Juoksun täyteinen kevät

Normaali

Moni instagram seuraajani on varmasti jo huomannut, että olen tänä vuonna juossut normaalia enemmän. Juoksu on helppo tapa treenata kiireen keskellä ja osan lenkeistä voi tehdä lapsen kanssa. 

Keväälle on myös tiedossa paljon juoksutapahtumia. Ajattelin hieman kertoa suunnitelmistani jos jotakuta kiinnostaa lähteä mukaan. 🙂

Ensin muutaman viikon päästä on tiedossa Yhteisvastuu keräys juoksu. Tapahtumassa voi kävellä tai juosta 3km, 5km tai 10km. Itse lähden vetämään 10km porukkaa. Reitti menee pitkin Vantaan jokea Helsingin Pitäjän kirkolta kohti Tikkurilaa ja sieltä Siltamäen kautta takaisin kirkolle. Yhteisvastuukeräyksen kansainvälisenä kohteena vuonna 2017 on Lähi-itä, erityisesti Jordania, jossa tuetaan nuorten syyrialaisten pakolaisten koulutusta. Osallistut keräykseen maksamalla juoksumatkaasi vastaavan summan. Mielestäni mahtava idea tehdä hyvää! Tapahtumasta lisätietoja löytyy täältä. Kaikki mukaan!

Viikko tuon jälkeen onkin vuorossa kevään päätapahtuma. Helsinki City Run! Virallinen ilmoittautuminen on päättynyt, mutta jälki-ilmoittautuminen on vielä mahdollista. Matkana siis 21,0975km! Jos ette itse lähde juoksemaan niin tulkaa edes reitin varrelle kannustamaan 13.5.

Viikko HCR:än jälkeen on vuorossa työporukalla Extreme Run Vantaan Hakunilassa. Jaiks! Matkana saa valita juokseeko 8 vai 16km. Luulen, että minulle riittää Hakunilan mäkisissä maastoissa ihan vain tuo 8km. Jännittävää ja samalla super hauskaa yhdessäoloa työkavereiden kanssa.

Muihin tapahtumiin en vielä ole ilmoittautunut. Toiveissa on kuitenkin vielä tälle vuodelle juosta jossakin päin 10km ja ehkä syksymmällä taas toinen puolikas.

Onko muita lähdössä näihin samoihin juoksutapahtumiin mukaan? Nyt viimeistään ilmoittautumaan jos et ole jo sitä tehnyt.

Kivaa viikonloppua!

 

Pääsiäistä ja kesälomasuunnitelmia

Normaali

Blogissa on tällä hetkellä vähän hiljaisempaa, koska en yksinkertaisesti halua kirjoittaa jos ei ole mitään ajatuksia mitä sitä tänne höpöttelee.

Pääsiäisloma oli ihana! Pyllyjuttujen takia ei oltu etukäteen uskallettu varata mitään reissuja minnekään, joten vietettiin vapaat ihan vain kotosalla perheen kesken. Perjantaina käytiin kolmisteen Kuusijärvellä eksoottisesti katselemassa vähän luontoa ja grillaamassa makkaraa. Fefu tuntui nauttivan täysillä tuosta mahtavasta eväsretkestä.

Lauantaina käytiin Haltialassa katsomassa vauva lampaita ja tietenkin ratsastamassa Ponilla. Valkoinen Poni olikin isoin millä Feffe tähän mennessä on ratsastanut.

Sunnuntaina hengailtiin vanhempieni kanssa melkein koko päivä. Minä kävin äitini kanssa vähän shoppailemassa kevät vaatteita. Kunhan nuo jäätävät kelit vihdoin loppuisi!

Maanantaina oltiin lähinnä vaan kotona, ulkoiltiin ja leivottiin kakku. Feffe rakastaa auttaa mammaa keittiössä. Voitte vain kuvitella miten suuri apu tuo mini elohiiri leivonnassa on.

