Kehopositiivisuus

I know, aina sama aihe. Tämä aihe vaan on taas mediassa ollut aika paljon tapetilla. Saanko olla taas suorasanainen? Mitä se kehopositiivisuus sitten oikeasti on? Sitä, että on sinut itsensä ja vartalonsa kanssa kaikkine virheinensä.

MUTTA… Kuinka moni teistä on tavannut naisen joka on 100% tyytyväinen itseensä ja vartaloonsa niin ettei haluaisi muuttaa mitään?! Jep. En minäkään. Olen ollut kaiken kokoinen aikuisiälläni. Viime syksynä olin varmasti hoikempi, kuin mitä olen koskaan aikuisena ollut. Enkä silti osannut nauttia hyvästä kropastani ja tajunnut sen hetkistä kuntoani sillä hetkellä. Nyt kun olen taas saanut takaisin normaalia pehmeää muotoani, haikailen viime syksyistä kuntoani ja näen peilistä vain lomamassun ja paksut käsivarret.

Monna kirjoitti instagramissa siitä, miten hän saa usein enemmän tykkäyksiä ja kehuja somessa silloin kun postaa itsestään ”ei niin edustavan” kuvan. Totesin,että itsekin haluan nähdä enemmän todellista ja aitoa elämää. Silti omista kuvistani hylkään kyllä aina ne jossa hampaani näyttävät liian vinoilta tai sen missä pyllyssäni on enemmän kuoppia kuin Oltermanni juustossa. Että sellanen se minun kehopositiivisuuteni on. Se on positiivinen just sillon kun kuvakulma ja oma fiilis on riittävän hyvä. En halua koko maailmalle näyttää itsestäni niitä puolia, joista itse olen epävarma. Sosiaalinen media perustuu tykkäyksiin. Jos en itse pidä näistä asioista, miksi hemmetissä muut sitten tykkäilisivät niistä?!

Omaan kehopositiivisuuteeni vaikuttaa todellisuudessa todella paljon sen hetkinen mielentila sekä se miten lähiaikoina on kroppaansa kohdellut. Kesäloman alussa ruokavalio oli lähinnä All Inclusive hotellin jäätelö altaassa uimista ja treeni ei ollut niin intensiivistä jolloin huomasin, että peilikuva ällötti ja mieli oli maassa. Voin kertoa, että sillon ette olisi suustani kuulleet miten tyytyväinen itseeni olen juuri tällaisena kuin olen. Koska en ollut.

Sen olen kuitenkin tajunnut, että kaikki ihmiset ovat erilaisia, joten myös kaikki pitää erilaisista vartaloista ja ihmisistä. Itse tykkään, että naisella saa olla pyöreitä muotoja oikeissa paikoissa. Toinen tykkää hoikista vartaloista isoine rintoine ja kolmas pyöreämmistä muodoista. Luojan kiitos näin on! TÄRKEINTÄ on kuitenkin, että olisi madollisimman sinut sen kropan kanssa, jota itse kantaa. Koska loppujen lopuksi kukaan ei ole täydellinen. (Okei, ihan en vielä mene vannomaan etteikö Jennifer Lopez ja Beyonce täytä kaikkia kriteereitä) Kehopositiivisuus on kuitenkin varmasti sitä, että olit sitten kokoa XS tai XXL voit pää pystyssä ylpeänä helteisenä kesäpäivänä pukea bikinit yllesi ja olla miettimättä yhtään mitään.

Lapsen onni

Loma tuli päätökseensä mitä jäi käteen? Triljoona ihanaa hetkeä ja muistoa perheen kanssa vietetystä ajasta. Oltiin kirjaimellisesti yhdessä perheen kanssa koko loma. Kumpikaan meistä ei viettänyt edes yhtä iltaa muualla. 😊

Mikä on ollut lomalla parasta? Nähdä Felixin ilo ja onni. Pakahdun onnesta kun näen miten tuo lapsi kirmaa kädet vispaten hymy huulilla pitkin maailmaa. Väitän, ettei mikään saa minua onnellisemmaksi kuin nähdä tuon lapsen ilo. Se on niin tarttuvaa ja aitoa. Lapsi nauttii juuri siitä hetkestä, eikä ajattele mitään muuta.

