HCRD 2019!

Mahtava mahtava päivä jos minulta kysytään. Käytiin perjantaina koko perheen voimin hakemassa Kisahallilta juoksunumerot ja t-paidat. Fefe oli jo tuossa vaiheessa tohkeissaan tulevasta ja mehuissaan kaikista maistiaisista ja herkuista jota expossa jaettiin. Nähtiin pikaisesti myös Candy on the Run blogin Karkki joka vastasi tapahtuman somesta. Kisikseltä mentiin vielä Espalle nauttimaan hiilaritankkaus kesäiseen tyyliin. Eli Fefun pään kokoiset pehmiset!

Lauantai aamuna herättiin 6:15, syötiin kunnon puuro aamiaiset, pakattiin tavarat ja hypättiin autoon. Auto jätettiin Pasilaan ja käveltiin Eläintarhan kentälle. Fefu fiilisteli kentällä aitajuoksua ja temppuratoja kunnes oli aika omaan starttiin. Oltiin kotona puhuttu, että maalissa saa mitallin, eikä todellakaan tarvitse juosta koko matkaa koska matka on huomattavasti pidempi mitä Felix oli tottunut juoksemaan.

Ei ole kuitenkaan omena kauas puusta pudonnut. Nähtiin ihan uusi puoli Fefusta tuon juoksun aikana. Sovittiin startissa, että meidän taktiikka on aloittaa rauhassa ja kiristää loppuun jos paukkuja riittää. Jätkä aloitti juoksuaskeleet heti kun starttilupa tuli. Alkuun oltiin vähän pussissa kun ensimmäisissä lähdöissä oli paljon eri-ikäisiä ja vauhtisia lapsia sekä jonkin verran rattaita. Matkan edetessä sanottiin Fefulle, että hän voi kyllä mennä ohi jos vauhtia riitää ja sitähän riitti. Loppua kohden vauhti vaan kiihtyi ja joutui tämä mammakin pistää juoksuksi. Kun Telia 5G Arena näkyi oli minimänin posket jo punaiset juoksemisesta, mutta en ole häntä koskaan nähnyt niin päättäväisenä. Jätkä paineli koko 1km matkan juosten maaliin ja olisittepa nähneet ne tuuletukset ja ylpeän ilmeen maalissa. Feffis mamman juoksusankari ❤ Maalissa otettiin ylpeinä mitalli vastaan ja kerättiin herkulliset palkinnot kassiin. Tuon jälkeen mentiin vielä reiluksi tunniksi Eläintarhan kentälle fiilistelemään eri pisteitä. Fefu otti hauva maalauksen käteen ja popsi varmasti puoli kiloa rusinoita naamaansa.

Fefun jälkeen juoksuvuoroon pääsi Heikki. Mentiin Felixin kanssa starttiin katsomaan ja kannustamaan. Nähtiin tuossa myös pikaisesti Vastaisku Ankeudelle blogin Jenny ja toivotettiin hänelle tsempit muutaman tunnin kuluttua starttaavaan maratoniin. Heikillä oli jo juuri edeltävänä päivänä alkanut vatsahaava oireet taas oireilemaan, joten jännitettiin miten maha kestäisi kovasykkeisen juoksun. Fefu kannusti ja huusi startissa jokaiselle juoksijalle. Jätkä huuteli ”Hyvä HEIKKIIIII” vielä siinä vaiheessa kun Heikin startista oli jo 15min aikaa. Puolikkaan startin jälkeen käveltiin Fefun kanssa Rocki Mäkkäriin lounaalle. Kun lounas oli syöty olikin jo aika suunnata Heikin maaliintuloon. Minimäni näytti taas uskomatonta urheiluhenkeä ja huuta raikui taas Telia 5G Areenalla kun F huusi ja kannusti jokaiselle joka tuli areenan porteista sisään. Ette tiedä miten kaltaiseni urheiluhullu mamma voi nauttia ja iloita kun näkee mikä urheiluhullu tuosta pikku ihmisestä on kuoriutumassa. 🙂 Heikki juoksi puolikkaan aikaan 1.40,02, joka jäi hänen ennätyksestään. Minun mielestäni tuo on silti hemmetin kova aika, varsinkin mahakipuisena lähes tulkoon helteessä.

