Perhearjen kiireisyys

Kuka luki päivän Helsingin Sanomista jutun siitä, miten nykyään lasten tekoa lykätään  perheiden kiireisen arjen mielikuvien takia?! Artikkelin lopussa oli seuraavat kommentit haastatelluilta ihmisiltä.

IMG_0096.PNG

Ehkä se oli tuo ensimmäinen kommentti, joka nosti niskakarvani pystyyn. ”…en mä voi hommata sitä lasta…viikon päästä sellanen fiilis et mä haluun kiertää maailman nyt.”

Rakas 25-vuotias mies. Ei niitä lapsia ihan noin vaan hommata, että tsädäm tilaisin yhden söpön sinisilmäisen poikalapsen. Toisekseen lapsen kanssa itseasiassa lentää 2-vuotiaaksi asti ilmaiseksi, joten voisit ihan ilman lisäkustannuksia lentää sen mini-ihmisen kanssa maailman ympäri. Ja te korkeakoulutetut naisihmiset. Vannon, että olisin sfääreissäni helvetin paljon kiukkuisempana ilman tuota aina iloista ihmispentua. 🙂 ❤IMG_0091

Tarkoitukseni ei ole kärkkäillä kommenteillani loukata ketään. Ymmärrän, ettei kaikki ihmiset halua lapsia ja se on itselleni ihan fine. Enemmän haluaisin välillä huutaa lähes 30-vuotiaille ihmisille että, ”herää pahvi, olit teini joskus 10 vuotta sitten. Time to grow up!” Ne jotka tuntee minut tietää, että minussakin elää ikuinen lapsi, mutta itseäni ihmetyttää miten osa ihmisistä ei halua ottaa vastuuta mistään ennen kuin keski-ikä kolkuttelee ovelle. IMG_0057

Uskon, että meidän elämä olisi ihan yhtä hektistä ilman lasta. Paitsi, että istuttaisiin varmaan useammin töissä pidempään kun ei tarvitsisi ketään hakea 17 mennessä dagiksesta. Lapsi on myös maailman paras murheen poistaja. Ennen kuin Felix syntyi oli minun paras ”huonon päivän” pelastaja siskoni tytär Minea. Ajoin aina heidän luokseen kun elämä potki päähän. Noin 30 sekunnissa Minea sai minut aina unohtamaan kaikki murheet. Lasten aitous, huolettomuus ja iloisuus on niin tarttuvaa. fullsizeoutput_366.jpeg

Tänään hain Felixin dagiksesta ja menin polvilleen hänen eteensä. Felix silitti hiuksiani ja totesi ”mamma har fint hår” ja seuraavaksi pyöräytti korvarenkaitani ja totesi ”mamma har fina örhängen.” Maailman parasta! ❤

Olen sanonut tämän lauseen blogissani miljoona kertaa. ”Lapsi on lahja, ei itseoikeus.”

fullsizeoutput_3121.jpeg

Treenikaverit

Totuus hyvään kuntooni ja motivaatiooni treenaamiseen. KAVERIT!

fullsizeoutput_2fba.jpeg

Ennen Feffun syntymää treenattiin aina Heikin kanssa yhdessä. Pääosin crossfittiä. Treenaamiseen piti löytää kokonaan uusi rytmi ja tyyli kun lapsi syntyi. Mammalomallahan treenasin suurimman osan treeneistä Felix mukanani. Käytiin paljon ulkoliikuntapuistoissa, Kuntosalini Vidan jumppasalissa ja vaunulenkeillä.fullsizeoutput_3123.jpeg

Tammikuussa kun työt alkoi, menikin aikataulut treenien suhteen kokonaan uusiksi. Aamu treenit tulivat tutuiksi jo crossfit aikoina kun käytiin vähintään 2 kertaa viikossa aamun 6.30 tunneilla. Nyt arkeen piti mahduttaa 8h työpäivä sekä 2 ihmisen treenit eri aikaan.

