Thaimaa vol.2

Palataanpa vielä hetkeksi takaisin Thaimaan auringon alle. Niinkuin jo aikaisemmin mainitsin, oli lomailu hyvin erilaista lapsiperheenä kuin pariskuntana. Aamupalalla Felix tosiaan söi banaania, melonia, kurkkua ja niukasti omia puurojaan. Viihdytystä pojalla riitti kun joko henkilökunta tai italialaiset vieraat kävivät vuorotellen ihastelemassa meidän mini blondia. Tuollaista lapsiystävällisyyttä kaipaisin kovasti myös ihmisten asenteisiin Suomessa. Täällä saa aina jännittää millaisen vastaanoton saa uusissa paikoissa lapsen ollessa mukana.IMG_2232.JPG

IMG_0850

Aamupalan jälkeen käytiin yleensä rasvailemassa itsemme sekä Felixin suojakertoimilla ja suunnattiin altaille. Tässä Felix yleensä nukkui noin 1h päikkärit. Altaalla viihdyttiin yleensä muutama tunti. Usein jompikumpi meistä kävi Felixin kanssa leikkihuoneessa leikkimässä sillä aikaa kun toinen jäi rauhassa hetkeksi nauttimaan auringosta. Lounas käytiin lähes joka kerta syömässä samassa ravintolassa. Hotellia vastapäätä oli Nong Korn niminen ravintola, jossa ruoka oli AINA hyvää! Suosittelen.IMG_2305

Lounaan jälkeen saatettiin mennä vielä hetkeksi uimaan, kunnes oli aika vetäytyä taas päiväunille. Nämä päikkärit Feffe sai aina nukkua ilmastoidussa huoneessa. Tässä kohti jompikumpi meistä saattoi käydä treenaamassa tai hieronnassa. Nykyään oli tarjolla pelkän Thai massagen sijaan myös Oil Massagea, joka vastasi paremmin Suomen hierontoja. Hinta tosin Thaimaassa oli tunnin hieronnalle noin 5-10 euroa.

Joinain päivinä tehtiin taksilla reissuja muualle Phuketiin. Käytiin Patong Beachilla Jung Ceilon kauppakeskuksessa, tuolla meni helposti muutama tunti kierrellessä. Karon View Pointilla, näköalapaikalla josta saa upeita kuvia kaikista Karonin, Katan ja Kata Noin rannoista. Big Buddha patsaalle. Pidempi reissu tehtiin meidän perheen ja siskon tytön kanssa Gibbon apinoiden suojelukeskukselle, joka sijaitsi Bang Pae vesiputouksen luona. Tuo oli sellainen 3-4 tunnin reissu. Siskon tyttöni oli jo innoissaan tuonne päästyämme, koska”pääsimme” pissaamaan kyykkypissa vessaan. 😀 Oikein mukava reissu. Siskontyttöni menetti sydämensä yhdelle kaltoin kohdellulle Gibbonille jolta puuttui toinen käsi ja jalka.QMGA2028IMG_2299.JPG

Minä kävin päivää ennen lähtöä kokeilemassa Aurinkomatkojen Crossnature liikuntatuntia. Ehkä tuosta nimestä johtuen, joka hieman viittaa Crossfittiin, oli odotukseni aika korkeat ennen tuntia. Se ei kuitenkaan ihan ollut sitä mitä olin odottanut. Treeni tehtiin Phuketin Hiltonin pihassa. Treeni sisälsi jonkin verran juoksua, parin kanssa tehtäviä liikkeitä ja kisailuhenkisiä viestejä parin kanssa muun muassa hyppimällä, karhukävelyllä yms. Treeni oli mielestäni ihan hauska ja Thaimaan kuumuudessa hiki tuli. Lihaskuntoliikkeet eivät minulle oikein toimineet ja välillä hyppelehdimme Hiltonin pihassa kuin mitkäkin turisti keijukaiset heitellen ylä ja alafemmoja ilmaan. Mieheni oli alkuun menossa tuolle tunnille ja nauroin monesti itsekseni tuon tunnin aikana, että luojan kiitos minä meninkin. Hän olisi takuuvarmasti lähtenyt kesken tunnin pois. Tunti sopii mielestäni perus kuntoliikkujalle joka tykkää tehdä ryhmässä juttuja. IMG_2306

Paluulento kotiin sujui yllättävän hyvin. Felix nukkui muutamia 1-1.5h pätkiä. Mummi ja Mufa matkusti busineksessa ja viihdytti vähän väliä kaikkia lapsia siellä. Kiitos siitä!

