Long time no blogging. Kirjoittelen blogiin lähinnä silloin kun minulla on oikeasti jotain järkevää asiaa ja aikaa miettiä kirjottamista. Nyt on uudenlainen arki lähtenyt mukavasti rullaamaan.
Tälle vuodelle en ole asettanut hirmu suuria liikunnallisia tavoitteita. Kaksi tapahtumaa on silti jo päätetty. Olen yksi Helsinki City Running day:n lähettiläistä, joten pääsen taas juoksemaan Suomen suurimpaan juoksutapahtumaan toukokuussa*. Juoksen Helsinki City Runin, eli puolimaratonin. Siinä on minulle riittävästi haastetta.
Uusi arki 8-16 työn kanssa ja kahden lapsen kanssa vaatii hieman enemmän treenin suhteen. Taloudessamme on kaksi treenaavaa aikuista ja kaksi aktiivista lasta. Pyrin itse treenaamaan sen kuusi kertaa viikossa. Treenini ei kuitenkaan ole suunniteltua. Mennään päivän tilanteen mukaan, Heikin suunnitelmien mukaan ja oman kiinnostuksen mukaan. Alkuun ollaan tehty niin, että toinen meistä treenaa heti työpäivän jälkeen ja toinen iltaruoan jälkeen. Otsalamppu onkin minun uusi ystävä lenkeillä, kun pimeä tulee jo 16 aikaan.
Aloitin juoksemisen 2kk Filipin syntymän jälkeen (ikä nyt 1,5v) ja olen juossut sen jälkeen ilman suurempia juoksutaukoja. Nyt kun saatiin näin ihanan luminen talvi olen ajatellut, että teen pohjakuntoni nyt hiihtämällä. Tiedän, ettei mikään voita lajiharjoittelua, mutta haluan antaa aikaa jaloilleni palautua ja samalla kerätä itse kunnolla motivaatiota juoksuun. Haluan, että keväämmällä odotan taas sitä, että pääsen juoksemaan. Keväämmällä otan ohjelmaan myös kovemmat juoksuvedot. Nyt keskityn lihas- ja peruskunnon kasvattamiseen. Saatan lihaskuntotreeniin yhdistää juoksu lämmittelyn, tai lihaskuntotreeniin ottaa esim 5x800m juoksumatolla, mutta muuten juoksu jää nyt muutamaksi kuukaudeksi vähäisemmälle.
Treenaan hiihoa nyt 4-5 kertaa viikko joista suurinosa on 7-10km lenkkejä. Viikonloppuisin pyrin tekemään muutaman pidemmän lenkin jos sää ja perhe sen sallii. Aamuisin on paras aika hiihtää, ladut on tyhjinä ja juuri ajetut.
Kysykää ihmeessä jos jokin asia herättää oudoksuntaa. Tämä on minun tapani. Ymmärrän, että moni haluaa juosta vuodenympäri. 🙂
Näin se 1,5 vuotta vierähti. Mun unelmaduunissa. Se onneksi jatkuu läpi elämän, mutta reilun kuukauden päästä on aika ottaa taas rinnalle se oikea työ. En äitiyslomallani tiennyt minkälainen reilu vuosi minulla on edessäni, enkä edes minkälainen pomo minulle sanelee säännöt. Hän testasi kärsivällisyyttäni heti alkuun tulemalla 2 vkoa myöhässä sovitusta ajankohdasta. Annoin sen nopeasti anteeksi. Hän oli heti syntymästään mitä valloittavin tyyppi. 💗
Elettiin äitiyslomani alussa ahtaasti anopin kaksiossa. Kaikkeen kuitenkin tottuu. Huomasinkin, että vietimme paljon aikaa perheen kesken ja salaa nautin siitä, että myös meidän jo niin isoksi kasvanut 4v nukkui meidän kanssa. Pikku pomo oli kuitenkin aika huono nukkuja ja sitä varmasti hankaloitti kun hänen rytminsä aina pilattiin istuttamalla autoon. Kuskattiin Felixiä Keravalta Vantaalle päiväkotiin joka päivä.
Kunnes meidän unelmien Meksikon matkan jälkeen koko maailma muuttui. Koronavirus pisti isimiehen kotitöihin, joka ei yksinkertaisesti ollu mahdollista anopin kaksiossa kahden pienen lapsen kanssa. Pakattiin lapset autoon ja lähdettiin tuota pelottavan tuntematonta sairautta karkuun mökille. Mökillä asuttiinkin lopulta 5 vkoa. Se oli aikamoista aikaa. Ihanaa ja kamalaa. Välillä ajettiin rallia päivystykseen tikkauttamaan vauvan silmäkulmaa, välillä tehtiin ihania vaellusretkiä mitä upeimpiin maisemiin. Sainkin viettää ison osan äitiyslomastani molempien poikieni kanssa, yhden sijasta.
