5 positiivista asiaa elämässäni

Marianne haastoi minut jakamaan 5 positiivista asiaa elämässäni tällä hetkellä. Vaikka vauvelin kanssa univelat on aika massiiviset, keksin nopeastikin viisi asiaa jotka tekevät tällä hetkellä iloiseksi ja onnelliseksi.

1. Perhe. Mietin triljoona kertaa päivässä miten onnekas olen kun olen saanut maailman upeimmat pojat. Toinen hämmästyttää päivittäin reippaudellaan, huumorillaan ja hellyyden osoituksillaan. Toinen söpistelee ilmeillään ja hämmästyttää ruokahalullaan. Mies joka jaksoi katsella turhautumisen kyyneleitäni kun raskaus ei ikinä tuntunut loppuvan. ☺️

2. Läheiset. Perhe joka on viimeisen 6 viikon aikana ollut suureksi avuksi lasten kanssa. Ystävät, ne muutamat erityisesti joille voi purkaa niin ilot kuin surut ilman mitään suodattimia. Filip kastettiin viikko sitten ja ystäväpariskuntamme yllätti tämän mamman kyyneliin liittymällä kirkkoon, jotta Filip saa kummit. Koko nimeksi tuli Filip Elias Alexander.

3. Liikunta. Se fiilis joka lähes poikkeuksetta tulee joka kerta liikunnan jälkeen. Samalla malttamaton into päästä tekemään kovempia treenejä ja JUOKSUlenkkejä.

4. Äitiysloma. Loma, vapaus tehdä päivisin lähes mitä haluaa. Ainutlaatuista aikaa viettää lasten kanssa ja irti työelämän oravanpyörästä.

5. Oma asenne. Vaikka väsymys välillä painaa, olen (omasta mielestäni) kuitenkin suurimmaksi osaksi ajasta iloinen ja positiivinen. Tätä yritän jatkaa vaikka väsymys, talo asiat sekä vauva-arki välillä vähän turhauttaakin. Jaksan silti nauraa kun Suomenlinnan lautalla tisseistäni tiputtelee maitoa eikä mukana ole yhtään liivinsuojia pelastamassa tilannetta.

Bonus 6. Tutti. Tuo mahtava keksintö, jonka onneksi tajusin tunkea lapseni suuhun tällä kertaa jo laitoksella. Mahdollistaa usein tämän mamman vessa istunnot, automatkojen pidemmät etapit ja lepohetket tisseilleni. Tajuan olla tästä onnellinen, sillä Felix oppi syömään tuttia vasta 3,5kk iässä.

Haastan mukaan positiivisuushaasteeseen:

Candy on the run Karkin

Juoksujalka vipattaa Merituulin

Marissaknuuttila.com Marissan

Ketä minä miellytän?

Aihe tuli mieleen perjantaisesta Peacock teatterin sketsi aiheesta. Täydellinen nainen/mies (tai ainakin somessa).

Sketsin mukaan olen itse suht lähellä täydellistä naista. Liikun, leikin lasten kanssa, leivon, laitan ruokaa MUTTA valitettavasti en täytä kriteereitä sillä sisälläni ei asu minkään sortin Kon Mari innostujaa tai rakkautta siivoukseen.

Jaamme sosiaalisen mediaan paloja elämästämme jolla toivomme muiden pitävän meistä ja näyttävämme hyvältä seuraajiemme silmissä. Teen sitä myös itse. Facebookiin jaan pääsäätöisesti yhteisiä asioita Felixin kanssa, instagramiin jaan enimmäkseen treenejäni sekä perus arkea. Harvemmin kuitenkaan mainitsen riitoja Heikin kanssa tai omia epävarmuuksiani.

Kysyin instagram seuraajiltani mitkä 3 asiaa heidän mielestään tekee täydellisen naisen. Vastauksia tuli molemmilta sukupuolilta, mutta enemmän naisilta. Yksi asia joka nousi ylitse muiden niin naisten kuin miesten vastauksissa oli itsevarmuus. Omasta mielestäni itsevarmuus näyttäytyy parhaiten sillä, että ihminen uskaltaa olla oma itsensä, mutta samalla välittää muista ihmisistä. Itsevarmuutta ei ole pönkittää omia tekojaan tai itseään lyttäämällä muita. Itsevarmuutta on nähdä oma ainutlaatuisuutensa muiden rinnalla.