Fefu hoki Heikkiä odotellessa miten hän juoksee halaamaan isiä ja sanoo ”hyvin juostu Heikki.” Jep sydän suli, edelleen. Pojat suuntasivat omien juoksujensa jälkeen uima stadikalle polskimaan (sisäänpääsy kuului HCRD päivän osallistumiseen) ja mamma suuntasi HCRD Street Teamin jäsenenä VIP-pukkareihin valmistautumaan omaan suoritukseen. Pukkarissa ehti mukavasti vähän höpötellä juoksu tuttujen kanssa ja käydä 505 kertaa pissalla ennenkuin suunnattiin Tiinan kanssa ratikalla kohti Helsinki 5K starttipaikkaa Ruoholahdessa. Raskausviikolla 33 ja numerolappu rinnassa, koska miksei?! Istuskeltiin aurinkoa nauttimassa noin 30min ennen starttia jonka jälkeen suunnattiin takariviin. Startissa toivotin Tiinalle tsempit ja lähdin itse kipittämään. Olin jo ennen starttia kävellyt reippaasti yli 11 000 askelta tuona päivänä. Beibi pisti välillä vähän hidastamaan tahtia, sillä en ole varma änkikö hän vain takamustaan kunnolla mahaani vasten vai supisteliko välillä, joten piti kuunnella tarkasti kroppaa. Reitti oli mukavan tasainen ja sää mitä mahtavin. Lopussa en pystynyt olla tekemättä loppukiriä ja hölköttelin maaliin oikein hyvävointisena. Kyllä tuossa sen verran juoksukärpänen taas puri, että salaiseksi tavoitteeksi pistin ensi vuodelle jo puolikkaan.

Suuntasin tuosta aika nopeasti Rautatieasemalle ja bussilla Pizzalle jossa äijät minua jo odottelivat. Ilta lenkitettiin vanhempieni koiria ja herkuteltiin. Myönnettäköön, että tuossa vaiheessa meikä mammalla tuntui jo hieman väsymystä jaloissa. Nukkumaan mennessä kello näytti reilut 21 000 askelta tuolle päivälle.

Upea aurinkoinen Helsinki, sopivia matkoja perheen ihan jokaiselle jäsenelle ja mieletön urheiluhullu minimies joka tuntui nauttivan päivästä ihan täysillä. Aika täydellinen päivä etten sanoisi ❤

Pistää miettimään…

Tämä on sellainen viikko, jonka olisin oikeastaan voinut skipata kokonaan. Sellainen kun positiivisia asioita saa kaivaa vähän kovemmalla työllä. Normaalisti haluan kirjoittaaa tänne vain motivoivia ja positiivisia asioita, mutta tehdään tällä kertaa poikkeus.

Ärsyttää ihmisten itsekeskeisyys ja oman edun tavoittelu, selän takana puhuminen ja kyvyttömyys nähdä asioita toisten ihmisten näkökulmasta.

Olen viimeaikoina kuullut, että ihmiset jotka luokittelen ystävikseni levittävät minusta juoruja ja arvostelevat minua ja esimerkiksi treenaamistani raskaana ja lapsen kanssa. Treenaamiseni raskauden aikana aiheutti jo edellisessä raskaudessa järkyttävän paljon arvostelua. Miksi? Eilen oli mahan kanssa todella tukala olo, mutta käytyäni kävelemässä 7km kaikki epämukavuus lähti pois. Raskauteni on ollut lähes oireeton. En ole kärsinyt liitoskivuista tai selkäkivuista ja uskon tämän olevan kiitos hyvän pohjakuntoni ja liikunnan läpi raskauden. Jos olet yksi arvostelijoistani, haluisin esittää sinulle kysymyksen. Miten liikkumiseni vaikuttaa sinun elämääsi ja mitä se on sinulta pois? Jos joku uskaltaa tähän vielä vastata, niin lupaan tarjota lounaan.

Terapeutti opetti minulle asian jota jokaikinen ihminen pitäisi miettiä omassa toiminnassaan. Ajattelemaan asioita myös muiden ihmisten näkökulmasta. Tästä olen yrittänyt itse ottaa oppia varsinkin parisuhteessa. Mikäli meillä tulee jotakin erimielisyyksiä pitää yrittää ajatella asioita myös toisen osapuolen näkökulmasta. Miltä tuntuisi, jos itse olisi hänen tilanteessa?! Miltä minusta tuntuisi, jos hän käyttäytyisi minua kohtaan samalla tavalla. Get it?! Tämä pätee mielestäni kuitenkin kaikenlaiseen ihmisten väliseen kommunikointiin.

