljon. Välillä kotona syntyy eripuraa siitä miten ehdoton olen treenaamiseni suhteen. Tietyllä tavalla treenaaminen on siis myös opettanut hieman negatiivistakin itsekkyyttä.

Yksi tärkeimmistä asioista mitä urheilusta saa on hyvän olon tunne. Endorfiiniryöppy kovan suorituksen jälkeen. Se fiilis kun juoksee puolimaratonin maaliin ennätys ajassa tai katsoo uinnin jälkeen tulostaululle eikä voi uskoa aikaa omakseen. Sitä ei voi sanoin kertoa, se pitää itse tuntea.

Aina urheilusuoritukset eivät tietenkään ole päättyneet siihen hyvän olon tunteeseen. Inhoan edelleen häviämistä, mutta urheilun kautta on myös joutunut elämässä kokemaan ja käsittelemään pettymyksiä.

Yksi suurimpia itseni tutkiskelu hetkiä on ollut kun sain sydänsairaus diagnoosini ja jouduin lopettamaan kilpauinnin aivan yllättäen. Hetken tuntui, että olisin jäänyt ihan tyhjän päälle. Millä minä nyt täytän kaikki treenaamiseen käytetyt tunnit? Tässäkin tilanteessa piti vain pitää positiivinen elämänasenne ja miettiä uusia juttuja jotka tekevät onnelliseksi…niinpä löysin itseni vuotta myöhemmin Crossfit salilta. 😄

Näin kun tätä miettii, urheilu on antanut minulle elämäni aikana todella paljon, enkä ilman sitä varmasti esimerkiksi olisi näin sosiaalinen kuin olen.

Kehopositiivisuus

I know, aina sama aihe. Tämä aihe vaan on taas mediassa ollut aika paljon tapetilla. Saanko olla taas suorasanainen? Mitä se kehopositiivisuus sitten oikeasti on? Sitä, että on sinut itsensä ja vartalonsa kanssa kaikkine virheinensä.

MUTTA… Kuinka moni teistä on tavannut naisen joka on 100% tyytyväinen itseensä ja vartaloonsa niin ettei haluaisi muuttaa mitään?! Jep. En minäkään. Olen ollut kaiken kokoinen aikuisiälläni. Viime syksynä olin varmasti hoikempi, kuin mitä olen koskaan aikuisena ollut. Enkä silti osannut nauttia hyvästä kropastani ja tajunnut sen hetkistä kuntoani sillä hetkellä. Nyt kun olen taas saanut takaisin normaalia pehmeää muotoani, haikailen viime syksyistä kuntoani ja näen peilistä vain lomamassun ja paksut käsivarret.

Monna kirjoitti instagramissa siitä, miten hän saa usein enemmän tykkäyksiä ja kehuja somessa silloin kun postaa itsestään ”ei niin edustavan” kuvan. Totesin,että itsekin haluan nähdä enemmän todellista ja aitoa elämää. Silti omista kuvistani hylkään kyllä aina ne jossa hampaani näyttävät liian vinoilta tai sen missä pyllyssäni on enemmän kuoppia kuin Oltermanni juustossa. Että sellanen se minun kehopositiivisuuteni on. Se on positiivinen just sillon kun kuvakulma ja oma fiilis on riittävän hyvä. En halua koko maailmalle näyttää itsestäni niitä puolia, joista itse olen epävarma. Sosiaalinen media perustuu tykkäyksiin. Jos en itse pidä näistä asioista, miksi hemmetissä muut sitten tykkäilisivät niistä?!

Omaan kehopositiivisuuteeni vaikuttaa todellisuudessa todella paljon sen hetkinen mielentila sekä se miten lähiaikoina on kroppaansa kohdellut. Kesäloman alussa ruokavalio oli lähinnä All Inclusive hotellin jäätelö altaassa uimista ja treeni ei ollut niin intensiivistä jolloin huomasin, että peilikuva ällötti ja mieli oli maassa. Voin kertoa, että sillon ette olisi suustani kuulleet miten tyytyväinen itseeni olen juuri tällaisena kuin olen. Koska en ollut.

