Lapsi

Makoilen tätä kirjoittaessani sohvalla minimänin pää sylissäni. Olen viimeisen viikon aikana lukenut lukemattomia mielipiteitä ja tutkimuksia siitä, miksi lapsia syntyy Suomessa aina vain vähemmän.

Ensin haluisin äiti ihmisenä todeta yhden asian. Lapsi tarvitsee rakkautta, ei rahaa. Voidaan siis unohtaa ajatukset silmissä vilisevistä tonneista aina kun punnerretaan itkevä rääpäle tähän maailmaan.

Edellinen lause on myös niille joiden mielestä pitää olla akateeminen koulutus, vakituinen työ ja vähintään 40000€ vuositulot ennen kuin ehkäisy voidaan jättää pois. Voin luvata, ettei mikään, ei mikään tee niin rikkaaksi kuin pienen pieni ihminen joka illalla tulee hellästi pussaamaan sinua poskelle ja kuiskaamaan ”mamma jag älskar dig.”

Parisuhdetta lapsi ei taatusti pilaa. Monesti omasta mielestäni lapsi on se joka herättää tiimihengen ja pakottaa keskustelemaan. Lapsen takia parisuhteen eteen haluaa tehdä extra paljon töitä.

Yhtenä argumenttina oli ulkonäön menettäminen. Tästä asiasta puhun omasta kokemuksesta. Pelkäsin aikanaan raskauskiloja kuin ruttoa ja rintojeni menettämistä imetyksessä. Kiloja saa helposti myös ilman lapsia. Lapsen kanssa arkiliikuntaa on triplasti enemmän kuin ilman. Itse olen elämäni kunnossa lapsen saatuani, vaikka raskaus kiloja kertyi mukavat 18kg. Imettäessäni sain kokeilla elämää iso tissisenä naisena ja totesin että olen enemmän pylly naisia. Imetyksen jälkeen rinnat on edelleen tallessa ja näyttävät omasta mielestäni itseasiassa oikein hyviltä.

Rehellinen mielipiteeni on se, että nykymaailmassa ihmiset haluavat olla ”ikuisesti nuoria” ja kuvittelevat, että elämä loppuu lapsen saamiseen. Lapsen kanssa voi matkustaa, itseasiassa alle 3- vuotiaan kanssa se kannataakin. Milloin muutoin sinulla on yhtä paljon lomaa? Lapsi matkustaa ilmaiseksi ja saat useinmiten ykkösluokan palvelua kun kannat ihmispentua mukanasi. Lapsen kanssa voi syödä ulkona (puhun muustakin kuin Mäkkäristä), lapsen kanssa voi hölmöillä keskellä ruokakauppaa ilman, että joku pitää täysin kahjona, lapsen kanssa voit muuntautua prinsessaksi tai merirosvoksi ja vain mielikuvitus on rajana. Lapsen kanssa sinulle on elämässä AINA joku jolle olet maailman rakkain ja kelpaat juuri sellaisena kuin olet.

Omasta mielestäni on huolestuttavaa, että ura ja raha menevät nykymaailmassa perheen edelle. Työelämässä kuka tahansa on millon tahansa korvattavissa. Äitinä tai isänä, et ole ikinä korvattavissa.

Aina lapsettomuus ei ole oma päätös. Ikävä kyllä. Tässäkin kuitenkin varmasti jonkin verran vaikuttaa se fakta, että lasten teko siirtyy aina vain myöhäisemmälle iälle. Samalla kun ajatellaan, että eletään nyt ja tehdään lapsia myöhemmin, olisi hyvä muistaa, että tutkitustikin homma vaikeutuu mitä enemmän ikää tulee mittariin.

Hesarin mielipide kirjoitusta lainaten. Tehkää lapsia ”ne antaa elämälle merkityksellisyyttä.”

Millainen haluisit olla?

