Alice 2kk

Meidän pieni neiti on jo 2kk. Kolmannen lapsen kohdalla tietää tässä vaiheessa, että vaikka vauva nyt vielä nukkuu hyvin, ei se tarkoita, että hän nukkuu hyvin vielä 4kk iässä. 😅

Toistaiseksi meillä kuitenkin nukutaan hyvin. Päivisin ei ole mitään tarkkaa rytmiä, mutta heräämisen jälkeen ollaan yleensä noin 45min hereillä jonka jälkeen nukutaan noin tunnin päikkärit. Sen jälkeen taas noin 45min-1h hereillä, jonka jälkeen tulee yleensä päivän pisimmät päiväunet noin 2-3,5h. Päivän aikana Allu nukkuu noin 4-5 unet ja on hereillä 45min-1,5h kerrallaan.

En tiedä uskaltaako tätä tässä vaiheessa sanoa!? Tuntuu kuitenkin, että ollaan pahimmilta vatsavaivoilta säästytty. Allu kakkaa vähintään 2 kertaa päivässä, eikä suuremmin itkeskele. Isoimmat itkut on toistaiseksi nähty suunkautta saatavasta rota rokotteesta. Se harmitti niin, että kyyneleet oikein valui silmistä. Mielenkiinnolla odotetaan mitä piikitettävät rokotteet saa aikaan.

Unohdan edelleen monesti, että olen nyt myös tyttölapsen äiti. Puhun jatkuvasti pojista ja hoen Alicelle, ”Hej mammas lilla gubbe!” Eikai nykyajassa tuokaan ole niin vaarallista. 😂

Allu on nyt 56,5cm pitkä ja painaa 4600g. Tällä hetkellä käytetään 56cm vaatteita. Neiti syö äidinmaitoa. Pulloa ei olla vielä edes kokeiltu.

Pikkuvauva-aika alkaa olla ohi. Neiti jokeltelee jo paljon ja äänähtelee tiukasti jos huomaa, että hänet on jätetty jonnekin yksin. Hymyjä jaellaan runsaasti. Pään kannattelu alkaa myös olla jo enemmän hallussa. Mahallaan viihdytään kuitenkin toistaiseksi vain noin reilu 5min ennenkuin niska väsähtää. Tällä kertaa ymmärrän itsekin nauttia siitä, ettei lapsen taidot kehity ihan liian vauhdilla. Kun on kokenut vauvan joka lähtee kävelemään 7kk iässä.

Itse nautin vauva-ajasta. Välillä kuitenkin tuntuu, että tekee älyttömästi kaikkea mikä ei kuitenkaan näy missään!? Kun vauva nukkuu, tyhjennä tiskikone, tiskaa astiat, pese vessat, valmistele iltaruoka. Tämä talvi on siinä mielessä ihana, että on lunta ja pääsee hiihtämään. Myönnän silti, että odotan sitä kun ei joka kerta ulos lähtiessä tarvitse varmistaa, että jokaisella lapsella on riittävästi vaatetta ja lopuksi vielä muistaa katsoa, ettet itse lähtenyt ulos pelkissä pitkissä kalsareissa.

Huomaan myös, että olen heti vähän energisempi kun saan hetken iltaisin viettää poikien kanssa ilman vauvaa. Sain fysioterapeutilta myös luvan nyt aloittaa juoksemisen ja kovemman treenin. Se tuo heti selkeästi myös energiaa omaan jaksamiseen vaikka teenkin suurimman osan treenistä vauvan kanssa.

Pojat rakastaa siskoa. Etenkin Felix haluaa jatkuvasti pidellä vauvaa sylissä. Filip taas juttelee ja kertoo pikkusiskolle päivän kuulumisia. Minä pakahdun onnesta kun näen miten sisarukset luo suhdettaan toisiinsa. 💗

Toivotaan hyviä unia myös seuraaviin kuukausiin!

Jätä kommentti