Viikko ennen pääsiäistä käytiin Felixin ja meidän kavereiden kanssa Sipoossa Aika-Tallissa Taapero ratsastuksessa. Maailman ihaninta! Suosittelen lämpimästi kaikkien taaperoiden vanhemmille, jos lapsia yhtään kiinnostaa hepat. Lapset sai ensin tallissa katsella heppoja ja hakea itselleen kypärät. Tämän jälkeen minit hyppäsi ponien selkään ja lähdettiin ulos ratsastamaan. Ratsastus kesti noin 30minuuttia. En koskaan ole nähnyt, että Felix jaksaisi johonkin asiaan keskittyä niinkuin hän tuossa ratsastaessa jaksoi. Ohjaaja antoi lapsille välillä ohjeita miten hepat saa pysähtymään ja saivatpa mini ratsastajat kokeilla raviakin. Felix oli haltioissaan ja minä myös. Tuntuu, että kaikki stressi hävisi kun sai katsoa miten nuo pikku ihmiset nautti heppojen kanssa olosta. Me mennään ehdottomasti lähiaikoina uudestaan!

Saatiin vihdoin myös vähän kesäsuunnitelmia tehtyä. Juhannukseksi varattiin mökki vanhempieni kanssa Imatran kylpylästä. Emme tykkää viettää juhannusta kaupungissa, joten kokeillaan tällä kertaa tällaista vaihtoehtoa. Uskon, että Feffe nauttii kun pääsee uimaan ja saa viettää aikaa mummin ja mufan kanssa.

Päätettiin, ettei tänä kesänä lähdetä minnekään kovin etelään. Varattiin taas laivamatkat ja hotellit viikon Ruotsin reissulle. Tällä kertaa ajetaan laivalta suoraan Jönköpingiin kahdeksi yöksi ja tuolta takaisin Tukholmaan kahdeksi yöksi. Meillä on reissussa mahtava retkiryhmä kun vanhempani, sekä siskoni ja hänen tyttärensä lähtevät myös mukaan. Menoa ja meininkiä tiedossa! Perhe on paras, sanon minä. Felixin lempi tyyppi on edelleen siskontyttö Minea. Olisitte nähneet miten onnellinen jätkä oli kun näki Minean 2 viikon erossa olon jälkeen. Ei meinannut tyttöä päästää irti halauksesta ollenkaan.

Treeni kulkee mukavasti myös. HCR:ään on alle 4 viikkoa ja fiilis on hyvä. Pääsiäisenä tuli treenattua joka päivä. Kävin myös Merituulin järkkäämällä yhteislenkillä. Ihana noilla pitkillä lenkeillä on saada juosta jonkun kanssa. Aika menee NIIN paljon nopeammin! Lauantaina juoksin myös vahingossa uuden 10km ennätyksen. Pääsiäis herkkujen tankkaamisesta taisi olla hyötyä, sillä puoli vahingossa juoksin uudeksi ennätyksekseni 55.39. Hurraa! En silti pistä HCR:lle mitään muita tavoitteita kuin maaliin selviytymisen.

Miten muilla meni pääsiäisvapaat?

Treenin suunnittelu

Normaali

Sain kyselyä miten suunnittelen treenini, joten ajattelin hieman paljastaa mahtavan kuntoni salaisuutta. (Vitsi, vitsi)

En suunnittele treenejä viikolle kovin tarkasti etukäteen. Lähinnä päätän ne treenit alkuviikosta, jotka toteutan yhdessä jonkun kanssa. 

Nyt kun juoksutapahtumia on tulossa paljon, on treenin painotus enemmän juoksussa. Pyrin juoksemaan vähintään kolme kertaa viikossa, josta kaksi treeniä on lyhyempiä 5-10km lenkkejä ja yksi pidempi yli 10km lenkki. 

Yhdistelen myös juoksua kehonpaino treeniin. Maanantaina käytiin työkavereiden kanssa juoksemassa 30min, jonka jälkeen tehtiin Death by burpees. Ideana joka minuutti lisätä yksi burpee toisto. Treeni loppuu kun et minuutin aikana saa enää tarvittavaa toisto määrää. Loppuun jumpattiin vatsat ja selkä. Hyvä ja monipuolinen koko kropan treeni. 

Pyrin salilla treenaamaan eri päivinä kädet ja jalat. Tällä hetkellä sali treeniä on siis aika vähän. Tarkoitus on, että en tee kahta perättäistä juoksu treeniä tai kahta perättäistä salipäivää. 

Treenejä kertyy tällä hetkellä noin 4-6 kertaa viikossa. Pyrin pitämään yhden lepopäivän. 