Syksyn tuoma stressi ja väsymys yllättää jotenkin ihan joka ikinen vuosi. Tuntuu, että voisi lähinnä maata peiton alla Ben&Jerrys purkki kainalossa ja murista jos joku kehtaa raottaa sitä peittoa yhtään. 😁

Juoksu on viimeisen 2kk aikana aiheuttanut vaihtelevasti kipua lantion/lonkan alueelle. Tuntuu, että se ärtyy eniten kovempi vauhtisista lenkeistä. Olen yrittänyt saada apua fyssarilta mutta apu on yleensä vain hetkellistä. Suunnitelmissa oli juosta Vantaan maratonilla puolikas, mutta nyt katson tilanteen kisa viikolla ja ilmottaudun vasta viimeisellä viikolla jos lähden tuota kokeilemaan.

Olen kesän ja syksyn aikana tehnyt hillitöntä tutustumista omaan pääkoppaan. Jutellut psykoterapeutin kanssa ja pohdiskellut niin paljon, että ystäväni jo totesi ”eikö sulla tuu pää kipeeksi tosta kaikesta pohdiskelusta.” 🤣🙈

Ihmiset pistää kamalasti aikaa ja resursseja ammatilliseen kehittymiseen. Miksi samaa ei tehdä oman hyvinvoinnin, psyykkeen tai parisuhteen eteen? Olen pohtinut siis paljon asiaa siitä perspektiivistä ”miten olla parempi äiti, vaimo, ystävä, minä.” Terapeutti esitti minulle yksinkertaisen kysymyksen ”millainen haluisin olla?”

En osannut vastata tähän kysymykseen. Vastasin kaksi ensimmäistä kertaa millaisena haluaisin, että muut minut näkisi. Vasta kunnolla pohdittuani sanoin haluavani olla ”rakastettava, positiivinen ja välittävä.”

Havahduin tuohon kysymykseen itse. Yritän opetella siihen, että kaikkia ei pidä eikä tarvitse miellyttää. Tärkeintä on olla oma itsensä ja antaa itsestään niille, jotka minun lähelläni haluavat olla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Heikiltä kysyin yllättäen onko minulla jokin tapa tai käyttäytymismalli jonka aina samoissa tilanteissa toistan, jossa ehkä olisi kehitettävää. Heikki ajatteli heti, että hänellä tällainen on ja, että kysyin asiaa, jotta voin kertoa mikä hänen toiminnassaan ärsyttäisi. Oli hetken vakuuteltava, ettei tässä nyt ole mitään koiraa haudattuna, kun haluisin vaan oppia ja muuttaa huonoksi opittuja tapoja. Hän kuulemma tarvitsi miettimisaikaa, mutta vastausta en itseasiassa vieläkään ole saanut.

Mielenkiintoisia mutta energiaa ja yöunia vieviä juttuja. 😊 Yritän itse pikkuhiljaa löytää rennompaa otetta taas arjesta. Nukkua aamulla jos väsyttää, puhua heti jos jokin asia painaa mieltä ja tehdä arjesta niin kivaa, että joka päivässä on jotain super kivoja juttuja. Viime viikonloppuna järjestettiin extempore brunssi ystäväperheille. Moni valitettavasti sairastui eikä päässyt tulemaan, mutta saatiin ihana rauhallinen aamu ystävien kesken ja mahat räjähdyspisteeseen. My kinda saturday! 🤗

Vähemmän energiaa asioihin joihin ei voi vaikuttaa ja täysi keskittyminen itselleen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin!

Lapsen kanssa

Sohin varmasti TAAS kepillä ampiaiapesää. Saahan minulla mielipiteeni olla.

Muuttaako lapsi elämää!? Kyllä, mikään ei ole enää entisensä lapsen syntymän jälkeen. Rakkaus saa ihan uuden käsitteen, samoin kuin pelko. Tuota pientä ihmistä kohteen tuntee niin suurta rakkautta, että samalla kasvaa pelko, että tuolle maailman rakkaimmalle olennolle sattuisi jotain.

Me ollaan Heikin kanssa kuitenkin ihan vanhemmuuden alusta asti oltu sitä mieltä, että lapsi ei saa estää meitä tekemästä meille rakkaita asioita, esimerkiksi treenaamista tai matkustelua.