Olen kohta jäämässä hetkeksi aikaa pois työelämästä. Huomaan taas kiinnittäväni huomiota työelämän kurjempiin puoliin. Usein työelämässä vallitsee myös tällainen ”on niin väärin, että tuo joka tekee työnsä hyvin ja tunnollisesti sai ylennyksen kun enhän minäkään…” Työelämä tuntuu myös olevan välillä jopa liian isossa roolissa ihmisten elämässä. Työelämä jossa kuitenkin lähes aina jokainen työntekijä on aina korvattavissa uudella tekijällä. Tuo on karu fakta. Business on kuitenkin aina businesta. Jos on mahdollisuus tehdä rahaa ja tulosta, menee se aina nykypäivänä etusijalle. Harvoin mietitään vaikutusta yksittäiseen työntekijään. Yksittäinen työntekijä tekee usein kuitenkin kaikkensa yrityksen puolesta.

Ihmiset jos muiden tekemisellä ei ole vaikutusta teidän elämäänne. Antakaa olla. Jos haluatte arvostella ja herättää keskustelua, tehkää se avoimesti. Käyttäytykää muita kohtaan niinkuin haluisitte muiden käyttäytyvän teitä kohtaan. Laittakaa asiat elämässänne arvojärjestykseen ja olkaa kiitollisia siitä mitä teillä on. Älkää pitäkö asioita itsestäänselvyytenä.  Minä otan kävyn pois pyllystäni ja keskityn positiivisiin asioihin.

Kiitos ja anteeksi. Pistetään hormooneiden piikkiin. 😉

Kuulumisia

Jaahas, sitä painellaan jo raskausviikolla 32. Voin sanoa, että jos ikinä tulisi kolmatta raskautta, sitä tuskin ehtisi huomaamaan.

Vointi on edelleen hyvä, vaikka nyt peilistä tuijottaa kyllä jo oikein mukavasti pyöristynyt mami. Huomaan kuitenkin ajatukseni hieman rauhoittuneen noiden lisäkilojen suhteen. Mietin myös kannattaako täällä edes kirjoittaa paljonko niitä kiloja kertyy? Mitä väliä sille kenellekään on? Raskaus ei edelleenkään ole kilpailu. Nyt osaan olla erityisen kiitollinen jokaisesta viikosta kun pystyn elämään normaalia aktiivista elämääni enkä ole kärsinyt mistään muusta raskausvaivasta paitsi alhaisesta hemoglobiinista. Minulla ei ole tarvetta miellyttää ja saada hyväksyntää ihmisiltä jotka näkevät vain ulkokuoreni. Raskausaikana olisi erityisen tärkeä saada kuulla positiivisia kommentteja. Heikkiä jopa naurattaa kun hän meinaa vitsillä kommentoida jotakin minulle ja ehdin hänelle tokaisemaan ”jos et meinaa sanoa mulle miten hyvältä ja seksikkäältä näytän niin anna olla.” Viime neuvolakäynnillä sf mitta meni hieman alakäyrillä, mutta olen aika varma, että viimeisen parin viikon aikana onkin tapahtunut hurja kasvuspurtti. Ylimääräinen sf mitan ja hemoglobiinin tarkistus on varattu raskausviikolle 33 ja synnytystapa arvio on Jorvissa 12.6.