Yksikään vastaajista ei sanonut täydellisen naisen olevan mahtava kokki, sporttinen tai isotissinen. Ainoat ulkonäköön viittaavat asiat liittyivät hymyyn. Sosiaaliseen mediaan jaamme vain ne palat itsestämme joissa uskomme näyttävämme muiden silmissä hyvältä. Yritämme vahvistaa tuota tärkeää ominaisuutta itsessämme, itsevarmuutta, saamalla muilta kehuja toiminnastamme. Samalla saatetaan kuitenkin lytätä jonkun muun itsevarmuutta näyttämällä elämästämme vähän liiankin ruusuista kuvaa. En minä aina sporttaa vaikka somessa annan ymmärtää etten perseelläni koskaan istukaan. Itse mietin usein, että minun puutteitani ovat ehdottomasti epäsiisteys ja suorasanaisuus. Olen naiseksi liian suorasanainen ja avoin enkä jaksa aina välittää mitä muut ajattelee. Heitän härskiä huumoria ja puhun ääneen mitä ajattelen. Nauran myös usein ja kovaa. En häpeile vartaloani vaikka sekään ei täydellinen ole. Heikki saa harvase päivä kehottaa minua pukemaan housut jalkaan koska kävelen kotona puolialasti verhot auki. Jos naapurin Pekalla ei oikeasti ole muuta tekemistä niin katsokoot tai jos Pirkkoa vituttaa, voi aina kääntää katseensa muualle. Täydellinen nainen on hillitympi. Nämä piirteet ovat kuitenkin osa minua.

Keskustelimme asiasta kotona ja totesimme, että ulkonäöllä on vaikutusta oikeastaan alkuvaiheessa, mutta kun ihmisen oppii tuntemaan alkaa ulkonäkö joko miellyttämään luonteen vuoksi enemmän tai vähemmän. Itsevarmuus, empaattisuus ja aitous tekevät ihmisestä myös ulkoisesti kauniin.

Yksi seuraajistani totesikin, ettei hän usko täydellisyyteen. En itsekään usko täydellisyyteen. Tärkein henkilö jota ensin täytyy miellyttää on itsensä. Somessa voitaisiin enemmän keskittyä epätäydellisyyteen. Aitouteen. Omiin vahvuuksiin. Eikä aina miettiä mitä muut minulta toivoisivat. Eihän kaikki voi eikä pidäkään mahtua samaan muottiin?

Sosiaalisen median täydellisen naisen normeihin kuuluu myös olla mahdollisimman aikaansaava. Miksi? Niinkun ei jokatoinen meistä muutenkin olisi lähellä burn outia arjen hektisyydessä. Itse ihailen niitä jotka ottavat arjessa hetkiä itselleen, syövät keskellä viikkoa palan suklaakakkua ja pysähtyvät suorittamasta elämää.

Pyrittäisiinkö jatkossa jakamaan someen myös niitä epätäydellisiä hetkiä elämästä? Kukaan meistä ei koskaan tule olemaan täydellinen, josko siis keskityttäisiinkin enemmän nauttimaan tekemistämme asioista miettimättä miltä ne vaikuttavat muiden silmissä.

Kivaa viikonloppua kaikille! ❤

Pistää miettimään…

Tämä on sellainen viikko, jonka olisin oikeastaan voinut skipata kokonaan. Sellainen kun positiivisia asioita saa kaivaa vähän kovemmalla työllä. Normaalisti haluan kirjoittaaa tänne vain motivoivia ja positiivisia asioita, mutta tehdään tällä kertaa poikkeus.

Ärsyttää ihmisten itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu, selän takana puhuminen ja kyvyttömyys nähdä asioita toisten ihmisten näkökulmasta.

