kolmas lapsi – sillyblondie.com

Jäin äiityslomalle töistä reilu pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Siitä asti tuli varsinkin öisin reippaitakin supistuksia, välillä 5-7min väleinkin, mutta ne lopahti aina viimeistään aamulla. Se oli stressaavaa, sillä supistukset tuntui ihan samalta kuin edellisissä synnytyksissä kun homma on lähtenyt käyntiin. Ja pelkäsin tässä kolmannessa nimenomaan sitä, etten ehdin sairaalaan ajoissa.

Viimeisellä neuvolakäynnillä viikolla 39+1, koin pienen hetken paniikkia, kun neuvolatäti kysyi ”oletko tuntenut sellaista isoa muljahdusta mahasta, kun en nyt ole varma onko pää enää alhaalla?” Onneksi neuvolassa on nykyään ultralaitteet ja saatiin varmistettua, ettei vauva viime hetkillä ollut kääntynyt. Sain kuitenkin tiedon, että pää ei ole kiinnittynyt ja tuntuu olevan vielä todella korkealla. Asennoiduin tällä tiedolla, odottelemaan taas reippaasti yli lasketun ajan.

Jatkoin siis normaalia arkea, kävin treenaamassa ja perjantaina kun viikkoja oli 39+3 kävin päivällä 10km kävelylenkillä ja illalla vielä firman pikkujouluissa syömässä. Päivällä ihmettelin välillä miten energinen sinä päivänä olin. Menin pikkujouluista suoraan nukkumaan, kunnes heräsin noin 3.30 napsahdukseen mahastani. Tajusin vasta siinä vaiheessa kun seuraavan kerran käännyin, että vedet meni. Tein niinkuin olin kuullut, laitoin housuihin siteen ja menin takaisin sänkyyn seurailemaan tilannetta. Supistuksia en tuntenut. Hetken annoin vettä lorahtaa housuihin kunnes tsekkasin sen värin, joka oli ei kirkasta, mutta ei nyt selkeästi myöskään vihreää. Lähinnä valkovuodon näköistä. (Jota se luultavasti olikin vesien kanssa)

Soitin Espoon sairaalaan synnärille, josta neuvottiin meitä tulemaan näytille heti kun voidaan. Kun äitini oli noin 30min päästä tullut meille katsomaan poikia, lähdettiin ajelemaan Espooseen.

Sairaalassa menin heti alkuun käyrille noin tunnin ajaksi. Satuin myös sanomaan, että edellisessä raskaudessani streptokokki näyte oli positiivinen, joten näyte otettiin tässä vaiheessa heti. Synnytys ei vielä ollut aktiivisesti käynnissä, eikä supistuksia tullut kunnolla. Streptokokki näyte oli kuitenkin positiivinen, joten kotiin emme enää päääsisi. Siirryttiin tässä vaiheessa synnytyssaliin ja sain antibiootin samantien suoneen. Antibiootin tulisi ehtiä vaikuttamaan mielellään 4h, ennen kuin lapsi syntyy. Tässä vaiheessa pelkäsin vielä, ettei saada vauvaa pysymään tuota 4h masussa, mutta oi kuinka väärässä olinkaan.

Käyrillä, luultiin lähtevämme vielä kotiin

Koska streptokokki oli positiivinen ja vedet menneet haluttiin, että lapsi syntyisi mahdollisimman pian kun antibiootti on ehtinyt vaikuttamaan. Tästä syystä synnytystäni lähdettiin vauhdittamaan ballonkin avulla. Pieni pallo laitettiin sisälleni, johon pumpattiin muistaakseni 70ml vettä. Rehellisesti sanottuna, tämä oli synnytykseni epämiellyttävin kohta. Tykkään synnyttäessä liikkua, kyykkiä ja pyöritellä itseäni jumppapallolla. Nyt ballonki tuntui kaikissa asennoissa ikävältä, joten lähinnä vain tallustin paikallani ja juoksin pissalla. Pyrin synnytyksissä aina pissaamaan tasasin välein, koska en mielellään halua katetrointia. Heikki otti chillisti ja luki kirjaa. Tarkemmin, Kalle Päätaloa.