Sen olen kuitenkin tajunnut, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, joten myös kaikki pitää erilaisista vartaloista ja ihmisistä. Itse tykkään, että naisella saa olla pyöreitä muotoja oikeissa paikoissa. Toinen tykkää hoikista vartaloista isoine rintoine ja kolmas pyöreämmistä muodoista. Luojan kiitos näin on! TÄRKEINTÄ on kuitenkin, että olisi madollisimman sinut sen kropan kanssa, jota itse kantaa. Koska loppujen lopuksi kukaan ei ole täydellinen. (Okei, ihan en vielä mene vannomaan etteikö Jennifer Lopez ja Beyonce täytä kaikkia kriteereitä) Kehopositiivisuus on kuitenkin varmasti sitä, että olit sitten kokoa XS tai XXL voit pää pystyssä ylpeänä helteisenä kesäpäivänä pukea bikinit yllesi ja olla miettimättä yhtään mitään.

Lapsen onni

Loma tuli päätökseensä mitä jäi käteen? Triljoona ihanaa hetkeä ja muistoa perheen kanssa vietetystä ajasta. Oltiin kirjaimellisesti yhdessä perheen kanssa koko loma. Kumpikaan meistä ei viettänyt edes yhtä iltaa muualla. 😊

Mikä on ollut lomalla parasta? Nähdä Felixin ilo ja onni. Pakahdun onnesta kun näen miten tuo lapsi kirmaa kädet vispaten hymy huulilla pitkin maailmaa. Väitän, ettei mikään saa minua onnellisemmaksi kuin nähdä tuon lapsen ilo. Se on niin tarttuvaa ja aitoa. Lapsi nauttii juuri siitä hetkestä, eikä ajattele mitään muuta.

Leikkihetki uima-altaalla kun lapsi kiljuu riemusta ja heittäytyy leikkiin, tuuletukset kun pääsee ajelemaan mönkijällä katsomaan lampaita kolmannen kerran saman päivän aikana, spontaani naku uinti urheilukentän kuulantyöntö ringissä kesken mamman ja isin treenin. Voi luoja ja näitä tilanteita on päivässä toistuvasti.

Meidän kesämies kävelisi ilman kenkiä koko kesän, ellei isi välillä käskisi pistää sandaaleja jalkaan. Mökillä juostiin pitkin pihoja alasti, mutta kiikarit tai putket niinkuin minimäni itse sanoo, tiukasti kaulassa. Koko kesä on huudeltu ”salama iskee” mitä oudoimmissa tilanteissa, eikä meillä vieläkään oikein ole käryä mistä tuo huudahdus on peräisin. Päätin sitten soittaa jätkälle Antti Tuiskun version sata salamaa biisistä ja loppukesästä huudahdus onkin saanut jatkoa, ”salama iskee, räjähtää.” Jep, hyvin meni.

Harmittaa kamalasti kun yhteinen aika jää taas vähemmälle. Kahtena iltana on nukkumaan mennessä ollut jo niin ikävä minimäniä, että olen salaa toivonut hänen kipittävän meidän sänkyyn nukkumaan. Toive on toteutunut.

Sunnuntai iltana Felix itkeskeli nukkumaan mentyään kamalasti. Kysyttiin mihin sattuu, mutta ei kuulemma mihinkään. Välillä Felix makoili mietteliäänä silmät auki ja taas itkeskeli. Kunnes reilun tunnin itkujen jälkeen herra kertoi, miten ei halua, että mamma ja isi lähtee töihin. Joko tuo pieni ihmisolento osaa pohtia ja harmitella tällaisia!? Ilmeisesti.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja töiden jälkeenkin ehtii leikkiä ja touhuta ulkonakin nukkumaan menoon asti.

Tätä fiilistä on vaikea pukea sanoiksi, uskon kuitenkin, että muut vanhemmat ymmärtää mitä tarkoitan. Mikään oma juttu ei tee niin onnelliseksi kuin nähdä oman lapsen ilo ja riemu. 💗