Olen viimeaikoina kuullut, että ihmiset jotka luokittelen ystävikseni levittävät minusta juoruja ja arvostelevat minua ja esimerkiksi treenaamistani raskaana ja lapsen kanssa. Treenaamiseni raskauden aikana aiheutti jo edellisessä raskaudessa järkyttävän paljon arvostelua. Miksi? Eilen oli mahan kanssa todella tukala olo, mutta käytyäni kävelemässä 7km kaikki epämukavuus lähti pois. Raskauteni on ollut lähes oireeton. En ole kärsinyt liitoskivuista tai selkäkivuista ja uskon tämän olevan kiitos hyvän pohjakuntoni ja liikunnan läpi raskauden. Jos olet yksi arvostelijoistani, haluisin esittää sinulle kysymyksen. Miten liikkumiseni vaikuttaa sinun elämääsi ja mitä se on sinulta pois? Jos joku uskaltaa tähän vielä vastata, niin lupaan tarjota lounaan.

Terapeutti opetti minulle asian jota jokaikinen ihminen pitäisi miettiä omassa toiminnassaan. Ajattelemaan asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta. Tästä olen yrittänyt itse ottaa oppia varsinkin parisuhteessa. Mikäli meillä tulee jotakin erimielisyyksiä pitää yrittää ajatella asioita myös toisen osapuolen näkökulmasta. Miltä tuntuisi, jos itse olisi hänen tilanteessa?! Miltä minusta tuntuisi, jos hän käyttäytyisi minua kohtaan samalla tavalla. Get it?! Tämä pätee mielestäni kuitenkin kaikenlaiseen ihmisten väliseen kommunikointiin.

Olen kohta jäämässä hetkeksi aikaa pois työelämästä. Huomaan taas kiinnittäväni huomiota työelämän kurjempiin puoliin. Usein työelämässä vallitsee myös tällainen ”on niin väärin, että tuo joka tekee työnsä hyvin ja tunnollisesti sai ylennyksen kun enhän minäkään…” Työelämä tuntuu myös olevan välillä jopa liian isossa roolissa ihmisten elämässä. Työelämä jossa kuitenkin lähes aina jokainen työntekijä on aina korvattavissa uudella tekijällä. Tuo on karu fakta. Business on kuitenkin aina businesta. Jos on mahdollisuus tehdä rahaa ja tulosta, menee se aina nykypäivänä etusijalle. Harvoin mietitään vaikutusta yksittäiseen työntekijään. Yksittäinen työntekijä tekee usein kuitenkin kaikkensa yrityksen puolesta.

Ihmiset jos muiden tekemisellä ei ole vaikutusta teidän elämäänne. Antakaa olla. Jos haluatte arvostella ja herättää keskustelua, tehkää se avoimesti. Käyttäytykää muita kohtaan niinkuin haluisitte muiden käyttäytyvän teitä kohtaan. Laittakaa asiat elämässänne arvojärjestykseen ja olkaa kiitollisia siitä mitä teillä on. Älkää pitäkö asioita itsestäänselvyytenä.  Minä otan kävyn pois pyllystäni ja keskityn positiivisiin asioihin.

Kiitos ja anteeksi. Pistetään hormooneiden piikkiin. 😉

Kateus ja kiitollisuus

HS:n tämän päivän lehdessä Mark Levengood toteaa lauseen ”…päätin etten enää ikinä ole ammatillisesti kateellinen kenellekään.”

Jotenkin tähän jouluun miettimisen arvoinen aihe. Kateus ja kiitollisuus.

Itse olen suhteellisen huono kadehtimaan ketään. Okei, myönnettäköön, voisin päivän olla Beyonce. Joskus tunnen kateuden piston sydämessäni kun jotkut ihmiset voivat mussuttaa herkkuja päivästä toiseen ilman minkäänlaista vaikutusta ulkomuotoon. Toisaalta, ajattelen myös niin, että eihän se nyt ole mitenkään minulta pois. Syökää siis sitten minunkin puolesta!

Mikäli kokee suurta kateutta jostakin syystä toista/toisia ihmisiä kohtaan. Voisiko tuolloin miettiä onko omassa elämässä kaikki palikat kohdallaan ja mitä itse voisi tehdä toisin jotta voisi olla tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä.