”Kotiin” päästyämme saimme lopulta tarpeeksemme rakennuttajastamme ja otettiin talon loppuun rakentaminen omiin käsiimme. Stressitasot oli huipussaan. Nukkumaton lapsi, rakentaminen ilman minkäänlaista kokemusta, pelko siitä riittävätkö rahat, koronavirus. Vietin ihania päiviä poikien kanssa. Pyöräiltiin maauimalaan, jahdattiin jäätelöautoa pitkin Sipoota, käytiin rannoilla. Iltaisin olin kuitenkin aivan loppu. Välillä purskahtelin itkuun, silkasta väsymyksestä ja huolesta. Mieheni painoi oman työnsä ohessa illat ja viikonloput raksalla.
Heinäkuun 15.pvä tulen muistamaan ikuisesti. Muuttotarkastuksemme meni läpi. Itkin ilon kyyneleitä. Me tehtiin se!
Tuo päivä muutti paljon. Pyöräiltiin koko alkusyksy päiväkotiin. Me asuttiin vihdoin niin lähellä, että voitiin pyöräillä. Saimme vihdoin kutsuttua vieraita kylään. Mikä parasta, meillä on aivan mieletön naapurusto. Felix käy lähes päivittäin leikkimässä uusien kavereidensa kanssa. Minä ja Filip ollaan perustettu kotikadullemme oma jumpparyhmä. Naapurin naisten kanssa on lyöty lukkoon jo pikkujoulut. Nautin arjesta.
Filip on vihdoin myös alkanut nukkumaan hieman paremmin. Hän on kyllä kaiken sen 9,5kk odottamisen arvoinen. Burpeita hyppivä taapero joka laulaa ihhahhaata ja baby sharkia. Oppinut myös pussaamisen ihanuuden. Viime viikolla sain ilouutisen. Filip pääsee samaan dagikseen ja samaan ryhmään Felixin kanssa. Tämä on suuri helpotus. Siellä hän nyt jo aamuisin pesee käsiään ja isahtaa aamupala pöytään niinkuin muutkin lapset. Uskon, että hän tottuu siihen nopeasti. ☺️
Elämä on ollut aikamoista vuoristorataa. Olen oppinut, että itsellään on kuitenkin avaimet siihen, miten kaikesta selviää. Yksin saa vähemmän aikaan kuin yhdessä, eikä avunpyytäminen ole mikään häpeä, päinvastoin. Rakennuttajamme on myös aika ajoin horjuttanut minun yleensä niin positiivista mieltäni. Huumori ja asioiden hyvien puolien näkeminen tekee kuitenkin kaikesta huomattavasti siedettävämpää.
Yksi asia on varma. Lapset tuovat iloa ja rakkautta elämään enemmän kuin mikään muu. Kiitos rakkaat ihmispentuni kun olette juuri minun elämääni tulleet rikastuttamaan 💗
Täällä ollaan. Vuoden odotuksen jälkeen. Omassa kodissa 💗
Me ollaan enemmän tällaisia tekijöitä kuin pähkäilijöitä. Alkuun käytiin juristin ja lukkosepän kanssa kirjaimellisesti rikkomassa talon lukot, jotta päästiin asuntoon sisälle. Emmehän tarkalleen edes tienneet missä vaiheessa talo oli. Olimme viimeksi päässeet siellä käymään toukokuussa 2019. Tuon jälkeen asennettiin heti hälytysjärjestelmä, jotta rakennuttaja ei pääse hakemaan esimerkiksi meidän jo maksamiamme keittiökalusteita tai laattoja asunnosta.
Tuon jälkeen jouduttiin odottelemaan lähes pari viikkoa lupa asioita sekä etsimään vastaava mestari ja osaavia ihmisiä jotka auttaisivat rakentamaan kaiken loppuun.
Kun vihdoin päästiin rakentamaan pistettiin tuumasta toimeen. Minä hoidin lapset, Heikki oli raksalla aamusta iltaan lomansa ajan tai pahimmillaan lähti vielä työpäivän päätteeksi raksalle. Hemmetin rankkaa meille kaikille. Nostan hattua kaikille perheille jotka alusta asti rakentavat talon pienten lasten pyöriessä jaloissa. Yritin auttaa missä pystyin, mutta raksalla kulkeminen vilkkaiden poikien kanssa samalla yrittäen keskustella kodinhoitohuoneen rakentamisesta ei ollut mitään kovin lystikästä hommaa.
Alan palveluntarjoajat eivät myöskään ilmeisesti olleet kärsineet koronan vuoksi. Tarjouspyyntöihin ei vastattu useimmiten ollenkaan. Kaiken huippu oli eräs sälekaihdin firma joka kävi tekemässä mittaukset, mutta tarjousta jouduin pyytämään kolmesti kun en viikkoon ollut mitään saanut. Turhauttavaa!
Kiitollisena saimme monelta apua rakentamisessa. Sain blogin kautta myös apua kodinhoitohuoneen sekä säilytysratkaisuiden suunnittelussa, enkä olisi todellakaan itse osannut sitä yksin tehdä. Kiitos jokaiselle joka tavalla tai toisella auttoi meitä pääsemään omaan kotiin.