Meillä jäi oikein hyvät fiilikset pienen vauvan kanssa matkustamisesta! Oli ihana viettää koko perheen kanssa aikaa 24/7. Ei tarvinnut stressata ja riidellä siivouksesta tai ruuanlaitosta. Itse olisin heti valmis varaamaan uutta reissua. Heikin mielestä välillä olisi kuitenkin mukava olla kotonakin. IMG_2287

No kompromissina varattiin kesäksi reissu Ruotsiin. Mennään autolla kiertelemään vähän naapurimaata. Tämä on ollut lapsuudessani perheemme traditio lähes joka kesä. Nytkin mummi ja mufa lähtee mukaan, sekä toivottavasti siskoni esikoinen.

Kreikkaan haluisin myös päästä. Ollaan reissattu Euroopassa todella vähän. Saa kuitenkin nähdä saanko noita perheen miehiä houkuteltua ihan näin moneen reissuun vielä tämän vuoden puolella. 😉

Seuraavia matkoja odotellessa!

Thaimaa vol. 1

Matka puolivälissä. Ihanaa on ollut, vaikka ollaankin otettu aika rennosti. Felix oli tosiaan alkuun hieman ihmeissään niin kuumuudesta kuin rattaiden isojen lasten osasta. Nyt rattaisiinkin voi parhaassa tapauksessa nukahtaa. Liikennehän täällä on ihan kammottava. Joka puolella ei myöskään ole kävelytietä, joten rattaiden kanssa saa jakaa autotien miljoonan skootterin ja autojen kanssa.   
Vauvan kanssa ei pitäisi tehdä minkäänlaisia periaate päätöksiä. Ne ei IKINÄ päde. 😄 Oltiin ajateltu ettei Felixille täällä anneta muuta sormiruokaa kuin kotoa tuotuja naksuja. Nyt kaveri syö aamiaisella banaania, kurkkua, meloneita, pomeloa ja vähän myös pöytä tabletteja. 

  
Syöttötuoleja täällä ei tunneta. Ainoastaan baby chairs, eli lapsille korkempi jakkara tuoli. Noissa on useimmiten kuitenkin vyö, joten Feffe saa usein istua sellaisessa kun me yritetään syödä. Veden poika juo nokkamukista tai lasista hörppyyttämällä. Ruoka ei alkuun maistunut niinkuin kotona. Tissi onkin täällä ollut kotoa ahkerammin esillä. Itselleni tuli yllätyksenä ettei Thaimaassa imetys ole yleistä. Korvike firmojen mainostus on kuulemma niin agressiivista, että paikalliset tuhlaavat vähäisetkin rahansa korvikkeeseen. Olen kuitenkin niin altailla kuin ravintoloissa saanut imettää ilman, että kukaan on tullut käskemään laittaa tissejä jemmaan.
Thaimaalaiset ovat lapsiystävällisin kansa mitä tiedän. Vähän väliä tarjoilijat tai kaupan myyjät on ottamassa poikaa syliin. Felix tuntuukin jo osaavan hymyillä valloittavaa hampaatonta hymyä kaikille, jotka häntä vähääkään huomioi. 
Olin alkuun UV-vaatteita vastaan. Nyt olen kuitenkin sitä mieltä, että se on näin pienelle lapselle ehdoton vedessä leikkiessä. Meidän puku on Molo kidsiltä ja hattu Polarn&Pyretiltä. Felix on rasvattu koko loman ajan +50 suojakertoimella. Silti tuo vesipeto on saanut tyylikkäät rusketusrajat jalkoihin ja käsiin.

  
Hotellimme Kata Thani Beach Resort sijaitsee hieman rauhallisemmalla Kata Noin rannalla. Täällä on 6 uima-allasta ja monta ravintolaa. Olemme tykänneet hotellista kovasti, vaikka Kata Beachin puolelle on vajaan 2km kävely jyrkän rinteen kautta. Tuleepahan hyöty liikunta hoidettua samassa. 

