Lapsiperhe arki. Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa.

Arkena lastaan näkee 2-3h vuorokaudessa. Puolisoa maksimissaan saman verran. Yöunet vaihtelee 6-8h välillä ja joskus öisin lapsi herättää itkullaan. Sanotaan näin, että valehtelisin jos väittäisin, että tämä olisi aina ruusuilla tanssimista.

Viimeaikoina olen jutellut tuttujen kanssa paljon parisuhteen vaikeuksista lapsiperheessä. On lohduttavaa tietää, että muilla painitaan samojen ongelmien kanssa. Väsymys, vähäinen yhteinen aika ja vähäinen kommunikaatio tuntuvat olevan yleisiä monissa lapsiperheissä.

Meillä kireyttä aiheuttaa eniten juuri vähäinen yhteinen aika jolloin yhteisiin hetkiin lataa aina kamalan paljon odotuksia. Meillä on minun mielestäni myös aika erilainen tarve muuhun sosiaaliseen elämään. Minä tarvitsen aikaa ystävien kanssa ja tehdään esimerkiksi työporukalla paljon juttuja yhdessä. Heikki viihtyy paremmin kotona ja pitää hieman kummallisena sitä, että työkavereiden kanssa vietetään myös vapaa-aikaa. Tähän ollaan puhumalla pyritty löytämään se kultainen keskitie johon molemmat on tyytyväisiä.

Omasta mielestäni on myös tärkeää puhua mahdollisimman nopeasti asioista jotka häiritsee, aiheuttaa mielipahaa tai suututtaa. Aina voisi paremmin yrittää nähdä asioita myös puolison näkökulmasta. Viime viikolla minulle tuli sanomista siitä, että olin aamulla jättänyt KAIKKI valot kämpässä päälle. Totuus olikin se, että Fefe juoksi yläkertaan kun oltiin jo puoliksi ulkona ja kävi hakemassa pupunsa. Olipa tuo pikku ukko samalla sitten pistänyt yläkerran kaikki valot päälle. Palaute jonka minä asiasta sain, tuli kuitenkin sen oloisesti kuin olisin vittuillakseni ne päälle jättänyt. 😄 Kun oma ajatusmaailma on, että chillax ja nautitaan elämästä ja toisen mieli rauhoittuu siisteydestä pitää yrittää tehdä niitä pieniä juttuja arjessa jotka itselleen tuntuu pikku asioilta, mutta jotka toiselle on todella tärkeitä. Itse en aina jaksa sanoa pienistä asioista jotka minua häiritsevät, koska koen ne enemmän omiksi ongelmikseni kuin Heikin. Ja huom nämähän ovat minun näkökulmiani asioihin. Olisiko näistäkin asioista kuitenkin aina parempi puhua jotta ei niistä monesta pienestä asiasta nopeasti kasva liian iso ongelma!?

Puhuminen on omasta mielestäni kaikkein tärkeintä. Välillä arjen kiireen keskellä, puhelin kourassa tuo tärkeä asia jääkin aivan liian vähäiselle.

Miten kiireen ja väsymyksen keskellä pystyisi paremmin muistamaan yhteiset keskustelu hetket ja toisen huomioimiset? Monesti ajattelen, että tätä kiireistä pikkulapsi arkea eletään nyt x aika ja yhteisiin hetkiin on enemmän aikaa myöhemmin. Välillä kuitenkin mietin, että eihän tämä tästä varmasti tule rauhoittumaan seuraavaan 10 vuoteen, joten parempi on tehdä töitä parisuhteen eteen nyt kun vielä voi!?

Mitkä asiat muissa lapsiperheissä aiheuttaa eniten ongelmia!? Miten te työstätte näitä asioita?