Kun muuttotarkastus vihdoin oli ohi, pääsi tältä mammalta kyllä itku. Väsymyksen keskellä stressi rahasta, kämpän valmistumisesta, yhteisen ajan puutteesta. Ei ollut herkkua. Muuttokin oli oma hommansa lasten kanssa. Nyt alkaa pikkuhiljaa tavarat löytämään paikoilleen.
Rahaa paloi paljon enemmän mitä olimme ajatelleet. Arviolta noin 40000-60000€ sen lisäksi mitä olimme rakennuttajalle jo maksaneet. Itse tässä vielä kituutellessani hoitovapaan rahalla, on tässä saanut muutamat yöunet menettää raha asioita pohtiessa. Onneksemme saimme nyt vanhan asuntomme myytyä, joka helpotti jonkin verran stressiä.
Tässä vaiheessa olemme vaatineet rakennuttajalta jo viivästyssakon 21000€ maksamista. Seuraavaksi pitää vielä lyödä kaikki kulut exceliin ja juristin kanssa vaatia rakennuttajalta tästä takaisin. Tuskin tulemme rakennuttajalta koskaan mitään saamaan. Sen verran hieno on byrokratia tässä maassa.
Verottajalle laitoimme oikaisuvaatimuksen varainsiirtoverosta. Maksoimme veron koko kauppasummasta, eli valmiista kohteesta.
Soitinpa huvikseni juhannuksena myös kohteen meille välittäneelle kiinteistönvälittäjälle. Kaveri on sinisin silmin myynyt meille kohteen, kun rakennuttajan entinenkään kohde ei ole valmistunut. Samoin kun rakennuttaja oli hakeutunut jo velkasaneeraukseen myi hän vielä tyytyväisesti rakennuttajan ”seuraavaa” kohdetta ja kehuskeli miten edellinen kohde on juuri valmistumassa. Mulkku. Ihmetteli miksi minun syyttävä sormi häntä kohti osoittaa. Kysyin onko hänellä itsellään lapsia ja pyysin ettei hän ikinä enää saata yhtäkään lapsiperhettä tällaiseen tilanteeseen.
Nyt ollaan kuitenkin kotona ja se on tällä hetkellä kaikkein tärkeintä. Onpa meillä myös aika hitsin kiva uusi koti.
Tänään alkoi pitkästä aikaa arki ja voi vitsi, että on hyvä fiilis tästä. Felix pyöräili ja minä ja Filip juostiin dagikselle, joka on nyt vajaat 3km kotoa matkaa. Nyt odottelen, että Kirppu herää ja voidaan touhuta päivän askareita ennenkun lähdetään fillarilla hakemaan dagislasta kotiin.
Kiitos kaikille vielä tsempeistä ja avusta! 💗
Kiinnostaako teitä enemmän tietää hankinnoista? Materiaaleista? Sisustusratkaisuista? Kertokaa ja kysykää ihmeessä.
Moi kaikki! Aika rientää ja mä täytin jo 5-vuotta! Synttäreitä juhlitaan kunnolla elokuun puolella.
Olen ollut isoveli aika tasan vuoden ja olenkin maailman paras sellanen. Suojelen, leikin ja hoivaan Filipiä auttaakseni mammaa mahdollisimman paljon. Mustasukkainen en ole oikeastaan ikinä ollut. Filip on niin söpö!
Viimeisen vuoden aikana olen oppinut hurjan paljon uutta! Olen oppinut pyöräilemään ilman apupyöriä, uimaan niin hyvin, että osaan jopa tehdä kaksi kuperkeikkaa putkeen veden alla sekä jaksan uida 25m putkeen ja viimeisimpänä olen oppinut sanomaan R kirjaimen, mutta kaikissa sanoissa se ei ihan vielä tule.
Lempi juttujani on edelleen eläimet. Varsinkin hepat ja hauvat. Netflixistä katson ainoastaan Free Rein nimistä heppasarjaa ja leikin enimmäkseen keppihepoillani. Yritän päästä poninhoito kurssille syksyllä jos kurssilla vain on tilaa. Aloitan syksyllä myös vesirallin. Kivaa ja jännää!
Tykkään myös tosi paljon kiipeillä. Mummi sanoo, että mä oon tosi vahva poika. Tykkäänkin usein katsoa mun lihaksia peilistä ja ihmetellä miten paljon ne on kasvanut. Olen myös tarkka ulkonäöstäni. Hiukset pitää usein laittaa vahalla ja valitsen itse vaatteeni. Rautakauppaan lähdin yks päivä kauluspaidassa ja rusetti kaulassa.
Mulla alkaa elokuussa viimenen dagisvuosi. En oo ollut dagiksessa maaliskuun jälkeen kun toi korona tuli, vähän jännittää mennä sinne taas näin pitkän ajan jälkeen.