  
Nyt tunnustan. Olen noita 5-8km kävelyjä lukuunottamatta treenannut täällä super huonosti. Joogannut, uinut, käynyt salilla ja vesijumpassa. Sydänsairauteni takia en uskalla juosta täällä kuumuudessa. Nestehukka kun on sairaudessani se pahin uhka. Viikko lomaa jäljellä, joten ehdin kyllä vielä treenata itseni toukokuun puolikkaalle. Onhan minulla parhaat koutsit. Mieheni joka on itse juossut lukuisia maratoneja ja Felix joka kannustaa mammaa vaunuissa. 💗

Kiinnostaako teitä lukijoita jokin erityinen asia tähän Thaimaan matkaan liittyen? Kirjoittelen myöhemmin hieman siitä, millaisia ajatuksia bikineihin pukeutuminen herätti näin esimmäistä kertaa raskauden jälkeen.  

 

Lento vauvan kanssa

Ihanaa ystävänpäivää Thaimaasta! Tulin nopeasti kertomaan miten lento sujui. 

Siskontyttöni tokaisi: ”Mummin lellipentuja koko konkkaronkka” kun vanhempani, siskoni ja hänen lapsensa, sekä minä ja Felix istahdettiin businessluokkaan lennolla. 😂 

Helsinki-Vantaalla Felix kulki Baby Björnissä. Rattaat piti jättää check-inissä ruumaan, joten kantoreppu oli hyvä jo tässä vaiheessa. 

Kannattaa varata kunnolla aikaa vaikka check-in olisikin tehty jo kotona. Kentällä tuntui silti olevan aika härdelli ja aikaa kului ihmeen paljon. Ehdittiin kuitenkin tsekkaamaan business loungen tarjonta, joka ei mielestäni ollut kummoinen. 

 Businessluokka koneessa taas todellakin oli ihana! Mielelläni en enää muulla tavalla lapsen kanssa matkustaisi. Penkin sai kokonaan makuuasentoon ja me saatiin vielä lisäksi vauva koppa eteemme Felixille. Lapsi nukkui nousun ajan ja heräsi muutamaksi tunniksi ihmettelemään ympäristöään. Tykkäsin kovasti tarjoiluista koneessa. Muu kone oli ehtinyt syödä ennenkuin me saatiin omamme, joten sain vielä lapsen sopivasti isälleen kun oli ruoka-aika. 

 Felix nukahti 21.30 ja heräsi 1,5h ennenkuin olimme perillä. Alkuun hän nukkui tuossa vauva kopassa. Se oli kuitenkin nopeasti pojalle liian pieni, hän kun tykkää öisin kieriskellä aika lailla. Nostin loppu unien ajaksi Feffen viereeni penkille ja mahduimmekin siihen ihmeen mukavasti myös yhdessä loikoilemaan. Koneessa oli todella kylmä. Onneksi äitini oli minulle tajunnut sanoa ottaaa äitiyspakkauksen makuupussin mukaan.  

 Vaihdoin koneessa vaipan kerran. Senkin tein ihan siinä tuolissa istuessamme. Pissa vaipalla selvittiin tämän kerran. Kosteuspyyhkeitä kannattaa kuitenkin varata reilusti mukaan lennolle. 

Bussimatka hotellille kesti reilun tunnin. Felix onneksi nukahti myös tuossa vaiheessa.

Eilen huomasi, että tämä kuumuus  vaati pojalle hieman totuttelua. Thaimaalaiset ovat ihanan lapsi rakkaita. Felix huomioidaan kaikkialla minne menemme ja poika väläyttääkin ihanan hampaattoman hymyn heille takaisin. Yöllä nukuttiin koko perhe 12h yöunet. Katsotaan miten tästä päästään Thaimaan rytmiin joka on 5h Suomea edellä.  

 Nyt täytyy mamman kiiruhtaa joogaan! Ihanaa ystävänpäivää!!! 😘💕☀️

jäbä chillaa

Pakkaus puuhia

Ajattelin Lapin reissuun pakatessani, että Thaimaaseen on sitten helpompi pakata kun vaatteita ei tarvitse niin paljon mukaan…Perun sanani. Vaatteita ei tarvitse, mutta kaikkea muuta kyllä. Siskoni kuuli jostain, ettei vauvoille ole kovin hyvin Thaimaassa vauvanruokia tarjolla. Meillä on nyt siis matkalaukku täynnä vauvanruokaa, vaippoja ja lääkkeitä. 😀

Pidän lasten UV-asuja maailman tyhmimpinä juttuina. Arvatkaa hankinko viime hetkellä Feffelle sellaisenkin?

  
Ihana kuitenkin päästä aurinkoon ja lämpöön. Sitä on todellakin jo ikävä!