Leikkihetki uima-altaalla kun lapsi kiljuu riemusta ja heittäytyy leikkiin, tuuletukset kun pääsee ajelemaan mönkijällä katsomaan lampaita kolmannen kerran saman päivän aikana, spontaani naku uinti urheilukentän kuulantyöntö ringissä kesken mamman ja isin treenin. Voi luoja ja näitä tilanteita on päivässä toistuvasti.

Meidän kesämies kävelisi ilman kenkiä koko kesän, ellei isi välillä käskisi pistää sandaaleja jalkaan. Mökillä juostiin pitkin pihoja alasti, mutta kiikarit tai putket niinkuin minimäni itse sanoo, tiukasti kaulassa. Koko kesä on huudeltu ”salama iskee” mitä oudoimmissa tilanteissa, eikä meillä vieläkään oikein ole käryä mistä tuo huudahdus on peräisin. Päätin sitten soittaa jätkälle Antti Tuiskun version sata salamaa biisistä ja loppukesästä huudahdus onkin saanut jatkoa, ”salama iskee, räjähtää.” Jep, hyvin meni.

Harmittaa kamalasti kun yhteinen aika jää taas vähemmälle. Kahtena iltana on nukkumaan mennessä ollut jo niin ikävä minimäniä, että olen salaa toivonut hänen kipittävän meidän sänkyyn nukkumaan. Toive on toteutunut.

Sunnuntai iltana Felix itkeskeli nukkumaan mentyään kamalasti. Kysyttiin mihin sattuu, mutta ei kuulemma mihinkään. Välillä Felix makoili mietteliäänä silmät auki ja taas itkeskeli. Kunnes reilun tunnin itkujen jälkeen herra kertoi, miten ei halua, että mamma ja isi lähtee töihin. Joko tuo pieni ihmisolento osaa pohtia ja harmitella tällaisia!? Ilmeisesti.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja töiden jälkeenkin ehtii leikkiä ja touhuta ulkonakin nukkumaan menoon asti.

Tätä fiilistä on vaikea pukea sanoiksi, uskon kuitenkin, että muut vanhemmat ymmärtää mitä tarkoitan. Mikään oma juttu ei tee niin onnelliseksi kuin nähdä oman lapsen ilo ja riemu. 💗

Oon kolmevuotias!

Moi tai Hello niinkuin itse tykkään sanoa. Musta ei oo vähään aikaan kuulunut täällä mamman blogin puolella mitään. Mä oon jo 3-vuotias. Omasta mielestäni synttärit on joka päivä, mutta oltiin Montenegrossa reissussa mun oikeena synttäripäivänä. Tai jos tarkkoja ollaan, ajettiin juhlapäivänä Kroatian puolelle. Mamma ja isi laski, että se oli jo kahdeksas maa, jossa olen päässyt käymään. Mamma kutsuukin mua usein Reissu-Repeksi.

Ite hoen tällä hetkellä olevani usein miten Diago. Se tulee Seikkailija Dorasta, joka on tällä hetkellä mun lemppari ohjelma. Huutelen aina ”olen Diago” ja kiipeilen ja hypin mitä korkeemmista ja vaarallisimmista paikoista.

Vaipoista olen nyt vihdoin päässyt kokonaan eroon. Aloin vaan itsekseni käymään pissalla potalla tai pytyllä. Osaan pissata ihan niinkun isot pojat, seisaalteen. Kesälomalla aloin myös nukkumaan kalsarit jalassa.

Tykkään muutenkin tehä juttuja ihan ite. Ei tartte mamman ja isin auttaa. Niinkun herkkupäivänä kiivetä heti aamusta karkkikaapille, joka on muuten tosi korkeella keittiössä.

Oon edelleen tosi ilonen poika. Mamma aina sanoo, että ollaan samanlaisia kun innostutaan helposti jutuista ja hehkutetaan niitä sitten mahdollisimman kovaan ääneen.

Lempparijuttuja on leikkiä Doraa ja Diegoa kavereiden kanssa, käydä uimassa tai Hop Lopissa. Eläimiä rakastan yli kaiken. Synttärilahjaksi en toivonut mitään muuta kuin viidakon eläimiä. Arvatkaa mitkä hurraa huudot tein kun mamma ja isi oli ostanut mulle pantterin, leijonan, elefantin, zebran, pandan ja käärmeen.