En viitsi etukäteen kovin paljoa suunnitella treeniviikkoa, sillä lapsiperheessä tilanteet aina muuttuu. Tällä viikolla esimerkiksi Fefe on taas ollut kipeänä ja ollaan vaihteeksi saatu juosta lääkärissä. 

Kevään tullen olen ottanut taas aamu treenit mukaan. On ihana, kun töiden jälkeen treeni onkin jo tehtynä. Aamulenkillä on myös ihana juosta ja huomata miten päivä valkenee silmissä. 

Täytyy myös kiittää miestäni, joka on mahdollistanut minun treenaamiseni. En muista kertaakaan tänä vuonna, että en olisi voinut mennä treenaamaan sitä pyytäessäni. Lapsiperhe arjen ja treenaamisen sovittamisessa tarvitaan hyvää yhteispeliä. 

Nautin myös suunnattomasti siitä, että olen uusista työkavereistani saanut joka viikko treeniseuraa. Kiitos maailman mahtavimmat työkamut! Toukokuussa meidän kuntoa testataan kun lähdetään edustamaan firmaa Vantaan Extreme Runille! 💪🏼

Itse olen tällä hetkellä tyytyväinen treeni määriin ja omaan kuntooni. Uskon olevani paremmassa kunnossa kuin ehkä koskaan aikuisiällä. Kroppa ei ole kokoaikaa jumissa vaan tuntuu hyvältä. Juoksukuntoni ei varmasti ole vielä parhaimmillaan. 4,5 viikon päästä juostavassa HCR:ssä tavoitteeni onkin vain päästä maaliin hyvällä fiiliksellä.

Saiko sepostuksestani mitään selvää? Kysykää ihmeessä jos jokin asia mietityttää. 

Treeni juttuja voi seurata enemmän Instagramista nimellä Amtsi. Samoin arkista hörhöilyäni insta storiesin puolelta. 😂

Terveellinen riippuvuus?

Normaali

Olen varmasti joskus aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Addiktio. Sana assosioi yleensä jotakin negatiivista. Alkoholi, huumeet, uhkapelit. Itse väitän kuitenkin kärsiväni erilaisesta addiktiosta. Urheiluriippuvuudesta. 

Pidän tätä itse positiivisena riippuvuutena. Treenaaminen on paljon mielessäni, tai ajatus seuraavasta treenistä. Pyrin päästä liikkumaan joka päivä. Pidän kyllä lepopäiviä, mutta sekään ei tarkoita ettenkö liikkuisi ollenkaan. Sairaslomalla ollessani mietin mitä ihmettä ihmiset oikein tekee jos ei treenaa? Millä päivä kuuluu täyttää? Tunnen itseni laiskaksi jos en pääse treenaamaan. Kaksi lepopäivää peräkkäin on jo todella paha. Leikkauksen jälkeen olin viikon treenaamatta. Meinasin rehellisesti sanottuna tulla hulluksi. Tein leukoja keinuissa ja pyrin tekemään kävelylenkkejä joka päivä. Onko hullua, ettei anna itsensä edes tuossa tilassa LEVÄTÄ?

Tunnen monia kaltaisiani ihmistä. Joka päivä on tehtävä jotakin, tai ei ole hyvä fiilis. Missä menee raja siinä mikä ajattelu on normaalia ja mikä ei? Omasta mielestäni kyseessä on HYVÄ addiktio. Treenaan ja pysyn näin virkeänä ja hyvässä kunnossa. Pidän lepopäiviä ainakin yhden viikossa. Osa tutuistani on kuitenkin sitä mieltä, että ajatusmaailmani on sairas. Kuulen sanottavan sitä, että en ole kilpaurheilija, enkä näin ollen tarvitse näin paljon treeniä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että pääkoppani tarvitsee.

Nykyään ei voi joka päivä mennä töiden jälkeen treenaamaan. Se on pois perheen yhteisestä ajasta. Yritän kuitenkin etukäteen miettiä miten voisin toteuttaa viikon treenit niin, että tulisi liikuttua 4-5 kertaa viikossa. Joskus toteutetaan treenit kotijumpalla tai lähdetään juoksulenkille koko perheen kanssa. Kevään tullen on myös helpompi laittaa herätyskello soimaan 5.30, jotta pääsee juoksemaan ennen töitä. Lapsi nukkuu vielä tuolloin, joten se ei missään nimessä ole häneltä mistään pois.

