Eilen vietettiin syömishäiriöliiton Älä laihduta päivää. Luin blogista Too fit to be be, postauksen aiheesta. Tämä lause Annan kirjoituksessa osui ja upposi minuun 100%. ” Sankari on tosiaan se, joka ei liho raskausaikana ja jos lihoo, niin se joka pudottaa kilot mahdollisimman nopeasti.”

Juuri tämä on se syy miksi itsekin olen stressannut koko raskauden ajan näistä kuuluisista kiloista. Olen ihminen (horoskoopiltani leijona) joka koko ajan kaipaa jonkinlaista hyväksyntää ympärillä olevilta ihmisiltä. Osa ihmisistä kehottaa kerrankin syömään ja nauttimaan kun on hyvä syy syödä. Eniten positiivista kommentia saa kuitenkin ne jotka eivät kerää raskauden aikana turhia lisäkiloja ja jotka mahdollisimman nopeasti synnytyksen jälkeen voivat esitellä upeaa kroppaansa sosiaalisessa mediassa. Itse olen mielestäni ollut suht tarkka syömisistäni myös raskaana. Herkut jätetään viikonlopulle. Liikuntaa minulla tulee 5-6 kertaa viikossa. Silti kiloja on tullut näin raskausviikolle 32 jo +10kg. Peilistä takaisin tuijottaa raskaana oleva pehmeä plussapallo. Lihasteni päälle on tullut mukavan pehmeä lisäkerros. Lapsi tulee viimeisten viikkojen aikana vielä tuplaamaan painonsa. Mites mamma? Ahdistus.

Tiedän, että varsinkin lapsen synnyttyä on tärkeää saada riittävästi kaloreita suuhunsa, jotta maidontulo ei lopu. Synnytyksen jälkeen ei siis todellakaan ole oikea aika alkaa vähentämään kaloreitaan. Palautuminen pelottaa silti todella paljon. Mieheni on maailman paras kannustaja ja hokee minulle joka päivä miten hyvältä näytän ja silittelee mahaani. Itse mietin kuitenkin koko ajan, että toivottavasti hän vielä joskus saa timmin vaimonsa takaisin. (Varsinkin kun en kotona niin välitä kulkea vaatteet päällä) 🙂

Ihmiset kyselevät paljon kuinka paljon raskauskiloja on kertynyt. Koen että oikea vastaus tulisi olla mahdollisimman vähän. Ihmiset myös kommentoivat paljon vatsani kokoa. Neuvolan mukaan mennään tarkalleen käyrillä. Eli maha on juuri sen kokoinen kuin näillä viikoilla tulisikin olla. Kommentien puolesta saan kuvan että ”näytät helvetin isolta jo nyt.” Toivottujen positiivisten kommenttien sijaan tulee taas epäonnistunut olo.

Tiedän että moni lukija varmasti pitää näitä ajatuksia lapsellisina ja pääasia on lapsen hyvinvointi. Niin minunkin mielestäni. Tämä on kuitenkin helvetin julma maailma jossa elämme. Tässä elämän ja kropan muutoksessa haluisi tehdä kaiken mahdollisimman oikein. Välillä vain tuntuu ettei itsekään tiedä mikä se oikea tapa on. Ihanne tilanne varmasti olisi hyvinvoiva vauva ja mamma. Sitä lähdetään tavoittelemaan.