Oltuani muutaman kuukauden uudella työpaikallani rohkaistuin kysymään josko kukaan olisi kiinnostunut yhteistreenistä. Suosio oli valtaisa ensimmäisessä treenissä. Lunta satoi vaakatasossa ja sain treeniin mukaan yhden rohkean kanssatreenaajan. 😉 Tuo rohkea kanssatreenaaja on jälkeenpäin myöntänyt lähteneensä katsomaan, että onko tämä taas yksi innokas jumppa pirkko joka luulee treenaavansa kovaa.fullsizeoutput_3117.jpeg

Pikkuhiljaa työporukassa kuitenkin kiinnostus kasvoi ja välillä meitä on tainnut olla jopa 5-6 ihmistä työpaikan salilla. Yhdessä treenatessa ehtii jutella muistakin kuin työasioista ja on oppinut tuntemaan uusia työkavereitaan. Väitän, että tämä on myös luonut hyvää yhteishenkeä meidän porukassa.fullsizeoutput_68e

Treenasin koko kevään suht tosissani juoksua, tavoitteena puolimaratonilla oma ennätys. Olen niin kiitollinen, että sain todella useasti lenkeille mukaan kavereita. Uskon, että yksi merkittävä tekijä lokakuussa juostun puolikkaan ennätykseen oli se, että juoksin paljon itseäni nopeamman kaverin kanssa. Yksin juostessani pysyn nimittäin mieluiten mukavuus alueellani. fullsizeoutput_69d.jpeg

Viime aikoina ollaan myös uskaltauduttu treenaamaan taas isommalla porukalla minikoutsien kanssa. Meidän ystäväpariskunnalla on Felixiä 6kk nuorempi tyttö. Lapset pitää mukavasti toisilleen seuraa kun vanhemmat hikoilee vieressä. Toivon, että tällä tavalla lapset oppii meiltä myös liikunnan riemun. Kyllä he kovasti yrittävät meidän kanssa jo vedellä leukoja ja heitellä seinäpalloa. Ihania! ❤fullsizeoutput_3125.jpeg

Juoksu Felixin kanssa väheni puolisen vuotta sitten, koska jätkä ei millään malttanut istua 2km pitempään rattaissa. Viime aikoina on kuitenkin huomattu, että Feffe on taas viihtynyt rattaissa paremmin joten ollaan tehty muutamia lenkkejä taas yhdessä. Eilen tehtiin varmasti ennätys pitkä lenkki rattaiden kanssa, 14km. Fefu nukahti melkein samantien ja oli kuin enkeli koko matkan. Wohoo! Yhteislenkeille on vielä toivoa. fullsizeoutput_312d.jpeg

Kiireisen arjen keskellä ystävien kanssa treenatessa tulee samalla myös vaihdettua kuulumiset. Ei siis tarvitse stressata missä välissä ehtii kavereita näkemään. Win-Win! 🙂 Mainitsinkin joskus, että ihmiset joskus kyselee miten mulla on niin kovakuntoisia kavereita? No koska laitan heidät aina tekemään 10 extra toistoja, jotta saan hienoja kuvia instagramiin.

fullsizeoutput_52a.jpeg

Kiitos ja anteeksi kamut! 🙂 ❤

fullsizeoutput_a8.jpeg

Reissu suunnitelmia

Ainahan se on tällä blondilla mielessä. LOMA! Tai tarkemmin sanottuna matkustus.

Processed with Snapseed.

Tänä vuonna ollaan reissattu vähemmän kuin varmaan ikinä ennen. Yleensä ollaan matkustettu ulkomaille noin 2-4 kertaa vuodessa. Uuden työn alettua ei tänä vuonna viitsinyt kuitenkaan heti ilmoittaa työnantajalle, että minäpä muuten pidän samantien parin viikon loman. Matkakuumetta on onneksi helpottanut muutamat työreissut Espanjan auringon alle.fullsizeoutput_799

Nyt ollaan kuitenkin saatu varattua ja suunniteltua ihanan paljon tulevia reissuja. Joista ensimmäinen koittaa heti ensi viikonloppuna kun Kainulaisten perhe suuntaa serkkuja moikkaamaan Kööpenhaminan kautta Malmöhön. Lennämme Köpikseen perjantaina puolen päivän aikaan, joten kuvitellaan, että tuo minimäni nukkuisi lentokoneessa päiväunet. Ajateltiin lennolta suunnata suoraan Tivoliin tsekkaamaan sen joulutunnelma. Iltapäivästä otetaan juna sillan yli Malmön puolelle, jossa vietetään loppu viikonloppu. Suurempia suunnitelmia ei vielä ole, mutta meikä hömppää tietenkin kiinnostaisi visiitti ihanassa Vellingeblommanissa katsomassa sen ihanaa joulutunnelmaa. Tältä meno näytti viime vuonna.