Jokunen lukija saattaa ihmetellä miten meidän asuntoprojektin kanssa etenee. Unelma talosta tuli helvetti.
Yli vuosi sitten muutimme anopin asuntoon, koska löysimme vanhaan kotiimme vuokralaiset. Kyllähän se muutama kuukausi menee kaksiossa kun kesän alussa uusi koti jo valmistuu.
Löysimme unelmiemme talon unelma paikalta. Omakotitalo valmiina pakettina, johon hintaan kuului kaikki pihasuunnittelusta lähtien. Välittäjät kehuivat miten kaupat kannatti tehdä välittömästi, sillä kysyntä asunnoille oli kova. Neuvottelivatpa he meille erityis hyvän kaupan kun saatiin oikein ulkoporeallas kauppa hintaan mukaan. Varmistimme vielä rakennuttajan taustatietoja. Pieni firma, mutta talous on kunnossa. Kehuihan välittäjäkin kovasti miten he ovat ostamassa meidän viereistäkin tonttia ja Espooseen valmistuu toinen kohde. Siitä käynnistyi innostunut odotus. Uusi koti ja vauva samaan aikaan. Ihanaa!
Toukokuussa pääsimme ensimmäistä kertaa työmaalle katsomaan. Olin kauhuissani miten keskeneräiseltä kaikki näytti. Reilun kuukauden päästäkö tämän kaiken pitäisi olla valmista!? Mutta enpä minä rakentamisesta mitään tiedä.
Heinäkuu koitti ja jännitin tuleeko muutto juuri samaan syssyyn vauvan syntymän kanssa. Vauvaa ei kuulunut, eikä kuulunut talostakaan. Vauva syntyi 2 viikkoa lasketunajan jälkeen. Talosta saimme ilmotuksen, että erinäisistä syistä valmistuminen siirtyy lokakuulle. No muutama kuukausi sinne tänne. Kertyihän rakennuttajalle sakkomaksuja 500€/kk myöhästyineistä viikoista. Ajatellaan positiivisesti.
Lokakuu koitti, eikä rakennuttajasta kuulunut pihahdustakaan. Joulukuussa saimme tietää, että valmistuminen siirtyy helmikuulle. Itketti ja turhautti. Rakennuttaja ei tiedottanut tai kertonut mitään. Emme päässeet katsomaan taloa, vedoten työmaan vaarallisuuteen. Laskutus juoksi tasaiseen tahtiin.
Helmikuussa tuli yllättäen kutsu katsomaan taloa. Valitettavasti olimme juuri tuona ehdotettuna päivänä palaamassa kotiin Meksikosta. Ehdotin sähköpostitse seuraavaa päivää. Tuohon sähköpostiin en koskaan saanut lukuisista kyselyistä huolimatta vastausta.
Yritimme olla rakennusfirmaan yhteydessä, koska mitään ei tiedotettu eikä valmistumista kuulunut. Yhtäkkiä saimme kuulla vastaavan mestarin lopettavan sillä hänelle ei oltu maksettu palkkaa. Keittiöiden asnnuskin lopetettiin, koska keittiö firma ei ollut saanut kuin varausmaksun jo asennetuista keittiöistä. Kohteeseen on siis valmistumassa 17 taloa. Vedottiin koronavirukseen ja saimme tylyjä viestejä jossa laskuja kehotettiin kaikesta huolimatta maksamaan.
Lopulta mitta täyttyi ja teimme toimeksiannon juristille. Suht samaan aikaan yritys haki käräjäoikeuden kautta velkajärjestelyyn. Nyt olemme purkaneet rakennutajan kanssa toimeksianto sopimuksen ja rakennamme talon itse loppuun. Yritämme lakiteitse saada rakennuttajalta omiamme takaisin.
Aijon täällä blogissa kertoa rehellisesti kaikista vaiheista ja kustannuksista. Pelottaa paljonko rahaa tähän kaikkeen menee ja onko meillä varaa kaikkeen. Rakennuttajallahan oli sakot juoksemassa myöhästymisestä. 500€/vko, joten meidän kohdalla se olisi noin 22000€. Näitä yritämme tottakai juristin avulla saada takaisin, mutta huonolta näyttää.
En ole eläissäni ollut näin stressaantunut. Tähän vielä vähäuniset yöt vauvan kanssa. Itkettää kun joudun sanomaan Felixille, että poreallasta ei tule, mammaa ja isiä huijattiin. Eikä meillä välttämättä ole varaa heti toteuttaa hänen toiveitaan puolapuista, renkaista ja viidakko teemasta hänen huoneessaan. Omista vähäisistä sisustus haaveista puhumattakaan.