Nukun edelleen päiväunet, koska oon kuulemma aika vilkas poika. Nukkuessa on tärkeintä, että mulla on aina pikku pupu kainalossa. Ainut asia jossa mammalla meinaa mun kanssa välillä mennä hermot on yöunille nukahtaminen. En ymmärrä miks? Mulla nyt sattuu iltasin olemaan pissahätä, kakkahätä, jano, masu pipi, peppu kutisee, halu kuulla mamman laulua ja vähän pelottaa. Nukun omassa huoneessa, mutta joskus saatan hipsiä yöllä mamman ja isin viereen.

Oon sairastellut jonkun verran, mutta silti jaksan aina olla aika reipas ja iloinen. Mulla on nyt kolmannet putket korvissa ja kitarisat on poistettu. Kesäloman alussa mulla todettiin myös semmonen hassu juttu kuin astma. Se selittää lääkäri tädin mielestä jonkin verran mun sairastelua. Olin vuosi sitten sairaalassakin hengenahdistuksen takia. Siitä asti oonkin ottanut astmapiippua melkeen aina kun flunssa iskee. Osaan ottaa sen tosi hienosti ja lääkärissäkin käyn mielellään. Näkisitte miten paljon paljon paljon mulla on tarroja kun söpistelen aina lääkäreille ja otan niitä joka käynnillä 2-5kpl.

Kakka, pissa ja pieru jutut TOIMII tällä hetkellä. Tykkään myös rakentaa majoja ja piiloutua eri paikkoihin. Puhun sujuvasti isin kieltä eli suomea ja mamman kieltä eli ruotsia. Osaan myös aika paljon juttuja englanniksi, niinkuin ”yummy yummy in my tummy” ja laskea kymmeneen.

Tykkään edelleen treenata mamman ja isin kanssa. Jaksan aika hyvin edelleen juoksulenkeilläkin rattaissa. Uusin hitti juttu on pyöräily. Siis mamma tai isi polkee ja minä huudan pyörän istumeissa ”wohoo, kovempaa.”

Lempiruokia on franskalaiset, knakkikset, jäätelö ja tikkarit. Vesi on lemppari juoma.

Kiva kun jaksoitte lukea.

Kehut ja huomionosoitukset

Tästä tulee varmaan jäätävää ajatusten sekamelskaa mutta antaa tulla. 😅 Laitoin seuraavanlaisen kuvan instagramiini yhtenä iltana Fefua nukuttaessani.

Yllätyksekseni sainkin ihanan määrän kommentteja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Oli mukava huomata, että ihmiset näkivät minut sellaisena kuin itseni kuvittelenkin olevan. Eräälle ystävälleni mainitsin, että ihanasti myös tuntemattomat uskalsivat kommentoida, eikä kukaan sanonut mitään negatiivista. Ystäväni totesi tähän, että tuntuu varmaan tosi tosi hyvältä ja samassa tajusin, että itseasiassa tärkeintä kyllä on, että niitä kauniita sanoja kuulisi itselleen tärkeiltä ihmisiltä silloin kun he niin oikeasti ajattelee.

Tuntemattoman ihmisen kehu tuntuu hyvältä, mutta vielä paremmalta tuntuu kun kehu tulee joltakin itselleen tärkeältä ihmiseltä. Ymmärrättekö pointin?

Meillä tuli keskiviikkona 13 vuotta täyteen yhdessä Heikin kanssa. Kirjotin someen oheisen kuvatekstin I don’t need love letters every day. Just smack me on the butt and say I’m glad that ass is mine.” En nykyään enää kaipaa Heikin hehkuttavan minua koko maailmalle sosiaalisessa mediassa. Tärkeintä on, että hän arjessa osoittaa minulle olevani vielä rakas, seksikäs, hauska, turvallinen.

Näinhän se on. Rakkailleen tulisi pienin sanoin ja elein näyttää miten tärkeitä he ovat vaikka joka päivä jos siltä tuntuu! Katselen Feffeä päivittäin ja mietin miten mielettömän söpö olento on minusta tullut ulos. Mietin myös miten järkyttävän paljon häntä rakastan. Arvatkaa mitä!? Kerron sen myös kymmeniä kertoja päivässä. Halaan, pussaan, kehun söpöksi ja kerron miten rakastan häntä kuuhun ja takaisin.

Miksi tämän pitää muuttua kun parisuhde jatkuu pidempään tai kun lapsi kasvaa? Eihän sen pidä, mutta niin siinä helposti käy. Saahan sitä pepusta puristaa vaikka samaa peppua olisi katsellut 20 vuotta. Käsi ylös se joka on viimeisen vuoden aikana kuullut omalta vanhemmaltaan vilpittömän kehun itsestään. Uskon, että lasten kasvaessa aikuiseksi sitä vanhemmat varmasti kertovat lapsistaan muille ihmisille, mutta arjessa unohtuu ehkä lapsille itselleen kertoa olevansa heistä ylpeitä!?