Joulu ollaan ajateltu olla kotona. Helmikuulle varattiin kuitenkin eilen etelän matka. Päädyttiin Kanarian sijaan hieman eksoottisempaan Israeliin, Eilatiin. Olen itse tuolla ollut joskus lapsena, mutta paikka on tietenkin varmasti muuttunut paljon noista ajoista. Miksi päädyimme tähän? Oikeastaan siksi, että tuonne on lyhyet lennot, suht lämmin, enemmän nähtävää kuin Kanarialla ja AHH niin upea punainen meri. ❤

IMG_2232

IMG_6219

Kuukauden päästä Israelin reissusta on piiiiiitkään odottamani pääsiäis reissu Leville Lappiin. Olisin järkyttävän paljon halunnut jo tänä vuonna päästä Lappiin, mutta persleikkaukseni sotki suunnitelmia eikä uskallettu matkaa koskaan varata. Ollaan varattu mökki Levin Utsuvaarasta vanhempieni kanssa, joten anteeksi rehellisyyteni, mutta päästään ehkä myös kahdestaan tekemään jotakin Heikin kanssa kun Feffelle on hoitoapua. Ajatuksena on ottaa edestakaisin autojuna Kolariin, liput tulee kuitenkin myyntiin vasta tammikuussa, joten saadaan jännittää saadaanko noita lippuja. Lappi on jotenkin vaan maailman siisteintä keväällä. Ihania talvimaisemia ja aurinko saattaa kuitenkin lämmittää jo paljon. Tekemistä riittää kaikille. Aktiivilomailua parhaimmillaan.fullsizeoutput_505

fullsizeoutput_231

Kesäksi suunnitellaan myös ulkomaanmatkaa Heikin siskon perheen kanssa. Lomakohteiksi ollaan suunniteltu Albaniaa, joka on vielä vähän eksoottisempi lomakohde. Mitä olen lukenut löytyy tuolta kuitenkin hienoja hotelleja ja todella kauniita maisemia ja plussana taas lyhyet lennot. Tätä matkaa ei kuitenkaan vielä olla varattu, mutta ehkä toivottavasti ensi viikonlopun aikana saadaan jotakin lyötyä lukkoon.

Siis tajuatteko te tyypit, että tämä vuosi alkaa olla aika loppusuoralla!? Mihin tämä aika menee???

Living the dream

Kävin työkaverini kanssa eräänä päivänä keskustelua siitä miten minulla ei koskaan oikeastaan ole ollut unelmia olla rikas, menestyvä tai esimerkiksi johtaja. Unelmani hyvin nuoresta asti oli aina, että minusta joskus tulisi äiti. Työkaverini totesikin tähän, ”se on hieno unelma, sä vähän niinkun elät unelmaas nyt.” Naurahtaen todettiin, että niinhän minä taidan elää. 🙂fullsizeoutput_2fb4.jpeg

Olen rehellinen. Kiireisen arjen keskellä saattaa välillä unohtaa elävänsä tuota unelmaa. Kun kuitenkin pysähtyy miettimään asiaa, voin rehellisesti sanoa että olen tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Suurimpana kiitollisuuden aiheena on joka päivä juurikin tuo pieni sinisilmäinen hölösuu, joka saa minut nauramaan joka ikinen päivä. IMG_7412.JPG

Suuri kysymys onkin se, pitääkö tyytyä sitten kun saavuttaa unelmansa? Saavutin suurimman haaveeni 25-vuotiaana. Se tekee minut onnelliseksi joka ikinen päivä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että sen jälkeen tulee uusia unelmia ja haaveita. Pieniä ja suuria.