Olen tajunnut, että olen aika onnekas, sillä jos kaikki menee hyvin olen kahden pienen pojan äiti ennenkuin ehdin täyttää 30 vuotta. Tänä päivänä lapsen saanti ei ole itsestäänselvyys. Ei välttämättä ole puolisoa jonka kanssa perustaa perhettä eikä raskaaksi tuleminen aina onnistu niinkuin toivoisi. Lapset ovat 110% parasta mitä tulen ikinä ikinä elämässäni saavuttamaan ja haluan olla heille paras mahdollinen mamma. ❤

Perjantaina minulle asennettiin rintaan sydänvalvuri. Laite joka seuraa sydämen toimintaa ympäri vuorokauden. Leikkaus tehtiin Meilahden sydänasemalla paikallispuudutuksella. Kaikki meni hyvin ja haava on noin 1cm pituinen vasemmassa rinnassa. Toimenpiteen aikana verenpaineeni laski kuitenkin yllättäen niin, että yläpaine tippui 75 ja syke alimmillaan 25-30 välille. Meinasin menettää tajuni ja alkoi oksettamaan. Tällaisia vastaavanlaisia tilanteita on raskauden aikana nyt tapahtunut kolmesti. Itseäni himan askarruttaa mikä tämän aiheuttaa, mutta josko tuo tämän valvurin kanssa selviäisi.

Vappuna käytiin Heikin siskon ja hänen miehensä kanssa Nuuksiossa päiväretkellä. Ihan älyttömän kiva päivä. Kävely kilometrejä tuli metsässä yhteensä 8,5km ja reissussa oltiin evästauon kanssa yhteensä 5h. Fefu jaksoi niin hienosti koko päivän! Muutaman kerran isin olkapäät oli parempi vaihtoehto kuin omat jalat, mutta lähes koko päivän Fefu paineli omin jaloin. Ajomatkalla Nuuksioon ehdotin kaikille matkalaisille, että kerättäisiin kaikki päivän aikana 1-3 asiaa metsästä jotka ovat meidän mielestä hienoja. Lopuksi käytiinkin läpi mitä kaikkia hienoja metsän aarteita porukkamme oli päivän aikana löytänyt. Ihan parhautta!

Olen edelleen pystynyt liikkumaan aktiivisesti. Kävelen paljon, treenaan crosstrainerilla, vesijuoksen ja pyöräilen. Yritän tasapuolisesti kuormitttaa koko kroppaa, mutta painotan erityisesti pakaratreenejä, jotta saisin selän pysymään kivuttomana raskauden loppuun asti.

Äitienpäivänä Felix pääsee juoksemaan taas Hiekkaharjun urheilupuistossa järjestettävään Lusikkajuoksuun. Jätkä on treenannut aika tosissaan tuleviin skaboihinsa. Juoksun jälkeen ollaan varattu pöytä Järvenpään Krapihovista  vanhempieni kanssa.

Ainiin ja se muutto. No tällä hetkellä näyttää siltä, että päästäisiin muuttamaan kesäkuun lopulla. Tätä todella toivon, mutta en innostu ennenkuin ensimmäinen muuttokuorma on saatu sisälle. Oltiin viime viikolla katsomassa työmaalla ja aika vaiheessa sisätyöt vielä ovat. En itse osaa tällaisesta vielä yhtään hahmottaa miten asuntoa sisustaisin tai mikä huone olisi sopiva kuhunkin tarkoitukseen. Felixin huoneen huonekalut pitää melkein kaikki ostaa uudelleen. Lisäksi täytyy asennuttaa sälekaihtimet kaikkiin ikkunoihin sekä ostaa keittiönpöytä ja tuolit. Jossain vaiheessa pitää myös rakentaa vaatehuone meidän makuuhuoneen viereiseen tilaan. Näin kun alkaa miettimään to-do listaa alkaa se tuntumaan aika pitkältä…

Paljon on mitä odottaa, mutta onneksi on kevät ja aika tuntuu menevän todella nopeasti! 🙂

 

Ajatuksia ja pelkoja

Sain instagramin puolella toiveen kirjoittaa hieman siitä, miten ajatusmaailma on muuttunut toisen raskauden myötä. Toisen raskauden myötä, ei rehellisesti itse raskautta ehdi niin paljoa ajattelemaan. Beibi roikkuu mukana, siinä normaalissa arjessa, eikä ajatukset ja puheenaineet ehkä pyöri kokoajan kasvavan masun ympärillä.