Nyt vinkki esimerkiksi ystävänpäiväksi:

Niinkuin mainitsin, kävin lauantaina Tikkurilassa Studio Livelissä jalka- ja kasvohoidossa. Oikeasti taivaallista! Kasvohoito sisälsi: Perinteinen käsintehtövä ihonpuhtistus (sis. pintapuhtistus, kuorinta, lämmin parafiini, mekaaninen syväpuhtistus, hieronta, hoitonaamio, kulmien muotoilu ja väri, ripsien väri, päivävoide)

En ole siis IKINÄ ollut näin hyvässä kasvohoidossa. Eikä tämä ole mikään blogiyhteistöä. Olen vain todella tyytyväinen asiakas. Eilen sain ihanat uudet kynnet ystävältäni Anulta. Torstaina on vuorossa sokerointi. Alkaa tää mamma pikkuhiljaa olla valmis aurinkoon! 😀

  
Lauantaina tein pitkästä aikaa kunnon painonnosto treenin. Täällä on jonkinverran kyselty millaisia treenejä teen joten tässä tulee tuo lauantainen.

  Tempaus polven päältä x 3, aloitus painoina oli 25kg ja siitä noustiin 43kg asti.

Rinnalleveto + Etukyykky + ylöstyöntö, aloituspaino 35 ja noustiin 62,5kg asti.

  Tempausveto, tämä käytännössä niinkuin lähtisi tekemään tempaus otteella maastavetoa. Liikkeen tekee oikein kun sen saa tuntemaan takareisissä. Lähdettiin 45kg ja noustiin 75kg asti. Toistoja 4kpl.

Sain tästä treenistä mahtavat mustelmat reisiini. Tosi fiksua, näin kun muutaman päivän päästä sais keikkua bikinit päällä. 

 Eilen kävin juoksulenkillä. Valitsin Korson ainoan jäisen tien. Ketutti tuo sää ja jäisyys niin paljon, että lenkkikin sitten venyi kilometrin verran pidemmäksi kuin alkuun suunnittelin. Toivon, että Thaimaassa pystyisin aamuisin käydä vähän juoksemassa. Suunnitteilla on myös tehdä visiitti Phuketin crossfit salille. 

 Seuraava postaus tuleekin varmaan Thaimaan auringon alta! Instagramiin päivittelen enemmänkin kuvia reissun aikana. 

 

Hukassa

Tähän mammaan on iskenyt joka talvi masennus. Muutama yökin ollut parempi ja silti tuntuu, että ilta 20 olisin ihan valmis nukkumaan. Kiukuttaa, tekee mieli herkkuja ja väsyttää. Ja vastaus on ei, en ole raskaana. Sen todistaa viime viikolla alkaneet kuukautiset. 😁  

 Thaimaan reissu onneksi häämöttää kolmen viikon päässä. Jospa tuo aurinko toisi vähän apua tähän väsymykseen. 

Viime viikolla pääsin hyvin treenaamaan. Tuli käveltyä, käytyä salilla, jumpassa, hiihtämässä ja uimassa. Tällä viikolla ei treeni onnistu ihan noin hyvin. Heikillä on tiukka työviikko ja viikonloppuna lähdetään mökin kautta Ouluun. 

  Tuntuu, että sali treenin kanssa olen kuitenkin nyt vähän eksyksissä. Tuntuu etten tykkää hinkata samaa ohjelmaa puolta vuotta putkeen. Välillä salille mentäessä menee kuitenkin kallista aikaa hukkaan, kun mietin mitä tekisin. Maaliskuussa alan treenaamaan joka toinen viikko painonnostoa Tempaus areenalla. Josko sieltä saisi lisävinkkejä voimatreeniin! Kaipaan juuri sitä, että joku käskee ja kertoo mitä pitää tehdä.

Muutaman kuukauden päästä loppuu äitiysloma. Tajusin vasta viime viikolla miten köyhä tulen sen jälkeen olemaan. Welcome puuro ja munakas lounaat. Pärjään hyvin shoppailematta, mutta en halua tinkiä matkustelusta. Mitenhän se onnistuu?! 

