Liikunta on parasta huumetta

Pääsiäis viikon piti aluksi olla minulle kevytviikko. Viikon puolivälissä tajusin kuitenkin, ettei tässä nyt ihan kevyttä viikkoa taideta vetää kun painetaan 5km juoksuenkkoja, 15km lenkkiä ja 1h 40min painonnostoa.  

 Niinkuin aiemmin olen maininnut, ei meillä yöt muutamiin viikkoihin ole olleet mitään kovin rentouttavia. Tässä vaiheessa väsymys on alkanut painaa niin, että välillä on itkukin tullut. 

Päätin, että nyt olisi kevyt viikko väsymyksen vuoksi paikallaan. 

  Maanantaina kävin salilla ja uimassa, tiistaina kävelyllä, keskiviikkona juoksemassa 6,5km rattaiden kanssa, torstaina juoksemassa 7km ja tänään perjantaina juoksin rattaiden kanssa kevyen 8km. Lauantaina on ystävän kanssa tiedossa super tehokas jalkatreeni ja sunnuntaina hieman pidempi lenkki. 

Kuulostaako kevyeltä? 

  No eipä niin. Tässä päästäänkin minun ongelmaani. Liikunta on minulle kuin huumetta. Lepopäivänä mietin, että pitäis jo mennä. Viimeistään lepopäivän jälkeen mietin, että tänään on pakko treenata kun eilenkin jo levättiin. 

Liikunta on enemmän hyväksytty addikitio kuin esimerkiksi alkoholin käyttö. Liikunnan kanssa on myös hyvä puoli, ettei siitä tarvitse kokonaan päästä eroon. 

Minulla tämä menee kausittain. Huomaan keväisin löytäväni itseni kuitenkin usein tästä tilanteesta. 

Tämän väsymyksen kanssa tuntuu vielä siltä, että on pakko lähteä tai ei saa muuten mitään aikaiseksi koko päivänä. Se toimii minulle jonkinlaisena energia boostina. Eilen illalla purskahdin väsymyksen vuoksi itkuun ruokaa tehdessäni. Ennen Felixin nukuttamista oli kuitenkin pakko päästä lenkille. Sain hetkeksi aikaa olla musiikit korvissa omien ajatusteni kanssa. Fiilis lenkin jälkeen oli mieletön! 

Missä vaiheessa treeni toimii niinkuin eilen ja missä vaiheessa se on väsymyksessä jo terveydellinen riski!? 

Hyväähän tässä on se, että tiedostan ongelman. Kunhan löytäisin vielä sen kultaisen keskitien. 

Painiiko kukaan muu tällaisten ongelmien kanssa? 

Hei loppuun vielä pakko kertoa näistä 2XU:n uusista trikoista! Tiedän, että minulla on vauveleita odottavia lukijoita. Tämä ei ole maksettu mainos. Olisin vain itse ollut kiitollinen näistä raskaana ollessani. 

TSÄDÄM! Kompressiotrikoot raskaana oleville naisille! Lisätietoja tästä: 

2XU Pre-Natal -kompressiotrikoiden erityisominaisuudet:

1. Elastinen, saumaton hengittävä mahapussi – kasvaa kanssasi raskauden aikana.

2. Kaksinkertainen PWX 70D vahvistus, joka antaa lisätukea lantionpohjalle

3. Asteittainen kompressio edistää verenkiertoa ja voi vähentää turvotusta jaloissa ja nilkoissa

4. Ristiselässä vahvistetut osiot PWX ja Power Mesh -materiaalista, jotka tukevat hyvin ylävartaloa, antaa paremman ryhdin sekä paremman hengitystekniikan

5. Litteät saumat antavat paremman mukavuuden

6. Vahva Invista LYCRA -materiaali tuo paremman istuvuuden ja tuen

7. Materiaalissa erittäin hyvä hengittävyys joka kuljettaa hien ja kosteuden pois iholta

Helsingissä näitä saa Kampin Bebesistä ja heidän verkkokaupastaan! 

  

Jätä kommentti