Treeni ja terveys

Noniin, taas tulis vähän tämän hetken tietoa terveydentilasta. Kävin nimittäin keskiviikkona Jorvissa, jossa kutsun mukaan piti olla tähystys…onnekseni säästyin kuitenkin tältä. Lääkäri kyseli tilanteestani ja teki perus kontrollin johon kuului 3 eri asian tökkimistä takapuoleeni. 

Haava on kuulemma erittäin hyvin parantunut, mutta uusi leikkaus on tiedossa noin 2kk päästä. Sitä ennen pitää kuitenkin käydä vielä magneettikuvissa. Itse mietin miten hitossa takapuolta voi magneettikuvata? No lupaan kertoa teille kun aika koittaa. 😂✌🏽️

Olen helpottunut ja samalla kauhuissani. Iloinen siitä, että pääsen uuteen leikkaukseen, joka on monella lukijalla tuonut lopullisen avun tähän kamalaan vaivaan. Kauhuissani siitä miten pitkä toipuminen tuosta leikkauksesta tulee olemaan. Joidenkin mukaan kestää 6kk ennenkuin haava on kokonaan ummessa. Uimisesta ei siis tarvitse haaveilla varmasti ennen kesää. 😞Samalla mietin, että tammikuussa olen aloittamassa uudessa työssä. Miten tuolla asennoidutaan tilanteeseeni? Sairaslomaa leikkaus nimittäin vaatii noin viikon verran.

Nythän olen taas pystynyt elämään varsin normaalia elämää. Seuraavana liikunta tähtäimenä olisi taas kevään HCR 2017. Koitan nyt leikkaukseen asti treenata suht säännöllisesti. Vahvistaa jalkoja ja reisilihaksia, sekä juosta vähintään kaksi kertaa viikossa. Olen päättänyt, että maaliin tullaan vaikka juoksu breikistä tulisikin leikkauksen vuoksi pidempi. Siitä saa kuitenkin mukavan boostin kesän juoksuihin! 

Luulen ja toivon, että pääsen talvella vielä hiihtämään. Peijas reissun jälkeen hiihtäminen nimittäin tuntui hyvältä kun juoksu oli vielä epämukavaa. Kuulostaako ihan hullulta jos yrittäisi hiihtämällä ylläpitää juoksukuntoa? 🤔 Huomaan, että sportarexiani puskee taas vähän päälle. Treenaan kuin hullu ja treeni on kokoajan mielessä. Sairastun siihen usein silloin kun on ollut taukoa treenistä vaikka sairastelun vuoksi. Nyt huomaan miettiväni, että treenataan nyt kovaa kun  vielä pystyy. 🙈😅

Tarvitsisin vielä näihin talvisiin liikunta hetkiin sopivan hiihto/juoksu/treenitakin! Nyt olen vedellyt Columbian kuoritakissa. Vaikka tuo hyvä takki onkin, ei se mielestäni ole ihan paras hikoilu hommiin. Onko kellään hyvää talvitreeni vaatetusta mitä suositella? 

Aurinkoista viikonloppua! ☀️😄

2 thoughts on “Treeni ja terveys

  1. Sä oot kyllä sellainen duracell-pupu! ❤ Muista levätä myös!!! 😀 Se kuuluu tärkeänä osana treeniohjelmaan (kuten varmasti tiiät ;)). HCR:ään on onneksi vielä paljon aikaa, mutta on kyllä hyvä pitää peruskuntoa yllä ja hiihto sopii siihen ihan varmasti hyvin! Tosi monet juoksijat vaihtaa talvella pertsaan! 🙂 Ois kiva mennä yhdessä jollekin rauhalliselle pitkikselle joku viikonloppu! Kivaa viikonvaihdetta sinne! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s