Tässä maassa on pelottavan paljon epärehellistä rakennus toimintaa ja valitettavan usein ostaja on se joka tässä joutuu kärsimään ja pahimmassa tapauksessa rakentaja pääsee kuin koira veräjästä ja jatkaa toimintaansa. Toivon, että blogini avulla, edes joku välttyisi tällaisesta asunnon osto kohtalolta johon meidän perhe erehtyi. Ensimmäinen vinkkini onkin, tutki välittäjän sekä rakennuttajan taustatiedot TODELLA tarkasti. Jos kohde vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti on sitä.
Sauna, kylpyhuoneet ja yläkerta ovat eniten kesken. Haluamme viihtyisän ja toimivan kodin. Tässä vaiheessa tulee löytää ainakin osaava ihminen kaakeloimaan kylppärit. Löytää oikeat sisustusratkaisut kodinhoito huoneeseen ja kylpyhuoneisiin sekä valita ainakin kiuas. Suosituksia?
Tiedän myös, että meidän kaltaisia tapauksia on paljon, joten tässä vaiheessa kaikki apu ja vinkit ovat erittäin tervetulleita. Jouluksi kotiin? 😅✌🏻
Mamma alkaa olla aika väsynyt, eikä muutosta parempaan ole näkyvissä. Meidänhän piti päästä muuttamaan uuteen kotiin samaan aikaan kun vauva syntyy. Tuossa tuo vauva nyt iloisesti juoksee ja asumme edelleen anopin nurkissa. Kaksiossa. Rakennuttaja ei meille liikaa anna tilanne katsauksia.
Vauvamme on huono nukkuja. Erittäin herkkäuninen. Hän ei nuku jos on kakkahätä, jos on liian valosaa, jos kuulee pienenkin äänähdyksen…näitähän löytyy.
Yritimme mökillä ollessamme vieroittaa tuon yösyötöistä ja hän selkeästi pärjääkin hyvin ilman niitä. Kotiin palatessamme nukumme kuitenkin kaikki 4 samassa huoneessa ja ainoa keino saada vauva yöllä tai aamuyöllä uudelleen nukahtamaan on tissi.
Tiedämme hyvin mitä tässä tulisi tehdä. Vieroittaa vauva yösyötöistä ja opettaa nukkumaan omaan sänkyyn. Tiedämme esikoisen ajasta, että mieheni on parempi hoitaa tuo unikoulu. Tällä hetkellä se ei yksinkertaisesti onnistu, ellen lukitse itseäni ja Felixiä esimerkiksi vessaan yöksi nukkumaan.
Tänään Filip heräsi 5.30 laulelemaan ja mönkimään. Tarjosin tissiä ja lopulta itkin hiljaa itsekseni kun vauva vihdoin noin puolen tunnin kuluttua alkoi nukahtamaan. Olen niin väsynyt. Väsynyt tähän tilanteeseen. Päivisin on turha yrittää nukkua päiväunia koska vauvakaan niitä ei nuku. Tai hyvässä lykyssä hän nukkuu kahdesti, useinmiten 30min kerralla. Jos tuuri käy, hän saattaa vielä nukahtaa uudelleen kun lähtee kärryttelemään. Unet eivät kuitenkaan viimeaikoina ole olleet 1h pidempiä. Koronan jyllätessä on Felix myös kotona, eikä hän enää nuku päiväunia. Se joka nyt ehdottaa, että pistä Felix myös päikkäreille, saa sitten itse tulla nukuttamaan häntä illalla kun kello on 22, eikä väsymystä näy ja kuulu.
Maanantait on päivistä pahimpia. Kun aamulla jo vauva roikkuu jalassa kiinni ja itkeskelee väsymystään stressaan, että on taas yksi viikko edessä josta tulisi selviytyä.
Felixille tulee keksiä puuhaa ja ulkoilua, jotta hän pysyy tyytyväisenä, ajoittaa ajamiset niin, että Filip saisi päiväunirauhan eikä nukahtaisi autoon, kaikkien ruokkiminen 5 kertaa päivässä, yritys pitää kämppä siistinä, oma treeni joka tässä tilanteessa pitää minut järjissään, josta en todella ole luopumassa, parisuhdekin pitäisi tässä kaiken keskellä yrittää pitää kasassa.
Apua ei voi pyytää. Koska koronavirus. Neuvolakin on supistanut toimintaa viruksen takia. Harmittaa, että tämä ihana vauva vuosi on ollut niin erilainen kuin mitä alunperin olin ajatellut. Yritämme jaksaa sillä ajatuksella, että pidetään unikoulu myöhemmin. Sitten uudessa kodissa. Tänään aamulla kyyneleet vierivät juuri tuon takia. Teemme parhaamme nauttiaksemme arjesta ja siitä, että lapsilla on hyvä olla. Totuus on kuitenkin se, että en tiedä missä kunnossa olemme henkisesti jos emme vielä kesälläkään pääse muuttamaan uuteen kotiimme.
Väsymys, stressi ja epävarmuus ovat kamala yhdistelmä. Nyt ollaan onnellisia siitä, että olemme kaikki terveitä ja lapset ovat niin super mahtavia voimavaroja sitten kuitenkin. Meille kun on vielä suotu nuo lapsista kaikkein ihanimmat 💗
Muistatte ehkä kun jätin hyvästit rakkaalle lajille, juoksulle. Kirjoitus löytyy täältä.