Isi sai kirjan päätökseen synnytyksen aikana 😂

Ballonki irtosi onneksi vajaan 2h kuluttua, olin tässä vaiheessa noin 4cm auki. Supistukset tuntui tässä vaiheessa jo suht napakoilta ja pyysinkin epiduraalin siinä vaiheessa kun olin 5cm auki. Kiitos ihanan henkilökunnan ei tässä kauaa nokka tuhissut, vaan sain epiduraalin oikeasti lähes samantien kun sen pyysin. Tuon jälkeen vaihtui kätilö toisen kerran ja tässä vaiheessa alkoi aikamoinen odottelu. Odoteltiin, että supistukset kovenisivat ja tätä odotusta kesti muistaakseni kello 14 asti lähes iltaan. Hypin jumppapallolla, katsottiin Amacing race jakso ja pyörittelin lantiotani minkä jaksoin.

Viimeinen kätilö oli aivan ihana, Vivian nimeltään. Hänen kanssaan oli myös lääkäri kandi koko synnytyksen lopun ajan. Kun olin auki noin 9cm kätilö ehdotti, että hän näyttäisi minulla vähän jumppaliikkeitä, jolla vauvan asentoa saataisiin hieman paremmaksi ja hän pystyisi paremmin liikkumaan uloskäyntiä kohti. Samalla sain oksitosiinia nopeuttamaan synnytyksen etenemistä. Juttelin kätilön ja kandin kanssa mukavia samalla kun makasin sängyn reunalla ja kätilö pumppasi jalkojani noin 30min ajan. Koin, että heillä oli kaikki aika minulle. Sain kerran lisäannoksen epiduraalia.

Jumppatuokion jälkeen kätilö ja kandi lähtivät hetkeksi aikaa pois, mutta noin 10 minuutin päästä jouduin hälyyttämään heidät takaisin, koska tunsin, että vauva on tulossa ja hän on tulossa nopeasti. Lähdin varovasti ponnistamaan tutussa ja turvallisessa puoli-istuvassa asennossa (olen monelta kätilöltä kuullut, että tämä on kätilöille paras asento tukea välilihaa ja ohjata vauvan pää oikeassa asennossa ulos) Heikki oli vierellä ja joka supistuksessa ohjasi minua yläkropasta, jotta sain paremmin voimaa ponnistukseen. Pian kuuluikin jo pientä äänähtelyä ja naurettiin kaikki yhdessä, että meidän mimmi huutaa jo ennen kuin on edes kokonaan syntynyt, sillä tässä vaiheessa vasta pää oli ulkona. Kun olin ponnistanut noin 6min, syntyi meidän pieni tyttö ja sain hänet suoraan rinnalle. Tyttö syntyi mitoin 3380g, 50cm ja päänympärys 34cm kello 18.37 launtai iltana, raskausviikolla 39+4. Menetin hyvin maltillisesti verta ja istukka syntyi pian vauvan jälkeen. Kätilö ohjeisti koko ponnistusvaiheen ajan tarkasti, joten selvisin tälläkin kertaa ilman repeämiä.

Olin aina pelännyt, että joudun synnytyksen käynnistykseen koska olin kuullut sen olevan kovin kivuliasta. Tämä jäi itselläni kuitenkin jälleen erittäin positiiviseksi kokemukseksi. Kivut olivat todella maltillisia ja koin, että sain haluamaani kivunlievitystä heti kun sitä pyysin. Saatiin aamupala nauttia rauhassa synnytys salissa, tutustua vauvaan ja käydä suihkussa. Noin ilta 20 aikaan päästiin kaiken huipuksi perhehuoneeseen, joten Heikki sai olla meidän kanssa ensimmäisen yön sairaalassa. Kotiin päästiin tiistaina päivällä.

Olen synnyttänyt PK-seudulla kolmessa eri sairaalassa, enkä koskaan ole kokenut näin kiireetöntä ja välittävää oloa. Vein suklaata jopa sairaalan työntekijälle joka huolehti ruoat aina ajallaan osastolle ja kävi useaan otteeseen auttamassa minua tarjottimeni kanssa ja siivosi roskiksia huoneestani. Kiitos kiitos kiitos Espoon sairaalan synnytysosasto ❤

Nyt keskitytään hetki vauvakuplaan, imetys on lähtenyt hienosti käyntiin ja meidän pikku Alice on täydellinen palanen meidän perheeseen.