On helppo kadehtia ihmisiä jonka elämä näyttää ulkopuolisin silmin täydelliseltä, mutta ikinä koskaan ei voi todella tietää mitä toinen ihminen käy elämässään läpi juuri sillä hetkellä. Totuus voikin olla, ettet kestäisi tuon toisen ihmisen kengissä päivääkään!?

Kaikilla on elämässään omat ongelmansa ja vaikeutensa. Nämäkään asiat eivät ole verrattavissa toisiinsa. Elämässä löytyy varmasti aina joku jolla menee paremmin tai huonommin. Itse ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan kun vain ja ainoastaan siihen omaan onnellisuuteensa.

Tänä jouluna voitaisiinkin keskittyä olemaan kiitollisia kaikista niistä hyvistä asioista joita meillä on. Kehotan vielä jokaista lukijaa miettimään niitä rakkaita ihmisiä joita itsellään elämässä on ja ehkä jopa kertovansa sen heille ihan ääneen. ☺️💗

Nyt viimeinen treeni kotona jonka jälkeen hypätään autoon ja suunnataan nenät kohti keski-suomea ja joulunviettoa.

Lapsi

Makoilen tätä kirjoittaessani sohvalla minimänin pää sylissäni. Olen viimeisen viikon aikana lukenut lukemattomia mielipiteitä ja tutkimuksia siitä, miksi lapsia syntyy Suomessa aina vain vähemmän.

Ensin haluisin äiti ihmisenä todeta yhden asian. Lapsi tarvitsee rakkautta, ei rahaa. Voidaan siis unohtaa ajatukset silmissä vilisevistä tonneista aina kun punnerretaan itkevä rääpäle tähän maailmaan.

Edellinen lause on myös niille joiden mielestä pitää olla akateeminen koulutus, vakituinen työ ja vähintään 40000€ vuositulot ennen kuin ehkäisy voidaan jättää pois. Voin luvata, ettei mikään, ei mikään tee niin rikkaaksi kuin pienen pieni ihminen joka illalla tulee hellästi pussaamaan sinua poskelle ja kuiskaamaan ”mamma jag älskar dig.”

Parisuhdetta lapsi ei taatusti pilaa. Monesti omasta mielestäni lapsi on se joka herättää tiimihengen ja pakottaa keskustelemaan. Lapsen takia parisuhteen eteen haluaa tehdä extra paljon töitä.

Yhtenä argumenttina oli ulkonäön menettäminen. Tästä asiasta puhun omasta kokemuksesta. Pelkäsin aikanaan raskauskiloja kuin ruttoa ja rintojeni menettämistä imetyksessä. Kiloja saa helposti myös ilman lapsia. Lapsen kanssa arkiliikuntaa on triplasti enemmän kuin ilman. Itse olen elämäni kunnossa lapsen saatuani, vaikka raskaus kiloja kertyi mukavat 18kg. Imettäessäni sain kokeilla elämää iso tissisenä naisena ja totesin että olen enemmän pylly naisia. Imetyksen jälkeen rinnat on edelleen tallessa ja näyttävät omasta mielestäni itseasiassa oikein hyviltä.

Rehellinen mielipiteeni on se, että nykymaailmassa ihmiset haluavat olla ”ikuisesti nuoria” ja kuvittelevat, että elämä loppuu lapsen saamiseen. Lapsen kanssa voi matkustaa, itseasiassa alle 3- vuotiaan kanssa se kannataakin. Milloin muutoin sinulla on yhtä paljon lomaa? Lapsi matkustaa ilmaiseksi ja saat useinmiten ykkösluokan palvelua kun kannat ihmispentua mukanasi. Lapsen kanssa voi syödä ulkona (puhun muustakin kuin Mäkkäristä), lapsen kanssa voi hölmöillä keskellä ruokakauppaa ilman, että joku pitää täysin kahjona, lapsen kanssa voit muuntautua prinsessaksi tai merirosvoksi ja vain mielikuvitus on rajana. Lapsen kanssa sinulle on elämässä AINA joku jolle olet maailman rakkain ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet.

Omasta mielestäni on huolestuttavaa, että ura ja raha menevät nykymaailmassa perheen edelle. Työelämässä kuka tahansa on millon tahansa korvattavissa. Äitinä tai isänä, et ole ikinä korvattavissa.