Juoksu on siitä ihana laji, että kunto kohenee nopeasti kun vaan malttaa säännöllisesti juosta. Lopetin juoksemisen noin raskausviikolla 22 ja palasin sen pariin Filipin ollessa 2kk ikäinen.
Kunnon kohentamisen aloitin pitkillä ja reippailla kävelylenkeillä. Äänikirja tai musaa korviin ja 2 tuntia reipasta kävelyä. Aloitin juoksun yhdistelemällä juoksua ja kävelyä. 500m juoksua, 1km kävelyä. Yhteensä 3-5km kerralla. Ennenkuin lähdin juoksemaan, varmistin fysioterapeutilta, että se oli turvallista. Lantionpohjani ja keskivartalon lihakset olivat hyvässä kunnossa ennen raskautta. Raskaana ollessa jatkoin syvien lihasten ja lantionpohjan aktivointia ja jatkoin sitä heti synnytyksen jälkeen. Tässä kohti haluan kuitenkin edelleen painottaa, että jokainen ihminen ja raskaus on yksilöllinen.
Mikäli juoksuharrastusta on vasta aloittamassa, on minun suositukseni se, että sykkeet pysyvät riittävän alhaisina. Lenkit kehittävät peruskuntoa, eli mielummin pitkä kestoista ja matalilla sykkeillä. Suosittelen myös keskittymään keskivartalon vahvistamiseen sekä juoksun ohessa lihaskuntoon. Mielestäni sen ei tarvitse olla mitään kuntosalilla jalkaprässiä, vaan yksinkertaisia liikkeitä kehonpainolla. Kyykkyä, askelkyykkyä, syviä vatsoja, lantionnostoja.
Nyt kun juoksumäärät on tasasesti lisääntyneet pyrin juoksemaan 3-4 kertaa viikossa. Näistä yksi lenkki on selkeästi pidempi. Olen tuota pitkän lenkin pituutta pyrkinyt myös vähitellen nostamaan. Alkuun lenkki oli 10km ja viime viikonloppuna kun synnytyksestä oli kulunut 8,5kk juoksin 20km. Yllätyksekseni juoksin itseasiassa elämäni toiseksi kovimman 20 kilometriä.
Olen myös vähitellen pyrkinyt lisäämään vauhteja. Näitä alan nyt kevään tullen tekemään 400m-1000m vetoina. Kun olen tehnyt 1km vetoja olen palautellut 1km verran, mutta pyrkinyt siihen, ettei vauhti tipu liikaa. Maanantaina juoksin 8km niin, että 2km lämmittelin juoksin 3x 1km reippaampaa jossa pyrin pitämään vauhdit alle 5min/km ja palautin aina 1km välissä niin ettei vauhdit tippuisi yli 6min/km. Lisään kovia vetoja nyt enemmän ohjelmaan kun pohjakunto alkaa taas olla kunnossa.
Minun neuvoni on se, että matka ei tapa, vain vauhti. Mielestäni juoksijalle on myös tärkeää pitää treeni riittävän monipuolisena välttääkseen vammat.
Toivottavasti mahdollisimman moni on tämän korona kevään aikana pukenut juoksukengät jalkaan ja päässyt nauttimaan raikkaasta säästä. Nyt on vielä hyvä aika laittaa itselleen syksylle juoksutavoite. Voisiko se olla vaikka 5km tai puolimaraton lokakuun Helsinki City Running dayssa?!
Mihin tämä aika rientää? Olen jo 8kk ja aikamoinen vauhtiviikari. En yölläkään malttaisi nukkua.
Liikkumisesta puheenollen. Lähdin mamman ja isin iloksi kävelemään 7kk iässä, joten nyt mennä vipellän jo hurjan pitkiä matkoja. Eikä kopsahduksilta voida välttyä. Maanantaina aiheutin kaikille lähes sydänkohtauksen kun kopsautin pään puuarkun terävään reunaan ja silmäkulmani aukesi. Nyt sitä koristaa arpi ja neljä tikkiä. Siinä itki niin minä kuin mammmakin. Onneksi ei käynyt pahemmin.
Rakastan seurata mitä isoveli Fefe puuhaa. Minua kiinnostaa kovasti pallot ja rakastan naureskella Fefen höpsötyksille.
Minulla on edelleen vain kaksi hammasta. Mutta niillä purraan hyvin niin kurkkua kuin mamman tissiäkin. Mamma alkoi muuten olla niin väsynyt mun 4-5 kertaa yössä tissittelyihin, että se lähti Fefen kanssa toiseen mökkiiin nukkumaan ja jätti mut isin kanssa. Hyvin oon pärjännyt ilman maitoa, mutta edelleen on kiva nousta liikkumaan öisin.