Hah, enpä olisi ihan heti edellisen kirjoituksen jälkeen uskonut, että tällä otsikolla tulen seuraavan kerran kirjoittelemaan blogiin. Totta se on. Vuoden haaveilun jälkeen päätettiin pistää tuumasta toimeen. Onhan meillä tapana näin Olympiadeittain muutenkin lisääntyä. Jos kaikki menee hyvin, vauva numero 3 syntyy meille marraskuussa 2023!

Tuntuu, että olen todella eri ihminen kuin 4 vuotta sitten Filipiä odottaessani. Takana on reilu 6kk terapia, jossa työstin varsinkin omaa suhtautumistani syömiseen ja liikuntaan. Kolmannessa raskaudessa haluan vihdoin keskittyä nauttimaan vatsassani kasvavasta pikku tyypistä ja iloita siitä, mihin vartaloni on kykenevä. Enkä keskittymään pitämään raskauskiloja poissa ja liikkua pakkomielteisesti kauhistellen muuttuvaa olemustani.

Lopputalvesta uskalsin rohkeasti sanoa Heikille, että mielessäni on jo vuoden ajan vahvasti pyörinyt toive vielä kolmannesta vipeltäjästä. Heikin ei tarvinnut asiaa kauaa miettiä ja niinkuin kahdessa edellisessä raskaudessa, ei meidän ole tarvinnut kovemmin lasten tekoa yrittää. Tajuan tässäkin asiassa miten etuoikeutettuja olemme. Tässä kolmannessa raskaudessa onkin yhtäkkiä pelko paljon vahvemmin läsnä kuin kahdessa edellisessä. Mietin todennäköisyyksiä ja sitä voinko olla näin onnekas? Miksi joillekin ei suoda yhtään lasta vaikka kuinka toivoisi ja minä olenkin onnellisessa asemassa, että odotan nyt kolmatta?! Tein tällä kertaa raskaustestin kolmesti, sillä tunsin oireet hyvin hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta kaksi ensimmäistä testiä näytti negatiivista. Sekin oli henkisesti rankkaa. Kun olosta olin lähes varma olevani raskaana, mutta jatkuvasti testit näyttivät negatiivista. Ehdin jo sen pienen hetken miettiä, entä jos tämä ei tällä kertaa onnistuisikaan. En pysty edes kuvittelemaan miltä se niistä ihmisitä tuntuu, jotka kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen joutuvat kokemaan sen pettymyksen. Jälkäteen itseäni oikein hävetti miten pienestä olin jo itkemässä pettymystäni. Ensimmäinen ultra poisti hieman pelkojani. Ultrassa viikkoja oli 12+1 ja masussa köllötteli yksi pikkuinen kaveri kovasti vilkuttelemassa. Läheisille uskalsimme tämän jälkeen kertoa uutisen.

Lasken päiviä rakenneultraan. En siksi, että saisin tietää lapsen sukupuolen. Siksi, että saisin vähän lisää varmuutta, että kaikki on pienellä kunnossa. Siinä vaiheessa ollaan myös raskaudessa jo huomattavasti turvallisemmilla viikoilla.

Alkuraskaus oli hyvin erilainen kahteen edelliseen verrattuna. Väysymystä oli edellisessäkin raskaudessa, mutta nyt viikosta 6 lähtien läsnä oli päivittäinen pahoinvointi. Välillä todella pahana, välillä vähän lievempänä. En kertaakaan oksentanut. Suurin apu oli vischyn juominen ja optimaalinen syöminen. Piti opetella syömään jatkuvasti ja kokoajan, mutta samalla pitää huolta ettei syö liikaa. Ihan sairaan helppoa ihmisille joka syö normaalistin 3h välein ja paljon! Nämä viikot ei kyllä mitenkään ollut nautintoa. Liikuin super vähän ja odotin vain, että viikot kuluisi ja saisin varmuuden, että pikkuisella on kaikki hyvin. Ylipäätään, että masussa on muutakin kuin ilmaa ja ruokaa. Pahoinvointi helpotti yhtäkkiä 13. raskausviikolla.