Tätä tekstiä kirjoittaessani tuli myös mieleen, että siskostani on myös virallisesti tullut urheiluhullu. Jumantsuide se muigeli on muuten huikeessa kunnossa ja mietin, etten varmaan sitä ole hänelle tarpeeksi hehkuttanut! Syster, näytät aivan törkeen hyvältä! 😍💗

Rakkaat lukijat, muistakaa arjen pienet huomionosoitukset ja pussailkaa paljon!

Meitsillä alko tänään LOMA!

Olisinpa tiennyt 15-vuotiaana…

Mitä kertoisin tänä päivänä 15-vuotiaalle Amandalle? Tämä oli mielestäni erittäin hyvä pohdiskelu harjoitus, jonka Maaret Kallio laittoi somessa liikkeelle.

Tällaista itse pohdiskelin. Olisinpa tiennyt 15- vuotiaana teininä, että en ole sitoutumiskammoinen vaan ainoastaan todella nuori vielä. 😁 Oikeasti taisin muutamalle pojalle ennen Heikkiä sanoa tällaista, kun kiinnostus ei tahtonut riittää ihan seurusteluun asti. (Anteeksi pojat)

Kaikkia ei tarvitse, eikä voi miellyttää. Omat mielipiteet on enemmän kuin sallittuja ja niistä tulee pitää kiinni jos ne on itselleen tärkeitä. Toisaalta, pitää pyrkiä näkemään asioita myös muiden näkökulmasta.

Paino ei ole onnellisuusmittari. Löydät aina itsestäsi parantamisen varaa. Jälkikäteen katsot vanhoja valokuvia ja harmittelet miksi et iloinnut kun olit hyvässä kunnossa. Kun itket sovituskopissa farkut puolivälissä takapuolta, älä huoli tulee vielä meidän iso peppuisten aika.

Elämässä tulee hyviä ja huonoja hetkiä. Positiivisella asenteellasi selviät niistä kaikista ja opit ehkä juuri näiden kokemusten vuoksi nauttimaan elämän pienistä asioista. Positiivisuudella pääsee pitkälle. Turha stressata asioista joihin et voi vaikuttaa.

Ystäviä tulee ja menee. Ne tärkeimmät pysyy vierelläsi, vaikka et heitä ehkä päivittäin näe. Älä pidä ystäviäsi itsestäänselvyytenä. Pidä heihin yhteyttä, kuuntele ja järjestä heille aikaa.

Perhe. Vietä aikaa heidän kanssaan. Isovanhemmat eivät ole täällä ikuisesti. Kuuntele heidän tarinoitaan ja anna heille aikaa. He osaavat olla kiitollisia kaikista pienistä hetkistä jotka vietät heidän kanssaan. Vanhemmat eivät aina ole oikeassa, mutta he ovat vierelläsi aina kun heitä tarvitset. Halaa ja pussaa aina kun mahdollista. ”Olet rakas.” on lause joka ei kulu loppuun. 💗

Uskalla ottaa riskejä välillä, elä elämää nauttien älä suorittaen. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Pyri olemaan onnellinen!

Rakasta, matkustele, naura ja nauti! Ole oma itsesi. You only live once 👊🏻☺️

Miksi bloggaan?

Olen viimeaikoina kokenut hieman kipuilua blogin ja instagramin suhteen. Kuinka usein blogia tulisi kirjoittaa, mistä aika kirjoittamiselle? Mistä ihmiset haluavat lukea?

Instagram klikkautuu auki harvase hetki. Ahdistun kun kuulen, että ihmiset tekevät minusta johtopäätöksiä ihmisenä Intsagram tilini kautta. Blogini perustuu paljon treenaamiseen ja instagram tilini on aika vahvasti ”markkinointia” myös blogilleni. Näin ollen mietin suht tarkkaan minkälaisia kuvia instagramissani julkaisen. Tarinoissa, jotka säilyvät vuorokauden pyrin näyttämään sitä aidompaa hörhöä itseäni ja elämääni.