Kaikki puhuu kovasti jostain Koronasta. Sen takia mekin nyt ollaan mökillä, vaikka ei sais. Mutta kun me ollaan kodittomia, koska meijän uus koti ei vieläkään oo valmis. Täällä mökillä meijän on hyvä olla. Ei oo isoa pelkoa saada sitä Koronaa ja isi voi tehdä töitä toisessa mökissä, kun me muut härvätään pihalla tai toisessa mökissä. Kaikilla on täällä hyvä olla ja luvataan, ettei hamstrata kaupoista tavaraa tai aiheuteta mitään mielipahaa tän paikkakunnan asukkaille. Oltiin tosi pahoillamme, että maanantaina jouduttiin turvautumaan päivystyksen apuun ja halutaankin lähettää iso iso kiitos Viitasaaren terveyskeskukseen nopeasta ja ystävällisestä avusta! 💗
Neuvolakin peruttiin sen Korona tyypin takia, joten en yhtään tiedä miten iso poika olen. 74cm vaatteet on kuitenkin nyt sopivia. Olen oppinut taputtamaan ja hölötän paljon omaa kieltäni. Mamma kutsuu mua minionsiksi, sillä kuulostan ihan niiltä kun hermostun ja alan haluta jotakin. 😁 Nyt kun liikkuminen alkaa olla hallussa, voisi sitä kai seuraavaksi alkaa puhumaan eri kielillä.
Mitäs muille vauvoille kuuluu? Koittakaahan pitää se korona tyyppi kaukana 💗
Enpä olisi muutama viikko sitten uskonut istuvani mökillä paossa koronavirusta kun koko Suomi on ensin hamstrannut kaupoista kaiken vessapaperin ja sitten pakotettu sulkeutumaan koteihinsa. Ja tulimme mökille ennen kuin oli annettu suositus pysyä kodeissaan.
Vaikka välillä pelottaakin tämä tilanne ja mihin kaikkeen se tulee vaikuttamaan, yritän miettiä samalla tämän kaiken kamaluuden positiivisia puolia.
Yhteisöllisyys. Somessa on ollut upeaa huomata miten ihmiset ovat nousseet tukemaan itselleen tärkeitä yrityksiä joille nämä ajat ovat painajaismaisia. Samoin kuin kotijumppia ja viihdykkeitä lapsille on jaettu ahkeraan.
Itselläni on työn kannalta hyvä tilanne. Olen äitiyslomalla, joten voin toimia 24/7 lastemme kanssa. Olemme tällä hetkellä mökillä, jotta Heikki voi parhaansa mukaan työskennellä rauhassa. Tämä ei tilapäis kaksiossamma onnistuisi. Täällä mökillä voidaan myös ulkoilla suurin osa ajasta.
Voisihan tilanteesta myös yrittää löytää positiivisia puolia. Nyt saa viettää aikaa ja oikeasti osallistua lastensa arkeen. Yritän ainakin tehdä tästä ajasta lapsille mukavaa. Tehdään ulkona retkiä, askarrellaan, leivotaan, pelataan jalkapalloa ja leikitään leijonia ja apinoita. Voin myöntää, että huonojen yön kanssa olen iltaisin kyllä aivan puhki. Ymmärrän, että suurin osa vanhemmista joutuu yhdistämään tähän vielä työnteon. Eniten huolestuttaa ne perheet, joissa lapset saavat olla koulupäivän ajan turvassa. Joillekin lapsille tämä aika on päihteiden vaikutuksen alaisia vanhempia tai jopa väkivaltaa.
Nyt on aika ajatella oman napansa ulkopuolelle. Tässä ei enää ole kyse vain sinun tai perheesi terveydestä. Ihmettelen ihmisiä, jotka sanovat etteivät suuremmin välitä hallituksen ohjeista koska lähipiirissä ei ole riskiryhmään kuuluvia.
Ollessani pois oravanpyörästä. Mietin diippiä shittiä ja mietin haluaako maailman kaikkeus ehkä kertoa meille jotakin. Voisiko se sanoma olla…että nyt meidän tulee oikeasti pysähtyä ja olla läsnä perheillemme. Emme ole välittäneet tarpeeksi ilmastonmuutoksesta, joten nyt meidät pakotetaan vähentämään matkustamista. Nykyaika pyörii myös aivan liikaa oman navan ympärillä. Nyt jos koskaan pitää miettiä myös kuinka moneen muuhun omat valinnat voivat vaikuttaa. Mikäli emme saa tätä epidemiaa pysäytettyä, olemme kohta suurin osa työttömiä tai kuolleita. (Okei, hieman saatan dramatisoida, mutta en toivo kenellekään kumpaakaan.)