Felix oli kahden viikon ikäinen kun lähdettiin ajelemaan ympäri Suomea Vantaalta Viitasaarelle ja Viitasaarelta Punkaharjulle. Viiden viikon ikäisenä jätkä nukkui peltorit päässä isin rintarepussa Crossfit kisoissa Lappeenrannassa koko viikonlopun. Eipä kyllä tuoreina vanhempina tajuttu ajatella ettei urheilustadionilla ole mitään vaipanvaihtopaikkaa, mutta sujuihan tuo auton takaluukussakin. 🙊

5kk ikäisenä F lensi ensimmäisen kerran Lappiin ja Riikaan. 7kk ikäisenä lennettiin Thaimaaseen. Tuollakin pikku reissumies heitettiin rintareppuun ja siskon tyttöni otettiin mukaan kun lähdettiin kiipeämään vesiputoukselle.

Montenegrossa ajeltiin 4 päivänä vuokra-autolla katsomassa erilaisia nähtävyyksiä. Pisin reissu oli kokopäivä retki Kroatiaan ja takaisin.

Tällä hetkellä ollaan Kreikan Thassoksella. Töissä oli ennen meidän reissua keskustelua matkustamisesta lasten kanssa ja ilman. Itse totesin, etten voisi lähteä esimerkiksi viikoksi tänne Kreikkaan ilman Felixiä. Hän tekee tästä matkustamisesta entistä siistimpää. Jätkän onnellisuusaste päästessään aamulla ensimmäisenä uimaan tai se innostus kun jokaisella krääsä kojulla pitää päästä koskettamaan joka ikistä lelua. MINÄ poksahdan onnesta nähdessäni Felixin ilon.

Käveltiin tänään vähän vaikeampi kulkuista polkua pitkin käydäksemme Giola nimisessä paikassa uimassa luonnonaltaassa. Vastaantulijat varoittelivat, että on muuten hankalakulkuista. Totesin Heikille, että olen jotenkin ylpeä, että ollaan pidetty kiinni tästä reissaamisesta ja uusien asioiden näkemisestä vaikka perheessä onkin yksi minitravelleri. Siinä se mukisematta kulki mukana, ihasteli maisemia ja mussutti Marie keksejä. Vitsi olen ehkä maailman ylpein siitä miten mahtava reissukamu Fefe on. 💗

Taidattekin tietää, että treenaamisesta on myös pidetty kiinni vaikka onkin pieni lapsi. ☺️ Kyllä haluan olla se äiti, joka jaksaa leikkiä, juosta ja kantaa lastaan aamusta iltaan jos tarve on. Nythän uusimpana hankintana hommasin itselleni coolin kypärän ja oman potkulaudan. Tylsää vaan seistä vieressä tuijottamassa kun F potkulautailee. Nyt pörrätään pitkin kyliä kimpassa potkulautojen kanssa. Arvatkaa kuinka paljon kerätään katseita!? 🤣 Luulin olevani cool mama mutta taidankin olla outo mama!? 🙈

Feffikselle liikunta on ihan arkea. Juostaan, pyöräillään, uidaan, käydään jumppaamassa Vidalla tai ulkosalilla. Lapsi tottuu asioihin vain opettamalla. Uskon, että suurin kynnys tehdä asioita lasten kanssa on aikuisten omat ennakkoluulot ja pelot.

Paha mieli

Nyt on taas tätä överi positiivaria koeteltu henkisesti vähän turhankin paljon. En nyt sen tarkemmin lähde syitä tänne kirjoittelemaan, mutta henkistä jaksamista on koeteltu sen verran, että on välillä tälläkin blondilla hymy vaihtunut kyyneliin.

Olen sellainen yö mietiskelijä. Voin päivisin yrittää leikkiä, ettei murheet paina, mutta yöllä alkaa asiat pyörimään mielessä. Väsymys yhdistettynä pahaan mieleen on ihan loistava yhdistelmä…varsinkin läheisilleni. Ainiin muistinko vielä mainita kolmen viikon LÄHES herkuttomuudestani. (Ystäväni mielestä proteeinijäätelö on herkkua, en ole samaa mieltä) Mielipaha olisi siis ehkä ollut korjattavissa 3 purkillisella jäätelöä, mutta tyhmästä päästä kärsii koko blondi… ja siis ne läheiset.