Samalla huomaan myös yhtäläisyyksiä edelliseen odotukseen. Omat ystävyyssuhteet, välit omiin vanhempiin ja parisuhde pyörii paljonkin mielessä. Kun itse tietää pääsevänsä kohta pois tästä kiireisestä oravanpyörästä, huomaa jo nyt pelkäävänsä mitä tapahtuu kun putoaa pois oravanpyörästä. Ihmiset ovat tänä päivänä yksinkertaisesti vain niin kiireisiä omien töiden, harrastusten ja arkensa kanssa. Jäänkö työporukassa heti ulkopuolelle kun en olekaan päivittäin jakamassa arkea näiden ihmisten kanssa? Osasta työkavereita on tullut minulle todella läheisiä ystäviä, mutta pysyykö yhteydenpito kun jään pois työpaikalta eikä nähdäkään päivittäin? Uskon, että tässä on paljon myös itsestäni kiinni. Oikea ystävyys, ei aina tarvitse päivittäistä näkemistä tai keskustelua. Tärkeintä on olla läsnä ja kuunnella silloin kun ehtii kuulumisia vaihtaa, eikö?!

Huomaan usein, ettei ihmiset toisen lapsen kohdalla kovinkaan paljoa kysele. Minulla on oikeastaan kolme ystävää kysynyt tasasin väliajoin miten minä ja beibi voidaan. Pelkään, että toisen lapsen kohdalla ketään ei enää jaksa kiinnostaa kun vauva syntyy ja elän yksinäni beibi kuplassani.

Mietin paljon tylsistynkö kotona ja alkaako kotiemännän elämä kyllästyttämään heti alkuhuuman jälkeen. Olen niin sosiaalinen ihminen, että kaipaan ympärilleni myös muuta sosiaalista kanssakäymistä kuin vauvan tuijottelu ja pussailua. Felixin kanssa nautin eniten niistä päivistä kuin vuorokausi oli täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Veikkaan, että kun saan täyden treeni luvan raskauden jälkeen aikataulutan päiväni beibin päikkäreiden ja oman treenin ympärille. Tavoite on pystyä itse treenaamaan päivisin beibin kanssa, jotta Heikki pääsee treenaamaan sitten ennen tai jälkeen työpäivän.

Pelkään myös jollakin tavalla menettäväni hetkeksi itseni. Tätä on vaikea selittää kuulostamatta maailman paskimmalta mutsilta. Felix ei koskaan oppinut syömään pullosta, joten olin hänessä kiinni lähes vuoden ajan. Olin harvoin Amanda, olin Felixin äiti. Tissi. Olin useinmiten pois Feffen luota maksimissaan tunnin. Kun olin pois, oli stressi kokoajan läsnä. ”Mitenhän niillä menee kotona, meneeköhän Heikillä hermo jos Felix vain itkee, olenkohan jo ollut liian pitkään.” Saatoin olla uimahallissa joka oli noin 500m päässä meidän kodista, enkä silti pystynyt tekemään treeniäni täysin rennoin mielin. Huomasin onnekseni vasta töihin paluun jälkeen miten paljon oli kaivannut sosiaalista elämää, jossa sain olla Amanda en ainoastaan mamma.

Haluan ajatella, että parisuhde vahvistuu, kun koemme taas yhden elämän mahtavimmista hetkistä yhdessä. Pienen supermiehen syntymän. Edellisellä kerralla myös vauva-aikana pelasimme mahtavasti tiiminä. Enhän edes muista ensimmäisenä viikkona vaihtaneeni Fefelle kertaakaan vaippaa. Samalla ymmärrän myös, ettei tilanne ole tällä kertaa sama kuin viimeksi. Nyt huomiota tarvitsee kaksi pientä poikaa. Haluan myös olla rehellinen ja kertoa, että työelämän kiireiden keskellä ei parisuhde aina ole voinut parhaimmalla mahtavalla tavalla. Pelottaa, mitä väsymys ja uuden arjen pyöritys voi tehdä parisuhteelle. Meillä kun on vielä tulossa iso muuttokin tuossa aivan beibin lasketun ajan tienoilla. Yritän kuitenkin ajatella, että YHDESSÄ selvitään näistä tiukemmistakin hetkistä. Positiivisuudella.

Fefe on mielestäni maailman mahtavin olento ja maailman rakkain pierupylly. Pelottaa herääkö beibiä kohtaan heti vastaavanlaiset tunteet. Toisaalta rakastan siskonikin lapsia kuin omiani, joten tämä on kyllä varmasti ihan turha huoli. Salaa kuitenkin toivon, että beibi olisi vanhemmilleen yhtä vaivaton kuin veljensä.