 Tähän asti on leikitty Roope Ankkaa. Olen monta vuotta säästänyt muutaman satasen säästötilille ja saman verran rahastoihin. Rahastot on tarkoitettu pahan päivän tai eläkkeen varalle. Säästötili on ollut matkakassani, johon ei muuten kosketa. Hoitovapaalla tulen kuitenkin saamaan käteen reilu 300€/kk, joten säästöille tulee varmasti käyttöä. Jännitän nyt jo miltä tuo arki noilla tuloilla maistuu. En ole vielä valmis laittamaan vauvaani hoitoon. Toivon, että voin olla kotona niin kauan kuin minä ja Felix sitä haluamme. Tämä on niin ainutlaatuista aikaa. 💗 

 Olisiko lukijoilla mitään toiveita mistä kirjoittaisin? 😊

6kk

Näin se arki alkoi taas juhlien jälkeen. Meillä ei tälle viikolle ole ollut kovinkaan paljoa ohjelmaa ja tuntuukin, että rutiineissa on taas vähän hakemista. Lumisade on muuttanut niitä vähäisempiäkin suunnitelmia mitä oli. Ollaan tämä viikko oltu hyvin pitkälti kotosalla. Onneksi kävelylle voi lähteä säässä kuin säässä, muuten olisin varmaan jo seonnut. Vaunujen työntäminen tuolla auraamattomilla teilläkin menee ihan treenistä.


Juoksu meni viikonloppuna hyvin. Tavoitteeni oli päästä koko 5km juosten maaliin ja sehän onistui. Salaa toivoin kuitenkin pääseväni lähelle 30 minuuttia, joten aika 32.35 oli itselleni hieman pettymys. Mieheni mielestä aikakin oli hyvä siihen nähden, että tämä oli vuoden sisällä 3 lenkkini. Pitää kai vaan ajatella, että tästä on suunta vain ylöspäin.

Viikko sitten kirjoittelin tavoitteistani. Sunnuntaina kokeilin leuanvetoja ja sain kun sainkin jo 3 leukaa. Nyt on kova usko siihen, että tuohon 5 leukaan päästään helposti vielä tämän vuoden aikana.

Tiistaina meillä oli pikku miehen 6kk neuvola. Luulin, että herra olisi jo siirtynyt 8 kiloisten sarjaan, mutta ei. Herra Felix on nyt 68,4cm pitkä ja painaa 7880g. Feffen suurinta herkkua on tällä hetkellä bataatti lihan kanssa tai ilman, mandariini ja luumukin menettelee. Vaikka mamma kuinka toivoo, ei puuro uppoa pojalle millään. Felix osaa tällä hetkellä kääntyä ja pyöriä 360 kierrosta ympäri. Halu mennä eteenpäin olisi kova, mutta tällä hetkellä tyyli näyttää enemmän kalalta sätkimässä kuivalla maalla. Loppujen lopuksi tämä sätkiminen päättyy aina itkupotkuraivareihin. Olen itse jotenkin todella malttamaton tuon pojan kehityksen kanssa ja eilen päädyin itse maahan näyttämään pojalle mallia. Hullu, tiedän ja huolestuttaa hieman itseänikin. Inhoan myös itseäni, kun en anna pojan edetä kehityksessä omaa tahtiaan. Vielä tulee se aika kun kiroilen, eikö tuo poika koskaan ole paikallaan. Poika ei haluaisi enää ollenkaan maata niinkuin pikkuvauvat, kokoajan jonkun pitäisi jaksaa seisottaa poikaa. Tissillä ollesakin yritetään väkisin punnertaa itseään istuma-asentoon. Hampaita Felixillä ei vielä ole. Kaikki mahdollinen pitää kuitenkin viedä suuhun. Pippeli on myös löytynyt, sitä on miehekkääseen tyyliin kiva räplätä aina kun mahdollista, myös silloin kun pippeli on kakan peitossa. Siitä mamma erityisesti tykkää!


Alettiin viikonloppuna vielä miettimään tuota Thaimaan matkaa. Oltiin varattu hotelli sellaisesta paikasta kuin Cape Panwa. Luettiin kuitenkin netistä, ettei ranta tuolla ole kovinkaan mukava ja paikka on kuulemma kaukana kaikesta. Googlaaminen johtikin sitten siihen, että vaihdettiin vielä hotellia näin 1kk ennen reissua. Nyt otettiin Kata Thani niminen hotelli joka sijaitsee Kata Noi nimisellä rannalla. Pidetään peukkuja, että ollaan tyytyväisiä tähän ratkaisuun.


Tällaista tänne tällä kertaa. Mukavaa loppuviikkoa!