Siskoni aina nauraa, että minut pitäisi pudottaa pilvilinnoistani alas todellisuuteen. Elämä on kuitenkin jotenkin siistimpää kun kuvittelee olevansa sen oman elämänsä supertähti. On matka haaveita jotka vain odottavat toteutumistaan, ura haaveita jotka pitää motivoituneena ja unelmia uutuus jäätelömauista. Haaveilen siitä, että päivässä olisi enemmän tunteja, jotta ehtisin nähdä enemmän ystäviäni, joita ei nykyään liikaa ehdi näkemään ja siitä että kesät olisi taas suomessa lämpimiä ja talvet lumisia. Meidän perheessä on myös jokainen sairastellut tänä syksynä, joten haaveilen kovasti terveemmästä talvesta ja ensi vuodesta. Pikku juttuja. 😉6cc8e26cbc0260204a340089cc3837df--how-to-be-happy-quotes-being-happy-quotes

Mitä vanhemmaksi tulen tajuan ehkä kuitenkin myös sen, että tärkeintä on nauttia arjesta ja olla onnellinen. Tärkeintä on tietenkin myös, että tuo minun pikku elävä unelmani kokisi olevansa onnellinen. Iloitsen pienistä asioista. Tuuletan villisti kun teen leuanveto ennätyksen, nauran kyyneleet silmissä kun Felix höpöttää tarinoitaan ja muistutan joka päivä miten paljon rakastan. Rakennan itse omat unelmani ja määrittelen mikä minut tekee onnelliseksi. Tuntuu, että tänä päivänä moni ajattelee liikaa elämää ”sitten kun” mentaliteetilla, eikä tajuta elää tässä ja nyt. 5f2b2f39c4954bee276366f9ce578337--live-today-quotes-quotes-about-hard-times-in-life.jpg

Aika diippiä kamaa taas. Vatsakivut on pitäneet mut tänään kotosalla ja kerrankin aikaa syventyä vähän omiin ajatuksiin ja kirjoituksiin.

Kivaa loppuviikkoa just SULLE!

IMG_7637.JPG

Pitääks sun aina? 😉

Törmäsin eräässä facebook ryhmässä keskusteluun siitä, miten työkaverit ja ystävät suhtautuvat omaan aktiiviseen elämäntapaan. Kysymys herätti heti kiinnostukseni, sillä itselläni on hyvin vaihtelevia kokemuksia asiasta.

Muistan lukioikäisenä menneeni perjantai iltana ystävien bileisiin moikkaamaan tuttuja, kun vastaan tuli vanha treeni kaverini. ”Noniin ja Ama ei tietenkään juo mitään, koska Ama menee aamulla ensin 10km lenkille ja siitä vielä uintitreeneihin.” Muistan ihmetelleeni tuolloin jo, että mitenhän minun liikuntani on häneltä mistään pois? Älkääkä ymmärtäkö väärin, olen oman osuuteni kyllä hoitanut bilettämisessä nuorempana. Tuolloin nyt vaan lauantai oli viikon kovin treenipäivä ja sunnuntaina vasta lepopäivä.

Olen monesti täälläkin yrittänyt selittää, miten liikunta on minulle elämäntapa. Ei se ole väkinäistä puurtamista täydellisen kropan tavoittelussa. Se on hyvän olon tunteen hakemista ja mieluisaa ajanvietettä.

Joidenkin se vain on vaikea ymmärtää. Saan kylmiä väreitä jos joku kommentoi treenaamistani tyyliin. ”Eikö sulla ole parempaa tekemistä.” Ei ei ole, treenaaminen on yksi lempi jutuistani. Jos joku harrastaa kuorolaulua tai vaikka kutomista, en minä arvostele hänelle tärkeää ajanvietettä. Se kun ei ole minulta mistään pois. (Myönnettäköön, haluaisin jopa osata kutoa.) 🙂