Minusta on ihana tallentaa kameralle ja videolle Feffeä tällä hetkellä. Voi luoja kun tuo minimäni on NIIN uskomattoman huippu tyyppi. Haluaisin ikuistaa jokaikisen hetken ja näyttää muillekin mikä mahdottoman mahtava tyyppi Felix on. Miehelleni joka ei ole Instagramissa, tuo näyttää siltä, että elän jokaisen hetken puhelimen läpi.

Aiemmin tällä viikolla kun en heti vastannut ystäväni viestiin hän kyseli onko kaikki hyvin? Josta hetken kuluttua hän vielä sanoi, että olikin instagramista nähnyt, että kaikki on hyvin. Havahduin tuohon. Eihän todellisuudessa lyhyt video jossa hymyilen kerro yhtään mitään siitä miten oikeasti voin?! Huolestuin, kuinka moni ystävä jättää kysymättä kuulumisia sen vuoksi, että kokevat tietäväsä mitä elämääni kuuluu instagramia seuraamalla!?

Bloggaan ja ylläpidän Amtsi instagram tiliäni koska haluan motivoida, innostaa ja luoda hyvää mieltä seuraajilleni. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole lytätä niitä, jotka eivät ole yhtä urheiluhulluja kuin minä. Haluan nimenomaan kannustaa tekemään niitä asioita mistä itse nauttii. Itsensä kunnossa pitäminen tuo hyvän mielen. Ainakin itselläni. Näin ollen haluan tottakai kannustaa ihmisiä syömään terveellisesti ja liikkumaan. Aikaa liikunnalle löytyy, jos vain näin itse haluaa. Huomaan itse, että olen iloisempi ja itsevarmempi kun pidän huolta itsestäni. Olen pitkän, lähes 29 vuoden elämäni aikana alkanut oppimaan, että meillä on vain yksi elämä elettävänä ja mitä vain voi tapahtua milloin vain. Se pitää elää tässä ja nyt, eikä ”sitten kun” periaatteella. Ihmisen pitää pystyä nauttimaan arjen pienistä asioista. Tehdä asioita, jotka tekee itsensä onnelliseksi ja keskittyä positiiviseen. Jos keskittyy miettimään vain asioita, joita itsellään ei ole, tulisi ehkä katsoa peiliin ja pohtia onko vika mahdollisesti omassa asenteessa ja miettiä mitä sille voisi tehdä?

Puolitoista vuotta sitten pikaisella lääkärikäynnillä, jouduinkin yllättäen leikkaukseen. Olin puoli vuotta avohaava takapuolessa ja pelkäsin saavani loppuelämäkseni avanteen. Positiivisella asenteella ja pienistä asioista nauttimalla selvittiin tuostakin koettelemuksesta.

Olen ymmärtänyt, että en pysty miellyttämään kaikkia, eikä minun tarvitsekaan. Olen viimeaikoina saanut ihanan paljon viestejä seuraajiltani, jossa ihmiset kiittelevät kuinka saan aitoudellani heidät iloiseksi ja miten motivoin ihmisiä treenaamaan. TÄMÄ on juuri se syy miksi haluan edelleen jatkaa blogia ja instagram tiliäni. Poistin kuitenkin sosiaalisen median ilmoitukset puhelimestani. Minun ei tarvitse tietää reaaliaikaisesti kun joku tykkää kuvastani. Kiitos kaikille teille ihanan positiivisista viesteistä ja siitä, että jaksatte seurata treeni hullun mamman elämää!

Jos uskallatte, olisi ihana kuulla miksi sinä seuraat blogiani tai instagramiani?

Puss och kram,

Amtsi

Maratonviesti 2018

Voi Jehna! Olipa kiva tapahtuma. Ensimmäistä kertaa järjestetystä Helsinki Running Daysta jäi itselleni ainakin todella positiiviset fiilikset! Kuinkas muilla?

Sain suht helposti työporukasta koottua maratonviestiin joukkueen kasaan. Hommaa helpotti se, että osuuksissa oli juoksumatkoja vähän kaikille. Itse päätin muilta kysymättä (reilua tiedän) juosta viestin pisimmän osuuden 15km. Joukkueen loput juoksijat saivat siis juosta 8,7 ja 12km matkat.

Juoksin itse alkukeväästä kerran viikkoon yhden 12-17km lenkin ja yritin aina ujuttaa hieman kovempivauhtisia lenkkejä joka viikolle. Kellotin keväällä itselleni uudet ennätykset niin 5km (24.54) ja 10km(50.36). Tiesin, että nopeus on parantunut viime keväästä, mutta kovin montaa pitkää lenkkiä ei ole tullut tehtyä.