Onko tämä mielestänne sairas addiktio muiden joukossa vai hyväksyttävä elämäntapa? 🙂 Uskaltaako kukaan myöntää samaa riippuvuutta? Miten te itse toteutatte treenaamisen kiireisen arjen keskellä?

Felixin kuulumiset

Normaali

Moi kaikki mamman lukijat. Ootte varmaan miettineet, että mitä toi mamma vaan kirjottelee itestään eikä musta yhtään. Korjataan siis tilanne.

Olen kohta 1v ja 9kk vanha. Painoa on tälle iälle kertynyt joku 13 kiloa ja pituutta varmaan semmonen lähemmäs 90cm. Ai miten olen kasvanut näin? No ruoka maistuu mulle paremmin kuin hyvin. En oikeen osaa sanoa mitään tiettyä lemppari herkkua. Leivästä kyllä tykkään tosi paljon ja aina kun multa kysyy mitä haluisit syödä vastaan englantilaisella aksentilla ”tea.” Ollaan siis alettu mamman kanssa juomaan ilta-teet hunajalla. Namnam!

Tykkään olla dagiksessa. Juoksen aina aamulla sen tädin syliin, joka aamulla sattuu olemaan vastassa. Mulla on myös dagiksessa paljon kavereita. Olen siellä kuulemma tosi kiltti ja puhun paljon. Tykkään muuten syömisestä niin paljon, että syön ensin  kotona aamupalan, jonka jälkeen lähden mamman tai isin kanssa kahdeksan aikaan dagikseen ja syön toisen aamupalan. 😀 Noin 16.30 mamma tai isi tulee hakemaan mut kotiin. Jään yleensä vielä dagiksen jälkeen pihalle leikkimään. Tykkään nimittäin ulkoilla tosi paljon.

Olen oppinut leikkimään paljon yksikseni. Lemppari leluja on hepat, autot ja dublot. Tykkään myös tosi paljon lukea. Huudan aina kovaan ääneen ”kiija, kiija” kun haluan lukea.

Sanoja mulla on jo TOOOSI paljon. Mamma ihan hämmästelee mitä kaikkea jo osaan. Puhun aika sekasin suomea ja ruotsia, mutta ehkä vähän enemmän tulee lauseita ruotsiksi. Niin, takerruitte tuohon sanaan ”lause”. Kyllä puhun jo kaksi, välillä jopa kolme sanaisia lauseita. Ne on yleensä tällaisia. ”Titta mamma heppa” tai ”Fefe pipi.” Pipiä tulee aika monta kertaa päivässä. Oon kuulemma hurjapää. Tykkään juosta täysiä ja hyppiä tasajalkaa korkeista paikoista, esimerkiksi sohvan rahilta. Välillä päädynkin joku muu raaja kuin jalat edellä lattialle. Parit puhallukset ja taas mennään!

Mamma yrittää huijata, että vaan vauvat syö tuttia. Hoetaan sitä sitten aina toisillemme ”baby äter tutt, inte stora pojkar” tai mun versi0 ”baby tutu, Fefe tutu.” No aika hyvin mä jo vedän. Syön tutua vain nukkuessa, eli päikkäreillä ja öisin. Mä muuten vihdoin ja viimein oon älynny, että voi nukkua koko yön. Nukun nykyään heräämättä 20-6.30. Herätessäni alan sängystä sitten huutelemaan mammaa, isiii! Ne höpsöt kantaa mut aina viikonloppusin niiden sänkyyn nukkumaan. Kyllä ne onneks aika nopeasti tajuaa, ettei mua enää väsytä kun oon tovin höpötelly niille tai muksinut pupulla päähän muutamakymmentä kertaa. Ai mikä pupu? No mun maailman tärkein unipupu. Mulla on kotona oma ja dagiksessa oma. Pupu on ehkä jopa tärkeempi kuin tutti.