Tämähän tulee kestämään pidempään kuin kaksi viikkoa. Se milloin saamme palata taas rakkaiden harrastustemme ja illanviettoihin isommissa porukoissa on hyvin paljon meistä itsestä kiinni. Korvistani nousee savu jos näen sosiaalisessa mediassa ihmisten viettävät aikaa porukassa ja kertovansa etteivät kestä kotona oloa. Muissa Euroopan maissa on ulkonaliikkumis kielto. En todellakaan halua, että näiden ihmisten takia minulta viedään kohta pois mahdollisuuteni saada omaa aikaa juoksupolulla ja metsässä. Koittakaa kestää siellä kodeissanne.
Ja hei, nyt jos koska on oiva hetki aloittaa juoksuharrastus! Nyt on hyvin aikaa reenata syksyyn siirtyneeseen Helsinki City Running dayhin. 😉
Ensimmäisen raskauden jälkeen itsetunto laski. Kroppa oli pehmeä ja kuoppainen kuin oltermanni juusto. Olin treenannut koko raskauden ajan ja minulle oltiin kerrottu miten imetys tiputtaa loputkin raskauskilot. Tässä teille ensimmäinen fakta. Ei tiputa. Sosiaalinen media loi lisää paineita. Tuntui epäreilulta, että julkkisten vaimot olivat 3 päivää synnytyksestä entisissä mitoissaan. Tein töitä kovasti, raskauskilot karisivat 4kk synnytyksestä, mutta kroppa ei silti näyttänyt niin timmiltä kuin olisin halunnut. Vartalo alkoi kiinteytymään vasta imetyksen loputtua. Kunnolla rasva alkoi palamaan 1,5v raskauden jälkeen.
7kk ensimmäisen raskauden jälkeen
Niinkuin olen aiemmin kertonut. Toisen raskauden tuomat kilot ja palautuminen pelotti. Jokainen raskaus on kuitenkin erilainen ja jos ensimmäisessä raskaudessa kiloja tuli +18kg tuli toisessa vain noin +10kg. Silti vartalossa oli taas nuo tutut kuopat ja pehmeys kuin ensimmäisessä raskaudessa.
Heinäkuu 2019
Päätin hyvin varhaisessa vaiheessa, etten julkaise peilikuvia kropastani ja hehkuta ”miten upea naisen vartalo on!!!” Se, että kroppani palautui nopeasti ei ansaitse yhtään enempää hehkutuksia kuin niiden joilla raskauskiloja vielä on jäljellä. Siitä olen kuitenkin yhtä mieltä. On huikeaa, että olen kantanut masussani kahta pientä poikaani, saanut kokea kahdesti synnytyksen upeuden ja kykenyt tuottamaan maitoa näille pikku ihmisille.
7kk toisen raskauden jälkeen
Tein viime viikolla vauhtipunnerrus ennätykseni kolmen toiston sarjassa, 52,5kg. Leuanvetoja olen saanut synnytyksen jälkeen parhaimpina päivinä 15kpl putkeen. Näistä asioista olen eniten ylpeä. Voimatasoni ovat jo nyt lähes entisellä tasolla ja synnytyksestä on kuitenkin vasta 7kk aikaa.
Sosiaalinen media luo niin järkyttävän paljon paineita. Jälkikäteen tuntuu, että kaipasin niitä tykkäyksiä enemmän kun olo oli epävarma. Nyt kun olen tyytyväinen itseeni, en kaipaa tuntemattomien tykkäyksiä tai pinnallista hehkutusta miten upealta näytän. Tärkein tapahtuu oman pääni sisällä.
Heinäkuu 2019 vs. Helmikuu 2020
Ihmiset luulevat, että liikunta on minulle kaikki kaikessa. Todellisuudessa se auttaa minua jaksamaan väsyneinäkin päivinä. Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Sen kertoo ehkä se, että olen pisimmilläni ollut vauvasta erossa 6h. Vietän lähes 24h vuorokaudessa lasten kanssa. Oma aikani on yleensä noin 1-2h jonka vietän välillä treenaten ilman lapsia. Useinmiten treenaan kuitenkin vähintään vauvan kanssa.
Ruokavalio ja uni ovat varmasti tärkeimmät palautumisen kannalta. Itse en paljoa herkuttele. Pääosin vain viikonloppuisin. Kulutukseni on varmasti kovaa. Filip on vielä ollut kova yösyöppö ja imetän huonoina öinä 5-8 kertaa. Koitan väsymyksestä huolimatta pitää kiinni liikunta rutiineista.
Olen saanut kaksi helppoa raskautta, upeine synnytyskokemuksine. Mikä parasta, kaksi maailman upeinta poikaa. Kyllä naisen kroppa on ihmeellinen. Hienoa on myös se, miten väsymyksestä huolimatta sitä jaksaa hoivata ja rakastaa näitä pikku pentuja kellon ympäri.
Äidit olkaa armollisia itsellenne. Miehet, kehukaa kehukaa ja kehukaa. Teillä ei ole pienintäkään hajua minkä prosessin äidiksi tuleva nainen joutuu läpikäymään vartalon muuttuessa niin raskauden kuin sen jälkeisessä ajassa.
sillyblondie.com 