Haluan kuitenkin painottaa, että päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin suuren suuri odotus ja innostus uudesta perheenjäsenestä. Haluisin tällä hetkellä viettää kaiken vapaa-ajan Felixin kanssa, enkä voi uskoa, että kohta meillä on KAKSI maailman valloittavinta pikku ukkoa, joiden kanssa touhuta ja hölmöillä päivät pitkät.

Kiinnostaisiko teitä lukea Heikin ajatuksia samaisesta aiheesta jos saisin hänet taas pitkästä aikaa kirjottamaan tänne? 🙂

 

Pääsiäinen Levillä

Pääsiäinen vierähti taas Lapin upeissa maisemissa. Lähdettiin Heikin kanssa jo keskiviikko aamuna ajamaan kohti Lappia kun oltiin viety Fefe aamulla dagikseen. Tarkoituksena oli olla yksi yö Oulussa ja jatkaa siitä torstai aamuna Leville.

Houkutus nousi kuitenkin liian suureksi ajaa suoraan Leville kun alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Felix lensikin mummin ja mufan kanssa perässä. Peruttiin hotelli Oulussa, jotta päästiin heti torstai aamuna ladulle nauttimaan Levin auringonpaisteesta. Valinta osoittautui NIIN oikeaksi.

Lähdettiin molemmat Heikin kanssa omia polkujamme ja sovittiin, että laitellaan viestiä missä mennään. Meikä mamma yllätti vähän itsensäkin kun upeassa auringonpaisteessa, ilman mitään kiirettä painelin pötsin kanssa elämäni toiseksi pisimmän hiihdon 30,3km, Heikin tuplatessa tuon määrän. Syötiin Etelä rinteiden kodassa nälissämme lohikeitot ja suunnattiin mökille saunomaan pikku miestä odotellessa.

Meidän perhe on enemmän maastohiihto tyyppejä kuin laskettelijoita. Hiihdettiinkin jokaisena päivänä kotiinpaluu päivää lukuuunottamatta, jolloin aurinko oli sulattanut ladut jo aika vetiseksi mössöksi. Yhtenä päivänä vuokrattiin ahkio niin, että Fefukin pääsi ladulle mukaan. Jätkä huuteli isille vauhtia ja nautti hymyssäsuin menosta. Vetipä minimäni tuon perään vielä oman PR:än suksilla. Ainakin 500m. Minulla ja pötsillä kertyi 5 päivän ajan kilometrejä yhteensä reilu 76km, mikä on oikein mukavasti näin raskausviikolla 29.

Rakastan jostain syystä Lappia ja sen tuomaa stressittömyyttä. Vaikka Lapin matkamme ovat aina aika aktiivisia on aina loman jälkeen todella levännyt ja onnellinen olo. Muutamana päivänä käytiin Tonttulassa, jossa viihtyy niin lapsi kuin lapsenmielinen aikuinen. Meidän lemppari on aina Tonttulan tuubirengasmäki, joka on mielestäni paljon hauskempi kuin esimerkiksi Eturinteiden Lastenmaa. Tonttulassa on myös hevosia ja poroja, sekä tietenkin monen monta tonttua.

Tällä kertaa myös Felix pääsi kokemaan Husky safarin kun olin etukäteen varannut Levin Huskyparkista meille aamuretken. Retki sisälsi opastetun käynnin puiston eri eräinten luona. Oli poroa, koirasusia, kettu ja napakettu. Lopuksi 2km pituinen huskyajelu joka oli Fefulle aika elämys. Elokuvamaiset maisemat kyllä myös mammalle.

Ruokapaikka suositeksena voisin mainita Ämmilän ja Pihvituvan. Lasten lihapullat olivat Ämmilässä ihan jäätävän hyviä, ainakin mamman mielestä.

Kylpylässä käytiin yhden kerran. Lapset tykkää ja ei tuo omastakaan mielestä missään nimessä ole kylpylä huonoimmasta päästä, koska altaita on paljon ja vesiliukumäki löytyy. Fefu, Heikki ja siskon tyttöni Minea kävivät myös rinteessä. Taisi molemmat minityypit olla aika innoissaan myös tuolla laskettelurinteessä.