Nykyisessä työpaikassani onkin välillä jopa hämmentävää, kun treenaamistani ei katsotakaan nenänvartta pitkin. Ensimmäisenä aamulla ovesta astuessa saattaa jopa kuulua ”Miten tällä viikolla treenataan?” 😁 Työpaikkamme jopa kannustaa mahtavasti liikkumaan. Kesällä osallistuttiin pyöräillen kilometrikisaan. Työpaikan kautta ollaan myös päästy kokeilemaan uusia lajeja. Muutama viikko sitten oltiin ilmajoogassa ja viime viikolla meillä oli jäävuoro Hartwall areenalla. Työpaikan jengiin pääsin myös edustamaan firman sisäisiin Olympialaisiin Espanjaan. Ihan parasta! Olen löytänyt kaltaisteni joukkoon 😂 

Pointtini piti olla se, että vaikka et itse urheilusikaan intohimoisesti. Tarvitseeko sitä toiselle rakasta asiaa kommentoida niin kärkkäästi? Vaikka pimeys vituttaa eikä tekisi mieli harrastaa muuta kuin Ben&Jerrysin lusikoimista suoraan purkista suuhun, koitettaisko hei silti pitää kiva positiivinen asenne yllä!? 

Jooko? 

 

Syksy tuli

Maailman paskin kombo koettu. Syksy ja flunssa. Ei jatkoon. Pimeän ajanjakson tullessa Suomeen, minusta muuttuu aina Pacman. You know, syön kaiken mikä eteen sattuu. Homman voisi korjata sillä, että pyllistää pimeydelle ja nauttii juoksemisesta ja liikunnasta happirikkaassa säässä. PAITSI, jos kavereista toiseksi vittumaisin sattuu tulemaan kylään etkä pääse ties kuinka pitkään aikaan treenaamaan! Kaveri on nimeltään flunssa, eikä se tajua lähteä menemään vaikka mitä tekisi. (Se sen vielä vittumaisempi kaveri on nimeltään norovirus)


Minä en tunnetusti kuitenkaan vajoa synkkyyteen, vaan kaivan positiivisia asioita vaikka väkisin. 😁

Mietittiin eilen Feffen kanssa, että jouluhan on ihan just. Joten alettiin miettimään joulukalentereita. Koska herkuthan ne taas oli mielessä päätettiin, että tavarakalenterin sijaan tehdään piparikalenteri. Idea hyvä, veikkaan, että toteutus jotain sinne päin.

Tämän pimeyden keskellä alkaa myös ajatukset kovasti harhailemaan muissa maissa. Joulukuun alussa lennetään Köpiksen kautta Malmön perhettä moikkaamaan. Ajateltiin tuolla reissulla käydä ainakin Tivolissa. Jee!

Alkuvuodeksi ollaan suunniteltu etelänmatkaa. Itseäni kiinnostaisi Israel. Veikkaan, että päädytään matkustamaan Kanarialle. Hyvä vaihtoehto sekin.

Pääsiäiseksi suunnataan Lappiin. Ylläs tai Levi. Ajateltiin ottaa auto juna yötä vasten. Feffellä taas yksi uusi seikkailu edessä. Saa varata aika monta Ryhmä Hau jaksoa tuolle matkalle mukaan.

Kesäksi ollaan suunniteltu matkaa eksoottiseen Albaniaan Heikin siskon perheen kanssa. Tuokin reissu pitäisi varata, jotta olisi sitten taas ensi vuoden puolella jotain mitä odottaa.

Kovasti ihmiset kyselee MITÄ MULLE KUULUU? No oikeesti hyvää, jos ei lasketa tätä ahdistuneisuutta kun en pääse treenaamaan. Treenaamattomuus menee pääkoppaan aika nopeesti tällä blondilla. No mutta, motivaatio on ainakin huipussaan kun taas pääsee hikoilemaan.

Feffe jotenkin kasvaa ihan silmissä. Jätkä puhuu todella paljon ja nauran kyyneleet silmissä tuon minimänin jutuille joka päivä. ❤ Jätkähän oli elämänsä ensimmäisen kerran myös yökylässä, kun vietettiin Heikin kanssa kahdestaan laatuaikaa ravintolassa syöden ja hotellissa yöpyen. Ai että teki kyllä hyvää! (Paitsi ehkä mummille, joka ei tuona yönä tainnut liiemmin nukkua.)

Yksi pikku flunssa ei tän mimmin hymyä vie naamalta. Tämä onkin minun ja Feffen motto..

hakuna