Aina lapsettomuus ei ole oma päätös. Ikävä kyllä. Tässäkin kuitenkin varmasti jonkin verran vaikuttaa se fakta, että lasten teko siirtyy aina vain myöhäisemmälle iälle. Samalla kun ajatellaan, että eletään nyt ja tehdään lapsia myöhemmin, olisi hyvä muistaa, että tutkitustikin homma vaikeutuu mitä enemmän ikää tulee mittariin.

Hesarin mielipide kirjoitusta lainaten. Tehkää lapsia ”ne antaa elämälle merkityksellisyyttä.”

Millainen haluisit olla?

Syksyn tuoma stressi ja väsymys yllättää jotenkin ihan joka ikinen vuosi. Tuntuu, että voisi lähinnä maata peiton alla Ben&Jerrys purkki kainalossa ja murista jos joku kehtaa raottaa sitä peittoa yhtään. 😁

Juoksu on viimeisen 2kk aikana aiheuttanut vaihtelevasti kipua lantion/lonkan alueelle. Tuntuu, että se ärtyy eniten kovempi vauhtisista lenkeistä. Olen yrittänyt saada apua fyssarilta mutta apu on yleensä vain hetkellistä. Suunnitelmissa oli juosta Vantaan maratonilla puolikas, mutta nyt katson tilanteen kisa viikolla ja ilmottaudun vasta viimeisellä viikolla jos lähden tuota kokeilemaan.

Olen kesän ja syksyn aikana tehnyt hillitöntä tutustumista omaan pääkoppaan. Jutellut psykoterapeutin kanssa ja pohdiskellut niin paljon, että ystäväni jo totesi ”eikö sulla tuu pää kipeeksi tosta kaikesta pohdiskelusta.” 🤣🙈

Ihmiset pistää kamalasti aikaa ja resursseja ammatilliseen kehittymiseen. Miksi samaa ei tehdä oman hyvinvoinnin, psyykkeen tai parisuhteen eteen? Olen pohtinut siis paljon asiaa siitä perspektiivistä ”miten olla parempi äiti, vaimo, ystävä, minä.” Terapeutti esitti minulle yksinkertaisen kysymyksen ”millainen haluisin olla?”

En osannut vastata tähän kysymykseen. Vastasin kaksi ensimmäistä kertaa millaisena haluaisin, että muut minut näkisi. Vasta kunnolla pohdittuani sanoin haluavani olla ”rakastettava, positiivinen ja välittävä.”

Havahduin tuohon kysymykseen itse. Yritän opetella siihen, että kaikkia ei pidä eikä tarvitse miellyttää. Tärkeintä on olla oma itsensä ja antaa itsestään niille, jotka minun lähelläni haluavat olla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Heikiltä kysyin yllättäen onko minulla jokin tapa tai käyttäytymismalli jonka aina samoissa tilanteissa toistan, jossa ehkä olisi kehitettävää. Heikki ajatteli heti, että hänellä tällainen on ja, että kysyin asiaa, jotta voin kertoa mikä hänen toiminnassaan ärsyttäisi. Oli hetken vakuuteltava, ettei tässä nyt ole mitään koiraa haudattuna, kun haluisin vaan oppia ja muuttaa huonoksi opittuja tapoja. Hän kuulemma tarvitsi miettimisaikaa, mutta vastausta en itseasiassa vieläkään ole saanut.

Mielenkiintoisia mutta energiaa ja yöunia vieviä juttuja. 😊 Yritän itse pikkuhiljaa löytää rennompaa otetta taas arjesta. Nukkua aamulla jos väsyttää, puhua heti jos jokin asia painaa mieltä ja tehdä arjesta niin kivaa, että joka päivässä on jotain super kivoja juttuja. Viime viikonloppuna järjestettiin extempore brunssi ystäväperheille. Moni valitettavasti sairastui eikä päässyt tulemaan, mutta saatiin ihana rauhallinen aamu ystävien kesken ja mahat räjähdyspisteeseen. My kinda saturday! 🤗

Vähemmän energiaa asioihin joihin ei voi vaikuttaa ja täysi keskittyminen itselleen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin!