Potalla en käy kotona kauheesti. Dagiksessa kyllä. Kotona tykkään enemmän istua pytyllä. Teenkin usein pissat pyttyyn kun mamma ja isi vaan muistaa mua siinä käyttää. Ollaan mamman kanssa vähän sitä mieltä, että harjotellaan enemmän sitten kesällä kun voidaan juosta ilman vaatteita. Tai mamma ei juokse. Kun isi aina säälii naapureita ja käskee mamman pukea jotain päälle. 😀

Kysykää mammalta lisää jos haluatte vielä kysellä multa jotain!

Halit teille kaikille. ❤

Fefe

Lihoamisen pelko

Normaali

Huomenna on viikko leikkauksesta. Vointi on edelleen hyvä, eikä keskiviikon jälkeen ole tarvinnut syödä yhtään särkylääkettä. Vähäinen kipu on jopa hieman ihmetyttänyt. Viimeksi jouduin kuitenkin syömään 3×600 buranaa kahden viikon ajan. 

Rehellisesti sanottuna, minulla on todella ”syyllinen” olo hengaillessani kotona koska vointi on näin hyvä. Ainoa hankaluus haavan kanssa on se, että suihkuttelen sitä lukuisia kertoja päivässä. Torstaina pääsen onneksi töihin! Varokaa työkaverit, blondi on intoa täynnä! 

Sairaslomalla ollessani olen myös ehtinyt pohtia taas omaa suhtautumistani treeniin, omaan vartaloon ja syömiseen. Rehellinen kun olen myönnän, että homma on taas kevään tullen lähtenyt vähän lapasesta. 

Sain itseni mielestäni todella hyvään kuntoon ennen leikkausta. Juoksu kulki, leuat sitäkin paremmin ja vaaka näytti vihdoin mieluisia lukemia. Nyt minulla on kamala pelko, että menetän tuon kaiken tämän hurjan reilun viikon sairasloman aikana. 

Huomaan leikkipuistossa tekeväni keinussa leukoja ja askeltavani hiekkalaatikon reunalle ylös-alas. Mieli tekee illalla syödä leipää, mutta ajattelen etten voi sitä syödä koska en ole treenannut. Tiedostan, että tällaiset ajatukset ovat hulluja, mutta en voi mitään sille, että ajattelen asioita kuitenkin. Olen myös puhunut Heikille ja muutamalle ystävälle näistä hölmöistä ajatuksista. Luulenkin, että vaaka on hyvin lähellä lentää ikkunasta pihalle. 

Rakastan liikuntaa, enkä koe tekeväni sitä nykyään enää pinnallisista syistä. Silti minulla on ihan kamala lihoamisen pelko. Työkaverini sanoi minulle muutama viikko sitten, että olen laiha luikku. Varmasti jokainen teistä lukijoista uskoo, kun sanon, että en ole koskaan kuullut noita sanoja yhdistettynä itseeni. Olen AINA koulussa, työpaikalla, harrastuksissa ollut se iso tyttö. Sitä roolia ei aina naisena ole mukava kantaa. 

En ikinä ole ihannoinut laihoja naisia. Pidän Jennifer Lopezin ja Beyoncen kaltaisia naisia kauniina. Joten välillä ihmetyttää omat mielipuoliset ajatukseni. 

Luulen, että todellisuudessa tämä reilun viikon lepo tekee todella hyvää niin kropalle kuin mielelle. Nyt kun hoidan itseni kuntoon. On vielä upea treeni kevät ja kesä edessä! 

Ps. Lupaan aloittaa treenin varovasti omaa kroppaa kuunnellen! 

Toipuminen on taas alkanut

Normaali

Teille uusille lukijoille, joita on viimeaikoina tullut ihanan paljon lisää. Täältä löytyy sairaskertomuksen ensimmäinen osa.

Eilen oli vuorossa leikkaus numero 2. Soitin viime viikolla leikkaavalle lääkärille ja kerroin miten hyvin olen nyt voinut. Elänyt lähes normaalia elämää. Kerroin myös aloittaneeni uuden työn, enkä millään haluaisi olla pitkää aikaa töistä pois. Sovittiin ettei ns. liukuläppäleikkausta näin ollen tehtäisi, vaan yritettäisiin joka tapauksessa pienemmällä toimeenpiteellä.