Olen ollut ihan jäätävän kamala läheisilleni. Väännän kaikki asiat päässäni negatiiviseksi ja pahoitan mieleni, ryven itsesäälissä, tiuskin ja kartan kosketusta vaikka olen ihminen joka elää kosketuksesta ja läheisyydestä. En käytöstäni heti itse tajua, mutta hetken päästä tajutessani en tunnista itseäni ollenkaan. Ihan järkyttävän kamalaa. Tänään heitin töissä ilmoille ajatuksen. ”Miksi sitä aina purkaa pahan olonsa niihin kaikkein rakkaimpiin, kun heille haluisin nimenomaan aina olla ihana ja antaa parhaimpani? Eikö olisi paljon fiksumpaa purkaa se kaupan kassaan, jota ei toivottavasti näe kun seuraavan kerran ensi viikolla?”

Kun oikeasti suurin apu on ystävien ja perheen tuki. Miksi hemmetissä sitä omalla käytöksellään pahoittaa heidänkin mielensä niin että itselleen tulee varmasti vielä pahempi fiilis?! En vaan voi käsittää. Olen itseasiassa muutaman kerran miettinyt, että pitäisi yrittää pahaa oloaan vain esimerkiksi kirjottaa ylös, mutta olen ollut yksinkertaisesti niin loppu iltaisin kun Fefen saa unille, että olen jaksanut korkeintaan hampaani pestä. Heikki on monesti ehdottanut, että jättäisin treenin tekemättä jos väsyttää. Koitin hänelle kuitenkin selittää, että siinä vaiheessa ei kyllä olisi edes sillä kaupan kassalla mukavaa. Vaikka olisi nukkunut kuinka huonosti, on musan laittaminen korviin ja treenaaminen kuin terapiaa. Treenin aikana saan mietittyä asioita ja tajuan, että oma asenteeni on oikeasti ratkaisu aika moneen asiaan.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin. Negatiivisuuteen ja itsesääliin voi joko jäädä kierimään tai ajatella asioita sillä, että ne varmasti kasvattavat luonnetta ja opettaa meitä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Itse päätin aika nopeasti valita tuon jälkimmäisen.

Lauantai aamuna unohdan huolet ja murheet. Suunnataan nenät kohti Kreikkaa, aurinkoa ja jäätelö allasta. Lomakilot ja överi rusketus,ME so ready for you!!!

Onko täällä muita jotka purkaa pahaa oloaan läheisiinsä? Miten saatte näille tyypeille kerrottua, että oikeastaan kaipaisin vain lohtua ja läheisyyttä, kun käytöksenne kertoo kaikkea muuta?!

Ystävät ja perhe ❤ Kiitos tsempeistä, tuesta, haleista ja olemassa olosta.

Mitä urheilu on opettanut?

Kyselin instagramin puolella postaus toiveita ja tämä oli niistä yksi mielenkiintoinen aihe. Mitä urheilu on opettanut ja kehittänyt tai mitä muuta se minulle antaa?

Olen noin triljoona kertaa blogissa kertonut olleeni lapsena pyöreä, ujo ja epävarma. Kun kilpauinti muuttui vakavemmaksi lähti treenimäärien lisääntyessä myös lapsuuden liikakilot. Sain uinnin kautta todella paljon itsevarmuutta. Uinnin myötä voimistui myös periksi antamattomuuteni. Jos jotakin päätän, teen myös sen. Uinti valmentajani Jukka on myös varmasti osittain myös kasvattanut minut tällaiseksi kuin olen. Treeneissä painettiin aina tosissaan mutta pilke silmäkulmassa. Kaikesta asioista pystyttiin puhumaan ja läppä lensi joka treeneissä. Hän opetti miten vastustajaa pitää kunnioittaa, kaikkensa pitää aina antaa ja itseensä ja omiin kykyihinsä pitää luottaa. Häneltä olen myös oppinut sanat Tapio Rautavaaran Korttipakka biisiin. Kiitos vaan Jukka! 😉💗

Urheilu on tuonut elämääni ihan mielettömiä ihmisiä. 💗

Itselleni urheilu on todella iso osa elämää. Priorisoin treenaamisen todella korkealle päivän askareissa, koska se vaikuttaa mielialaani todella paljon. Välillä kotona syntyy eripuraa siitä miten ehdoton olen treenaamiseni suhteen. Tietyllä tavalla treenaaminen on siis myös opettanut hieman negatiivistakin itsekkyyttä.