Lapsen kanssa

Sohin varmasti TAAS kepillä ampiaiapesää. Saahan minulla mielipiteeni olla.

Muuttaako lapsi elämää!? Kyllä, mikään ei ole enää entisensä lapsen syntymän jälkeen. Rakkaus saa ihan uuden käsitteen, samoin kuin pelko. Tuota pientä ihmistä kohteen tuntee niin suurta rakkautta, että samalla kasvaa pelko, että tuolle maailman rakkaimmalle olennolle sattuisi jotain.

Me ollaan Heikin kanssa kuitenkin ihan vanhemmuuden alusta asti oltu sitä mieltä, että lapsi ei saa estää meitä tekemästä meille rakkaita asioita, esimerkiksi treenaamista tai matkustelua.

Felix oli kahden viikon ikäinen kun lähdettiin ajelemaan ympäri Suomea Vantaalta Viitasaarelle ja Viitasaarelta Punkaharjulle. Viiden viikon ikäisenä jätkä nukkui peltorit päässä isin rintarepussa Crossfit kisoissa Lappeenrannassa koko viikonlopun. Eipä kyllä tuoreina vanhempina tajuttu ajatella ettei urheilustadionilla ole mitään vaipanvaihtopaikkaa, mutta sujuihan tuo auton takaluukussakin. 🙊

5kk ikäisenä F lensi ensimmäisen kerran Lappiin ja Riikaan. 7kk ikäisenä lennettiin Thaimaaseen. Tuollakin pikku reissumies heitettiin rintareppuun ja siskon tyttöni otettiin mukaan kun lähdettiin kiipeämään vesiputoukselle.

Montenegrossa ajeltiin 4 päivänä vuokra-autolla katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Pisin reissu oli kokopäivä retki Kroatiaan ja takaisin.

Tällä hetkellä ollaan Kreikan Thassoksella. Töissä oli ennen meidän reissua keskustelua matkustamisesta lasten kanssa ja ilman. Itse totesin, etten voisi lähteä esimerkiksi viikoksi tänne Kreikkaan ilman Felixiä. Hän tekee tästä matkustamisesta entistä siistimpää. Jätkän onnellisuusaste päästessään aamulla ensimmäisenä uimaan tai se innostus kun jokaisella krääsä kojulla pitää päästä koskettamaan joka ikistä lelua. MINÄ poksahdan onnesta nähdessäni Felixin ilon.

Käveltiin tänään vähän vaikeampi kulkuista polkua pitkin käydäksemme Giola nimisessä paikassa uimassa luonnonaltaassa. Vastaantulijat varoittelivat, että on muuten hankalakulkuista. Totesin Heikille, että olen jotenkin ylpeä, että ollaan pidetty kiinni tästä reissaamisesta ja uusien asioiden näkemisestä vaikka perheessä onkin yksi minitravelleri. Siinä se mukisematta kulki mukana, ihasteli maisemia ja mussutti Marie keksejä. Vitsi olen ehkä maailman ylpein siitä miten mahtava reissukamu Fefe on. 💗

Taidattekin tietää, että treenaamisesta on myös pidetty kiinni vaikka onkin pieni lapsi. ☺️ Kyllä haluan olla se äiti, joka jaksaa leikkiä, juosta ja kantaa lastaan aamusta iltaan jos tarve on. Nythän uusimpana hankintana hommasin itselleni coolin kypärän ja oman potkulaudan. Tylsää vaan seistä vieressä tuijottamassa kun F potkulautailee. Nyt pörrätään pitkin kyliä kimpassa potkulautojen kanssa. Arvatkaa kuinka paljon kerätään katseita!? 🤣 Luulin olevani cool mama mutta taidankin olla outo mama!? 🙈

Feffikselle liikunta on ihan arkea. Juostaan, pyöräillään, uidaan, käydään jumppaamassa Vidalla tai ulkosalilla. Lapsi tottuu asioihin vain opettamalla. Uskon, että suurin kynnys tehdä asioita lasten kanssa on aikuisten omat ennakkoluulot ja pelot.