Mielensäpahoittaja täällä taas huutelee. 😂✌🏽️

Viime aikoina olen huomannut kyseisen asian puuttuvan suomalaisilta lähes kokonaan. 

Olen viime viikkoina pyörinyt jonkin verran Helsingin keskustassa vaunujen kanssa. Reissu stadiin on aina yhtä jännitys näytelmää lapsen kanssa.

Ensin saan jännittää sattuuko kohdallemme matalalattia juna vai ei!? Usein juna on vanha korkean mallinen. Ikinä en ole asemalla yksin seisoskellut, mutta tovin saan kyllä huhuilla, että joku tulisi auttamaan nostamaan vaunut junaan. Yleensä ystävälliset henkilöt jotka lopulta tarjoaa apua puhuvat muuta kieltä kuin suomea. 

Sama homma jatkuu Helsingissä. Raskaita ovia saa itse availla muille kiireisille ihmisille. Välillä saatan saada huokauksen jos epätoivoisen oven tönimiseni kanssa kestää liian pitkään. 

Muistan vieläkin kun lähdin siskon tyttöni kanssa kaupunkiin ollessani viimeisilläni raskaana. Työnsin Mineaa rattaissa. Akateemiseen kirjakauppaan mennessäni eräs mies puhui oven luona kännykkäänsä. Tovin ähkin ja puhkin mahani ja rattaideni kanssa, jotta päästiin koko konkkaronkka ovista sisään. Koko episodin ajan mies katseli touhujani ja jatkoi puheluaan. Muistin kiittää kovaan ääneen kun käveltiin hänen ohitseen. 😬👊🏻

Suomalaisten käytöstapojen huippu tuli Kreikan lomallamme. Lentokoneeseen piti mennä bussikuljetuksella. Menimme ystäväpariskunnan kanssa aika viimeisten joukossa bussiin. Molemmilla äideillä oli lapset sylissä. Kukaan, ei siis yksikään kanssamatkustaja tarjoutunut nostamaan takamustaan ja päästämään meitä lapset sylissä istumaan. Tästähän tämä blondi mielensä pahoitti ja tokaisin kovaan ääneen ystävälleni. Onneksi me jaksetaan seistä! 😄✌🏽️

Oletteko te törmänneet vastaavanlaisiin tilanteisiin?