Koska lomailu on hyvä ottaa myös treenileirinä, ei hiihto ja pulkkamäessä oleminen riittänyt. Kävin siskoni kanssa myös viimeisenä iltana kuuluisan PT Laura Peipon crossi tunnilla ja mimmi oli kyllä juuri niin mukava kun oli kehuttu. Treenissä tuli tehtyä ihan vain muutama maastaveto niin kahvakuulilla kuin tangolla. Tykkäsin kovasti Peipon rennon kovasta valmennus tyylistä. Hän huomioi myös kivasti pötsini ja kertoi heti variaatiot mikäli jokin liike ei onnistunut. Suosittelen visiittiä jos Levillä haluatte treenata muutakin kuin perus talviurheilulajeja.

Koko perhe totesi kotiinlähtö päivänä, että oli ihan SUPER kiva loma. Eiköhän meidät löydä taas Levin laduilta ensi pääsiäisenä. Hassua tosin miettiä, että tuolloin matkassa on mukana myös yksi 9kk perheenjäsen lisää. Me matkustettiin mukavasti Fefun kanssa kotiin lentäen Rovaniemeltä ja Heikki ajeli Oulun kautta kotiin. Meille tuo auto on Levillä aika välttämättömyys, koska halutaan käydä eri paikoissa ja suksia on mukana aina vähintään 2 paria per nenä.

Oliko muilla mukava pääsiäinen?

Kainulaiset goes HCRD!

Whoop whoop kuukausi enään Kainulaisten perheen Vuoden juoksupäivään. Me lähdetäänkin koko perheen voimin osallistumaan Suomen suurimpaan juoksutapahtumaan. Mahtavaa kun on kaikille halukkaille sopivan pituisia matkoja tarjolla.

Felix pääsee korkkaamaan meidän juoksupäivän osallistumalla Norlandia Mini marathonille heti päivän aluksi. Jätkä on aika innoissaan kun olen kertonut, että maalissa saa sitten ihan oikean mitallin kaulaan. Felixin juoksumatka on 1km ja tavoite meillä on, että Feffis juoksee KOKO matkan omilla jaloillaan, eikä tule mamma hepan kyydissä 300m jälkeen. 😉

Seuraavana päivän lähtijänä on perheen isimies, joka kirmaa tällä kertaa HCR:n puolimaratonin. Jee! Me pyöritään varmasi Feffen kanssa alueella ja kannustetaan Heikkiä jossain reitin varrella. Heikin tavoitteita en tiedä, hän on vähän salaperäinen aina noiden kanssa. Kovaa se jokatapauksessa painelee.

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä on tämä Pötsimutsi joka lähtee Helsinki 5 kahden minikoutsin kanssa. Toinen massussa ja toinen juoksurattaissa. Tavoite on päästä tuo matka alle 50min ja pitää Fefu tyytyväisenä koko tuon ajan. Haluisin vielä muistuttaa, että minä ja minikoutsit juostaan hyvällä tarkoituksella ja meillä on täällä keräys jossa keräämme juoksullamme (kävelyllämme) varoja syöpäsäätiölle.

Heikki onkin varmasti meitä sitten jo maalissa vastassa ja päästään toivottavasti kaikki yhdessä fiilistelemään juoksupäiväämme!

Jotenkin ihan sairaan siistiä, että voidaan tehdä tuosta päivästä tällainen koko perheen yhteinen juoksutapahtuma! Eikö?!

 

Toisen kolmanneksen liikunta

Muutaman viikon päästä käynnistyy jo raskauden viimeinen kolmannes. Time flies when you’re having fun, vai miten se nyt meni. Tässä raskaudessa treeni on ollut hieman erilaisempaa ensimmäiseen verrattuna. Tässä toisessa raskaudessa on treeni ollut paljon enemmän peruskunto treeniä.

Pääpiirteittäin treenit koostuu 5-6 kertaa viikossa crosstrainerilla, kuntopyörällä, kävellen, hiihtäen tai vesijuosten. Olen jostain syystä uinut tässä raskaudessa todella vähän. Jotenkin ei vaan kylmä uimahallin vesi houkuttele ja uimassa pitää aina miettiä, mitä sitä uisikaan. Tässä muuttama kiva esimerkki treeni crossarilla.

Treeni 1: Alkulämmittely. 6x3min reipasta + 3min palautus. Loppuverkka.

