Marraskuu

Viikot rullaa hirveetä vauhtia! Kuvittelen, että joulu on ihan kohta. Kaikki lahjatkin on tullut hankittua hyvissä ajoin. Siskon tytölle ostin Frozen Kristoff Barbien. On siinä muuten mies Barbiella hintaa. 39 euroa! Sen on kuitenkin oltava Frozenia tällä hetkellä, joten ei auttanut ostaa ihan mitä tahansa Ken Barbieta. 😀 Muille kuin perheen pienimmille ja kummilapsille emme lahjoja osta. Laitetaan taas tänäkin vuonna lahjarahat johonkin parempaan tarkoitukseen.  

 Jos viime joulu oli jotenkin erityisen spesiaali, sitä se on myös tänä vuonna. Viime jouluna olin erityisen kiitollinen pienestä masussa kasvavasta lapsestani. Tänä jouluna tuo pieni ihme viettää omaa ensimmäista jouluaan. Saadaan myös viettää joulua rakkaimpien ympäröimänä, Lapin talvisissa maisemissa. Lennämme 20.12 Felixin kanssa kahdestaan Kittilään. Heikki lentää 23. pvä perässä. Ajattelin pistää pikku ukkelin kentällä Baby Björniin ja rattaat ruumaan. Jos jollain on vinkkejä lentämiseen vauvan kanssa niin otan mielelläni niitä vastaan! En malta odottaa!!!

  
 

Käytiin kaljupään kanssa moikkaamassa kampaajaa 😄
 
Moni kaverini on tällä hetkellä viimeisillään raskaana. Yksi lapsuudenystävä kertoi saavansa toukokuussa pikkuisen. Tämä blondi on aivan haltioissaan näistä syntyvistä mineistä. Ystävien kanssa on viime aikoina tullut paljon kerrattua omaa synnytystä. Kuulostaa ihan hullulta, mutta haluan ehdottomasti itse vielä joskus päästä synnyttämään. Sen raskaana olemisen voisin tosin kyllä skipata. 😄

Pääsin eilen kaverini kanssa vetämään Uinti Wodin. Olipa hauskaa ja erilaista. Tehtiin treeni pareittain. Kun toinen ui 100 metriä, teki toinen sillä aikaa 10 dippiä altaan reunalla, 8 punnerrusta ja lopun aikaa oli seinää vasten kyykkypidossa. Tämä tehtiin 4 kertaa. Kiitos tuhannesti Mira kun sain tulla mukaan! 💗 

  
Telkkaria ei tule nykyään enää kauheasti katottua. Tämän syksyn ehdottomat ykköset on kuitenkin ollut Silta ja Maria Veitolan yökylässä. Silta vaan on tällaselle nössölle niin jännä ettei seuraavana yönä tule ihan liikaa nukuttua. Maria Veitolan ohjelma taas on just sitä mitä mä haluisin tehdä. En vaan voi ymmärtää miten Maria ei yövy Teemu Selänteen luona? Hölmö. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s