Huomenna starttaa 15. raskausviikko ja vointi on suhteellisen hyvä. Tunnen kuitenkin jo, että vatsassa on pieni möykky ja pientä liikettäkin tuntuu kutittelevana varsinkin ilta-aikaan. Olen syönyt rautalisää säännöllisesti jo ennen raskautta ja jatkanut sitä kokoajan. Toivotaan, että siitä on ollut apua veriarvoihin. Masu alkaa myös pikkuhiljaa kasvamaan. Sanoisin, että ulkopuolinen ei sitä kyllä huomaa, mutta itse huomaan keskivartalon olevan jo vähän pulleampi. Edellisissä raskauksissa masu on näkynyt vasta viikoilla 19-20, joten tässäkin asiassa tämä kolmas on hieman erilainen.

Olin nuorempana aina ajatellut, että olen kahden lapsen äiti. Kunnes tosiaan viimeisen vuoden aikana jotenkin vielä vahvemmin olen tajunnut, että minun elämäni suurin saavutus ja onni on näissä pienissä ihmisissä. He tekevät minut kaikkein onnellisimmaksi. Tiesin, että rakkautta varmasti riittäisi vielä kolmannelle. Asioita joita pohdin ääneen Heikille oli taloudellinen puoli, kolme lasta on jossakin vaiheessa yhtä kuin kolme harrastusta, kolme ruokittavaa suuta ja kolmet kännykkälaskut. Heikin mielestä tämä ei varmasti tule olemaan ongelma. Saatetaan joutua tinkimään matkustelusta, mutta meillä on onneksi ihanaa yhdessä myös arjessa.

Toinen asia jota pohdin on se, että yksikään ihminen ei halua hoitaa kolmea lasta. 😀 Paitsi Heikin sisko ❤ Haha. (Vakavasti ottaen, hän on meidän tuki ja turva sekä lapsille maailman rakkain aikuinen) Tosin tilanne on ollut suht sama kahdenkin lapsen kanssa, joten kolmas ei sinänsä vaikuta asiaan. Sitäpaitsi Felix ei enään varsinaisesti kaipaa hoitamista. Hän tulee olemaan 8v kun vauva syntyy.

Kolmantena asiana pohdin miten kaksi aikuista riittää kolmelle lapselle. En halua siinä vaiheessa kun lapset on isoja, että yksi heistä istuu terapeutin tuolilla koska vanhemmilla ei koskaan ollut aikaa hänelle. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Riittääkö meillä vanhemmilla aika ja tuki kaikille kolmelle? Kun vauva syntyy, jääkö Felix vähemmälle huomiolle vai kokeeko Filip, että kukaan ei huomioi häntä? Filip on vauvan syntyessä 4v. Tällä hetkellä Heikki ja Felix viettää paljon aikaa yhdessä Felixin harrastuksen jalkapallon parissa ja minä taas vietän aikaa Filipin kanssa. Pojat ovat molemmat hämmästyttävän innoissaan tulevasta pikkusisaresta. Lähes päivittäin he miettivät vauvalle sopivaa nimeä ja Filip pohtii miten paljon hän tulee vauvaa hoitamaan. ❤ Filip myös juttelee jo nyt päivittäin masulle ja kertoo olevansa tämän isoveli. Erittäin erittäin ylpeä isoveli.

Loppujen lopuksi asioita on varsin turha murehtia liikaa etukäteen. Kun vauveli syntyy, arki lähtee varmasti pikkuhiljaa rullaamaan omalla painollaan. Itse täytyy pitää huolta siitä, että jokainen lapsi saa tarvittavan läheisyyden ja huomion meiltä aikuisilta. Olo on jotenkin silti todella hyvä ja luottavainen.

Yksi asia vielä mietityttää. Äitiyshormonit ja vauvan syntymä vuoden pimeimpään aikaan?! Kaksi edellistä on syntyneet heinäkuussa ja he ovat eläneet ensimmäisen kuukautensa pelkissä vaipoissa. (Samoin minä :D) Mitä pitää ottaa huomioon nyt kun vauva syntyykin keskellä marraskuuta?

Avainsana: kolmas lapsi

Synnytys – Kolmas lapsi

Baby nr 3!