Yksi tärkeimmistä asioista mitä urheilusta saa on hyvän olon tunne. Endorfiiniryöppy kovan suorituksen jälkeen. Se fiilis kun juoksee puolimaratonin maaliin ennätys ajassa tai katsoo uinnin jälkeen tulostaululle eikä voi uskoa aikaa omakseen. Sitä ei voi sanoin kertoa, se pitää itse tuntea.

Aina urheilusuoritukset eivät tietenkään ole päättyneet siihen hyvän olon tunteeseen. Inhoan edelleen häviämistä, mutta urheilun kautta on myös joutunut elämässä kokemaan ja käsittelemään pettymyksiä.

Yksi suurimpia itseni tutkiskelu hetkiä on ollut kun sain sydänsairaus diagnoosini ja jouduin lopettamaan kilpauinnin aivan yllättäen. Hetken tuntui, että olisin jäänyt ihan tyhjän päälle. Millä minä nyt täytän kaikki treenaamiseen käytetyt tunnit? Tässäkin tilanteessa piti vain pitää positiivinen elämänasenne ja miettiä uusia juttuja jotka tekevät onnelliseksi…niinpä löysin itseni vuotta myöhemmin Crossfit salilta. 😄

Näin kun tätä miettii, urheilu on antanut minulle elämäni aikana todella paljon, enkä ilman sitä varmasti esimerkiksi olisi näin sosiaalinen kuin olen.

Oon kolmevuotias!

Moi tai Hello niinkuin itse tykkään sanoa. Musta ei oo vähään aikaan kuulunut täällä mamman blogin puolella mitään. Mä oon jo 3-vuotias. Omasta mielestäni synttärit on joka päivä, mutta oltiin Montenegrossa reissussa mun oikeena synttäripäivänä. Tai jos tarkkoja ollaan, ajettiin juhlapäivänä Kroatian puolelle. Mamma ja isi laski, että se oli jo kahdeksas maa, jossa olen päässyt käymään. Mamma kutsuukin mua usein Reissu-Repeksi.

Ite hoen tällä hetkellä olevani usein miten Diago. Se tulee Seikkailija Dorasta, joka on tällä hetkellä mun lemppari ohjelma. Huutelen aina ”olen Diago” ja kiipeilen ja hypin mitä korkeemmista ja vaarallisimmista paikoista.

Vaipoista olen nyt vihdoin päässyt kokonaan eroon. Aloin vaan itsekseni käymään pissalla potalla tai pytyllä. Osaan pissata ihan niinkun isot pojat, seisaalteen. Kesälomalla aloin myös nukkumaan kalsarit jalassa.

Tykkään muutenkin tehä juttuja ihan ite. Ei tartte mamman ja isin auttaa. Niinkun herkkupäivänä kiivetä heti aamusta karkkikaapille, joka on muuten tosi korkeella keittiössä.

Oon edelleen tosi ilonen poika. Mamma aina sanoo, että ollaan samanlaisia kun innostutaan helposti jutuista ja hehkutetaan niitä sitten mahdollisimman kovaan ääneen.

Lempparijuttuja on leikkiä Doraa ja Diegoa kavereiden kanssa, käydä uimassa tai Hop Lopissa. Eläimiä rakastan yli kaiken. Synttärilahjaksi en toivonut mitään muuta kuin viidakon eläimiä. Arvatkaa mitkä hurraa huudot tein kun mamma ja isi oli ostanut mulle pantterin, leijonan, elefantin, zebran, pandan ja käärmeen.

Nukun edelleen päiväunet, koska oon kuulemma aika vilkas poika. Nukkuessa on tärkeintä, että mulla on aina pikku pupu kainalossa. Ainut asia jossa mammalla meinaa mun kanssa välillä mennä hermot on yöunille nukahtaminen. En ymmärrä miks? Mulla nyt sattuu iltasin olemaan pissahätä, kakkahätä, jano, masu pipi, peppu kutisee, halu kuulla mamman laulua ja vähän pelottaa. Nukun omassa huoneessa, mutta joskus saatan hipsiä yöllä mamman ja isin viereen.

