Muisteltiin tässä eräänä iltana Heikin kanssa hänen edesmennyttä mummoaan.  Luettiin hänen kirjoittamiaan runojaan ja todettiin, että hän oli ihminen jolla oli omasta mielestään kaikkea mitä ihminen tarvitsee.  

Tässä on yksi Heikin mummon ihanista runoista: 

Onni

Tahtoisin pois,

tahtoisin jonnekin kauas

sinne, missä ei ois

aina pilvessä taivas.

Aurinkoon ja palmujen alle

tahtoisin hiekalle hohtavalle

valkoiseen laivaan

laineille sinisen meren,

siellä on onni,

niin usein ajattelen.
Kunnes taas tunnen

raikkaan pohjolan tuulen

katveessa koivun

tuoksussa sireenipensaan

lintujen laulun kuulen,

elää jälleen saanut oon

yöttömän yön

ja kasteen aamulla varhain,

enää en tahtois pois,

nyt tunnen ja tiedän sen varmaan

täältä, täällä on onneni,

osani sittenkin parhain.

-Toini Turpeinen

Tuota runoa lukiessamme aloimme miettimään itseämme. Voisimmeko välillä pysähtyä ja olla onnellisia siitä mitä meillä jo on? Tarvitsemmeko todella kaikkia haluamiamme asioita ollaksemme onnellisempia? 

Isompi asunto, kalliimpi auto, merkki laukut, ulkomaanmatkat. Keskitymmekö välillä liikaa miettimäään mitä muilla on ja unohdetaan, että meillä on jo kaikki tarvittava!? 

Ymmärrättekö mitä tarkoitan? 

Itse jankkaan välillä loputtomiin matkakuumeestani. Haaveilen myös materialistisista asioista kuten kengistä, laukuista ja kodinkoneista. 

Meillä on kuitenkin ihana koti jossa on huippu naapurit. Kokonainen, rakastava ja terve perhe. Vaatteita ja ruokaa kaapit täynnä. Oikeasti kaikki mitä ihminen tarvitsee! 

Vaikka unelmia pitääkin olla, on välillä hyvä avata silmänsä sille mitä on jo saanut. 

Minulla on tänään vauva vapaa ilta. Heikki on ollut paljon reissussa, joten hän lähes pakotti minun vuorostaan lähtemään. En kyllä pistä vastaan. Felixin kummitädit ei ehkä tienneet, että kummin hommaan kuuluu myös mamman ulos vieminen. 😂 Olen viinilasillisen ansainnut. 

Ihanaa viikonloppua!