Treeni 2: Alkulämmittely 1-2-3-4-4-3-2-1 min reippaampaa, palautus sama aika kuin veto. Loppuverkka.

Pyrin, että nämä aerobiset treenit olisivat 40-90min pituisia. Muutettiin lähelle treeniportaita muutama viikko sitten, joten porrastreenistä tulee jatkossa myös osa arkea.

Lihaskunto on enemmän nyt ylläpitävää. Teen paljon pakaratreenejä. Askelkyykkyjä, kyykkyjä, maastavetoja käsipainoilla, boksiaskellusta käsipainoilla. Lantionnostot ovat mainioita lantionpohjan treenejä myös. Lantionpohja treeniä teen monta kertaa päivässä.

Yläkroppa treenissä suosin pystypunnerruksia, rengassoutuja, penkkipunnerrusta, punnerruksia boksia vasten. Kahvakuulasta on tullut yksi lemppari välineistäni, koska sillä voi treenata niin monipuolisesti. Hyviä kahvakuula liikkeitä on sumo maastaveto nostamalla kahvakuula korkealle samalla. Kahvakuulaheilautus, kahvakuula tempaus ja kahvakuula rinnalleveto. Yritän videoida nämä kaikki liikkeet ja lisätä instagramiini.

Felixiä odottaessa kävely aiheutti paljon ennakkosupistuksia. Nyt tuota ongelmaa ei onneksi ole ollut.

Olen viikottain vielä tehnyt myös hieman sykettä nostavia treenejä enimmäkseen crossfitin merkeissä. Tein läpi 4/5 crossfit open treenistä, jotka sisälsivät soutua, burpeita, leukoja, tempauksia, seinäpalloja. Leuat kulkee vieläkin raskausviikolla 26, mikä on erittäin yllättävää. Felixiä odottaessa en saanut enää yhtään leukaa tässä vaiheessa raskautta. En leukoja kuitenkaan enää kovinkaan aktiivisesti tee, koska tuo liike aiheuttaa turhan kovaa painetta vatsalihasten jännesaumalle.

Kiitollisena voin tässä vaiheessa raskautta todeta, että mikään liike tai treenimuoto ei tähän mennessä ole tuntunut pahalta. Juoksun jätin pois ihan siitä syystä, että tämä oli fysioterapeutin suositus. Mielummin 6kk juoksematta kuin loppuelämä virtsankarkailulla.

Kroppa on tuntunut ihmeen hyvältä näillä viikoilla vaikka masulla alkaa pikkuhiljaa olla jo kokoa. Välillä iltaisin masua on kiristänyt todella paljon ja tuonut epämukavaa oloa, luulen, että kyseessä on se kun vatsa ja vatsalihakset venyvät masun tieltä. Tällä kertaa olen kuitenkin säästynyt liitoskivuilta ja selkäsäryiltä.

Vaikka kroppa tuntuu hyvältä, on välillä vaikea muistaa, että kroppa kuitenkin työskentelee todella paljon kasvattaakseen pientä poikaa. Eilen tuli aamutreenin jälkeen taas hetkellinen pyörrytys. Olin illalla syönyt iltapalan jo ennen 20.00 ja vedin aamutreenin ilman aamupalaa. Joten syynä oli varmasti verensokerien lasku. Olo helpotti hetken lattialla makoilun jälkeen.

Sain sydänrasitus kokeiden sekä holter seurannan tulokset, eikä edellinen pyörtymiseni ollut sydänperäistä. Lääkäri ehdotti minulle kuitenkin, että asennettaisiin minulle 3 vuodeksi seuranta laite vasempaan rintaan, jolla saataisiin vielä tarkempaa tietoa sairaudestani, joka hänen mukaansa on kuitenkin erittäin lievä. Tuo asennetaan muutaman viikon kuluttua. Vähän jännittää.

Herääkö teillä mitään kysymyksiä raskausajan liikkumiseeni? Näitä ”rauhoita nyt tahtia” kommentteja olen saanut ihan riittävästi, kiitos. Teen kaikkeni, että beibi kasvaa parhaalla mahdollisella tavalla ja että hänen äitinsä voi mahdollisimman hyvin kaiken muuttostressin keskellä. Lasten hyvinvointi menee kaiken edelle.