Muistatte varmaan, että päätimme haastaa mieheni jengin viestissä!? No kuinkas sitten kävikään.

Viestin startti oli kello 15.30, joten suunnattiin kisapaikalle kello 15. Oman joukkueeni ankkuri ei tullut vielä starttiin, koska hänellä olisi tuo odottelu muuten mennyt aika pitkäksi. Treffattiin siis muiden poikien kanssa Kisiksellä 15.00, jotta saatiin vielä vaihdettua tsempit. Nähtiin myös kivenkova haastaja joukkueemme ja toivoteltiin kohteliaasti tsempit.

Heti startissa tajusin, että juoksusta tulee KUUMA. Heikin lippa heilahti startissa ja sen jälkeen kaveria ei meidän juoksun aikana näkynytkään. Juoksu tuntui hyvältä alusta saakka. Välillä iski vain läkähdyttävä kuumuus, mutta onneksi juomapisteitä oli usein ja sain heitettyä vedet niskaan niistä jokaisella. Yllätyin ehkä jopa hieman omasta vauhdistani. Tavoitteeni oli pitää kilometrivauhdit alle 5:30 ja ainoastaan 9. kilometri meni tasan 5:30. Vaihdossa oma kelloni näytti juostuksi matkaksi 15,5km ja keskivauhdiksi 5:17. Vaihto oli merkitty omasta mielestäni hyvin ja näin joukkuekaverini helposti. Heikki oli tullut maaliin 16minuuttia ennen minua… uups.

Uskollinen ystäväpariskuntamme oli jälleen juomapullojen kanssa meitä kannustamassa. Pääsimmekin heidän kyydissään viimeiselle vaihtopisteelle. Sain ankkuriltamme matkalla viestin jossa hän vielä istui bussissa matkalla vaihtopisteelle ja sainkin uutta jännitystä siitä ehtiikö hän ajoissa paikalle. ☺️😉

Tutun näköinen kaveri venytteli onnekseni jo vaihtopaikalla meidän tullessa sinne. Emme oikein osanneet kunnolla arvioida kaikkien juoksijoidemme vauhteja. Loppujen lopuksi ankkurillamme tuli jonkin verran odottelua vaihdossa. Kisapurkasta taisi ehtiä maku lähteä muutamaan otteeseen tuossa odotellessa. 🤣 Heikin joukkue oli tuossa vaiheessa vajaan 30minuuttia edellä. Tiesin, että ankkuri juoksijamme on hirmuisessa kunnossa, mutta tässä vaiheessa tiedettiin myös ettei matka oikein tule riittämään. 😂

Lähetimme viimeiset juoksijamme matkaan, josta saimme vielä ystäviltämme kyydin Telia G5 Areenalle. Ehdimme juuri paikanpäälle näkemään kun Heikin porukka juoksi maaliin. Heidän loppuaikansa oli huikea 3:12,08 ja loppusijoituksissa he olivat upeasti 6! Onnea äijät!!! 👊🏻💪🏼

Meidän joukkue sai hetken odotella viimeistä juoksijaamme, mutta hän nosti kyllä upeasti vielä meidän joukkueen sijoitusta tykittämällä 12km keskivauhdilla 3:55 min/km! Loppusijoituksissa olimme 25. ajalla 3:35,28! Ei nyt ihan huonosti meiltäkään. 😁

Henkilökohtaisesti tykkäsin todella paljon tästä uutuus tapahtumasta. Yhdessä on aina kivempaa!? Olin myös jollain tavalla kokoajan helpottunut, ettei tarvinnut juosta puolikasta vaan tuommoinen mukava 15km. Myös joukkue kaverini tuntuivat tykänneen kovasti tai ainakin he kiittelivät kovasti, että olin houkutellut (pakottanut) heidät mukaan. 🤔

Tapahtuma oli mielestäni hyvin järjestetty ja mites tuo palkintopussukka maalissa. 😍👌🏼 Jätskiä, rahkaa, sipsiä, rusinoita (Feffelle), palkkaria. Siis mielestäni ihan vimosen päälle!

Kiitos tapahtuman järjestäjille, sponsoreille, kannustusjoukoille ja mahtavalle joukkueelleni!

Sekä Heikin jengille! ONNEA VOITOSTA! 🙌🏻 Revanssi ensi vuonna?