Oon sairastellut jonkun verran, mutta silti jaksan aina olla aika reipas ja iloinen. Mulla on nyt kolmannet putket korvissa ja kitarisat on poistettu. Kesäloman alussa mulla todettiin myös semmonen hassu juttu kuin astma. Se selittää lääkäri tädin mielestä jonkin verran mun sairastelua. Olin vuosi sitten sairaalassakin hengenahdistuksen takia. Siitä asti oonkin ottanut astmapiippua melkeen aina kun flunssa iskee. Osaan ottaa sen tosi hienosti ja lääkärissäkin käyn mielellään. Näkisitte miten paljon paljon paljon mulla on tarroja kun söpistelen aina lääkäreille ja otan niitä joka käynnillä 2-5kpl.

Kakka, pissa ja pieru jutut TOIMII tällä hetkellä. Tykkään myös rakentaa majoja ja piiloutua eri paikkoihin. Puhun sujuvasti isin kieltä eli suomea ja mamman kieltä eli ruotsia. Osaan myös aika paljon juttuja englanniksi, niinkuin ”yummy yummy in my tummy” ja laskea kymmeneen.

Tykkään edelleen treenata mamman ja isin kanssa. Jaksan aika hyvin edelleen juoksulenkeilläkin rattaissa. Uusin hitti juttu on pyöräily. Siis mamma tai isi polkee ja minä huudan pyörän istumeissa ”wohoo, kovempaa.”

Lempiruokia on franskalaiset, knakkikset, jäätelö ja tikkarit. Vesi on lemppari juoma.

Kiva kun jaksoitte lukea.

Olisinpa tiennyt 15-vuotiaana…

Mitä kertoisin tänä päivänä 15-vuotiaalle Amandalle? Tämä oli mielestäni erittäin hyvä pohdiskelu harjoitus, jonka Maaret Kallio laittoi somessa liikkeelle.

Tällaista itse pohdiskelin. Olisinpa tiennyt 15- vuotiaana teininä, että en ole sitoutumiskammoinen vaan ainoastaan todella nuori vielä. 😁 Oikeasti taisin muutamalle pojalle ennen Heikkiä sanoa tällaista, kun kiinnostus ei tahtonut riittää ihan seurusteluun asti. (Anteeksi pojat)

Kaikkia ei tarvitse, eikä voi miellyttää. Omat mielipiteet on enemmän kuin sallittuja ja niistä tulee pitää kiinni jos ne on itselleen tärkeitä. Toisaalta, pitää pyrkiä näkemään asioita myös muiden näkökulmasta.

Paino ei ole onnellisuusmittari. Löydät aina itsestäsi parantamisen varaa. Jälkikäteen katsot vanhoja valokuvia ja harmittelet miksi et iloinnut kun olit hyvässä kunnossa. Kun itket sovituskopissa farkut puolivälissä takapuolta, älä huoli tulee vielä meidän iso peppuisten aika.

Elämässä tulee hyviä ja huonoja hetkiä. Positiivisella asenteellasi selviät niistä kaikista ja opit ehkä juuri näiden kokemusten vuoksi nauttimaan elämän pienistä asioista. Positiivisuudella pääsee pitkälle. Turha stressata asioista joihin et voi vaikuttaa.

Ystäviä tulee ja menee. Ne tärkeimmät pysyy vierelläsi, vaikka et heitä ehkä päivittäin näe. Älä pidä ystäviäsi itsestäänselvyytenä. Pidä heihin yhteyttä, kuuntele ja järjestä heille aikaa.

Perhe. Vietä aikaa heidän kanssaan. Isovanhemmat eivät ole täällä ikuisesti. Kuuntele heidän tarinoitaan ja anna heille aikaa. He osaavat olla kiitollisia kaikista pienistä hetkistä jotka vietät heidän kanssaan. Vanhemmat eivät aina ole oikeassa, mutta he ovat vierelläsi aina kun heitä tarvitset. Halaa ja pussaa aina kun mahdollista. ”Olet rakas.” on lause joka ei kulu loppuun. 💗

Uskalla ottaa riskejä välillä, elä elämää nauttien älä suorittaen. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Pyri olemaan onnellinen!

Rakasta, matkustele, naura ja nauti! Ole oma itsesi. You only live once 👊🏻☺️