Leikkaus ei jännittänyt niin paljoa kun olin aluksi ajatellut. Ajattelin sen enemmän niin, että tästä alkaa toivottavasti vihdoin paraneminen. Lokakuussa lähtiessäni nopeasti Diacorille en todellakaan ajatellut tästä näin pitkää vaivaa. Jännitin tällä kertaa nukutusta hieman enemmän, sillä edellisellä viikolla olin EKG:ssä jossa leposykkeeni oli 40. Jotenkin huoletti, miten alas syke voi nukutuksessa oikein mennä.

Eilen isäni heitti minut Jorviin kello 8 päiväkirurgian osastolle. Sain melkein heti vaihtaa päälleni sairaalan super seksikkäät pyjamat ja aamutakin. Sairaanhoitaja haastatteli minut ja lopuksi vielä leikkavan lääkärini kanssa juteltiin toimenpiteistä. Muistutin häntä vielä tässä vaiheessa ettei nyt tehdä extremempää liukuläppä leikkausta. Hän kertoi, että riippuen siitä onko fisteli pinnallinen vai syvempi päätetään mikä toimenpide tehdään. Juteltuamme toivoin, että fisteli olisi pinnallinen jolloin mitään lankoja ei tällä kertaa tarvitsisi jättää hanuriin roikkumaan.

Kävelin leikkaussaliin jossa sain nopeasti unilääkkeet suoneen ja vaivuin ihanan tiedottomaan tilaan. Herätessäni yritin tunnustella tuntuuko takamuksessani naruja ja pahaa pelkäsin, sillä tunsin, että jotain ylimääräistä siellä oli. Hoitaja tuli tasasin väliajoin ravistelemaan minua, sillä leposykkeeni laski alle 30 ja tässä vaiheessa koneet alkoivat piipittämään.Olin kuulemma aiheuttanut sykkeilläni heille aika ajoin paniikkia. Minkäs sitä mimmi kovalle kunnolleen voi?! 😉  Hoitaja kertoi myös nopeasti, että fisteli oli ollut pinnallinen ja narut jotka tunsin oli vain ns. sorbact nauha joka pitää haavaa hieman auki ja tyrehdyttää pahinta verenvuotoa. Hurraa!

Olin nopeasti tolpillani ja pääsin SYÖMÄÄN. Syötyäni sain pukea omat vaatteet niskaani ja pääsin vielä lääkärin juttusille. Lääkäri suositteli, että pitäisin treenitaukoa sairasloman ajan, eli noin viikon verran. Hänen mielestään voisin ensi viikon lopullä hyvin jo juosta. HCR:lle hän toivotteli kovasti tsemppiä!

Arvatkaa kuinka helpottunut olo on? Jostain syystä haava ei ole ollut VIELÄ yhtään kipeä. Pelkäänkin rehkiväni liikaa kun kipuja ei tunnu. Ehkä sairaalan hyvät lääkkeet on tähän asti vielä tehonneet ja kipu tulee vasta hetken päästä?!

Felix pidetään dagiksessa vaikka olen kotona. Viime leikkauksen jälkeen vaikeinta oli pysyä pojan perässä ja yrittää pukea lasta niin ettei haava ärsyyntyisi. Sain nytkin suosituksen olla nostelematta häntä ainakaan viikkoon. No, helpommin sanottu kuin tehty. Ei minulla ole sydäntä olla ottamatta itkevää lasta syliin.

Olen ollut noin puoli päivää kotona ja olo on kun laiskiaisella. Äsken oli pakko lähteä ulos pienelle kävelylle. Sitä hoitaja minulle suosittelikin. Nyt mietin vain kuinka pitkiä ja kuinka kovavauhtisia kävelylenkkejä uskallan tehdä?! Pelkään, että tämä kivuttomuus vielä kostautuu, jos en taas malta levätä.

Pakko jotenkin yrittää miettiä, että kun nyt vaan maltan levätä, pääsen nopeammin takaisin treenaamaan ja töihin. Hoitajani sanoi, että olen kyllä hänen ensimmäinen potilas joka tykkää työstään näin paljon ettei haluaisi sairaslomalla olla. 😀

Kevät on tuloillaan ja täynnä kivoja juttuja. Ystävän 30-vuotisjuhlat, työpaikan ensimmäiset illanistujaiset ja toukokuussa HCR! Onko joku muukin näin innoissaan keväästä?