 

Matkustan ympäri maailmaa

Miami
Miami

Heikin kesäloma loppuu ja minun matkakuume yltyy. Isyyslomat on tarkoitus pitää talvella ja ajateltiin, että tuolloin voitaisiin suunnata parin viikon lomalle jonnekin hieman kauemmas.

Kysymys kuuluukin. Minne matkustaa 8-9kk pienen ihmisen kanssa? Loma olisi hyvä pikkuhiljaa varata, mutta enhän vielä yhtään osaa sanoa minkälainen Felix on tuolloin.

Aluksi ajatuksena oli lähteä Kaliforniaan, nyt kuitenkin mietitään onko tuo fiksuin lentomatka pienen lapsen kanssa?!

Olen tässä viikon aikana pohtinut monia eri kohteita.

Meksikoon olisi suht edullisia matkoja. Emme ole Meksikossa käyneet ja haluaisimme ehdottomasti nähdä historiallisia nähtävyyksiä. 8-9 kk lapsen kanssa, joka todennäköisesti on jo kova liikkumaan ei nuo nähtävyyden varmasti ole ihan mukavinta huvia.

Santa Monica
Santa Monica

Dominikaaninen tasavalta voisi olla helppo lomakohde. Lämmintä, hyvät uima-altaat, all inclusive mahdollisuus. Olen kuitenkin kerran täällä jo käynyt. Dommarit on yksi lemppari kohteistani, mutta minun mottoni matkustamisessa on vähän sellainen, että kierretään ensin koko maapallo ennenkuin aloitetaan uusi kierros. 😉

Vanhempani ja siskoni varasivat matkan Phuketin Kata Beachille. Olimme aluksi lähdössä koko porukalla matkaan, mutta meillä tuli taas sama ongelma vastaan. Kata ja Karon Beach on meidän mielestä ehdottomasti jo nähty.

Thaimaa
Thaimaa

Thaimaassakin on kuitenkin paljon vielä näkemättä. Thaimaa ei ole vienyt sydäntäni vaikka olen siellä kaksi kertaa ollut. Nyt alkaa kuitenkin tuntumaan siltä, että se saattaa olla ensi talveksi hyvä kaukomatkakohde.

Kyselin tuttavaltani vinkkejä ja hän suositteli Koh Samuita. Samuilla on oma lentokenttä ja Bangkokista lentää tuonne tunnissa. Finnmatkat on tällä hetkellä ainoa matkanjärjestäjä joka tekee valmismatkoja saarelle. Ollaan paljon reissattu varaamalla itse matkat, mutta nyt iskee jotenkin laiskuus päälle ja tuntuu helpoimmalta varata suoraan matkanjärjestäjän kautta.

Onko kellään lukijalla kokemuksia kyseisestä saaresta? Tuntuuko yhtään järkevältä kohteelta matkustaa pienen lapsen kanssa? Jos jollain on muita hyviä matkakohde vinkkejä. Bring it on! Mä niin kovasti haluisin jo päästä varailemaan talven reissua.

Marokon reissun jälkeen todettiin, että me tarvitaan ehdottomasti lomakohde jossa on tarpeeksi aktiviteetteja. Ymmärrän, että matkustaminen tulee olemaan todella erilaista lapsen kanssa. Me emme kuitenkaan jaksa maata uima-altaalla 8h päivässä vaan lähdetään sitten vaikka mielummin tepastelemaan rannalle.

Oma unelmani on edelleen päästä Kapkaupunkiin. Aikaero ei sinne olisi paha. Lentoaika kuitenkin on. 🙂 Samalla ajattelimme myös, että tuo on ehkä parempi käydä siinä vaiheessa kun Felix jotain matkasta ymmärtääkin.

Meillä on kuitenkin tällekin vuodelle jo yksi matka varattu. Päätettiin taas lähteä viettämään joulua lappiin! Lähdemme taas koko perheen voimin viettämään joulua lumen ja pakkasen keskelle (Toivottavasti!!!) Joten varattiinkin nyt jo näin hyvissä ajoin lennot Kittilään. Hassua saada sähköpostiin lentolippu pikku herra Felix Robert Lorenz Kainulaiselle. Kyllä, luit oikein. Pikkumies kastettiin viime viikonloppuna. Toiset nimet ovat samoja kuin isälläni. Lorenz nimi kulkee suvussa ja tuo nimi on myös isoisälläni. 🙂 ❤

Ristiäis look!
Ristiäis look!